Joskus pahat asiat voivat kääntyä hyviksi tai ainakin niistä voi oppia jotain. Olimme viime syksynä ystäväpariskunnan kanssa Espanjassa. Vuokrasimme sieltä talon ja sinne murtauduttiin. Onneksi olivat siistejä varkaita. Mitään hävitystä ja paikkojen repimistä eivät harrastaneet. Veivät vain kaiken rahaksi muutettavan omaisuutemme. Meiltä ei lähtenyt muuta kuin järjestelmä kamera, mutta ystäviltämme sitäkin enemmän. Asunto murrot siellä ovat lisääntyneet aivan mahdottomasti. Tiedämme itsemme lisäksi kahden muunkin tuttavamme joutuneen kokemaan lomallaan saman. Toisessa tapauksessa saman viikon aikana jopa kahteen kertaan. Ikävää huomiota Espanjan matkailua ajatellen....
Hyvä, mikä tästä koitui on se, että kameramme kuitenkin lähti näitten pitkäkyntisten matkaan. Vakuutus korvasi hankintahinnan vähennettynä käyttövuosilla. Saimme ihan hyvän korvauksen, sillä kamera oli ikää vasta nelisen vuotta. Mutta mitä onkaan tapahtunut neljässä vuodessa? Huimasti on parannuksia tullut ja erilaisia toimintoja ja tapoja ottaa kuvaa. Vielä kun osaisi kaikki mahdollisuudet käyttöön ottaa. Kokeilemisen kautta olen liikkeelle lähtenyt, mutta huomaan, että ruokahalu kasvaa syödessä. Valkokuvaaminen on todella mukavaa. Olen ajatellut lähteä oppimaan lisää, kun syksyllä kansalaisopistot aloittelevat kurssejaan. Ainakin viime vuonna siellä oli kursseja myös valokuvauksesta.
Nyt minua inspiroi lähikuvien ottaminen. Yritän jatkuvasti löytää jotain kiehtovaa kuvattavaa ja hakea siihen oikeita asetuksia. Tämä vanha kelottunut puu lepää mökillä.
Mieheni isän ystävätär tekee keramiikkaa. Tässä yksi hänen tekemistään kivikasvoista, joka on kiinnitetty koivunrunkoon.
Rannan tuntumassa ovat sulassa sovussa isot ja pienet. Hämähäkki on kutonut verkkonsa puiden väliin. Koivun kaverina paistattelee vesikasvi. Pyhäjärven laineet liplattavat antaen elinvoimaansa kaikille näille.
Mökin terassin kattoon kiinnitetty kalamobile liikkuu tuulen mukana. Tiistaina oli tyyni ilta.
Ensi kesänä tulee paljon mustikoita. Vitamiinit ensitalveksi pitää ottaa talteen kun aika koittaa ja sato kypsyy.
Vasarat paukkuvat ja remonttia tehdään siellä sun täällä. Mökin rantasaunan katto meni uusiksi. Uusiksi meni varmaan myös tämä hämähäkin kutoma verkko. Eipä taida sahanpurut auttaa saalistuksessa.
"Auringonkukat" kääntyilevät jo valoa kohti. Nämä ovatkin helppohoitoisia kukkasia. Ei tarvitse kastella, ei lannoittaa eikä nyppia kuivia lehtiä pois.
Myöhäisen kesä illan valo häikäisee kauneudellaan. Valokuvaamiseen saatava lisäoppi on todellakin tarpeen, sillä en pystynyt vangitsemaan sitä, mitä hakemaan lähdin. Tässä vain kalpea aavistus sitä mitä todellisuudessa näin.
Mutta nämä kaksi humanteria eivät ole kalpea aavistus, vaan säkenöivä kaksikko. Joiden liikkeet ovat niin nopeita, ettei laukaisin pysy mukana ainakaan näiden olemassa olevien asetusten kanssa. Niitäkin voisi säätää, jos tietäisi mitä tekee. Tulisi todella vauhdikkaita ja teräviä kuvia. Nyt on plakkarissa vauhdikkaita otoksia kyllä, mutta se terävyys puuttuu. Jos saan heidät istumaan paikoillaan hetken, niin tässä on tulos :)
Vesi ja kivi. Pehmeä ja kova. Liikkuvuus ja paikallaan pysyvyys. Vastakohdat yhdessä kauniit.
Hyvä kuva voi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. Katsojasta riippuu minkä viestin se kullekkin kertoo. Tuollaiseen kuvaamiseen en kyllä ikinä yllä, mutta parempaan voi aina kuitenkin pyrkiä. Eteenpäin elävän mieli.... yksi äitini lempi sanonnoista.
Missä sinä haluat eteenpäin ? Mitä tahtoisit oppia lisää ?
Kuvallisin ja sanallisin terveisin Tuire

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti