Nyt on "tukkalaite" siinä kuosissa, ettei paljon viitsisi peiliin vilkuilla. Malli on kasvanut yli ja juurikasvu kukoistaa. Aamulla kun nousen sängystä ylös, niin tulee lähinnä mieleeni Leningrad Cowboysit.
Vahat, vaahdot, suolasuihkeet, kuivashampoot tai tyvikohottajat eivät enää toimi. Tässä vain osa siitä arsenaalista, joka on käytettävissäni.... jos olisin parikymmentä vuotta nuorempi, niin ongelman poistamiseksi voisin hengailla pipo päässä sisälläkin. Ja olla trendikäs. Mutta kun en ole. Ja eihän se pipo minua varsinaisesti muutenkaan "pue", joten aamut alkavat taistelulla kuritonta kuontaloa vastaan. Ja viime yönä oli kasvanut myös harmaita hiuksia, joten ymmärtänette, kuinka vakavasta ongelmasta onkaan kyse.
Nyt on kokeiltu kaikki mahdollinen harjakihartimesta suoristusrautaan. Hetken hutketta !
Kaikki työ ja vaivannäkö vesittyy viimeistään siinä vaiheessa, kun astun ovesta ulos. Joko tuuli, ilmankosteus tai jokin muu mystinen tekijä liimaa hiukset päänahkaan, hajoittaen kuitenkin takaraivolla olevan pyörteen viheliäisesti levälleen, kuin Jokisen eväät. Ja se taas näyttää siltä kuin olisin maannut kaksi viikkoa putkeen selälläni sängyssä. Voin muuten kertoa, ettei selällään makoilu ole niitä kaikista mieluisimpia nukkuma-asentojani, joten kuinka se voikin näyttää siltä ?

Onneksi piina päättyy perjantaina. Menen Verstaalle. Siellä monivuotinen, luottokampaajani Anu Purojärvi pistää kutrit ojennukseen. Väri ja säpäkkäleikkaus on toiveenani. Anu on siitä hyvä kampaaja, että paitsi hän on erittäin taitava on hän myös rehellinen ja sanoo suoraan, jos joku ajatukseni ei tulisi toimimaan. Ja se mikä hänen mielestään toimii, toteuttaa hän sen juuri niin, kuin olen pyytänytkin. Pitkäaikaisessa asiakassuhteessa on se hyvä puoli, että olemme oppineet puhumaan ns. samaa kieltä.
Nyt on vain sinne perjantaille maltettava. Eipä tässä ennen sitä ole tarvetta hirveästi liehua noilla toreilla ja turuilla, joten jaksaa oottaa. Maikku ja Hetsku ei hirveesti Madren kampauksesta piittaa. Ja kun on välillä ns. luonnontilassa niin voi kuinka mukava ja kohottava tunne se onkaan, kun astuu kampaajalta uudessa lookissa ulos !
Hyviä hiuspäiviä teille toivotellen.