TWO IN ONE

 

Perron omistajana minulla on ulkonäöltään vähän kuin kaksi eri koiraa. Ja tässä tapauksessa, kahden perron omistajana neljä. Minäpä avaan teille tätä ajatustani hiukan.....

Tyttöjen turkit olivat kasvaneet lähes kuusi kuukautta, sillä edellinen trimmaus oli lokakuussa.
Espanjan vesikoira on upea ilmestys pitkässä turkissaan joten tätä taustaa vasten turkki olisi voinut  huoletta kasvaa vielä lisääkin.


 

Mutta nämä meidän suomen olosuhteet.....ja koiran omat kujeet..... Ainakaan meillä ei voi antaa karvan rehottaa. Oli siis aika kutsua "parturi" taloon.  Karvan laatuun vaikuttaa myös se, että Heta ja Malù ovat vielä niin nuoria koiria, ettei turkki ole vielä ns. valmis. Hetalla se on iloinen sekasotku pentu- ja aikuisenkoiran karvaa ja Malú taas saa omalla toiminnallaan turkkinsa nuhjaantumaan ja paikka paikoin huopumaan.

 

Näin talvella, ei tunnu juuri mikään olevan niin mukavaa, kuin lumihangessa pyöriminen ja "lumienkeleiden" tekeminen, pään kaulaa myöten kinokseen työntäminen sekä yhtäaikaisesti etutassuilla kinosten ponnekas tamppaaminen ja maan möyhentäminen. Pihassa leiskutaan ja juoksennellaan läkähdykseen asti ja sitten makoillaan penkoilla ja kieriskellään hangessa. Kaikki lumi on tarttunut turkkiin kiinni sillä seurauksella, että lämpimällä vedellä huuhtelun kautta voi vasta sisälle tupaan ottaa...Tämä toistuu vähintää kolme kertaa päivässä, joten
saatatte ehkä kuvitella mitä tämä ralli saa aikaan näiden eloisien epeleiden karvaisille kuontaloille.

Trimmaus on aina tavallaan hienoinen haaste, eikä vähiten koiralle. Tytöt trimmaa perroja kasvattava Kennel Perrofunin Kirsi Alastalo. Malu on tässä suhteessa jo kokenut konkari ja tietää, kuinka trimmissä käyttäydytään, mutta Hetaa jännitää ihan hirveästi. Haluan aina itse olla tilanteessa mukana ja koirien tukena. Kirsi tykkää työskennellä lattialla, eikä nostaa koiraa pöytätasolle. Siispä lattialle istumaan minäkin. Kahden koiran turkin ajeleminen vie tovin aikaa. Vaikka Kirsillä hyvä kone onkin, niin paksuja villoja ajellessa laite välillä kuumenee ja sitä jäähdytellään. 

 

Työn edetessä karvoja on melkoinen määrä ilmassa ja itsestäni alkaa aina vahvasti tuntua siltä, että alan muistuttamaan apinaa. Vaikka yritän miettiä mitä päälleni laitan, niin sellaista kuosia ei liene olemassa, mihin karvat eivät tarttuisi. Myös kasvot ja sieraimet tuntuvat olevan höytyvien peitossa.
Kun homma on ohi, aloitan imuroimalla ensin itseni ja sen jälkeen trimmauspaikan. Koirat vielä pesuun, jotta irtonainen karvapöly poistuu ja sen jälkeen ihmetellään kuinka siroja ja pitkäjalkaisia koirulaisia sen paksun turkin alta kuoriutuikaan.

Kaksi isoa muovipussillista täynnä koirankarvoja oli tämän kerran saldo. Toinen pusseista lähtee Saarijärvelle, sillä appeni on keksinyt niille jotain käyttöä. Saapa nähdä mihin ne tulevat aikanaan päätymään.

Kahdessa ensimmäisessä kuvassa on Malù vielä pitkässä turkissaan. Kieltä meille kuvassa näyttä Heta pitkässä turkissa ja alapuolella neiti trimmauksen jälkeen. Malù trimmattuna tuossa alhaalla.

Parturointi sai aikaan merkillisen efektin. Heta huomasi, että on Malùn kanssa saman kokoinen. Itseasiassa 600 gr. painavampi. Tästä innostuneena on tarjonnut tassua Maikun selkään ja pörhistellyt rintalihaksia. Nämä elkeet jurppivat alfanaarasta todella paljon. Paikkaa lauman alinpana jäsenenä on pitänyt näyttää useaan otteeseen. Asetelmasta muistutetaan tuon tuosta, vaikkei ainakaan meidän ihmisten mielestä Heta ole enää yrittänyt vallankaappausta.

Niin. Kukapa meistä haluaisi luopua asemastaan ?  Mielenkiinnolla seuraan kuinka pitkään tämä uhittelu jatkuu.

 

 
 
 

KAIKKI VIELÄ EDESSÄPÄIN....

Olenko jo kertonut kuinka rakastan kevättä ? Jos en, niin nyt se julkituotakoon. Kevät on mielestäni se kaikista paras vuodenaika. Se on odotusta, se on uuden alkua, se on linnunlaulua, mullan tuoksua ja piteneviä päiviä. Ja ennenkaikkea se on valon lisääntymistä.

Ja voih !... Sitä hetkeä, kun ensimmäiset Leskenlehdet tai Krookukset pistävät esiin lumen keskeltä tai vielä karun ja lakaistuneen mättään siimeksestä.
Lienee tullut selväksi, että I LOVE SPRING.

Pääsiäinen on sitä aikaa, kun tähän oikein todella havahtuu. Eilen koirien kanssa päivälenkillä käydessäni huomasin, kuinka lumet ovat alkaneet sulaa. Pieniä puroja virtaili teillä siellä täällä ja kirkkaana paistava aurinko oli houkutellut ihmisiä ulkoilemaan. Jäällä istui niin pilkkijät, kuin auringonpalvojatkin. Hiihtäjät, koirien kanssa lenkkeilijät ja olipa siellä yksi pyörälläänkin. Ihmiset näyttivät iloisilta ja askeleet keveiltä. En taida olla tämän kevät huuman kanssa yksin.



 Koska noita luonnosta versovia kukkia saa vielä kuitenkin hetken odotella voi ilahduttaa itseään kukkakaupan hankinnoilla. Ostin Narsissikassin ja nyt odotellaan kukintoa. Kaivelin myös pääsiäiskoristepussukan varastojen kätköistä ja sieltä nostin tuon kanan pöytään "kotkottamaan." 







Pussia pemistellessäni löysin sulkia, munia ja
tipuja. Olipa siellä Kukkokin, joten täytyy tässä viikon mittaan lisäillä näitä pääsiäiselle tyypillisiä koristeita.

Voi olla, että lampaanviulu jää - tänäkin vuonna kauppaan. Joten päätin pistää tuon koriste lampaan munakynttilöiden kaveriksi. Ei sillä, etteikö tässä talossa lammas maistuisi... on vain niin huono kokemus sen valmistamisesta.

Kerran olen yrittänyt lammaspaistia laittaa ja epäonnistuin täydellisesti. Lihat päätyivät muistaakseni ystäväni koirille, jotka arvatenkin pyyhkivät viiksiään pitkään ja hartaasti tuon heille niin makoisan aterian päätteeksi.

Kauppareissulla tarttui käteeni kimppu neilikoita. Vinkin nappasin Suloista elämään blogista. Nyt nämä kauniit  ja todella kestävät kaunokaiset sulostuttavat olohuoneeni pöydällä.

Piinaviikko ei ole alkanut ollenkaan piinaavasti. Ainakin tällä Jyväskylässä aurinkopaistaa edelleen ja samanlaista on luvassa pitkälle tätä viikkoa. Siispä oikein hyvää kevättä ja pääsiäisen odotusta.    

 

 
 

ULTIMA NOCHE

Viikko on vierähtänyt vikkelästi täällä aurinkorannikolla, Benalmadenassa.

Olemme olleet vähän niin kuin sukuloimassa Tatun ja Roosan luona. Emme 

kuitenkaan vierailleet heidän luonaan Granadassa, vaan majoituimme koko

porukka tänne ihanaan Villa Avaloniin, ystäviemme taloon. 

Golfin merkeissä aika on hyvin pitkälle vierähtänyt. Itse olemme pelanneet vain

kaksi kierrosta, joista viimeisin omalta osaltani vastaa vähintään viittä.

Ajattelin, että kun toisetkin pelaavat kierroksensa kantobägin kanssa, niin

eihän sitä olla pekkaa pahempia. Siispä "reppu" selkään ja menoksi.....

Vasta tänä aamuna oli sellainen tunne, että bägi on otettu pois. Ja tämä

kierros oli kuitenkin jo kaksi päivää sitten. Kyllä on selkä huonossa kunnossa

hartioista nyt puhumattakaan. Tästä koettelemuksesta huolimatta oli kuitenkin

mukavaa viettää yhteinen päivä uudistetulla Mijas Los Lagos kentällä.

Kunhan kesä täällä vielä etenee ja kenttää ympäröivät viheralueet saavat kasvul-

leen vauhtia niin vot ! eipä siitä golfkenttä voi paljoa parantua.

Alkuviikosta Tatulla meni kaksi päivää Marbellassa Geggotourin kisassa, jossa 

sijoitus mukavasti top-10. Eilen alkoi uusi koitos Almenarassa. Myös siellä 

ensimmäisen päivän jälkeinen sijoitus enteilee hyvää. Roosa lähti caddieksi

ja mieheni muuten vain seuraamaan kilpailua. Minä täällä lepäilen, pakkailen

ja siivoilen paikkoja, niin on talon oman väen mukava pääsiäisenä tulla.

Sää on ollut sekä sateinen, tuulinen ja tyyni aurinkoinen. Kaikkea on siis

sää rintamalla koettu. Eilisen päivän vietimme Roosan kanssa Malagassa.

35 minuuttia junassa ja olet ns. ytimessä. Siellähän se aika vasta saikin 

siivet selkään. Voin sanoa, että täällä on paljon halvempi kauppakassi.

Olipa sitten kyse ruoasta, juomasta tahi vaatteista. 

Ensi yönä lennämme takaisin kotiin. Toivottavasti Finnairin matkustamo

henkilökunnan mielenilmaus ei vaikuta paluuseemme. Tuntuu, että olipa sitte

siellä tai täällä, niin aina on ikävä jotakin. Nyt on jo kovasti mielessä

Malu' ja Heta. Kuinka monta päivää menee, kunnes tämä reissu on annettu

anteeksi. Edellisen jälkeen Maikku möksötti monta päivää. Täytyy yrittää lahjoa

kielareilla ja vaikka jollain uudella vinkulelulla, jos ei muu auta.

On ihmeen hyvä kotiin tulla taas, mutta vietetään vielä se

Ultima Noche.....viimeinen ilta.

KENTÄN LAIDALTA

Golf. Tuo ihanan kamala viha-rakkaussuhteesen kietoutunut harrastukseni. Kaksi edellistä kesää on omalta osaltani mennyt erittäin vähin pelikierroksin. Viime kesänä pelasin arvioilta vain noin kymmen kertaa. Tälle kaudelle on jo yhtäpaljon kierroksia koossa, sillä pelasimme Mauritiuksella lähes päivittäin. Nyt eletään niitä aikoja, jolloin olisi ilmoitettava klubille nimeänkö itselleni pelioikeuden vai otanko sen pelilippuina. Käytän pelioikeuden ja pelaan ensi kesänä enemmän ! Tytötkin ( Maikku ja Hetsku) ovat jo niin isoja, että pärjäävät kierroksen ajan keskenään. Siinä tulee käveltyä kymmenisen kilometriä lähes huomaamatta ja varsinkin Muuramessa pelattaessa voidaan puhua todellisesta kuntosuorituksesta isohkojen korkeuserojen vuoksi.  Kuntoni tulee kasvamaan kohisten.

Vähäinen pelaaminen näkyi omissa suorituksissa. Täytyy rehellisesti tunnustaan, ettei varsinaisia   tähtihetkiä juurikaan pelillisessä mielessä Mauritiuksella ollut. Oman mausteensa keitokseen antoi trooppinen ilmasto. Ikävä kyllä olen päästä hikoilevaa tyyppiä. Siellä siis tuli mentyä sanan varsinaisessa merkityksessä pää märkänä. Kierroksen jälkeen klubilla ojennettiin viileät, sitruunalta tuoksuvat froteeliinat virkistäytymistä varten. Olisin mieluusti ottanut yhden tuollaisen koko pyyhekassin kylmälaukussa kierrokselle mukaani. Jouduin kuitenkin tyytymään Villasta lainaamaani pieneen pyyhkeeseen, joka olikin ahkerassa käytössä. Välillä käytin sitä jopa "hanskana" sillä pään lisäksi hikosivat myös kädet. Eräänä päivänä suoritin melkoisen lyönnin. Olimme viimeisellä väylällä ja olin jo heittänyt pyyhkeet ja hanskatkin kehään. Avauksen jälkeen par 5:llä olin  valmistautumassa jatkolyöntiin. Pallo makasi paksuhkossa raffissa, mutta päätin kuitenkin käyttää puu 3:sta. Ja mitä sitten tapahtuikaan.... pallo lensi metrin taaksepäin ja maila noin 10 metriä. Ulvoimme naurusta, josta ei meinannut loppua tulla. Golfia pelattaessa on syytä seisoa aina pelaajaan takana, ettei ole vaarassa saada pallosta päähänsä. Ohjeistin seuralaisiani miettimään tarkkaan missä seisovat jatkossa minun asettuessani lyömään, sillä takananikaan ei ole välttämättä turvassa. Mutta sellainen se lyönti oli, etteivät muut olleet kuulema koskaan vastaavaa nähneet, joten jotakin ainutlaatuista tuli kaikesta huolimatta kentällä tehtyä. Jokatapauksessa pelaaminen hyvässä seurassa oli todella mukavaa ja saihan sitä ainkin nauttia toisten onnistumisista. Ja tottakai - kauniista ympäristöstä.

 

Harmikseni huomasin, etten ollut ottanut ainuttakaan kuvaa kentästä, jossa eniten pelasimme. Tässä ylläolevassa kuvassa oleva Legend oli lähempänä meitä, mutta siellä oli niin vietävän paljon vettä ja kapeahkoja väyliä, että siirryimme suosiolla Links kentälle. Linksillä oli sekä tilaa, eikä vesiesteitäkään varsinaista riesaa ollut. Legendissä erikoisuutena olivat  kentällä asustelevat peurat, joita liikuskeli alueella suurina laumoina. Ne eivät juuri pelaajista piitanneet. Katselivat vain laiskasti muutamien metrien päästä vemmellystämme. Molemmilla kentillä törmäsimme isoihin etanoihin. Yhtenä aamuna yksi näistä veitikoista menä "viipelsi" sekä sarvet, että pylly pystyssä päättäväisesti eteenpäin. Anne sanoi, että toihan menee todella "lujaa". Heti tuli mieleeni Finnairin slogan - illaksi kotiin. Kummallakin kentällä oli siitä hyvät Proshopit, että minäkin löysin pari golfpaitaa itselleni tuliaiseksi. Usein näissä klubeilla olevissa myymälöissä naisten mallistot ovat niin pientä kokoa, että joudun vain ihastellen huokailemaan sievien golf-vaatentankojen vieressä.

Golfin merkeissä tässä nyt edelleen eteenpäin mennään. Matkalaukkujen pyörät ovat tuskin jäähtyneet, kun jo niitä lähdetään vetämään uuteen / vanhaan kohteeseen. Viikon päästä matkustamme Espanjaan tapaamaan poikaamme Tatua, joka on oleskellut siellä vuoden alusta. Ikävä jo kovasti vaivaakin, joten on mukava päästä lapsensa pitkästä aikaa näkemään. Hänellä on siellä samaan aikaan pari kilpailua, joita menemme seuraamaan ja kannustamaan paikanpäälle.  Ja tuleehan sitä varmasti käytyä itsekin jokunen kierros heittämässä.

Ja mikä on mukavaa, niin se, että tiedämme mihin olemme majoittumassa. Ystävämme ostivat Benalmadena Costasta viime syksynä upean talon joka on nyt käytössämme vierailumme ajan. Taidammekin olla ensimmäisiä perheen ulkopuolisia  vierailijoita tuossa ihanassa Villa Avalonissa.
Mikäli saan Annelta ja Jarilta luvan, niin voin tässä blogissani joskus myöhemmin esitellä siitä kuviakin.

Yksi juttu tässä vähän mietityttää..... Malù on vasta muutamia päivä sitten antanut täysin anteeksi sen, että olimme poissa kaksiviikkoa ja hän joutui toimimaan lapsenlikkana Hetalle koirahoitolassa. En ole uskaltanut vielä ääneen lausua, että iskä ja äippä on taas kohta lähdössä piiiiitttkälle "kauppa-reissulle" ja tulee kyllä hakemaan sitten....Yritän käyttää lieventävänä asianhaarana sitä, että menenmme Tatua ja Roosaa katsomaan. Saapa nähdä tepsiikö tämä.

Tatun kotisivuilla on hänestä hyviä valokuvia, joita on ilmiselvästi ottanut Geggo-Tourilla mukana kiertelevä ammattivalokuvaaja. Pistin kaiken osaamiseni peliin ja yritin siirtää niistä yhden tähän blogiini mukaan. No. Kuvankaappaus onnistui, mutta valitettavasti en saanut sitä suurennettua, mutta jos jotakuta kiinnostaa, niin kuvia on nähtävissä osoitteessa www.tatutoivo.com / galleria.

Oikein mukavaa ja aurinkoista viikonvaihdetta teille kaikille.