28.4.2015

LÖYTÖJÄ

Voi olla, että otsikointi johtaa teidät nyt harhaan.... yleensä, kun on tehnyt löydön, niin se on jotain ihanaa. Osa löydöistäni on ihan jees, mutta on tässä mukana muutama inhoittavakin löytö.

Aloitan siitä pahimmasta päästä. Jätetään "sokerit" pohjalle. Yhtä varmasti, kun tulee kesä ja kärpäset, tulevat myös punkit. Arggh !!! Nuo viheliäistäkin viheliäisemmät otukset. Hetan kupeesta on napsaistu eilen ensimmäinen pois. Eli tässä tämä ensimmäinen löytöni. Siispä taistelu on alkanut ja aseet esiin.




Bayvantic on erittäin tehokas suoja niin punkkeja, kuin kaikkia muitakin mahdollisia luonnosta koiran turkkiin mielellään tarrautuvia öttiäisiä vastaan. Joka kerta, kun tätä tytöille laitetaan minusta ei tunnu ollenkaan hyvälle. Eläinlääkärin kanssa keskusteltuani olen kuitenkin tullut vakuuttuneeksi siitä, että tästä on vähemmän haitaa, kuin niistä punkeista. Mutta siltikin....

Toinen löytöni ei ole juuri yhtään sen mukavampi. Kyseessä on Lehtokotilot ! Niitä olen tavannut lähiympäristössä paikkapaikoin. Tänään bongasin neljä meidän pihalaatoitukselta. Yäk !!!




Jos tämä porukka pääsee pesiytymään piha-alueelle, niin voin kertoa, että silloin on suorastaan pirumerrassa. Näitten hävittäminen on todella työlästä. Olen jostain lukenut, että elukat tulisi kerätä purkkiin, keittää ja suurinpiirtein haudata maahan parin metrin syvyyteen. Olen kiertänyt "tilukset" ja muita en löytänyt. Onneksi pihamme antaa etelän puolelle ja on enemminkin kuiva, kuin kostea. Tämä sakki viihtyy parhaiten kosteikossa ja heinikossa. Ruohonleikkuri tulee laulamaan iloisesti ja ahkerasti pihassamme tulevana kesänä. Se on fakta, joka varmasti pitää.


Kolmas löytöni on hyvinkin hyödyllinen löytö. Kuulin, että on olemassa suihke tekstiileille, joka poistaa sähköisyyden. Minulla on muutama pusero, joita käyttäessäni olen tuntenut olevani, kuin käärinliinoissa. Kangas on kiinnittynyt ihon pintaan ja kuuluu valtava rätke päälleen puettaessa. Vielä, kun tähän settiin yhdistää takeissa olevan "silkkivuoren" niin voisin kuvitella pystyväni lataamaan muutaman akun, sillä sähköisyydellä, joka ympärilläni väreilee.




Nyt mennään sitten jo mukavien löytöjen pariin. Tämä löytyi siskoni laukusta eilen, kun tapasimme. Olemme menossa yhdessä Pariisiin parin viikon kuluttua, joten kaupunkiin tutustumisen ja käytävien kohteiden suunnittelun voi aloittaa jo kotisohvalta. Iiik miten mukavaa !!! Matka Pariisiin on ollut tapetilla jo niin monta kertaa, että nyt siitä tehdään vihdoinkin totta. Tämä päätettiin jo viime syksynä.


Eikä ole muuten paha tämäkään löytö. Kultahippukuohuviini ! On tätä yksi pullo jo maisteltu ja varsin hyväksi havaittu. Tässä siis oiva valinta vappun juhlintaan, kuin myös onnittelu maljoiksi siskolleni ( varsinainen kultahippu itsekkin ) joka jättää työelämän kiireet taakseen ja pääsee nauttimaan vapaudesta, kiireettömyydestä ja omasta ajasta. Skål !


 

Viimeisenä löytönäni esittelen tämän kortin, joka osui käteeni korttihyllystä. Tämän ajatuksen siivin voi hyvin lähteä tulevaan kesään. Näennäisen kepeyden sisälle kätkeytyy todella viisas ajatus.


           Hauskaa Vappua ystävät :) Mitähän seuraavaksi löytyy ??

                                          ---  TUIRE ---

7.4.2015

ARKIPÄIVÄÄ

Pääsiäisen pyhät ovat tältä vuodelta ohi, joten seuraavaksi odotellaan Vappua. Hyvässä lykyssä silloin on jo kovasti kesäistä. Lapsuudesta muistan, että vappuna sai laittaa ensimmäistä kertaa pikkukengät ja polvisukat jalkaan. Se se vasta jotakin oli ! Niin kuin tätä vuoden aikaa aina kiihkeästi odottaa, on tässä myös omat haittapuolensa. Allergialääkkeet on jo pitänyt ottaa käyttöön. Viime viikolla ihmettelin, kun kurkku tuntui karhealta ja silmissä oli kilo hiekkaa. Sitten tajusin mistä on kyse ja jalkauduin apteekkiin. Hyviä on ropit tänäpäivänä. Oireet ovat kaikonneet.


 

Malùlla sen sijaan epileptiset oireet tuntuvat nyt aktivoituneen. Lauantaina oli pitkästä aikaa pientä vapinaa ja tuijottelua. Tänä aamuna kohtaus oli voimakkaampi. Aikaisemmin  tätä on esiintynyt lähinnä juoksujen alla. Nyt on kuitenkin juoksujen päättymisestä jo useita viikkoja ja ennen niitä ei mitään merkkiä moisesta. Heti kun tuntee kohtauksen tulevan hakeutuu lähelleni. Siinä sitten istutaan lattialla kumpainenkin. Rohkaisevalla äänellä puhuminen sekä rapsuttelu ja silittely saavat tilanteen hyvin pian laukeamaan. Kaikki on ohi muutamassa minuutissa. Sen verran omituinen tilanne kuitenkin aina Malùlle on, että vetäytyy jälkeenpäin miellellään pötköttelemään.

       

Sen verran kaverin omituinen tila vaikuttaa Hetaan, että olisi siinä ympärillä hyvin ahkerasti pyörimässä ja häsläämässä. En ihmettelisi yhtään, vaikka tarjoaisi tassuaan Malún selkään merkiksi siitä, että meitsi on muuten sitten jatkossa pomo ! Minulla on täysi työ pitää tätä neitiä loitolla. Maikku on se meidän alfanaaras, mutta Hetan on kuitenkin aika-ajoin varmistettava onko todellakin niin. Typyn kohdalla on seuraavaksi ohjelmassa turkin trimmaus ja se tapahtuu vielä tämän viikon aikana. Hetalle on niin helppo tehdä kaikkia hoito ja huolto toimenpiteitä. On siinä asennossa, mihin vain laitetaan. Todella kiltti ja kuuliainen.


Monen moisia huolto toimia tuntuu kaipaavaan myös tämä koti. Kukkiin uudet mullat, ikkunat puhtaiksi, sohvan ja ruokailuryhmän päälliset pesuun, kaappien siivous, mattojen pesu.... joka päivä, kun valo puskee sisään ovista ja ikkunoista huomaa mitä kaikkea olisi hyvä freesailla pimeän talven jälkeen. Stragiani on se, että yksi yhtenä, toinen toisena päivänä. Ei mitään stressiä näitten kanssa.




Piha-alueelta ja lähi maastostakin on lumet kaikki sulaneet. Järvi on vielä jäässä, mutta mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät on se kolmen viikon päästä sula. Meillä on puutarhassa kolme Pilvikirsikka puuta, jotka kasvoivat viime kesänä ihan silmissä. Huomasin oksissa paljon silmuja ja sehän tietää upeaa kukintaa heti kesäkuun alussa. Puut ovat täynnä pieniä valkoisia kukkia.




Sillä aikaa, kun odottellaan pihan henkiin heräämistä voi kuitenkin nauttia kukkasita sisällä. Terttuneilikat ovat hyvin kestäviä ja kauniita maljakossa. Hintakaan ei kirpaise, joten usemapi kimppu on tänä keväänä hankittu ja pistetty nököttämään milloin millekkin pöydänkulmalle.


  

Tämä vanha ja arvokas Tammi pihassamme kertoo meille milloin on kesä ja koska tulee talvi. Keväällä aukaisee viimeisenä lehtipuista lehtensä täyteen loistoon ja syksyllä pitää ne viimeisenä oksistoillaan. Nyt vaan arvuutellaan tuleeko terhoja. Ja jos tulee niin kuinka paljon ?


Arvokasta ja auvoisaa arkea :)

    -- Tuire --