Näytetään tekstit, joissa on tunniste Espanja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Espanja. Näytä kaikki tekstit

27.3.2015

VETTÄ, VETTÄ JA VÄHÄN PAISTETTAKIN

Olimme viime viikolla lomamatkalla Costa Del Solilla ja tällä kertaa mieheni kanssa ihan kahden kesken. Edellisestä kerrasta kahdestaan on vierähtänyt niin pitkä aika, etten edes muista, koska se viimeksi tapahtui.

Matkaan lähdettiin tietenkin siinä toivossa, että aurinko paistaa ja linnut laulaa. Sadaan mukavasti väriä pintaan, ennen kotimaan kesää ja päästään pelaamaan golfia halutessamme joka päivä. Vaan toisin kävi. Kohdallemme sattui varsin sateinen viikko....kuulimme, ettei siellä ollut juuri alkuvuodesta sadellut. Aurinkoa oli piisannut, joskin aika ajoin tuullut navakasti.


 

Uima-allasalueella ei ollut ruuhkaa. Ei näkynyt niitä, jotka panevat kukonlaulun ajalle kellon soimaan jotta voivat kipittää pyyhkeineen ja kasseineen varaamaan alueen parhaan "grillaus mestan"

Säätä uhmaten kuitenkin golfkentälle aamuhämärissä laittauduttiin ja säätiedoitusta silmät killissä vahdattiin. Kahtena päivänä satoi niin rankasti, ettei sinne ollut mitään asiaa ilman sadeasusteita ja nehän nyt luonollisesti jäivät kotiin, kun kelin piti olla loistava.


   

Hotelliltamme vain kivenheiton matkan päässä sijaitsi iso ostoskeskus Myramar. Siellä kävimme parikertaa syömässä ja elintarvikeostoksilla. Koska olin matkalla mieheni kanssa jäi kaikki vaate, sisustus ja hilpetöörikaupat hiplaamatta, sillä tällä "bändillä" se ei vaan  olisi toiminut.




Keskuksen käytäviltä bongasin tämän värikkään ja huokutuksia herättävän herkkujen myynti pisteen.
Tarjolla oli jos jotakin mukavaa suuhunpantavaa.




Kävelymatkan etäisyydessä oli yksi sangen näppärä ruokapaikka, Mr WOK. Siellä ei suu yhdeltä maistunut. Suosittelen kokeilemaan, jos Aurinkorannikolla oleskelee. Vastaavia paikkoja on muuallakin kaupungissa. Ateria kootaan itse tarjolla olevista raaka-aineista, joiden valoikoima on hyvin runsas. Lasti viedään kokille, jota wokkaa annoksen kädenkäänteessä valmiiksi. Alkupalat ovat valmiina kylmäpöydässä, samoin on jälkiruoat. Varsinainen pääruoka valmistuu siinä omien silmien alla. Hinta-laatusuhteeltaan todella mainio valinta.



Pääsiäinen on tärkeä ja odotettu juhla-aika espanjassa. Kauppakeskuksiinkin oli ilmaantunut uskonnollisia kuvia, patsaita ja pääsiäisen sanomaan liittyviä asetelmia.




Paistetta päivään toi, tuosta harmaahkosta näkymästä huolimatta kierros tällä Mirafloresin kentällä. Pelasin pitkästä aikaa melkein omaan tasoitukseeni ja kun niin tapahtuu tuntuu peli nimeltä golf varsin mukavalta. Mukavaa oli myös havaita se, että vaikkei nuo odotukset sään osalta täyttyneet ja sen myötä pelikierroksetkin jäivät vähäisemmiksi kuin alunperin ajatellimme, niin viihdyimme silti kahdestaankin vallan mainiosti.


 

Malulle ja Hetalle meidän lomamatkat ovat täyttä duunia. Vaikka tytöt viettävät "lomaa" tuona aikana maalaismiljöössä, niin ilo on ylimmillään kun pääsee omaan kotiin. Tyttöjä noudettaessa näyttää siltä, kuin kaikkien tassujen alla olisi näkymättömät jouset, joilla pompitaan yläpystyä uskomattomiin korkeuksiin.




Koirahoitolassa olevat muut karvakuonot ja kuitenkin vieraat, joskin aikaisemmilta vierailuilta  tutut ihmiset pistävät väsyttämään. Siellä kun joka narauksen joku sessukoista kuulee ja ilmoittaa haukkumalla, että olkaahan valppaina kamut ! Mikä oli tuo ääni ?  Ja pitäähän sitä olla skarppina, kun ei voi yhtään tietää milloin tuon oven aukeaminen merkitsee sitä, että juuri meitä tullaan hakemaan :)

Pari päivää vierailun jälkeen maataan tassut taivasta kohden ja Heta myös varsin äänekkäästi kuorsaten. Hakeudutaan lähelle rapsutettavaksi ja helliteltäväksi. Tulla tupsahdetaan syliin istumaan tai makoilemaan.




Siinä kohtaa kyllä valpastutaan välittömästi, kun äiti kysyy "ottaiskos ne tytöt yhen herkkiksen" (herkkutikun) ja sännätään salamana sille kaapille, josta tätä mieluisaa pureskeltavaa tarjoillaan.




Ensi viikolla valmistaudutaan pääsiäisen viettoon myös tässä talossa. Ensimmäiset pajunkissat on kuitenkin pistetty jo inspiraation lähteeksi. Kanat, kukot ja munat ovat vielä naftaliinissa.

Mukavaa viikonloppua ja pääsiäisviikon odotusta.

                                                           --  Tuire  --  

19.6.2013

KOHOKOHTIA

Kesäkuu on ollut täynnä mukavia tapahtumia. Piharemontti on vihdoinkin saatu päätökseen ja nyt voimme alkaa nauttimaan aikaansaannoksista ja odottaa kasvien sekä nurmikon kasvamista. Tämän kunniaksi oli pakko poksauttaa kuhuoviinipullo auki ja juhlistaa taphtumaa. Onhan tätä odotettu jo pitkään. Palttiaraallaa yksitoista vuotta !
 
 
 
 
 

Toinen odotettu tapahtuma oli ystäviemme tupaantuliaiset Espanjan Benalmadenassa. He ostivat sieltä viime syksynä talon ja kutsuivat nyt ystäviään juhlimaan kanssaan. Palasimme matkalta viime sunnuntaina varhain aamulla. Reissun jälkeen mieli on virkistynyt, mutta kroppa vähän väsähtänyt. Oli todella hauskaa viettää viiko letkeissä tunnelmissa seurustellen. Jälleen kerran tuli naurettua niin paljon, että veikkaan saaneeni muutaman vuoden lisää....




Villa Avalon on upea talo, joka sijaitsee Benalmadenassa hyvien liikenneyhteyksien päässä sekä lentokentältä, että kaikista muistakin palveluista. Talosta puuttuu vain uima-allas, mikä kyllä isäntäparin mukaan valmistuu vielä tämän vuoden aikana. Tämän "puutteen" korjasimme hankkimalla porukalla tilapäisen altaan tupaantuliaislahjana. Allas oli sen verran suuri, että mahduimme siellä jopa porukalla köllöttelemään ja siinä helteessä ajoi varsin mainiosti asiansa.



Talon kattoterassilta avautuu upeat panoraama maisemat sekä merelle........




.... että vuoristoon. Asuntoalue on rauhallinen tai ainakin oli - niin kauan kun seurueemme saapui paikalle. Vitsailimme siitä, josko naapuritalohin ilmestyy SE VENDE-kylttejä ( myytävänä ) vierailumme jäljiltä.

Viikon ohjelmassa oli myös ystävättäremme syntymäpäivät. Ja mitkä juhlat hän meille järjestikään !
Aamu alkoi shampanja brunssilla. Tämän jälkeen pelasimme syntymäpävän hengessä hauskan golfkisan. Villaan palattuamme meille tarjoiltiin maittava tapaslounas. Ilta huipentui vielä upeaan juhalaillalliseen sekä keskinäiseen hauskanpitoon. Meitä siis pidettiin, kuin piispaa pappilassa ja voin vakuuttaa, että suu ei yhdeltä maistunut. Uskon, että nämä syntymäpäivät jäivät meidän kaikkien mieleen.

 

Reilun viikon aikana tuli rautaisannos golfia. Pelasimme kahdeksan kierrosta ja se tuntui kyllä kropassa. Vaikka ja onneksi, pelasimme autojen kanssa, niin helteinen sää ja päivittäinen mailojen heiluttelu kävi kyllä liikuntasuorituksesta täysin. Lähes joka päivä järjestimme pienet leikkimieliset parikilpailut eri kokoonpanoin. Tämä osoittautui paljon hauskemmaksi tavaksi pelata, kuin jos olisimme nakutelleet palloa yksilöinä. Valtaosalla meistä oli vielä niin vähän kierroksia tälle kesälle, että tilanne olisi saattanut tuntua enemmän kuritukselta, kuin huvitukselta.

Ehdottomiin kohokohtiin kesäkuussa kuuluu myös poikani Tatun onnistuminen Paltamo Openissa. Hänen sijoituksensa siellä oli 5. ja ensimmäinen vähän suurempi palkintoshekki ammattilaisena on nyt saatu plakkariin. Näitä lisää.




Nämä kaksi kaunotarta vetäytyivät lomaviikkomme ajaksi maaseudun rauhaan. Rauha lienee kyllä kadonnut koirahoitolassa olleilta uroksilta, sillä Hetalla alkoi juoksut siellä ollessaan. Viereissä karsinassa ollut uroskoira oli suhauttanut sellaiset "annokset" Hetan makuualustalle, että se on vieläkin pihassa tuultumassa, ennen kuin työnnän sen koneeseen pestäväksi. Kovin olivat tytöt mielissään, kun pääsivät jälleen kotiin ja viihtyvät tiiviisti kupeessa rapsutuksia suorastaan vaatien.

"Vanhana" päreiden tekijänä Heta pisti hetimiten juoksuhousunsa palasiksi. Neiti ei ilmiselväti tykkää moisia pöksyjä pidellä. Olen antanut periksi, sillä ne oli jo kolmannet, jotka ovat kokeneet saman kohtalon. Tyttö on kuitenkin siisti, se täytyy sanoa. Pitää itsensä hyvin puhtaana, joten juoksennelkoon sitten ilman ja mitä tiputtelee, niin pyyhitään pois.

Pitkästä aikaa on juhannukselle luvassa helteistä ja aurinkoista säätä. Nyt nautitaan kesästä ja yöttömästä yöstä, sillä kohta se alkaa taas päivä pidentyä.

Oikein auvoisaa juhannuksen alusviikkoa kaikille teille :)        

13.10.2012

Unohtumaton Villa Ingrid

 Espanja, Mijas 17. - 25.10.2008

Meillä yhdellä  jos toisella  lienee kokemusta matkoiltaan siitä, kun kaikki ei mene ihan nappiin. Tämä matka oli yksi sellainen ja siksi myös niin ikimuistoinen. Jälkeenpäin ajatellen on vain hyvä, jos reissuissa on vähän rosoja.Ne jäävät paremmin mieleen ja usein saa vielä makeat naurut jälkeenkinpäin.

Tälle matkalle lähdimme kahden ystäväpariskunnan kanssa tarkoituksena viettää oikein hauska loma kauniissa ympärisössä, golfkentän läheisyydessä ja majoituksen osalta hieman luksustakin mielessämme. Päätimme vuokrata käyttöömme Villan, sillä meistä oli mukava ajatus saada omaa rauhaa ja koko porukka samankaton alle. Löysimme sivuston, jossa oli ympärimaailmaa yksityisten omistamia asuntoja vuokrattavana. Teimme hakuja Espanjaan, josta yksilöimme Fuengirolan alueen ja sieltä Mijaksen. Vaihtoehtoja alkoikin löytyä ihan mukavasti. Kukin meistä tahoillaan arvuutteli kohteiden sopivuutta sekä hinta /laatu suhdetta ja niinpä lukuisten vaihtoehtojen joukosta seuloutui tämä helmi... Villa Ingrid.

Sivuston esittely kuvista meille aukeni mitä miellytävin kohde. Punainen nahanhoitotuotteilla  kiillotettu sohva näytti ihastuttavalta väripilkulta olohuoneen muuten niin vaaleiden ja modernien huonekalujen joukossa. Ruokasalin ainakin 12- hengenpöytä, katosta roikkuvine kynttiläkruunuineen oli sijoitettu ikkunaseinän eteen, josta avautui kaunis maisema alas laaksoon. (kts.kuva yllä)  Makuuhuoneet omine kylpyhuoneineen oli todellakin plussaa. Kohteessa oli myös täysin varusteltu keittiö sisältäen ruokailuvälineen, kipot, kiulut ja astiastot. Talon puutarhassa sijaitsi reilunkokoinen uima-alas aurikotuoleineen ja kukkaistutuksineen. Ja mikä parasta - golfkenttä oli melkein kivenheiton päässä. Mitä vielä voisi toivoa enemmän?? Täydellinen kohde. Teimme varauksen ja aloimme odottamaan matkaa.

Vihdoinkin koitti se hetki, jolloin tapaamme Helsiki-Vantaan lentokentällä ja kilistelemme kuohuviiniä posket innostuksesta hehkuen. Tapaamme siellä pari tuttua kaveria, jotka ovat myös menossa golfaamaan samaan paikkaan ollen majoitusta vailla ensimmäiseksi yöksi. Lupaamme hövelisti majoittaa heidät villaan, sillä siellähän on runsaasti tilaa ja upeat puitteet. Lentomme lähtee myöhään illalla ja saavumme Malagaan puolenyön jälkeen. Olemme tehneet diilin paikallisen suomalaisen taksiyrittäjän kanssa joka hakee meidät kentältä ja kuskaa muutenkin tarvittaessa lomamme aikana. Saavumme Villa Ingridiin ja seuraamme meille annettuja ohjeita avainten suhteen. Pienten alkuhankaluuksien jälkeen avaimet löytyvät ja astumme sisään. Menee tovi ennenkuin saamme valaistuksen osittain toimimaan. Pyrähtelemme hämärän hyssyssä sinne tänne ja teemme nopeat päätökset siitä, minkä makuuhuoneen kukin itselleen valikoi. Säntäämme ulos ja näemme kauniisti valaistun uima-altaan, jonka äärellä nautimme vielä drinkit ja vetäydymme sitten pikkuhiljaa väsyneinä nukkumaan. Odotamme aamua, jolloin näemme kaiken päivänvalossa ja täydessä loistossaan.

Heräämme kauniiseen auringonpaisteesseen ja samalla myös karmeaan todellisuuteen. Villan loistonajat ovat olleet ja menneet. Nahkasohva on menettänyt kiiltonsa ajat sitten ja kynttiläkruunujen säihke näkyy ikuisesti sammuneen. Siivojia ei ole käynyt talossa kymmenneen vuoteen ja on selvästi nähtävissa, että talon muutaman tulipesän hormien kautta on liuta lintuja käynyt mellastamassa osassa talon huoneista. Paksupölykerrös kuorruttaa kaikkia pintoja ja keskikerroksen sinänsä ihastuttavan ja erikoisen sisällä olevan pienen piazzan keskellä olevassa sisäuima-altaassa kelluu vihreässä vedessä vanha työrukkanen.....  Ruokailuryhmän ympärille kokoonnumme apeahkoissa tunnelmissa. Joku on keittänyt kahvit ja yövieraamme ovat jo jatkaneet matkaansa. Alamme pohtia kuinka on viisainta menetellä. Mallu tokaisee, että hän ottaa kyllä trollin alleen ja kävelee lähistöllä sijaitsevaan Hotelli Radisson Sassiin. Räjähdämme nauramaan, vaikka tuo ajatus kyllä tuntui juuri silloin erittäin houkuttelevalta. Päätämme soittaa henkilölle jonka kanssa on asian tiimoilta käyty keskusteluja aikaisemmin ja riennämme kiireen vilkkaa Mijas-golfiin, sillä tiiausaika painaa päälle. Koko kierroksen ajan yritämme yhteyttä vuokralle antaneeseen henkilöön ja lopulta tärppää. Hän on aivan ihmeissään väitteistämme ja vakuuttaa siellä käyneen siivojien panemassa paikat kuntoon. Hän lupaa vielä tutkia asiaa ja olla yhteydessä myöhemmin.

Taivaalle alkaa kerääntyä uhkaavan näköisiä sadepilviä ja pian tuleekin vettä kaatamalla. Raahaudumme litimärkinä klubille ja päätämme pienen kuivattelun jälkeen jäädä sinne syömään. Viiniä tilataan pöytään ja tunnelma on kaikesta huolimatta riehakas. Kun sitten saavumme takaisin talolle näemme kaksi isohkoa lintua istumassa ilmeisesti entisen kirjastohuoneen verhotankojen yläpuolella. Hätistelemme ne ulos ja lähdemme tutkimaan taloa tarkemmin. Huomaamme "piazzan" yhdellä seinustalla oven ja sen takaa löydämme tilan, jossa on paneloidut seinät ja yllätys, yllätys Helon saunakiuas, mutta ei lauteita ! Miehet testaavat välittömästi onko kiuas "hengissä" ja koska se raksahtaa tulille, niin päätämme roudata kolme keittiön tuolia lauteiksi ja kattilan sekä soppakauhan löylynheittoon. Saunomme siis melko eksoottisissa olosuhteissa ja välillä kipitämme uima-altaaseen vilvoittelemaan. Koska tämän "saunan" yhteydessä ei ole suihkua käymme peseytymässä kukin omissa kylpyhuoneissamme. Minä hyppään meidän kylpyammesuihkuun ensin. Kun olen saanut peseydyttyä kuuleen armotonta kiroamista makuuhuoneenpuolelta. Viemäri ei ollut jaksanut vetää siinä tahdissa, kun suihku "lauloi". Osa vedestä oli karannut makuuhuoneenpuolelle ja siitä alkoi sitten lattioiden kuivaus pyyhkein ja kaikin saatavilla olevin vettä hyvin imevin rätein ja rievuin. Lopulta istuimme taas saunapuhtaina keittiönpöydän ympärillä miettien mitä ihmettä voimme tehdä. Ilta alkoi hämärtyä. Sytytimme muutamat kynttilät, avasimme viinipullon, jos toisenkin ja lausuimme ponsia. Huomenna.  Huomenna sanotaan suorat sanat ja VAADITAAN paikalle siivoojia !

Uskon, että jo tiedätte kuinka tässä jutussä kävi. Yhteyshenkilöön ei saatu enää yhteyttä. Siivoojat eivät koskaan saapuneet. Pidimme palaverin ja päätimme siivota porukalla ne paikat talossa, joissa meidän oli pakko oleskella. Golfkierroksen jälkeen tuumasta toimeen ja sinä iltana tuntui jo paljon paremmalta. Aikaisemmin mainitsemieni lintujen lisäksi ausunnosta löytyi myös toinen, hyönteistä suurempi öttiäinen. Istumme iltaa ja yksi rouvista pistäytyy omassa makuuhuoneessaan. Hetken päästä kuuluu viiltävä huuto ja tiukka käsky miehen saapua välittömästi paikalle. Ryntäämme kaikki alakertaan ja löydämme rouvan tuolilta seisomassa. Wc:stä tulleessaan hän oli törmännyt gekkoon, joka oli paeta vilistänyt sängyn alle piiloon. Miehet aloittivat jahdin ja me rouvat olimme häsyssä mukana hiuskiinnepurkkiemme kanssa. Lisko saatiin kyörättyä ulos ja illanviettoa saatettiin jatkaa levollisin mielin.  Ainut hoidettu osa tästä kokonaisuudesta oli piha-alue. Ilmeisesti siellä on kiinteistönomistajan pakko palkata ulkopuolinen puutarhuri pitämään julkisivut kunnossa. Vaikka kaikki ei mennytkään kuten Strömsöössa, niin meillä oli kuitenkin todella hauska ja mukava loma. Näissä odottamattomissa tilanteissa omilla asenteilla on valtavan suuri merkitys. Kukaan meistä ei suostunut pahoittamaan mieltää näiden tapahtumien edessä, vaan päätimme tehdä sen minkä voimme ja unohtaa sen mille emme voineet mitään. Siksi kai lomamme onnistui kaikestahuolimatta todella hyvin. Ja HAUSKAA OLI.  Kun taksi tuli meitä viikonpäästä noutamaan ja oli aika painaa Villa Ingridin ovi lopullisesti kiinni, emme tunteneet minkäänlaista haikeutta. Jokainen meistä tuijotti taloa hetken, ja sitten ajoimme pois.