Olipa mukava viimeviikon torstai-ilta. Olimme Tatun tyttöystävän vanhempien kanssa Jyväskylän kaupungin teatterissa katsomassa Molièren Saituria. Saimme samaan hintaan, myös "toisen näytöksen", sillä heidän mukaansa ottamassaan läppärissä oli paljon kuvia Grandan vierailulta.
He olivat myös tilanneet väliaikatarjoilun, joten vältyimme jonottamiselta ja saimme heti istahtaa valmiiseen pöytään. Tämä valokuvien katselu ja nuorison kuulumisten vaihtaminen tekivät tietenkin sen, että keskustelu näytelmästä jäi pöydässämme vähiin, mutta olen kyllä miettinyt sitä paljon näin jälkikäteen.
Harpagonin eli saiturin roolissa loisti Jouni Salo. Hän on todella uskomattoman hyvä, taitava näyttelijä. Seurasin oikeastaan vain ja ainoastaan hänen tulkintaansa. Niin vakuuttavaa se oli. Puhuttu teksti ja kehonkieli tukivat täydellisesti roolisuoritusta ja nivoutuivat saumattomasti yhteen. Vaikutelma oli uskottava, koskettava ja hauska. Toki muutkin roolisuoritukset olivat hyviä, mutta Salo nousi kuitenkin näytelmän ehdottomaksi tähdeksi.
Käsiohjelmasta sain lukea, että Jean Baptiste Poquelin (1622-1673), taiteilija nimeltään Molière kirjoitti tämän näytelmän vuonna 1668 ja myös itse esitti sen pääosan. Olen sitä mieltä, ettei ihminen ole näissä 345. vuodessa juurikaan muuttunut. Rahan mahti ja voima saa ihmisen edelleenkin käyttäytymään niin monin eri tavoin "hulvattomasti".
Harpagonille mikään ei ollut niin tärkeää, kuin raha. Ihmissuhteetkin tulivat kaukana perässä. Hänen aikansa kului uusien sijoitusten miettimisessä ja olemassa olevien varojen vaalimisessa. Hän oli niin saita ja sairaalloisen nuuka, että loppujen lopuksi eli ja elätti perhettään äärimmäisessä niukkuudessa. Ajatukset pyörivät laskelmoidusti sen ympärillä mistä rahaa voisi saada lisää ja kuinka olemassa olevat varat saadaan pidettyä turvassa. Omaisuutensa menettämisen uhkia hän näki jatkuvasti ympärillään. Keneenkään ei voinut luottaa. Ja luonnollisesti tuo huomattava varakkuus ja rikkaudet toivat ympärille lukuisia hännystelijöitä ja mielistelijöitä.
Enpä usko että moinen saituus on se varsinain tämänpäivän silmiinpistävin asia tuossa raha ratkaisee maailmassa. Ennemminkin suruton tuhlailu ja ostaminen ovat ne tämän ajan jutut. On niin paljon tavaraa saatavilla, joilla rikkauksistaan ja varallisuudestaan voi niin halutessaan ympäristölleen viestittää. Yhteistä näille aikakausille on kuitenkin se, että raha näyttelee pääosaa.... ja sen mahti vaikuttaa kaikessa.
Tottakai riittävästi rahaa on hyvin tärkeä asia ja ehdoton välttämättömyys hyvän ja turvallisen elämän takaamiseksi. Se mikä on riittävästi tai liikaa on varmasti hyvin henkilökohtainen asia. Aika moni meistä suomalaisista tekee viikoittaisen lottorivinsä. Pottien suuruus on ollut aika maltillinen siihen nähden, mitä tuolla maailmalla päävoitoista maksetaan, mutta kuitenkin niin ruhtinaallinen, että se herättää unelmoimaan. Kuka maksaisi heti velkansa pois, kuka lähtisi maailmanympärimatkalle kuka hankkisi uuden asunnon tai pistäisi vain sukanvarteen. Enemmän rahaa on enemmän mahdollisuuksia.
Mutta onko sittenkään niin ? Entä jos lottopotin saatuaan huomaisikin, että monista ulkoisista hyvinvoinnin merkeistä huolimatta tuntuu sisältäpäin kuitenkin tyhjältä?
Uskon satavarmasti, että onnellisuus tulee ihmisen sisältä. Jos ei näe arkeaan arvokkaana ja ole tyytyväinen jo kaikkeen siihen mitä jo on, en usko että se lottovoittokaan kovin pitkälle kantaisi.
Kaikista arvokkainta, mitä minulla itselläni on, ovat ihmiset joita rakastan ja joiden tiedän rakastavan minua.
Hyvää viikonloppua teille ja rakkaillenne sekä onnea lottoon, jos kuponki on täytetty !
He olivat myös tilanneet väliaikatarjoilun, joten vältyimme jonottamiselta ja saimme heti istahtaa valmiiseen pöytään. Tämä valokuvien katselu ja nuorison kuulumisten vaihtaminen tekivät tietenkin sen, että keskustelu näytelmästä jäi pöydässämme vähiin, mutta olen kyllä miettinyt sitä paljon näin jälkikäteen.
Harpagonin eli saiturin roolissa loisti Jouni Salo. Hän on todella uskomattoman hyvä, taitava näyttelijä. Seurasin oikeastaan vain ja ainoastaan hänen tulkintaansa. Niin vakuuttavaa se oli. Puhuttu teksti ja kehonkieli tukivat täydellisesti roolisuoritusta ja nivoutuivat saumattomasti yhteen. Vaikutelma oli uskottava, koskettava ja hauska. Toki muutkin roolisuoritukset olivat hyviä, mutta Salo nousi kuitenkin näytelmän ehdottomaksi tähdeksi.
Käsiohjelmasta sain lukea, että Jean Baptiste Poquelin (1622-1673), taiteilija nimeltään Molière kirjoitti tämän näytelmän vuonna 1668 ja myös itse esitti sen pääosan. Olen sitä mieltä, ettei ihminen ole näissä 345. vuodessa juurikaan muuttunut. Rahan mahti ja voima saa ihmisen edelleenkin käyttäytymään niin monin eri tavoin "hulvattomasti".
Harpagonille mikään ei ollut niin tärkeää, kuin raha. Ihmissuhteetkin tulivat kaukana perässä. Hänen aikansa kului uusien sijoitusten miettimisessä ja olemassa olevien varojen vaalimisessa. Hän oli niin saita ja sairaalloisen nuuka, että loppujen lopuksi eli ja elätti perhettään äärimmäisessä niukkuudessa. Ajatukset pyörivät laskelmoidusti sen ympärillä mistä rahaa voisi saada lisää ja kuinka olemassa olevat varat saadaan pidettyä turvassa. Omaisuutensa menettämisen uhkia hän näki jatkuvasti ympärillään. Keneenkään ei voinut luottaa. Ja luonnollisesti tuo huomattava varakkuus ja rikkaudet toivat ympärille lukuisia hännystelijöitä ja mielistelijöitä.
Enpä usko että moinen saituus on se varsinain tämänpäivän silmiinpistävin asia tuossa raha ratkaisee maailmassa. Ennemminkin suruton tuhlailu ja ostaminen ovat ne tämän ajan jutut. On niin paljon tavaraa saatavilla, joilla rikkauksistaan ja varallisuudestaan voi niin halutessaan ympäristölleen viestittää. Yhteistä näille aikakausille on kuitenkin se, että raha näyttelee pääosaa.... ja sen mahti vaikuttaa kaikessa.
Tottakai riittävästi rahaa on hyvin tärkeä asia ja ehdoton välttämättömyys hyvän ja turvallisen elämän takaamiseksi. Se mikä on riittävästi tai liikaa on varmasti hyvin henkilökohtainen asia. Aika moni meistä suomalaisista tekee viikoittaisen lottorivinsä. Pottien suuruus on ollut aika maltillinen siihen nähden, mitä tuolla maailmalla päävoitoista maksetaan, mutta kuitenkin niin ruhtinaallinen, että se herättää unelmoimaan. Kuka maksaisi heti velkansa pois, kuka lähtisi maailmanympärimatkalle kuka hankkisi uuden asunnon tai pistäisi vain sukanvarteen. Enemmän rahaa on enemmän mahdollisuuksia.
Mutta onko sittenkään niin ? Entä jos lottopotin saatuaan huomaisikin, että monista ulkoisista hyvinvoinnin merkeistä huolimatta tuntuu sisältäpäin kuitenkin tyhjältä?
Uskon satavarmasti, että onnellisuus tulee ihmisen sisältä. Jos ei näe arkeaan arvokkaana ja ole tyytyväinen jo kaikkeen siihen mitä jo on, en usko että se lottovoittokaan kovin pitkälle kantaisi.
Kaikista arvokkainta, mitä minulla itselläni on, ovat ihmiset joita rakastan ja joiden tiedän rakastavan minua.
Hyvää viikonloppua teille ja rakkaillenne sekä onnea lottoon, jos kuponki on täytetty !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti