Nyt tuo touhu alkaa käydä jo työstä. Tuleen tuijottelu on jäänyt. Lämpö sentään lämmittää niin mieltä, kuin taloakin. Tästä on tietenkin ihan turhaa narista, kun ei asialle mitään voi, mutta en nyt malttanut olla vähän purnaamatta.
Enkä suinkaan ole ainut, jota tämä tilanne nyt tympäisee. Tuossa yläpuolella on kaksi kaverusta, jotka jakavat tämän tunteen. Sen verran nämä kelit käyvät koirienkin käpälään ( sanan varsinaisessa merkityksessä ) että juoksujalkaa kipitetään kotia kohti, kun tarvittavat asiat on ulkona toimitettu. Tassuja nostellaan ilmaan ja anturoiden väleihin muodostuneita jääpaakkujan yritetään nyhtää hampailla irti...
Kovin oli autio tämäkin polku. Eipä näkynyt vastaan tulijoita tai myötä menijöitä. Ihmiset pysyttelevät sisätiloissa, ellei ole pakko ulos laittautua. Sisälle varmasti linnoittautuisin myös itse, jos ei olisi näitä lenkitettäviä kavereita.
Onhan tässä onneksi mukavia asioita ja tapahtumia tiedossa, kunhan kevät tästä vielä etenee.
Ja kun vähän malttaa tulee päivä, jolloin tulppaaneja saa ihastella luonnossa, ei pelkästään vaasissa.
Tämä kylmä ja pimeä vuodenaika on nyt osattava ottaa jonkinlaisena pysähtymisen paikkana.
Aikana, jolloin kerätään voimia uuden kasvun ja kukoistuksen alkuun. Niinhän se tuo luontokin toimii, joten miksipä ei myös ihminen, oleellinen osa luontoa.
--- Tuire. ---
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti