Otetaan ensin ne rumat. Piharemontti on lähtenyt räväkästi käyntiin. Vanhat maat on kuorittu pois ja kyörätty huitsin nevadaan. Salaojaputket on kaivettu, asennettu ja sähkökaapelit vedetty. Sorapatjoja on levitetty ja Finnfoamia on eristeiksi aseteltu. Piha on tässä vaiheessa vielä, kuin pommin jäljiltä. Siis ei kaunis. Itseasiassa ruma. Katsokaapa itse.
Ja vähän kuin vahvistukseksi, toiseltakin kantilta...
....Mutta tiedän, että tämä vielä tästä iloksi muuttuu. Ja puhkeaa kukkaan, ihan sanan varsinaisessa merkityksessä. Kun kaikki on tehty ns. pohjamutia myöten ei voi syyttää, kuin itseään, ellei puutarha jatkossa kukoista. Siis "heiveröisille" hartioilleni olaan asettelemassa melkoisen paineiden täyteistä viittaa. Olen vähän niitä ihmisiä, jotka keväällä hullaantuvat taimimyymälöissä ja innostuvat istuttamaan yhtä, jos toista. Kesän edetessä innostus hiipuu ja sen myötä myös ne istutukset. Nyt lupaan skarpata tässä asiassa.
Ja sitten ne kauniit. Ensimmäinen täsmäisku taimitarhalle on tehty. Koska äitienpäivä on tulossa oli Ruusuja sula mahdottomuus ohittaa. Istutin niitä terasille.
Siskoltani saadut Orvokit löysivät paikkansa ruukusta terassin pöydällä.
Plantagenissa oli myös todella upeita Hortensioita, joita voi kasvattaa ruukuissa. Siispä niitäkin kaksin kappalein kainaloon. Ensimmäistä kertaa käytän nyt ruukujen pohjalla lekasoraa. Saapa nähdä minkä efektin antaa, vai antaako mitään.
Pakko pistää kuva myös näistä kauniistä puutarhurin apulaisista ja kaikista kauneimista kukkasista. Pihasta kuuluu omituisia äänia ja välillä ikkunasta vilahtaa kaivinkoneen kauha. Olenkin sulkenut sälekaihtimia niiden ikkunoiden osalta, jonka lähettyvillä kone pyörii. Pelkkä kuulohavainto ei kiihdytä haukkumaan (ainakaan niin tiukkaan sävyyn ja hanakasti ) kuin sekä kuulo-, että näköhavainto. Niin on ollut tytöillä rankat kaksi päivää, kun on pitänyt taloa ja tiluksia vahtia, että unta ei tarvitse herutella, jos vain itse asetumme aloillemme.
Jokos itse olet kaivanut ruukut esiin ? Mitkä kukkaset tulevat koristamaan sinun pihapiiriäsi tai parvekettasi tulevana suvena? Niin ja pidetään Leijonille peukkuja. Siihen malliin Mertaranta kuuluu tuolla huutavan, että ilmeisesti Suomi on johdossa.
Ja vähän kuin vahvistukseksi, toiseltakin kantilta...
....Mutta tiedän, että tämä vielä tästä iloksi muuttuu. Ja puhkeaa kukkaan, ihan sanan varsinaisessa merkityksessä. Kun kaikki on tehty ns. pohjamutia myöten ei voi syyttää, kuin itseään, ellei puutarha jatkossa kukoista. Siis "heiveröisille" hartioilleni olaan asettelemassa melkoisen paineiden täyteistä viittaa. Olen vähän niitä ihmisiä, jotka keväällä hullaantuvat taimimyymälöissä ja innostuvat istuttamaan yhtä, jos toista. Kesän edetessä innostus hiipuu ja sen myötä myös ne istutukset. Nyt lupaan skarpata tässä asiassa.
Ja sitten ne kauniit. Ensimmäinen täsmäisku taimitarhalle on tehty. Koska äitienpäivä on tulossa oli Ruusuja sula mahdottomuus ohittaa. Istutin niitä terasille.
Siskoltani saadut Orvokit löysivät paikkansa ruukusta terassin pöydällä.
Plantagenissa oli myös todella upeita Hortensioita, joita voi kasvattaa ruukuissa. Siispä niitäkin kaksin kappalein kainaloon. Ensimmäistä kertaa käytän nyt ruukujen pohjalla lekasoraa. Saapa nähdä minkä efektin antaa, vai antaako mitään.
Kynttilöiden aika on nyt vähäksi aikaa ohitse, mutta voihan lyhtyä käyttää myös näin.
Jokos itse olet kaivanut ruukut esiin ? Mitkä kukkaset tulevat koristamaan sinun pihapiiriäsi tai parvekettasi tulevana suvena? Niin ja pidetään Leijonille peukkuja. Siihen malliin Mertaranta kuuluu tuolla huutavan, että ilmeisesti Suomi on johdossa.
Kyllä tulee upea! Tuleeko tontin ympärille aitaa tms.? Meillä ei muutamaa pientä ruusua lukuunottamatta vielä kuki missään. En aio ostaa mitään ennen alkukesän matkaa, ettei kenenkään tarvitse kastella niitä. Ja muutenkin aion olla maltillinen, saa nähdä onnistuuko... Meillä noita puutarhamyymälöitäkään ei ole tuohon teidän malliin. Harmitus. Voi teidän perro-poikia kun pitää vahtia koko ajan ja olla päällysnaisina! Varmasti maaseutuloma tekisi hyvää tuon myllerryksen jälkeen!
VastaaPoista