KELPO VEKOTTIMET

Eilen oli harmaa, märkä ja kostea keli. Pihalaatoitus oli sulanut suureltaosin näkyviin ja alapihalle oli jo ilmestynyt muutamia pälvipaikkoja, joista nurmikko pilkisteli esiin. Päätin lähteä käyttämään itseäni värikylvyssä ja suuntasin autonnokan kohti Viherlandiaa. Se onkin varsinainen keidas, jossa kukkien ja erilaisten kasvien lisäksi voi hypistellä kauniita sisustustarvikkeita ja piipahtaa samalla Iittalan outlet myymälässä. Tarkoitukseni ei ollut ostaa mitään, mutta tein löydön, jota ei voinut olla hankkimatta.

Eikähän tuo hankinta ollut ainut, jota olisi tehnyt mieli, mutta olin kovana ja tyydyin vain katselemaan ja ihastelemaan.

Ostokseni on todella kätevä ja toimiva. Kesäaikaan suorastaan lyömätön apu ruoanlaitossa.

Tämä härveli kuorii uudetperunat todellakin kädenkäänteessä. Muutama pyöräytys kammesta ja tadaa... potut ovat valmiit pataan.

Olisin takuulla sivuuttanut tämän hymähdellen, ellen olisi nähnyt "livenä" kuinka kähystä pelistä on kyse  (siskollani on samanlainen kesämökillä) . Uudet perunat ovat suurta herkkuani, mutta niiden peseminen on raivostuttavaa. Alkukesästä ne ovat vielä niin pieniä, joten selkä köyryssä niitä usein on joutunut harjaamaan eräänkin kappaleen. Kohta tätä pääsee jo käyttämään ja kokeilemaan näin kotioloissa, kun espanjalaiset uuden sadon perunat tupsahtavat kauppoihin.

Haluan vielä esitellä toisenkin.....monen, monta kertaa hyödyllisemmän ja todella akuuttiin tarpeeseen tulleen hankinnan. Kuonopannana !

En voi kylliksi ylistää tätä keksintöä !!! Tämä ei millään tavoin vahingoita koiraa, vaan mahdollistaa mitä miellyttävimmän ulkoilukokemuksen niin sessulle itselleen, kuin ja ennenkaikkea hihnan toisessa päässä olevalle ihmiselle.

Malún tuntien epäilin aluksi, noinko tyttö suostuu ottamaan askeltakaan, kun tämä härdelli viritellään päälle. Epäilyni oli aiheeton. Yritti toki muutaman kerran tassullaan kapsutelle kuononympäri tulevaa lenkkiä irti ja siinä jopa onnistuikin, mutta vuolaiden kehujen ja namipalojen saattelemana lenkitykset ovat sujuneet niiiiiiin mukavissa merkeissä. Tämän käyttöönotto on rauhoittanut kokonaisuutta muutenkin. Hetallakaan ei ole nyt mitään tarvetta hötkyillä, kun tämä alfanaaras käyttäytyy seesteisesti. Ja mitä minuun tulee, niin olen saanut mielihyvän koirien kanssa ulkoilusta takaisin. Nyt meidän on niin mukavaa ulkoilla yhdessä. Tähän omaan erittäin mieluisaan kokemukseemme viitaten voimme lämpimästi suositella tätä kaikille jotka kärsivät samasta vaivasta. Ja sitten, kun koira on oppinut, ettei vetäminen ole kivaa ja se ei kannata, voi siirtyä takaisin tavalliseen pantaan.

Viherlandiaan tehdystä visiitistä  sen verran, että eihän sieltä pääse ulos ilman, että ostaa kukkia.
Marketista viimeaikoina ostamani tulppaanit ovat lakastuneet todella nopeasti. Saapa nähdä, kuinka näiden kanssa käy... erona on vain se, että nämä kaunokaiset ovat kasvaneet täällä suomessa, Huiskulan lämpöisten lamppujen alla.

Nyt jään odottelemaan niitä uusia perunoita ja sitä, että pääsen veivaamaan :)

ALKUTAIPALEELLA

"Valo löytää tiensä sisään verhojen raoista.

Pölyhiukkaset intoutuvat hurjaan tanssiin"

( Anno Domini 2015 )

Tuo mietelause on juuri nyt hyvinkin ajankohtainen. Tämä ihana kevät on toisaalta myös armotonta aikaa... pimeyden jäljiltä paljastuu paitsi tuo pölyhiukkasten hurja tanssi, niin myös kodin jotenkin yleinen nukkavieruisuus. Perustellinen siivous ja muutamien tekstiilien, kuten verhojen ja tyynynpäällysten vaihto saisi varmaan jo ihmeitä aikaan. Hihat siis heilumaan ja kasvojen kohotus omalle kodille.

The Maanatai koitti ! (viittaan edelliseen postaukseeni ) 16.2.2015 aukaisin oven ihan apposenauki muutoksille ja uusille tuulille jotka täällä nyt puhaltelee. Halusin tästä kaikesta ihan mustaa valkoselle, joten siksi tämä vihkonen. Siihen kirjoitan ruokapäiväkirjani, tsemppilauseita sekä tavoitteet. Saavutetuista tavoitteista seuraavat palkkiot on vielä työnalla, mutta kirjaan nekin tänne ylös ikäänkuin "porkkanaksi". Ymmärrän hyvin, että paistattelen tässä nyt alkuhuuman loisteessa, joten nuo "porkkanat"  ovat vielä paikallaan, kun tulee se hetki että tekisi mieli antaa periksi. Tämähän  on siis vähän kuin personal treiner, eikä edes maksanut kuin yhden euron.

Ensimmäisen kerran elämässäni olen todella tutkinut kaloritaulukoita. Koen, että ainakin tässä alkuvaiheessa se on suorastaan välttämätöntä. Olen näet todella hyvä huijaamaan itseäni. Muistin, että kaappien kätköissä pitäisi olla elintarvikevaaka. Kaivelin se esille ja otin käyttöön. Silmämääräinen painojen arviointi johtaa harhaan ja olen sitä mieltä, että on viisasta tulla tietoiseksi siitä mikälaisia määriä päivän kuluessa tulee hotkaisseeksi. Liikunta, nykyinen painoni sekä ikäni huomioon ottaen päivittäin tarvitsemani kalorimäärä on 2118 kcl. Tässä on nyt faktat tiedossa, joten sen perusteella suunnistetaan.

Kaikessa syömisessäni voin tehdä hyviä valintoja tai huonoja valintoja. Oma on päätös ! Järkevästi ajatellen, kuka haluaa tehdä huonon valinnan ? Teen siis jatkossa ainoastaan hyviä valintoja. Omalla kohdallani hyvä valinta ei olisi se, että kieltäisin itseltäni kaiken imelän. Onneksi myös tällä saralla voi tehdä sen paremman valinnan. Tuossa yllä yksi parempi valinta.

Tukena, turvana ja hengen nostattajana tällä matkallani on liikunta. Koirien kanssa tekemieni lenkkien lisäksi on loka-marraskuun vaihteessa aloittamani kuntosalitreenit. Olen nyt iloinen siitä, että tuo kuntosalilla käynti on aloitettu jo aikaisemmin. Olen jo tukevasti sillä puolella, että se on älyttömän mukavaa ja sinne on ihan pakko päästä. Kuvassa on tämänpäiväinen "työasuni", sillä kohta taas mennään.

Yksi mielihyvää tuottavista lähteistäni on lukeminen. Tuossa on pokkaristoni viimeisimmät hankinnat ja ikävä kyllä jo luettu kaikki. Jokainen tarina tempaisi mukaansa heti ensi lehdiltään. Delhin kauneimmat kädet sai minut haluamaan matkalle Intiaan. Onnen koukkuja muistutti siitä, mistä onnellisessa elämässä on lopultakin kyse ja Kukkien kieli sen, mitä mikäkin kukka symboloi.

Mutta nyt kamat kassiin ja salille. Mukavaa päivää myös Sinulle :)       

MY FITNESSPAL

Minulla on kestävyysvaje! Kyse ei nyt ole valtiontaloudesta tai edes omasta taloudestani. Tätä sanaa voidaan kyllä käyttää kuvaamaan muitakin asioita.  Meillä jokaiselle on varmasti toteuttamatta joitakin asioita, mitkä omassa mielessämme ehdottomasti pitäisi tai täytyisi tehdä. Nämä pitäisi ja täytyisi teemat voivat pyöriä ajatuksissamme jopa vuosikausia, mutta niille ei tunnu koskaan tapahtuvan mitään. Saattaa käydä niin, että projekti päätetään jossain vaiheessa aloittaa, mutta hyvin pian tullaan pisteeseen, jossa ote kirpoaa. Ei vaan enää jaksa. Asia ei tunnukkaan enää tärkeältä. Lyödään hanskat naulaan. Tarmo asian tai toiminnan loppuun saattamiseen hiipuu ja kestävyys pettää... Vai oliko sitä lopulta alunalkaenkaan ?

Omalla kohdallani kaikista selkein esimerkki on tyytymättömyys omaan elopainooni. Voin vilpittomästi tunnustaa, että tämä teema on kukkunut ajatusteni taustalla vuosia kausia !!!  Ajatelkaa,
vuosi kausia. Kuinka paljon energiaa ( ei tosin eteenpäin vievää ) on kulunut tämän asian parissa taikinoidessa. "Taikinanassani" on, (riipuen valmistusajankohdasta) ollut selkeästi kaksi hyvin merkittävää ainesosaa. Pääraaka-aineena on joko opettelen hyväksymään itseni sellaisena, kuin olen,
tai nyt on kyllä ihan pakko saada tätä painoa pois ! Ja mitä on tapahtunut ? kumpi taikinoista on noussut paremmin ? kumpi on tuottanut kauniimmat pullat ? kumpaa tehdessä on kokenut sekä tekemisen, että onnistumisen riemun ? Valitettavasti ei kummassakaan. Tulos on ollut pannukakku.

Miksi tämä kestävyysvaje aina vain tuntuu syntyvän ? Tajusin, että minulla on ollut kumpaakin taikinaa valmistaessani todella huonot ja epämääräiset reseptit. Ensin mainittu taikina jää hyvin helpposti vaiheeseen, jossa pääraaka-aineen kaveriksi pitäisi lisätä ne tärkeät mausteet ja sidosaineet.
Jos ne jäävät pois, on aivan turhaa kuvittelua, että lopputulos olisi sitä, mitä sen toivoisi olevan. Taikinan rakenne jää vaillinaiseksi. Siitä ei saa otetta. Sen sitko ei taivu leivontaan. Voiko siis näin valmistettuu taikinaan vain opetella olemaan tyytyväinen. Pelkäänpä että ei voi.  

Toisessa tapauksessa taikinan valmistusta ei oikeastaan koskaa edes aloita. Se pyörii kyllä mielessä, mutta on niiiin paljon asioita miksi JUURI NYT ei voi alkaa leipomaan. Sen siirtää tyypillisesti ensi maanantaihin, ensi kuun alkuun, vuoden alkuun, loman jälkeen, sitten kun..... ja niin tämä taikinakone jatkaa pyörittäen vispilöitään lähes tulkoon tyhjässä kulhossa. Lopulta kone hyytyy ja kulho on niin pahasti naarmiutunut, ettei sitä voi enää käytää. Vuodet vaihtuu, lomia tulee ja menee, maanantait seuraavat toisiaan.

Jos voisi laihtua pelkällä ajatuksen voimalla, niin minulla ei todellakaan olisi tätä paino-ongelmaa. Se ei nyt selvätikään näytä olevan mahdollista, joten on kaiveltava jostakin se kuuluisa plan B. Ajattelen tässä, että ensi maanantai voisi olla se THE MAANANTAI. Tosiasia kuitenkin on, että ajatustyötäkin tarvitaan. Otan käyttöön vanhoja hyväksi havaittuja työkaluja ja jokusen uudenkin.
Ruokapäiväkirja. Kirjaan siis kaiken suuhun panemani kiltisti ylös. Tästä sitten näen, missä mättää. Teen ruokakaupassa tietoisia valintoja. Asetan itselleni kokonais- ja väli tavoitteita. Mielessäni on myös yksi muheva "porkkana", jonka itselleni voisin suoda, kun tavoite on saavutettu. Etenen hiljaa kiiruhtaen. Kiloni eivät ole tulleet parissa viikossa, joten en voi odottaa niiden siinä ajassa PYSYVÄSTI lähtevän. Kaalisoppa-, lentoemäntä-, tai atkinson/wotkinson dieetit eivät ole minua varten. Ja olen ymmärtänyt, ettei dieetit ylipäätään voi johtaa pysyviin painon pudotuksiin. Luin tässä hiljattain jostakin,, että yli  90% laihduttajista "saa" menetetyt kilonsa korkojen kanssa takaisin. Tämä on hirvittävän masentava tieto. Mistä tämä johtuu ? onko vauhti ollut liian luja ? onko syöty pelkkää pussikeittoa ? Kaikkiin muutoksiin pitää totutella. Ruokavalion / liikunta tottumusten muuttaminen on hyvin, hyvin suuri muutos. Tästä kakusta pitää haukata vain sen kokoisia paloja joita voi kakistelematta niellä.

Tänä päivänä on myös tarjolla kaikenlaista mittaria ja seurantalaitetta, joiden avulla voi tarkkailla
tekemisiään ja seurata edistymistään. Latasin itselleni App Storesta ilmaisen version ohjelmasta nimeltään My fitnesspal. Ohjelmaan kirjataan päivittäin syömiset ja liikkumiset. Alussa myös painonpudotus tavoitte  kg / viikko jne. Mieleni tekisi hankkia myös aktiivisuusranneke, joka "keskustelee" tämän ohjelman kanssa tuoden automaattisesti mukaan liikunnan osuuden. Aktiivisuus ranneke jääköön nyt kuitenkin vielä sinne kaupanhyllylle odottamaan. Lisätään leluja rattaisiin sitä mukaan, kun ensimmäiset tulokset ovat selkeästi nähtävissä.  Sehän voisi olla palkintona välitavoitteen saavuttamisesta. Jään siis kiihkeästi odottamaan sitä iloista hetkeä, kun voin hakea oman aktiivisuusrannekkeeni kaupasta. Olisiko se pinkki ? vai kesää vasten valkoinen ?... mustakin toimii aina... hu, huu Tuire !! työ on tehtävä ensin. Sinulla on aikaa miettiä tuota rannekkeen väriä n. 3 kuukautta.

    

 Hei mutta minullahan JO ON aktiivisuusranneke, kun otan tämän tytön ( Heta ) hihnaan sekä "siskonsa " Malùn ja lähden yhteiselle lenkille :)


Hyvää ystävänpäivää teille kaikille...... ja olkaahan aktiivisia.

                                 Tuire
       

UUSI TULEMINEN

Onnistuin pääsemään eroon blogiani riivanneesta, aika ajoin näyttäytyneestä ei toivotusta materiaalista ( toivottavasti lopullisesti ) Koska bloggaaminen ON sangen mukavaa puuhaa, päätin palata taas pitkän tauon jälkeen tänne tarinoineni ja ajatuksineni.

Sisältö ei varmasti entisestä juurikaan muutu. Mukana menossa on edelleen nuo kaksi minulle rakasta koirulaista Malù ja Heta sekä tietenkin ihmiset, niin läheiset, kuin vieraat. Tapahtumat ja sattumukset. Harrastukset ja kotoiset askareet. Arki ja juhla.

  

Malú täytti kaksi viikkoa sitten 4-vuotta. Hän on edelleen oma persoonallinen itsensä. Rakastaa palloleikkejä yli kaiken, mutta on juuri nyt hyvin ihastunut tuohon kuvassa olevaan kumiluuhun. Ihastus johtunee siitä, että sen sisään voi piilottaa makupaloja, joita on mahdottoman mukava sen uumenista kuonolla ja tassuilla tonkia. Muutamassa päivässä neiti on kehittynyt hyvin taitavaksi. Siinä ei kauan kuono tuhise, kun herkut on onkaloista pistetty parempiin suihin.

Toinen "hupakko" Heta, tuli joulukuussa 3-vuotiaaksi, mutta koska neidillä alkoi muutama päivä sitten juoksut  ei suostunut millään naamakuvattavakseni. Aina kun kamera räpsähti näkyi tytöstä vain pelkka takapää housuineen päivineen :) Kuvataan Heta sitten, kun on suostuvainen poseeraamaan. Heta on edelleen hyvin, hyvin ujo kaikkia vieraita kohtaan. Meidän omien kesken kuitenkin hyvin vilkas ja erittäin kova puhumaan...

Kun ympäröivä luonto on pääasiassa mustavalkoinen on kotiin tullut kannettua leikkokukkia melkein jokaisella kauppareissulla. Sitä niin jo kaipaa vihreyttä ja vehreyttä. Eilinen ja tämä päivä ovat olleet suomen helmikuuksi todella poikkeuksellisiä. Aurinko on paistanut ja lämpöasteitakin ollut. Tänään täällä Jyväskylässä jopa +6 astetta !  No. Viikonloppua kohti alkaa taas pakastaa ja sehän tietää jäisiä teitä ja taipaleita. Onneksi on Ice Buc- nastakengät. Muuten jäisi tyttöjen kanssa lenkit heittämättä.

Vielä pitää kuitenkin maltaa ennenkuin pääsee näitä kesäkukkia istuttamaan. Valon määrä on selvästi lisääntynyt.  Siltä osin kevään edistyminen antaa kummasti mieli hyvää ja vireyttä. Kun kaikki se mukava, kesä ja kärpäse on vielä edessä päin. Olen niiiiin "kesäihminen".

Täytyykin tässä poltella ennen kesän tuloa kaikki kynttilät pois. Sitä kun ei tule juurikaan suven aikaan harrastettua.

Auringon nousu tänäaamuna oli mahdottoman kaunis. Tilanne "eli" sitä mukaan, kun valon määrä kasvoi. Taivaan ranta oli uskomattoman värinen. Tämä kuva ei anna oikeutta niille hetkille, mutta kertonee kuitenkin jotaina siitä värien leikistä ja loistosta joka taivalla esittäytyi.


Mutta tässä kaikki nyt tällä erää... hämmästyin vähän, kun sain tämän blogini uudelleen "tulille" Laskin vain sormeni näppäimistölle aikalailla tohkeissani sen enempiä aihetta pohtimatta.

                                      Toivottavasti saan huomionne edelleen - ainakin silloin tällöin :)

HAVAHTUMISIA

Sain lainaksi Anthony De Mellon kirjan  Havahtuminen. Tapani on lukea aina sängyssä unen tuloa odotellessani. Olen oppinut siihen, että nostan kaikki saatavilla olevat lehdet ja kirjat pois näkyviltä, sillä meillä on perheessä toinenkin ahkera "lukija". Yksi ainoa lipsahdus tästä johtaa vääjäämättä ei toivottuihin seurauksiin. Unohdin tämän kirjan yöpöydälle, kun menimme mieheni kanssa saunaan.

Heta havahtui siihen, että koska Madre on mennyt saunaan ja nyt on tylsää, niin katsonpa tuota kirjaa minäkin, jota niin ahkerasti iltaisin selataan. Ilmeisesti kirja oli mieleinen, sillä kansilehti ja ensimmäiset sivut olivat saaneet kyytiä oikein kunnolla. Kaikilla jäljellä olevilla sivuilla on hampaan jälkiä, ja jos olette kuulleet sanonnan "on kuin koiran repimä", niin tämä on nyt sitten  juuri sellainen.


Saunasta palattuani oli minun vuoroni havahtua tapahtuneeseen. Ensin kuvittelin käsittelyyn joutuneen tuoreimman golflehden liitteenä saapuneen kenttäoppaan ja kisakalenterin. Lähempi tarkastelu osoitti kuitenkin sen, että tuo vintiö oli repinyt lainaamani kirjan riekaleiksi...

Seuraavaksi havahduin siihen, että minun on nyt jostakin hankittava uusi tuhoutuneen tilalle. Suuntasin Akateemiseen kirjakauppaa ja kerroin myyjälle huoleni. Kirjaa ei ollut heillä myymälässä, mutta ilokseni sain kuulla, että voivat sen kuitenkin tilata, ja että siihen menisi muutama päivä.
Tässä vaiheessa helpotukseni oli tietenkin suuri ja pistin kirjat tilaukseen. Yksi palautuu lainan antajalle ja toisen pidän itse. Tässä kun on asioita, joiden pariin on hyvä palata vielä uudelleen. Olen jo viestiä kirjan saapumisesta odotellut, mutta sainkin tänään tiedon, että toimitus viivästyy, mutta saan sen kuitenkin noin viikon kuluttua. Parempi myöhään, kun ei milloinkaan.

Olen havahtunut myös siihen, mitä yhden laumanjäsenen poissa olo voi tehdä sen herkimmässä jäsenessä. Mieheni on ollut reissussa, joten täällä on pidetty taloa pystyssä naisenergialla. Heta on toki ollut koko pienen elämänsä ajan todella herkkä yksilö. Aina valppaana. Valmiina pakenemaan tai perääntymään tai juoksemaan karkuun jos siihen aihetta sattuisi olemaan. Nyt kun mieheni on ollut poissa on tämä käytös mennyt yli äyräiden. Singahtelua, säntäilyä, äkkinäisiä pysähdyksiä, mahdotonta vetämistä hihnassa..... tämä kaikki siis ulkoillessa. Tämä asia on mietityttänyt minua kovasti. Kun tajusin mistä käyttäytyminen johtuu oli se tietenkin helpotus, mutta saatan vain kuvitella minkä stressin alaisena tuo pieni perrotyttö on silloin, kun olemme reissussa yhtä aikaa ja tytöt hoidossa...

Jotain päätin kuitenkin kokeilla, että Hetan olo olisi levollisempi. Ensinnäkin ostin taluttimen, jossa on lyhyehkö hihna. Näin saan pidettyä hänet paremmin lähelläni ja ohjailtavissa. Uusi panta on pehmeä sisäpuolelta, joka vaimentaa vetämisen aiheuttamaa painetta kaulan ja niskan alueella. Ja uskokaa tai alkää, niin päivä lenkki näiden uusien varusteiden varassa oli paljon mukavampi kokemus meille kaikille. Ettei Malù tuntisi itseään sorsittavan, haen hänellekin huomenna vastaavan setin Mustista ja Mirristä. Onpa sitten molemmilla tytöillä uudet kesäiset asusteet, kun lähdemme baanalle :)

Ikuisena iltakahvin juojana havahduin siihen, että mitä jos vaihtaisin teehen. Silmiini on osunut usein ylistys kirjoituksia vihreän teen hyvistä ominaisuuksista. Pakkaus vihreää teetä lähti matkaani kauppareissulla tänään. Katsotaan sitten mitä vaikutuksia sen nauttiminen saakaan aikaan.

Espanjan Vesikoiran turkki kasvaa n. sentin kuukaudessa. Hyvin pian siis nämä sessut saavat melkoisen pitkän ja tuuhean turkin kannettavakseen. Turkki on kieltämättä kaunis ja kuuluu olennaisena osana rodun imagoon. Tosia-asia kuitenkin on se, että turkki on myös hyvin haastava näillä meidän leveysasteilla. Kaikki kivet, pienet oksat ja hiekka tarrautuvat kiharaisen karvan uumeniin. Ja onhan se kuumakin. Ainakin meillä, kun on vielä lattialämmitys.... Havahduin siihen, että mitäpä jos ostan trimmauskoneen itselleni, niin voin ajella turkin aina kun sille ilmenee tarvetta. Ja ei kuin tuumasta toimeen. Kone tuli hankittua ja tytöt trimmattua. Totuuden nimessä se vei kyllä ns. aikaa ja tupakkaa, mutta ensikertalaisena onnituin mielestäni varsin mukavasti.

Tämä kokemus havahdutti minut jälleen kerran siihen, että aina kannattaa kokeilla ensin, ennekuin ajattelee tai sanoo, etten minä osaa tai pysty.

Nyt juuri havahdun kahden espanjalaisen senoritan hyvin tiiviiseen ruskeiden silmien tuijotukseen.
Viesti on hyvin selkeä. Eiköhän tuo yhdessä kohtaa istuminen ala riittää, sillä nyt on meidän ilta pissityksen aika !

Mukavaa viikonloppua ja havahtumisia teille kaikille !

                                       -------   TUIRE -------   

KUN IKIROUTA SULAA...

Ikirouta... näin kuvaili fysioterapeutti niska-hartiaseutuani, kun hän ensimmäisen kerran laski parantavat kätensä niiden päälle. On täytynyt tehdä todella paljon töitä, että on saanut nämä tähän kuntoon, kuului seuraava toteamus. Osui ja upposi. Lopultakin. Tuolla paljolla työnteolla hän tarkoitti myös oman kehon viestien kuuntelematta jättämistä. Suoranaista laiminlyöntiä ja melkein heitteillejättöä. Niin se mielessäni olen tulkinnut.

Olen ollut hyvin, hyvin pitkään LIIAN tietoinen kehoni näistä osa-alueista. On tuntunut pakotuksia, jännityksiä, kirvelyjä ja poltteluja. Jäykkyyttä, kireyttä ja väsymystä. Sitten kävi niin, että tilanne
eskaloitui. ( pakko käyttää nyt tätä uutta trendisanaa ja katsoa, kuinka se sopii tämän asian kontekstiin ; ) Alaselkään tuli jäykkyyttä, varpaat puutuilivat ja lopulta alkoi päivittäinen toispuoleinen päänsärky.

Täytyy sanoa, että kyllä ihmisen keho on sitten viisas. Jos ei älli kerro jo pienimmistä vinkeistä, että jotain pitäisi nyt tehdä, niin sitten pannaan lisää ruutia myllyyn. Annetaan isommalla kauhalla, että tuo tomppeli varmasti huomaa, ettei näin voi jatkaa. Menin siis lääkäriin päänsärynvuoksi joka passitti minut jännityspäänsärky diagnoosilla fysioterapeutille ja sitten alkoikin tapahtua. Ja vain niitä hyviä asioita.

Sanotaan, että terveydenhuollossa tulisi asiakas ottaa aina kokonaisuutena. Näin kokonaisena minua ei ole aikaisemmin otettukaan. Ennekuin mitään toimenpiteitä aloitettiin halusi tämä uskomattoman ammattitaitoinen ja innostava nainen selvittää monen monituista asiaa noiden niskojen ja hartioiden, sekä pään ulkopuolelta ja ympäristöstä. Tämä keskustelu avasi omia silmiäni ja ymmärrystäni syy- ja seuraussuhteille. On todella ihan älytöntä, että poistetaan hetkeksi oire, mutta ei etsitä syytä ja yritetä pureutua itse ongelmaan. Valitettavan usein tuo ongelma on ihminen itse. Laiska, mukavuuden haluinen ja ajattelematon. Niin myös tässä tapauksessa.

Kun olen muutakin, kuin nuo niska ja hartiat, niin ymmärsin, että ihan perusasioihinkin on syytä kiinnittää huomiota. Kävimme läpi kuinka syön ja juon ja liikun. Nukunko hyvin ja riittävästi. Kiinnitänkö huomiota työasentoihini ? Teenpä sitten mitä tahansa. Jo näihin kysymyksiin vastatessani huomasin useita epäkohtia. Milloin olen viimeksi käynyt gynekologin vastaanotolla? Hänen ammatillinen katseensa havaitsi myös sen, että todennäköisesti rintaliivini eivät ole oikean kokoiset ! Olin ja olen vaikuttunut.

Olen käynyt hoidoissa nyt neljä kertaa. Kaksi kertaa on laitettu myös akupunktioneulat ja viimeisimpänä tehtiin minulle ennestään tuntematon kalvokäsittely. Ja jo vain on alkanut tämä itsepintainen ikirouta sulaa. Päänsärky on poissa. Niska ja hartiat... eivät tunnu ! Uusia liivejäkin olen hankkinut ja toden totta. Käytössäni on ollut liian pieni kuppikokoa liian suurella ympärysmitalla. Oikean kokoiset rintaliivit sekä kohottavat olemusta, tuntuvat hyvältä ja napakalta päällä. JA antavat tukea.  Sain aikaiseksi käydä gynekologillakin. Tämän käynnin seurauksena sain apua ilmiselviin vaihdevuosien mukanaan tuomiin tuntemuksiin. Merkittävin plussa tässä on ollut paljon paremmat yöunet. Myös ikävät ja täysin ennustamattomat kuumotukset ovat poissa.

Minulla on täällä siis meneillään Tuire-kuntoon Projekti ! Tuohon liikuntapuoleen uskon tulevan roimasti lisäystä nyt tulevan kesän aikana, kun golfkentät avataan. Ensi kesänä aion pelata mahdollisimman paljon, sillä tiedän, että minulle on luvassa muitakin pelikavereita, kuin mieheni. Haastavinta lienee tuon ruokapuolen kanssa. Terveellistä ruokani pääsääntöisesti on kokoajan ollut, mutta sen rytmittäminen ja sen vuoksi myös annoskoot ovat se kaikista vaikein "nakki".  Olkoon tuo oikein sydämenasiani nyt niin kauan, että järkevä rytmi ja sopivat määrät muodostuvat rutiiniksi. Sen tässä nyt itselleni lupaan.

Nyt on tullut enemmän sanoja, kuin kuvia. Ajattelin, ettei teitä varmaankaan kiinnostaisi nähdä niskaani ja hartioitani valokuvassa - niistä rintaliiveistä nyt puhumattakaan. Mutta laitan minä sentään yhden kuvan ......

  
Tämän söpön pajunkissan ! Varman kevään merkin. Ja onkohan niin, että se on juuri tämä valon aika, joka antaa ihmiselle energiaa niin paljon, että tulee halu laittaa asioita kuntoon ?

          ELÄKÖÖN KEVÄT JA VALO JA TOIVO UUDESTA ULJAASTA HUOMENESTA  !

                                                     
 

"JÄÄTÄVÄÄ TOUHUA"

Vaikka on ollut kipakat pakkaset, niin päiväksi on sentään lauhtunut niin paljon, että ulkoilu on ollut mukavaa. Olemme käyneet tyttöjen kanssa useana päivänä jäällä. Siellä on mukavaa olla, kun saa päästää sessut irti.

Hetakin on saatu innostumaan palloleikistä. Ja kun innostus tuli, niin voi miten helposti oppi tuomaan pallon minulle takaisin. Muutaman kerran oikea aikaisesti annettu makupala, niin hiffasi nopeasti, mikä on jutun juoni.

Malù on palloleikeissä vanhakonkari ja oikein tärisee, kun odottaa milloin seuraava "syöttö" lähtee.
Katse ei todellakaan irtoa pallosta. Ja jos ei heitto tapahdu tarpeeksi pian, niin pomppaa minua vasten sellaisen loikan, että kasvot ja kuonot ovat samalla tasalla !

Perrojen korvat ovat juoksussa hauskat. Hetalla on "pystykorvat" ja Malùlla "helikopterikorvat".

Osaahan se Hetakin tehdä "kopterit", kun oikein kieliposkessa yrittää.

 

 Ja taas vastaavasti Malù laittaa pystikset !

Pakkanen ja lämminhengitys saa viiksikarvat kuuraan. Niitä sitten sulatellaan kotona eteisessä.

Malù se vasta varsinainen kuuraparta on. Arvaatteko miksi on tämä intensiivinen katse ? Miehelläni on pallo kädessä ja tuota kättä on seurattava herpaantumatta.

Sitten, kun heitto lähtee, lähtevät myös nämä kultaiset tennispallon noutajat.

Sieltä sitä sitten iloisina tullaan. Omat pallot on noudettu ja uutta heittoa toivotaan. Eipä menneet siis pallot hukkaan kun kumpikin löysi omansa.

Eikähän se ole pallo hukassa myöskään Mamalla, näin kauniina ja aurikoisena päivänä.... On se hyvä, että minulla on nämä itseni ulkoiluttajat ! Ilman heitä saattaisin katsella kaunista luontoa ikkunasta.
Ja sehän on ihan eri juttu.

Kauniiden ulkoilukelien jatkuvuutta toivoen ja hyvää viikonloppua toivotellen   --- Tuire ---