Viikko on vierähtänyt vikkelästi täällä aurinkorannikolla, Benalmadenassa.
Olemme olleet vähän niin kuin sukuloimassa Tatun ja Roosan luona. Emme
kuitenkaan vierailleet heidän luonaan Granadassa, vaan majoituimme koko
porukka tänne ihanaan Villa Avaloniin, ystäviemme taloon.
Golfin merkeissä aika on hyvin pitkälle vierähtänyt. Itse olemme pelanneet vain
kaksi kierrosta, joista viimeisin omalta osaltani vastaa vähintään viittä.
Ajattelin, että kun toisetkin pelaavat kierroksensa kantobägin kanssa, niin
eihän sitä olla pekkaa pahempia. Siispä "reppu" selkään ja menoksi.....
Vasta tänä aamuna oli sellainen tunne, että bägi on otettu pois. Ja tämä
kierros oli kuitenkin jo kaksi päivää sitten. Kyllä on selkä huonossa kunnossa
hartioista nyt puhumattakaan. Tästä koettelemuksesta huolimatta oli kuitenkin
mukavaa viettää yhteinen päivä uudistetulla Mijas Los Lagos kentällä.
Kunhan kesä täällä vielä etenee ja kenttää ympäröivät viheralueet saavat kasvul-
leen vauhtia niin vot ! eipä siitä golfkenttä voi paljoa parantua.
Alkuviikosta Tatulla meni kaksi päivää Marbellassa Geggotourin kisassa, jossa
sijoitus mukavasti top-10. Eilen alkoi uusi koitos Almenarassa. Myös siellä
ensimmäisen päivän jälkeinen sijoitus enteilee hyvää. Roosa lähti caddieksi
ja mieheni muuten vain seuraamaan kilpailua. Minä täällä lepäilen, pakkailen
ja siivoilen paikkoja, niin on talon oman väen mukava pääsiäisenä tulla.
Sää on ollut sekä sateinen, tuulinen ja tyyni aurinkoinen. Kaikkea on siis
sää rintamalla koettu. Eilisen päivän vietimme Roosan kanssa Malagassa.
35 minuuttia junassa ja olet ns. ytimessä. Siellähän se aika vasta saikin
siivet selkään. Voin sanoa, että täällä on paljon halvempi kauppakassi.
Olipa sitten kyse ruoasta, juomasta tahi vaatteista.
Ensi yönä lennämme takaisin kotiin. Toivottavasti Finnairin matkustamo
henkilökunnan mielenilmaus ei vaikuta paluuseemme. Tuntuu, että olipa sitte
siellä tai täällä, niin aina on ikävä jotakin. Nyt on jo kovasti mielessä
Malu' ja Heta. Kuinka monta päivää menee, kunnes tämä reissu on annettu
anteeksi. Edellisen jälkeen Maikku möksötti monta päivää. Täytyy yrittää lahjoa
kielareilla ja vaikka jollain uudella vinkulelulla, jos ei muu auta.
On ihmeen hyvä kotiin tulla taas, mutta vietetään vielä se
Ultima Noche.....viimeinen ilta.
tervetuloa koti suomeen
VastaaPoista