Aavistus kalpean vihreää
kurkistaa silmun kuoren alta.
Pian se puhkeaa loistoonsa.
Ikkunoiden pesut on jo aloitettu ja niitä jatketaan. Talossa on terassilasitukset mukaanlukien sen verran pestäviä pintoja, etten koskaan tee tätä hommaa yhdellä kertaa. Hankin tuon ylläolevan laitteen viime viikolla ja suosittelen sitä täysin varauksettomasti kaikille. Laitteen parhain ominaisuus on se, että kuivausvaihe on todella helppo ja siisti. Kone imuroi veden lasien pinnasta ja lopputulos on viiruton ja kirkas. Imuroinnin ansiosta vedet eivät valu pitkin ikkunalautoja ja lattioita. Soveltuu myös peilien ja kaakeleiden pesuun. Kaikenlisäksi hinta ei todellakaan käyttötarkoitukseensa nähden päätä huimaa, joten ei ihme että laite on löytänyt paikkansa jo monen muunkin siivouskaapista. Kun menin ensimmäisen kerran ostoaikeissa myymälään, sain kuulla sen olevan loppuunmyyty. Onneksi sain omani uudesta toimituserästä. Tämä on ihan Ässä !
Kesäkukkien istutus alkaa myös olla käsillä. Sain Vappuaaton tuliaisena siskoltani kassillisen näitä ihania Orvokkeja. Hyvän kylmän kestävyytensä ansiosta niitä voi jo huoletta ulkoruukkuun istuttaa. Valitettavasti valokuvassa ei kukkien väri täysin vastaa todellisuutta. Ovat näet ihanan vaalean, violetin, pastellinsävyiset. Kuin pensselillä maalatut, kuten siskoni sanoi.
Kukkia on toki mukava katsella myös sisätiloissa. Preeriaruusut ovat mielestäni todella kauniita ja kestäviä leikkokukkia. Täytyy ostaa heti uusi kimppu, kun nämä ovat lakastuneet. Toivottavasti niitä on vielä silloinkin saatavilla.
Ja yksi ihana juttu vielä. Muutto lintujen paluu. Melkoista sirkutusta ja viserrystä olen heidän aamukonserteissaan jo saanut kuunnella. Mutta. Kaikista eniten odotan kuitenkin sen kaikista tärkeimmän ja rakkaimman "muuttolinnun palauuta". Ja se päivä on 16.5.
Mitä lintuja sinä odotat ? Kenen laulu soi kauneimmin ? Kaunista, ihanaa toukokuuta kaikille !
Varsinaista touhua tuntuu olevan! Kovin on tutun kuulosta. Sama pesuri minullakin, ja testissä osoittautui todellakin ässäksi! Maalausta olisi meilläkin ohjelmassa. Oh- pöytä on hiottu ja odottaa maalia päälleen. No, kunhan tervehdyn. Piharemppa tulee olemaan varmaan sen kaiken vaivan arvoinen! Teidän yläpihakin on upea! Täällä vain suunnitellaan... No vesiaihe meillä jo tuossa edessä on, mutta bridge pitäisi saada ja minun itämainen puutarhani loppuun. Kesä aikaa aikoa... Minun lemppari muuttolintuni on sama kuin aina muulloinkin tähän aikaan. Odotan täällä jo kovasti että ilo palaa taloon ja oma Jaakko muuttolintu palajaa Epsanjasta! Töitäkin olisi hänelle! Minun blogissa on muuten sinulle jotakin....
VastaaPoistaKohta lähdetään porukalla!