Olemme vierailleet tuolla hymyn maassa kaikkiaan kuusi kertaa. Ihanteelliset sääolosuhteet, hyvät golfkentät, Thaimaalaisten ystävällisyys sekä täysin erilainen kulttuuri - niin hyvässä, kuin pahassakin on saanut meidät palaamaan sinne aina uudelleen.
Hyväpuoli on myös monenlaisten hoitojen ja hierontojen sekä yleensäkin tämän tyyppisten palvelujen saatavuus ja edullinen hintataso. Ei liene sellaista Thaimaan matkailijaa, joka ei olisi edes kerran istahtanut jalkahierontaan ja elvyttänyt täten paljosta kävelystä ja helteestä turvonneita koipiaan. Ensimmäisen kerran kävimme Thaimaassa, Pattayalla yli 20-vuotta sitten. Kun sinne pitkän tauon jalkeen uudelleen matkustimme, oli kaupunki muuttunut aivan täysin. Kävelin ensimmäiset pari päivää käytännöllisesti katsoen suu auki, sillä meno ja meininki oli nyt niin toisenlaista. Näitä hierontapaikkoja oli aivan vierivieressä astuessamme ulos hotellistamme, kadulle nimeltään Soi Phuakhao. Kaikilla matkoillamme olen hieronnoissa käynyt, ja nauttinut useimmiten hyvin paljon. Mukaan mahtuu muutama käynti, jotka ovat jääneet erityisesti mieleeni, mutta ei välttämättä varsinaisen nauttitavuutensa ansiosta.
Yksi näistä kerroista sijoittuu juuri tuohon 20-vuotta jälkeen, tilanteeseen. Olen muutamana iltapäivänä ottanut jalkahieronnan mieheni ollessa golffaamassa matkaseurueeseemme kuuluvien kavereiden kanssa. ( Minusta ei ole pelaajaksi siinä helteessä ihan joka päivä.) Kokemus on ollut taivaallinen ja olemme keskustelleet, josko ottaisimme jonkin hieronnan joku päivä myös yhdessä. Olemme eräänä iltana syömässä tuttavapariskunnan kanssa, jotka ovat lomalla Pattayalla sattumalta yhtäaikaa. He kertoilevat matkakokemuksistaan ja myös tämä hieronta asia nousee esiin. Molemmat ylistävät Oil massagea ( öljyhierontaa ) suosittellen sitä lämpimästi myös meille. Päätämme lähteä seuraavana iltana golfkierroksen jälkeen asialle.
Koska kokemus jalkahieronnasta on ollut niin hyvä, ja mainoskyltin mukaan sekä öljy- että perinteinen thai-hierontakin onnistuu ehdotan miehelleni, että menisimme sinne minulle entuudestaan tuttuun paikkaan. Ja sitäpaitsi kaikki ne näyttävät ulkoapäin katsottuna aikalailla samanlaisilta, niin että miksipä lähteä merta edemmäksi kalaan ? Elättelen toiveita, että saisin saman tytön hierojakseni, jonka pakeilla olen jo aikaisemmin käynyt. Saan kuitenkin kuulla, että hän on nyt vapaapäivän vietossa, mutta eipä hätää kaksi neitokaista pomppaa tuoleistaan ylös ja ohjaa meidät sisätiloihin. On yleisesti tapana, että hierontaan houkutellaan ohikulkijoita oman salongin ulkopuolella istuskellen. Nousemme yläkertaan ja alkeellisella englannilla meiltä tiedustellaan minkä hieronnan haluamme ottaa ja osoitetaan kädessä olevaa kylttiä. Yritän kysyä kumpi heidän mielestään on BETTER? parempi, öljy- vaiko thaihieronta. Toinen naisista hymyilee leveästi, nyökkäilee ja toistaa better... Tajuan, ettei hän ymmärrä mitä yritän häneltä tiedustella ja kun olemme jo puhuneet Oilmassagesta, ilmoitan hänelle ottavamme sen. Hän viittilöi meitä seuraamaan itseään ja kampeamme vielä yhden kerroksen ylöspäin.....
Tulemme suurehkoon huoneeseen, jonka katossa pyörii laiskasti tuuletin. On hämärää ja havaitsen, että tilassa on arviolta noin kymmenisen lavitsaa, joita eroittaa toisistaan verhot. Meitä kehoitetaan riisuutumaan alusvaatteisillemme ja käymään päinmakuulle. Kun olemme asettautuneet aloillemme verhot sujahtavat eteen ja jäämme hierojiemme kanssa kahden. Hyvin pian minulle valkenee, että tyttö jonka käsittelyssä olen, ei oikein tiedä mitä kanssani tulisi tehdä. Silitellään sieltä ja taputetaan täältä, mutta selvää "plääniä", kuinka edetä ei hänellä tunnu todellakaan olevan. Hämmentyneenä alan höristellä korviani. Älyän pian, että olen täällä takuuvarmasti ainut NAINEN ! Terästän kuuloaistini äärimmilleen ja havaitsen hentoa supattelua ja pehmeitä naurahduksia sekä huokailuja salin uumenista..... Herra paratkoon. MITÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU???? Ja mieheni on verhontakana tuon toisen naisen "kynsissä"! Toivon hartaasti hänen hiffaavan, että juuri tämä on niitä harvoja kertoja jolloin ei todellakaan heittäydytä tilanteeseen tai tartuta hetkeen...parasta olisi vain miettiä mahdollisimman ankeita asioita, kuten polttoaineen hinnannousua, mökin wc-pöntön tyhjentämistä tai jalkasilsaa. Sillä jos ei nyt ole skarppina, saattavat nuo pienet ja vikkelät kädet eksyä alueille, joille en millään soisi niiden tässä kohtaa eksyvän...
Tätä mantraa hoen mielessäni, kun meidät erottava verho vetäistään sivuun ja näen mieheni pään tämän hierojaneitokaisen sylissä. Nainen istuu lootusasennossa lavitsan pääpuolessa selkäänsä seinään nojaten ja pyörittelee sormillaan mieheni ohimoita. Iloisesti hymyillen hän kysäisee: Is evelitihing oollait madaam? Mutisen hieman epävarmasti hymyillen, että jees jees ja verhot sujahtavat vauhdilla takaisin kiinni. Kun tuo sessio on lopulta ohi meille tarjotaan mahdollisuutta ottaa suihku. Kieltäydyn, mutta mieheni päättää mennä huuhtelemaan ylimääräisen öljyn iholtaan. Hierojatar menisi mielellään mukaan "auttamaan" pesussa, mutta ehdotus torjutaan kohteliaasti. Kun olemme maksaneet viulut ja lähdemme laskeutumassa alakertaan, taputtaa tämä neitokainen miestäni olkapäälle ja toteaa: guud haspöönd Madaam. Nyökkään ja kiirehdimme ulos. Kadulle päästyämme suuntaamme välittömästi ensimmäiseen vastaan tulevaan baariin. Tilaamme oluet, istumme alas ja arvelemme etteivät tuttavamme käyneet ainakaan tuolla.
Tämä toinen episodi on viime helmikuulta. Pattayalla toimii Health Land niminen paikka, jossa saa monenlaisia hoitoja ja hierontoja vähän Day-spa tyyppisesti. Hierojat ovat koulutettuja ja puitteet ovat viihtyisät. Köröttelimme sinne lavataksilla ja teimme varauksen. Hetken odottelun jälkeen kaksi jo aikuista naista tulee kutsumaan meidät mukaansa. Meille osoitetaan kahdenhengenlooshi, jossa pukeudumme väljiin, judoasua muistuttaviin vaatteisiin. Kun olemme valmiit, hierojat astuvat sisään. Käyn mahdollisimman rentoon asentoon ja suljen silmäni. Tapoihin kuuluu, että rituaali aloitetaan jalkojenpesulla, jonka jälkeen aloitetaan varsinainen hieronta.
Heti ensikosketuksesta on selvää, ettei tämä täti säästele voimiaan. Hän ei todellakaan hivele tai taputtele. Nostan päätäni tyynystä ja kerron, että oikea polveni on aika kipeä, joten sitä tulisi käsitellä varovasti. Nainen ei puhu kuin muutaman sanan englantia, mutta uskon hänen kuitenkin käsittäneen mitä tarkoitan. Perinteinen thaihieronta perustuu paljolti painallustekniikkaan sekä erilaisiin venytyksiin. Hieroja käyttää kyynärpäitään sekä käsivarsiaan "työvälineenä". Saatetaanpa jopa kävellä hierottavan selässä, mikäli uskotaan asiakkaan käsittelyn kestävän. En pysty rentoutumaan lainkaan. Lihakseni jännittyvät ja ajattelen kaiken aikaa kestänkö samanlaista käsittelyä kehoni toisella puolella. Ohjeistan häntä hiukan hölläämään otettaan. Toiveeseeni taivutaan hyvin hienovaraisin muutoksin. Hetken päästä kuitenkin totun hänen otteisiinsa ja huokaan syvään mielessäni. Minut kuitenkin herätetään tästä nirvanasta äkkiarvaamatta tapahtuvalla tarrauksella aivan eri kohteeseen, mitä parhaillaan käsiteltiin. Silmäni rävähtävät auki enkä uskalla niitä enää sulkea. Haluan varautua seuraavaan hyökkäykseen. Ihoani kihelmöi ja oikein tunnen, kuinka veri kiertää ! En ole varma tuntuuko nyt hyvältä vai pahalta. Hieronta kestää reilut kaksi tuntia ja käsittelyssä käydään koko vartalo molemmin puolin läpi. Sessio päättyy rennoin rantein tehtäviin voimakkaisiin läpsäytyksiin selkään. Hierojat kumartavat ja poistuvat huoneesta, jotta saamme pukeutua omiin vaatteisiimme. Nousemme mieheni kanssa patjoiltamme ja oikoilemme jäseniämme. Pyörittelen päätäni ja sanon, että olo on kuin maantiejyränalle jääneellä. Lisään vielä, että pahinta oli, kun ei voinut yhtään tietää mitä seuraavana tapahtuu. Mieheni kokemus vastaa omaani. Hän selittää minulle, kuinka alkoi jo hyvissä ajoin, päinmaakuulla oltuaan nykyttämään päätään pienin liikkein perusasetoon ollakseen valmis, jos äkkiärvaamatta tarrattaisiin niskasta kiinni. Saamme nauruhepulikohtauksen, josta ei meinaa loppua tulla.
Hoitolan aulassa hierojattaret tarjoilevat meille teetä ja odottavat tippejään. Ne saatuaan he poistuvat paikalta ja mekin lähdemme jatkamaan matkaamme. Ilmastoidusta sisätilasta pöllähdämme kuumaan ja kosteaan ulkoilmaan. Verikiertää vinhasti suonissamme ja lihaksia kihelmöi. Tunnemme todellakin olevamme elossa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti