UUSVANHA MENOPELI

Olen monien vuosien jälkeen ottanut pyörän sarvista kiinni ! Täysin hylättynä ja yksinäisenä lojunut Tunturini on herätelty piiitkiltä talviuniltaan eloon. Ketjujen rasvaus, geelisatulanpäällinen, ilmaa renkaisiin ja ei kun menoksi.

Täytyy myöntää, että ensimmäisellä reisulla pyöräni kanssa minua kyllä vähän jänskätti. Alamäet menin jarruttaen, mutta hyvin pian palautui mieleen, kuinkas sillä fillarilla oikein "sotketaan."

En muistanut miten mukavaa pyöräily voi olla. Tällä menopelillä pääsee näin kaupunkialueella todella joutuisasti paikasta toiseen ja saa samalla nauttia kesäisestä luonnosta kaikilla aisteillaan. Vielä kun kuntosalireissutkin heitää pyöränselässä ei siellä juuri alkulämmittelylaitteissa tarvitse veivailla. Saa mennä suoraan asiaan ja jälkiverryttelytkin hoituvat samalla, kun polkaisee kotiin.

Minulla on paljon pyöräilevän ystäväni kanssa suunnitelmissa muutamia pyöräillen tehtäviä reissuja
mukaviin kohteisiin, joissa saa hyvää kahvia ja suussasulavia leivoksia. Siinä samalla vaihdellaan kuulumisia ja parannetaan maailmaa.

 

Pyöräretkelle on mukava sonnustautua kameran kanssa. Toissa sunnuntaina päätin lähteä katsastamaan mitä Jyväskylä satamaan kuuluu näin kesän alussa. Satamakahviossa oli paljon istuskelijoita ja monenlaiset laivat ja paatit odottivat lähtövalmiina seilaamaan pääsyään.

Koska ilma oli mainio ja meno tuntui mukavalta jatkoin eteenpäin kompassille ja sieltä vielä Alban rantaan ja kampukselle.

Jyväsjärven kiertävä rantaraitti tarjosi kauniita maisemia kukkivine puineen ja pensaineen. Viheriöivine nurmineen ja laineiden liplatuksineen.

Eihän sitä tässä vaiheessa enää tullut mieleenkään kääntyä samaa reittiä takaisin. Päätin kiertää koko järven. Siispä sillan yli järven toiselle puolelle ja matka jatkui...

Kuulostelin lintujen laulua ja nautin viiletyksestä vanhan ja rehevän metsikön editse.

Matkan varrella oli levähdyspaikka, jonka ympärillä oli useita tämän kaltaisia kiviä, joihin oli kaiverrettu erilaisia tekstejä. Paadet oli sijoiteltu siten, etteivät ne hypänneet häiritsevästi silmille, vaan sulautuivat ympäröivään maastoon rauhallisella tavalla.

Reitin varrelle osui myös tämä pienen pieni mökki rannan puoleisella kaistaleella. Luultavasti jonkinlainen varasto, koska ikkunoita ei ollut.

Yhden poukaman suojissa majaili vesilintuyhdyskunta. Tässä vetäytyneinä kaislikon tuntumaan, sillä yksi äiti lapsineen kävi juuri heitä syöttämässä. Mikäpä se on köllötellessä täydellä vatsalla ja ihmetellessä takaisin meitä monelaisia töllistelijöitä.

Olisihan se tehokasta liikuntaa, jos voisimme lähteä pyöräilylenkille kaikki kolme yhdessä. Toisinaan sitä törmää parivaljakoihin, joissa yksi polkee ja toinen hölkkää vierellä. Meidän tapauksessa jo pelkkä ajatus on täysin mahdoton. Tytöt eivät voi sietää pyöriä. Heta taitaa niitä ihan pelätä. Yritin esitellä heille Maman pyörää ja ajelin pienen pätkän pihamaalla. Tytöt olivat miehelläni narunpäässä ja tästä seurasi se, etteivät tienneet mihin olisivat singahtaneet. Siispä emme pyöräile yhdessä.

 
Seuraavan järven ympäriajon toteutan tosinpäin, Saapa nähdä mitä uutta raitilta silloin löytyy.
Onneksi viikonvaihteen aikana riehuneet tuulet ovat lauhtuneet, joten alan kuulla jo Tunturin kuiskeen....  Tämän kimpun sain ystävältäni. Eikö olekin kaunis ? Se on jo nyt lakastunut, mutta tänään aamulenkillä tyttöjeni kanssa huomasin, että kielot kukkivat jo. Seuraavan kimpun poimin itse.

                                      ---   TUIRE ---  

VOIMAA LUONNOSTA JA SANOISTA

Kyllä se nyt on jo täällä. Kesä ! Kauan odotettu, kauan kaivattu, lämmin ja lempeä vuodenaika. Joka päivä, kun luonnossa liikkuu huomaa jotakin uutta. Aluskasvillisuus rehevöityy, kukkia putkahtelee sinne ja tänne. On katseltavaa ja kuunneltavaa. Linnut laulavat ja pyrähtelevät oksistoissa. Kaislikoissa suhisee ja Tuomikin jo tuoksuu...

Olen huono tunnistamaan kasveja tai lintuja. En muista, että olisimme kouluaikana niitä tunnistamaan opetelleet, mutta eihän se toki myöhäistä ole vieläkään. Täytyy vain olla erityisen tarkkana. Tuon yllä olevan kuvan Lemmikit "tunnistin" kuvien perusteella Kevätkaihonkukkasiksi. Onneksi sain tietää, että nyt olen ns. väärillä vesillä. Toivottavasti vielä joskus törmään siihen kevätkaihoonkin.

Viime sunnuintaina osallistuin Naisten voimaannuttavan kirjoittamisen sunnuntaihin. En tienny etukäteen yhtään mitä odotettavissa on, joten oli mukava ja jännittäväkin päivä tiedossa. Kirjoittaminen on ollut minulle hyvä tapa purkaa ja selventää omia ajatuksia ja tunteita varsinkin silloin, kun kyseessä on ollut murheet tai ongelmat. Iloisena ja onnellisena on niin hyvää mieltä ja sisäistä rauhaa täynnä, että tuon kaltaiselle kirjoittamiselle ei ole tarvetta eikä aikaakaan.

Meitä siis istui saman pöydän ääressä päivän vetäjä sekä kahdeksan osallistujaa. Saimme mielenkiintoisia tehtäviä, jotka sitten yhdessä purettiin. Tekstejään ei ollut pakko pakko näyttää tai lukea, mutta kaikki me sen kuitenkin teimme. Ja minkälaisia tekstejä ! kuinka kauniisti ja osuvasti aseteltuja sanoja.... Olen joskus kuvitellut, että minäkin osaisin kirjoittaa jonkin verran. Tämä olettamus haalistui melkoisesti, kun kuuntelin mitä toiset saivat kohtalaisen lyhyellä paneutumisella aikaan. Kuinka rohkeaa heittäytymistä sanojen leikkiin ja kaihoon.

Vielä sunnuntai ei ollut  kohdallani voimaannuttava. Olin suorastaan uupunut tuon kaiken jälkeen. Kokemus on ollut mielessäni hyvin vahvasti koko viikon. Monet asiat, jotka nousivat esiin tehtävien sisällöistä ovat mietityttäneet melkoisesti. Voima onkin kasvanut vasta viikon varella. Tätä halajan lisää. Olimme kaikki yhtämieltä siitä, että olisi kiva kokoontua uudelleen samalla porukalla. Muut olivat osallistuneet vastaaviin päiviin aikaisemmin ja olivat sitä mieltä, että olisi joskus hyvä kirjoittaa ennestään tutussa porukassa. Sovimme tapaamisen kesäkuulle. Odotan sitä innokkaana, sillä varmasti lähestymme kirjoittamisen virkistävää voimaa taas jostakin uudesta vinkkelistä.

   

Voimaannuttavia hetkiä itsekullekkin mieluisen tekemisen tai olemisen merkeissä :)

                                   ----  TUIRE ----

TAIVASALLA

Kyllä meitä nyt lämmöllä ja auringolla hellitään. Kahden edellisen sateisen kesän jälkeen tämä on luksusta. Ja mikä parasta - kaikenlaisia öttiäisiäkin on todella vähän. Mitä nyt muutamat paarmat illittivät korvanjuuressa mökillä viime viikonvaihteessa.

Sunnuntaina "parkkeerasimme" aurinkotuoleinemme laiturille n. klo 9 aamulla ja viihdyimme mainiosti klo 18:sta ! En oikeastaan lukenut juuri mitään, saati kirjoittanut.... kunhan vain lekottelimme. Mieheni ja minä. Emme juuri jutelleetkaan ja tuo hiljaisuus ja omine ajatuksineen oleilu tuntui todella hyvältä. Malù ja Hetakin olla marnivat jaloissamme tai lilluivat rantavedessä.

Tämä pieni perhonen kierteli ymprilläni koko päivän. Tuon tuostakin se istahti kädelleni, olkapäälleni tai säärelleni. Havisuttelipa se siipiään kerran myös niskassani, kevyesti, hennosti. Samanlainen perhonen oli lennellyt myös siskoni lähellä hänen tekemisiään seuraillen heidän mökillään...... tämä synnytti väistämättä mielessäni kaikenlaisia ajatuksia... :)

Välillä katselimme tämän varsin liikuttavan seurueen etenemistä. Pesäpaikka on jossain rantaheinikossa ja topakasti emo ohjaili poikasiaan ohittamaan meidät sopivan välimatkan etäisyydeltä laiturista. Säpinää syntyi heti, kun työnnyin liian lähelle kameroineni matkantekoa kuvaamaan.

Pyhäjärvellä ainakin meidän puoleinen alue on todella rauhallinen. Vesiliikennettä ei käytännöllisesti katsoen ole lainkaan. Mitä nyt jokunen kalastaja soutuveneellään silloin tällöin silmiin osuu....
Sunnuntaina oli  järvenpintakin niin tyyni ja rauhallinen, joten olosuhteet rentoutumiselle olivat kaikin puolin otolliset.  Näistä hetkistä ihminen voimaantuu.

 

Ruokatuohut pidettiin yksinkertaisena. Salattia, haloumia, maissia ja perunaa. Ruisleipää ja Lihaisaa makkaraa. Saunan lämpenemistä odotellessa nautimme mukavan makuista punaviiniä.

Pallot ja muutkin Malùn mieltä kovasti aktivoivat lelut, pidettiin tällä reissulla visusti liiterissä. Hyvä päätös, sillä leikkivät Hetan kanssa keskenenään nyt paljon enemmä. Ja pitivät vahtia. Vähän turhankin pontevasti.... välillä kuultuaan ääniä, joita emme kyllä itse kuulleet, pinkaisivat vauhdilla tontin laidoille uhoamaan.

 

Hämmästyttävää kyllä, Heta ei tällä reissulla pudonnut kertaakaa laiturilta... Sensijaan rantakivillä piti taiteilla ja taituroida, niin että näkyy neitiä itseäänkin naurattavan tuo touhu.

Kun katselen sää ennustetta lähipäiville, niin näyttää siltä, että huomenna saadaan vettä korville, mutta sitten taas paistaa.


                                      Tällaisiahan ne olivat kaikki kesät. Silloin lapsena......