Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syksy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syksy. Näytä kaikki tekstit

20.9.2013

TASSUJEN TAHTIIN

Kävimme mieheni kanssa keskiviikkona todistamassa iloista perhetapahtumaa. Mieheni isän tuttavapariskunnan espanjanvesikoira Pepille oli syntynyt vauvoja 6-viikkoa sitten. Sisarusparvessa ilakoi nyt kaksi tyttöä ja kaksi poikaa - kaksi töpöhäntäistä ja kaksi pitkähäntäistä, ylpeän äidin häärätessä katraansa ympärillä. Kaikki pennut olivat aivan mahdottoman suloisia....


 

Oli hauska seurata, kuinka emo piti tiiviisti silmällä pihapiirissä temmeltäviä lapsiaan. Imettämään ryhtyminen oli jo hivenen epämukavaa, sillä pennuilla on neulanterävät hampaat - ja niitä käytetään hyvin ahkerasti. Kuonollaan tökkien hän ohjaili jälkikasvunsa liikehdintää aina tarpeen mukaan. Pennun käytyä asioillaan otti emo tämän toimenpiteen jälkeen pestäväkseen. Hellyyttävää seurata.




Pennut olivat hyvin iloisia, leikkisiä ja pelottomia. Kirmasivat meitä kohti arvelematta, seisoivat jalkojamme vasten ja olivat rentoutuneita sylissämme. Imemisvietti oli todella vahva. Siihen olisi kelvannut niin sormen- kuin nenänkinpää...auts :)




Vaikka itselläni on kaksi espanjanvesikoiraa on tämä kaikista herkinvaihe kehityksen kannalta jäänyt meiltä yhdessä kokematta ja siitä olen todella pahoillani... Malu oli tullessaan 4-kuukautta ja Heta jo 5-kuukautta.  Pennun opettaminen sopeutumaan niin uusiin ihmisiin, kuin asioihinkin on sitä helpompaa mitä aikaisemmin pennun saa kotiin. On eri asia aloittaa luottamuksen rakentaminen 8-10 viikkoiseen pentuun, kuin 4-5 kuukautiseen pentuun. Noita orvokkisilmiä katsellessani mietin, olikohan meidänkin tytöillä ihan pienenä pentuna siniset silmät ?




En tiedä uskaltaisinko itse koskaan teettää tytöillä pentuja. Lähinnä siksi, etten varmaan pystyisi luovuttamaan yhtäkään niistä pois. Tästä pentueesta kaksi lähtee maailmalle ja kaksi jää perheeseen. Eron hetki tulee varmasti olemaan haikea, mutta huolellisesti valitut uudet ihmiset ja perheet sekä tiivis yhteydenpito helpottavat tilannetta.


  

Tällä viikolla on syksy saapunut Jyväskylään. Lämpötila on alkanut laskea, vettäkin on ollut ilmassa ja puut pudottavat keltaisia, punaisia ja oransseja lehtiään. Havahduin eilen myös siihen, kuinka aikaisin alkaa hämärtää.




Eilisen koko päivän vietin tiiviisti kotona. Tein sekä työ, että kotitöitä poistumatta sisältä muuten, kuin tyttöjen kanssa lenkille. Koska maisema oli harmaa, innostuin sytyttämään kynttilöitä myös päivällä. Heti tuli mukava fiilis. Lämmin valo, elävän tulenliekin lepatus sulki mukavasti päivän harmauden mielestä pois. Valoa, valoa päin. Tavalla tai toisella, myös näin pimeän ajan kynnyksellä.


                                                 Nyt paistaa aurinko. Toivottavasti myös sinulle.

                                                                              TUIRE

 

6.9.2013

SADONKORJUUN AIKAAN

Vierailin eilen ystävieni luona maalla. Mikäpä olikaan sen mukavampaa, kuin viettää aurinkoista syyspäivää luonnonhelmassa.

Pihamaalla kukat kukkivat kauniisti ja omenapuiden oksat riippuivat raskaina runsaan sadon painosta.


Olimme sopineet tulostani jo edellisellä viikolla, joten aamulla soittelin, että voinko nyt sitten tulla teille tänään niihin "omppuvarkaisiin"...

Minut toivotettiin tervetulleeksi.




Niinpä pakkasin tytöt autoon ja nokka kohti Ruuhimäkeä.


Perillä meitä odotti riehakas vastaanotto, sillä pihamaalla temmelsi neljä neuvokasta sessua.
Kaikki uroksia.


Siinä olikin kaupunkilaistytöt suorastaan helisemässä, kun salskeat urokset piirittivät heitä. Erittäin sinnikkäästi ja vähän joka puolelta...





Lopulta "vanhat" pojat pantiin jäähylle ja vain nuorukaiset jäivät leikkimään Malùn ja Hetan kanssa. Tytöt olivatkin illalla väsyneitä, mutta onnellisia päivän tapahtumista. Olihan se mukavaa heidänkin päästä vaihtamaan kuulumisia lajitovereiden kanssa.




 Kovasti olivat ystäväni maatilallaan uurastaneet sitten viime käynnin. Oli raivattu metsää, valettu lattioita kellarissa ja isännällä oli parhaillaan pihasaunan remontti viittä vailla valmis.

Emäntä oli puolestaan ahkeroinut marjojen kanssa. Hän oli poiminut, perannut ja pakastanut sekä hilloksi keittänyt niin vadelmia, mansikoita kuin mustikoitakin.



Parhaillaan keittiössä kuivatettiin omenoita...hilloa ei oltu vielä tehty, mutta sekin aika koittaa, sillä omenasato on niin runsas.

Sieltä minäkin kaapaasin mukaani kaksi isoa muovikassillista sekä syömäomenoita, että hilloamiseen parhaiten soveltuvaa lajiketta.

En muuten ole aikaisemmin paljon hilloja keitellyt, joten saapa nähdä kuinka onnistun, mutta kertahan tuo on ensimmäinenkin...

Omenapora on nyt hankittu, joten kohta käärin hihat ja ryhdyn hommiin.  




Teimme pienen lenkin metsään ja huomasimme, kuinka sieniä oli alkanut nousta sinne tänne. Pidän itse kovasti sienistä, joten sovimme, että teen uuden reissun lähiaikona ja kerään tätä herkkua talteen. Talonväki itse kun ei sienistä juuri piittaa.

Siinä metsäpolulla astellessamme kysäisin, joko on elo ja olo maalla asumisen suhteen arkipäiväistynyt ?  Onko tunne unelman toteutumisesta haalistunut ?

Vastaus tuli välittömästi. Ei. Ei ole arkipäiväistynyt, eikä haalistunut. Joka aamu mielen valtaa ihana onnen tunne siitä, että saa nousta uuteen päiväänsä siellä ja tehdä niitä asioita, joita on aina halunnutkin tehdä.

On suurta lahjaa saada kokea noin !    




Palasin päivän päätteksi kotiini, kuin joulupukin pajalta. Oli ne kaksi kassillista omenoita, oli ihanan makuisia uusiaperunoita, oli kypsiä, makeita luumuja ja kukkakimppu...






...... Joten tuhannet kiitokset Mäkelän isännälle ja emännälle antoisasta päivästä. Kun talven pimeinä hetkinä lusikoin viilini päälle omenahilloa muistelen tuota päivää ja tiedän varmasti nauttivani lähiruokaa.

P.S.  Nähdään pian uudestaan, kunhan saan vielä hommattua sen sienikirjan.


Omenan tuoksuisin terveisin       -------       TUIRE    ------- 










 

31.8.2013

SYYSUNELMIA

Unelmoin pitkästä ja aurinkoisesta syksystä. Kuulaista aamuista ja lempeästi pimenevistä illoista.

Unelmoin upeasta ruskasta, luonnon väriloistosta.

Unelmoin siitä, että uskaltaisin tehdä jotakin  uutta, kokea ennen kokematonta.

Unelmoin virkeydestä, pirteydestä, terveydestä....



Syksyn tuulet ovat aina tuoneet tulleessan tiettyä haikeutta.


On ollut lohdutonta katsoa, kuinka luonto kuolee...kasvit lakastuvat, puut seisovat paikoillaan alastomina, päivät lyhenevät.



 Edessä on pitkä talvi, kylmyys ja kaamos.



MUTTA ENTÄPÄ JOS ......


Onnistuisin pitämään sieluni sopukoissa oven auki kesään !

Muuttaisin asenteita ja ajtuksia. Pitäisin kesän valoisat ajatukset ja toimeliaisuuden.

Tervehtisin syksyä ja talvea, kuin kauan poissa ollutta ystävää. Kutsuisin peremmälle ja ottaisin vastaan uteliaana. Kuuntelisin mitä viestejä se tullessaan tuo.

Tulkoon siis pimeys. Sytytän kynttilät ja viritän takkaan valkeat.
Panen kaamokselle kampoihin. Olen vahvempi kuin se ! 

Tulkoon siis viima ja pakkanen. Panen villasukat jalkaan ja pipon päähän. Otan raittiista ulkoilmasta punaiset posket. Ihailen tuhansia timantteja välkehtivillä hangilla. 

Vilkutan tähdelle kirkkaana pakkasyönä, jollekin erityiselle, joka sieltä minun silmiini kirkkainpana loistaa.


Teen syksylleni suunnitelmia. Kerään kevään ja kesän aikana mieleeni kylvämääni satoa talteen. Opettelen rakastamaan ja vaalimaan arkisia rutiineja, nauttimaan niistä.

Ajatusteni vintille ja kellareihin mahtuu vielä. Osa on kuitenkin jo napattu purkkiin. Kieräytetty kevyesti kiinni, laitettu pitsikoristeinen "paperi"väliin ja kirjoitettu rakastavia, rohkaisevia ja hoitavia etikettejä. Tässä kaikki mitä säilön tältä kesältä. Ja se on paljon se.

Syvän siniselle taivaalle piirtyy suihkukoneen vana,
Minne se vie, en tiedä.
Kuuma kallio lämmittää selkää. ( Anno Domini 2013 )

Kaunista ja onnelista syksyä kaikille.


                                                           Tuire