Saimme mieheni kanssa kutsun osallistua SKF:n asiakaille ja yhteistyökumppaneille järjestettyyn golfkisaan, joka pidettiin eilen Muuramen golfseurassa. Aluksi tutustuimme Muuramen teollisuusalueella sijaitsevaan SKF:n tuotantolaitokseen sekä nautimme yhtiön tiloissa tarjotun maittavan aamiaisen.
Kisaajat lähetettiin matkaan vielä glubille järjestetyn tuhdin eväspaketin kanssa, joka kyllä ennen 18. väylää oli nautittu hyvällä ruokahalulla, sillä Muuramen kentän takaysillä otetaan pelaajasta ns. "löysät pois" monien, osin varsin jyrkkien nousujen ansiosta.
Kuten kutsukilpailut hyvin usein, pelattiin tämäkin ns. Piste bogey-kisana. Erikoispalkinnot jaettiin pisimmästä drivesta, niin miehille, kuin naisille sekä lähimmäksi lippua kisa. Myös paras lyöntipelituloksen tehnyt palkittiin. Päivän päätteeksi oli vielä ruokatarjoilu sekä halukkaille mahdollisuus saunomiseen.
Eilen oli minun päiväni, sillä voitin mm. ....
....sen pisimmän avauslyönnin palkinnon. "Pesin" myös miehet, sillä yhdenkään miespelaajan avauslyönti ei yltäny ohitseni. Lyönti mitataan ja merkintä tehdään vain väylälle osuneista avauksista.
Par 3 väylillä järjestetään ne lähimmäksi lippua kisat. Muuramessa se oli eilen väylällä 8.
Ja - JIHAA - voitin myös tämän erikoiskilpailun.
Molenpien pystien kyytipojiksi sain palkinnoksi vielä laadukkaita palloja.
Eikä siinä vielä kaikki ! Kilpailuun oli kutsuttu kaikkiaan neljä naista, joista kaksi oli joutunut perumaan osallistumisensa. Naisten sarjassa kisasi siis näin ollen vain kaksi naista. Päädyimme samaan tulokseen, mutta koska minulla on parempi "händäri" - korjasin potin kotiin ;)
Olen pelannut tänä ja kahtena edellisenä kesänä hyvin vähän. Tälle kaudelle kierroksia on alle 10. Olen kuitenkin iloinen siitä, että jotakin hyvää on jäänyt tuonne lihasmuistiin. Avaukset ovat vahvuuteni ja väylälyönnit sekä putitkin uppoavat aika hyvin. Sen sijaan ikuinen ongelmani ja hyvin merkittävässä asemassa oleva lyönti - lyhyt lähestymislyönti - on ehdoton heikkouteni. Jos saisin siihen jotakin tolkkua paranisi pelini taso huomattavasti. Kolme edellistä kierrostani olen ns. kolkutellut omaa tasoitustani, mutta en ole vielä siihen yltänyt. Toivon, että niin vielä tänä kesänä tapahtuisi, sillä hyvät kierrokset sytyttävät halun mennä kentälle uudelleen. Tästä kaikesta innostuneena pyysin poikaani antamaan minulle vinkkejä tämän lyönnin harjoittamiseen ja sovimme jo alustavasti tapaavamme näissä merkeissä torstaina. ( Tatulle siis pitkää pinnaa ja hyvää mielikuvitusta, kuinka saada oppi tässä asiassa paksuun kallooni )
Hyvin järjestetyssä kutsukilpailussa on aina lopuksi arpajaiset. Minut kutsuttiin onnettareksi ja nostin kuusi vai olikohan peräti kahdeksankin tuloskorttia. Yksi näistä nostamistani korteista oli mieheni. Palkintona oli tuo kaunis kylpypyyhe.
Kaiken kukkuraksi nostin myös oman korttini ja sanoin heti, että en ota enää mitään, kun olen jo saanut niin paljon, mutta ajatukseni torpattiin ja arpajaisvoitto työnnettiin kainalooni.
Tuo sarjakuva on ollut kehyksissä ja näytillä kodissamme jo useita vuosia. Golf on Todellakin haastava peli, eikä siinä koskaa voi tulla valmiiksi. Ei Kukaan. Hyvin, hyvin usein olen kierroksella kysynyt itseltäni: onko tässä mitään järkeä ? miksi ihmeessä tulin tänne rämpimään ? mihin ihmeeseen ne hyvät lyöntini nyt katosivat ???? Sitten tapahtuu ihme... Pari onnistunutta lyöntiä loppuun...ja se saa kantamaan seuraavaan kertaan. Ehkä sittenkin...ehkä sittenkin minusta tulee vielä kohtuullisen hyvä golffari. Siis sellainen, joka riittäisi minulle itselleni.
Todellakin, lopulta on aina voittanut itsensä. Jos ei muuta, niin iloinen ja tyytyväinen saa olla siihen, että on liikkumaan lähtenyt ja kävellyt kauniissa ympäristössä, raittiissa ulkoilmassa kymmenisen kilometriä. Ja sitäpaitsi. Golf on hyvin sosiaalinen peli ja loistava tapa viettää aikaa niin perheen, kuin ystävienkin kanssa.
Kannustan kokeilemaan lajia. Kursseja järjestetään kaikissa seuroissa. Jos haluat haasteita, niin lähde mukaan. Varoituksena kuitenkin mainittakoon - Golf on erittäin koukuttavaa !
------ swingaavin terveisin -----
TUIRE