Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lahjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lahjat. Näytä kaikki tekstit

5.11.2012

ISÄNPÄIVÄLAHJA VINKKI

Isänpäivä lähestyy ja alkaa tuskailu siitä, mitäpä isälle / puolisolle lahjaksi. Lehtimainokset pursuavat sukkaa, neuletta, tuoksua ja kirjaa. Erittäin hyviä lahjoja ja usein hyvinkin jopa tarpeeseen tulevia, mutta ainahan sitä pohtii josko älyäisi antaa jotakin yllättävää ja erilaista. Ja kerrankin minulla
välähti. Annoin vuosi sitten miehelleni "lahjakortin" Tujo´s pedigyr & beauty salonkiin !

Lahja lunastettiin muistaakseni seuraavana lauantai-iltana ja valmistelut hoitoja varten olivat seuraavat. Raahasin mukavan tv-tuolin, jonka saa ns. "ruissaloasentoon" kodinhoitohuoneeseen, jonka olin tietenkin raivannut pois kaikesta turhasta roinasta. Sytyttelin kynttilöitä runsaasti palamaan ja viritin radion klassisen musiikin taajudelle. Sihautin suitsuketikut tulille antamaan huoneeseen rentouttavia aromaattisia tuoksuja. Poksautin kuohuviinipullon auki ja asetin esille kaksi kuohuviinilasia. Vuorasin tv-tuolin valkoisilla paksuilla froteepyyhkeillä ja toivotin mieheni lämpimästi tervetulleeksi Tujo`s beuaty salonkiin kehoittaen häntä istumaan hoitotuoliin ja ottamaan rennosti. Aluksi nostimme hyvinvointi maljan ja sen jälkeen kiedoin hänet toisen valkoisen froteepyyhkeen lämpöön köllöttelemään.

Olin varustanut hoitopöydälleni kaikki mahdolliset purkit ja purnukat. Kuorintavoiteen, virkistävän kasvonaamion, silmänympärysvoiteen sekä kasvoveden. Valutin lasimaljaan lämmintävettä ja pesin kasvot ensin kahdella pehmeällä sienellä. Sen jälkeen käytin kaikki edellämainitsemani kuorinnat ja naamiot siinä järjestyksessä, kun muistelin itse joskus kasvohoidossa käydessäni saaneeni. Toisin, kuin omassa hoidossani, tarjosin välillä kuohuviiniä juotavaksi. Kuorintojen ja naamioiden jälkeen levitin iholle jotakin elvyttävää seerumia ( näyte ) ja lopuksi vielä kosteusvoidetta imeyttäen sen iholle rentouttavan kasvo/kaula/ hartiahieronnan saattelemana. Olin mielestäni saanut oikein mukavasti aikaan aitoa hoitola tunnelmaa istuen omassa tuolissani hänen takanaan, kuin kosmetologi konsanaan, selostaen käynnissä olevia vaiheita rauhallisella äänellä.

Kasvohoidon jälkeen nostettiin tuolia sen verran pystyasentoon, että saatiin jalat lämpimään kylpyyn, johon oli sekoitettu jalkakylpysuolaa. Kylvyn jälkeen jalat raspattiin ja käytin myös muutamia vuosia sitten ostamaani pedikyyrilaitetta viimeistellyn lopputuloksen aikaansaamiseksi.
Hoidon päätteeksi jalkoja hierottiin ja rasvattiin ravitsevalla jalkarasvalla aina pohkeisiin asti.

Voitte uskoa, että mieheni oli erittäin ilahtunut ja otettu tästä erikoisesta lahjasta ja parituntia kestäneestä intensiivisestä huomiosta, jota hänelle osoitin. Minäkin olin hyvilläni, kun näin kuinka hän tätä elettäni arvosti. Olimme siis molemmat hyvin tyytyväisiä, niin lahjan antaja kuin saajakin.

Mutta, mutta.... nyt olen suurien paineiden alla. Entäs tänä vuonna? Mitä ihmettä sitä nyt keksisi? Menekö hakemaan jotakin valmista kaupasta vai yritänkö kehittää taas jonkinlaisen lahjakortti tsydeemin. Täytyy laittaa mietintämyssy päähään ja jos jollakulla on joitakin valovoimaisia ideoita, niin otan niitä nyt erittäin mielelläni vastaan.