KUN "MOPO KARKAA KÄSISTÄ"

Välillä minulla karkaa ns. mopo käsistä. Mielikuvitus laukkaa ja maalailen kauhukuvia oikein isolla
pensselillä. Viimeisimmän kokemuksen tästä aiheutti tämä meidän Heta alias Tilli tihrustavine silmineen.

Kun lauantaina palasin ruokaostoksilta ja muilta asioilta, niin tervetuloseremonioiden jälkeen kiinnitin huomioni Hetan silmiin. Ajattelin silloin, että eivät ole tytöt malttaneet nukkua poissa ollessani ja että heitä väsyttää. Miehenikin kotiutui tuota pikaa ja lounaan jälkeen vetäydyimme kaikki neljä pienille päiväunille.  Herättyämme mieheni lähti tyttöjen kanssa lenkille ja minä jäin keittelemään kahvia ja valmistamaan kahvileiväksi piirakkaa.

Odottelimme piirakan paistumista ja hörpimme kahvia. Malù keikkui pöydän lähettyvillä kerjuulla ja aloimme ihmettelemään missä Heta luuraa. Yleensä kun ovat yhdessä näillä asioilla. Tyttö istuu nurkassa silmät kiinni ja näyttää surkealta. Kutsuttuamme häntä nousee jalkeille, mutta siristelee silmiään eikä jaksa / voi / halua pitää niitä auki. Tutkimme silmät, mutta emme näe mitään syytä miksi näin on. Soitan päivystävälle eläinlääkäriasemalle ja kerron oireet. Meitä kehotetaan tulemaan vastaanotolle ja ei siis muuta, kuin pakkaudutaan autoon koko sakki. Vastaanotossa annan esitiedot Hetasta ja mieheni jää häntä rapsuttelemaan ja rauhoittelemaan. Jo siinä vaiheessa silmät ovat kuin lautaset ja neiti ei edes räpäytä silmiään, saatikka tihrustele millään tavoin. Kun palaan heidän luokseen sanoo mieheni löytäneensä kaulalta isohkon patin. Patti sijaitsee heti leukaluun alapuolella ja on hyvin tunnusteltavissa.

Lääkärille kerron käyntimme syyn ja kerron myös juuri äsken tehdystä havainnostamme. Silmät tutkitaan tippojen avulla, jotka näyttäisivät sarveiskalvolla olevat haavat tai roskat. Mitään ei ole. Silmät eivät juurikaan punota tai vuoda. Kyhmyn lääkäri arvelee olevan imusolmuke ja toteaa ohimennen sen olevan pahassa paikassa, jos pitäisi leikata... kotiudumme 14 vrk. antibioottisilmätipat kainalossa sekä ohjeella seurata patin tilaa.

Kun sunnuntai aamu koittaa olen nukkunut huonosti ja avaan tablettini ja istahdan googlettamaan.
Ja haa ! Sieltähän löytyy viestiketjuja, joissa imusolmukesyöpä on vienyt virkeät koirat muutamassa viikossa. Perun sovitut menoni ja jään hoitamaan potilasta. Potilas ottaa kaiken vastaan ja on, jos mahdollista vieläkin surkeamman näköinen. Kulkee perässäni ja heittäytyy kupeeseeni aina kun pysähdyn. Näin mennään iltaan asti ja vielä viimeisenä ennen nukahtamista kääntää silmät ummessa olevaa päätään emoa kohti ! Siinä vaiheessa on jo varattu netistä aika omalle lääkärille tälle päivälle.

Kalle Varesmaa tutkii Hetan perusteellisesti. Nyt katsotaan suuhun. Tutkitaan ikenet ja hampaat. Mennään syvemmälle kurkkuun asti ja bingo. Sieltä löytyy takahampaiden takaa pieni raapu. Lääkäri kysäisee onko tämä keppien syöjä. On todellakin. Välillä meillä on ollut halkokin sängyssä, kun sai sen salakuljetettua takkapuiden joukosta juuri vaihdetuille lakanoille. Muistan samalla, että lauantaina päästin aamulenkillä tytöt irti ja heittelin keppejä, joita molemmat naiset jyrsivät oikein antaumuksella. Silmistäkin otetaan testi, joka kertoo Hetalla olevan lievää kuivasilmäisyyttä, joka yhdessä kipakan pakkasen kanssa on todennäköisesti aiheuttanut silmien siristelyn.

Niinpä sitten onnellisesti kävi, että Heta "pelastui" lähes varmalta kuolemalta takaisin elävien kirjoihin :) Silmät ovat olleet lääkärissä käynnin jälkeen normaalisti auki ja tilanne on rauhoittunut. Malùn piti kyllä "sisko" tarkkaan haistella, kun jäi tällä kertaa taloa vahtimaan ja mietti varmaan tympääntyneenä miksei hän päässyt mukaan.

Sanotaan, että katso koiraasi, niin tiedät mitä sinulle kuuluu. Jäinkin miettimään sitä eilistä. Kuinkahan se lopulta oli. Kumpi hoiti ja kumpi oli "potilas" minä vaiko Heta !    

Jotain kuitenkin sain aikaan eilenkin. Olen intoutunut askartelemaan. Tästä uudesta luovuus pläjäyksestä olen nyt kovasti tohkeissani. Mukavaa on näperrellä kaikenlaista.

 

Mukavia pakkaspäiviä. Luonto on nyt niiiin kaunis. Ja pitäkäähän moponne kurissa !

                                                     ------   Tuire ------

ELÄINLÄÄKÄRILLÄ.....

Kävin tänään tämän pallotytön kanssa eläinlääkärissä. Olen ollut koko viikon kuin tulisilla hiilillä, sillä Malú on käyttäytynyt todella oudosti. Vetäytynyt pois läheltäni haluten olla omissa oloissaan. Maanantai aamuna hän sai "kohtauksen" jossa vapisi kuin olisi palellut kovasti ja jurritti puoliseisovassa asennossa portaiden keskitasanteella hengittäen raskaasti. Saman tyyppinen kohtaus oli myös viime syksynä sen jälkeen, kun oli yllättäen aamulla pudonnut sängystä. Liitin sen välittömästi kipuun, mutta nyt ei mitään selvää kivunaiheuttajaa ollut havaittavissa.

Olen siis miettinyt pääni puhki mistä voisi olla kyse. Onko Hetan kanssa leikit olleet liian rajuja ja jokin lihas venähtänyt? onko liukastunut jäällä juostessaa ja selkä tai jalka jotenkin nitvahtanut? ovatko hampaat kipeät? entä silmät? onko järkyttynyt siitä, että makuuhuoneen paikkaa on menty muuttamaan yläkerrasta alakertaan? onko kyseessä epilepsia???? Totesin hyvin pian, että minulla on liikaa kysymyksiä ja liian vähän vastauksia. Soitin eläinklinikka Otsoon ja varasin vastaanottoajan jossa olisi aikaa tehdä perusteellisia tutkimuksia.

Huoltani on osittain hälventänyt se, että Malú on syönyt, juonut ja tehnyt tarpeensa normaalisti. Kuitenkin näin ja tunsin selvästi, että hän ei ole oma itsensä. Jokin on pielessä. Perjantai valikoitui vastaanottopäiväksi siksi, että mieheni piti olla kotona, jotta Hetaa ei tarvitsisi jättää käynninajanksi yksin. Hän kun ei ole vielä yksin koskaan ollutkaan. Tuli kuitenkin mutkia matkaan ja niinpä pakkasin myös Hetan autoon ja sanoin, että odotappa täällä. Äiti ja Malú  menenvät nyt lääkäriin. Sinne se jäi, katsoa tillittämään peräämme, kun hävisimme Otson ovesta sisään.

Eläinlääkäri visiitti on aina jännä paikka. Vaa álla käynti on jännää, vieraat ihmiset ovat jänniä ja paikassa on varmasti todella jännät hajut. Ensin piti siis istua, ylväässä asennossa ilmanmuuta, mutta vavista, kuin palelisi vietävästi. Pikkuhiljaa sitten rapsuttelujen sekä lempeän ja rohkaisevan puheen ansiosta rentouduttiin. Me molemmat. Lääkäri Kalle Varesmaa ilmaantuu paikalle ja tekee alkuhaastattelun odotustilanssa ja tarkkailee Malúa ensin kauempaa. Kun selviää, ettei mitään estettä normaalille kävelylle ole johdattaa hän meidät tutkimushuoneeseen. Tutkimuspöydällä olo on - arvatenkin hyvin JÄNNÄÄ..... joten alkaa uudet vapinat.

Lääkäri tutkii kaikki raajat sekä niiden liikeradat, selän ja mahan. Katsoo silmät, korvat ja kynnet. Minä esitän kokoajan revolverihaastattelun tyyyliin kysymyksiä, joihin hän vastaa ystävällisesti ja jämäkästi. Koska kyseessä on narttukoira päättää hän tehdä kohdun ultraäänitutkimuksen, jotta nähdään, ettei kyseessä ole kohtutulehdus. Hänen mukaansa vastaanotolle on tultu hyvin monenkirjavin oirein, jotka ovat lopulta johtaneet kyseiseen diagnoosiin. Selviää kuitenkin, ettei Malún kohdalla ole kysymys siitä. Hän ottaa virtsakokeen suoraan virtsarakosta sekä laajan verikokeen vasemmasta tassusta. Kuume mitataan peräsuolesta ja näyttää siltä, että hienoista lämpöä Maikulla on.

Jäämme odottamaan labratuloksia ja istumme tutkimushuoneessa rentoutuneina. Tutkimuksen aikana Malú vapautui täysin, sillä niin monenlaisiin asentoihin laitettiin ja kaikkialle vierasihminen kosketteli, että ajatteli varmaan lopulta viisasti kaiken tarkoittavan vain hänen parastaan.

Jonkin ajan kuluttua lääkäri tulee luoksemme ja kertoo veriarvojen olevan kunnossa, ja BINGO.
Virtsan ph arvo on yli 8, joten Malúlla on selvästi virtsatulehdus. Minut lähetetään koiran, ja uskokaa tai älkää - löylykauhan kanssa ulos. Tarkotuksena on saada virtasanäyte normaalia reittiään, jotta voidaan tutkia onko siinä kiteitä, jotka ajan saatossa voivat muodostaa kiviä. Hortoilen siis ympäri Vaajakoskea löylykauha kainalossa koirani kanssa. Malú TIETÄÄ, että tässä on nyt jokin jippo ja vilkuilee kauhaani epäluuloisen näköisenä. Vastaantulevat ihmisetkin katselevat menoamme tutkivasti ja osalle heistä ilmoitan mitä olemme yrittämässä. Jonkin ajan kuluttua myös mieheni ilmaantuu paikalle ja virnuillen kyselee, kuika näytteen otto onnistuu. Hän oli jo ennättänyt käydä Malúa kysymässä vastaanoton puolelta ja sieltä oli kerrottu millä asialla nyt liikumme.

Lopputulema on se, että pissua EI tule. Ei vaikka Hetakin otettiin autosta "täkyksi", sillä viimeistään Hetan pissan päälle on Malún ihan pakko lorauttaa.... Tytöt ovat päättäneet, että tännehän ei muuten merkkejämme jätetä. Sovin lääkärin kanssa, että kiikutan maanantai aamuna näytteen, joka tutkitaan. Kotiudumme särkylääkkeiden ja kahdenviikon antibioottikuurin kanssa kotiin. Olen huojentunut ja onnellinen, että syy on nyt selvillä. Särkylääke menee kurkusta alas normaalin kotiintuloseremonian tuoksinassa. Antibiootit Malú päättäväisesti kieltäytyy ottamasta. (Vaikka makutabletteja ovatkin.) Heta ottaisi ne kyllä hyvin mielellään. Joudun siis käyttämään voimakeinoja leuat auki ja tabletit syvälle kurkkuun...Varmuuden vuoksi vielä totean, että Äiti hoitaa....

Tänään olemme oppineet kaikki kolme naista jotakin uutta. Minä, koiran tavasta ilmentää kipua mitä moninaisemmin. Malú, varmaankin sen, että vieraan kosketus ja selättäminen ei nyt lopulta niin kauheaa ollutkaan ja Heta, olemaan ihan yksin puolitoista tuntia ensimmäisen kerran elämässään !
Nyt ajoin kaapata tytöt viereeni ja lähetä katsomaan televisiota.

Wuh, wuh.... mukavaa perjantai iltaa teille kaikille.