30.5.2013

LOPPU HÄÄMÖTTÄÄ

Kolme viikkoa pihan rakentamista takana ja työ jatkuu... Monien vaiheiden kautta se sieltä pikkuhiljaa valmistuu. Eikä enää ole onneksi paljosta kiinni. Eilen saimme lähes kaikki kasvit.


  

Nyt on vain opeteltava muistamaan niiden nimet ja tunnistamaan  kuka kukin on ! Lamohietakirsikka, Säleikkövilliviini, Syyshortensia, Pilvikirsikka ja Höyhenpensas.... nämä ovat suunnitelmassa, mutta ei vielä tuolla omalla "kovalevyllä" tallessa. Vaatinee siis lisää perehtymistä ja tutustumista näihin pihapiiriin uusiin asukkeihin. Osaa en muista edes nimeltä vielä.


Vesiaiheen ympärille tullut liuskekivialue on tässä vielä saumausta ja maavalojen asennusta vaille. Tämä tulee kyllä olemaan todellinen puutarhan helmi. Vesi ja tuli ovat elementtejä, jotka lähes hypnoottisesti vangitsevat katseen ja rentouttavat - ainakin minua. Aika näyttää tuottaako tämä pikkuinen piha-allas ympäristöineen noita tuntemuksia. Vesikin sieltä vielä toistaiseksi puuttuu ja tulta kehitellään kynttilöillä sitten lopppukesästä. Mutta kesän loppumista en ajatelle nyt yhtään pidemmälle. Eläköön alku kesä ja valoisat yöt !


   
Onneksi tämä Jyväskylän kaupunki on joustava naapuri. Ei ole tullut rutinaa eikä rätinää, vaikka on välillä säilytetty rakennusmateriaalia oman pihan ulkopuolellakin. Seuraavaksi hävitetään kivilavat tonttia rajaavan aidan rakentamiseen. Kuorikatetta levitellään rikkaruohoja torjumaan ja kastellaan, kastellaan ja kastellaan. Niin ihana, kuin aurinkoinen poutapäivä onkin, niin kieltämättä luonto tarvitsisi nyt kipeästi kunnon vesisateen. Voisihan se sataa rojauttaa vaikka yöllä.....




Maikku on oppinut poseeraamaan kuvissa. Oltiin eilen iltakävelyllä koko perhe. Malù huomasi minun ottavan kuvia. Kun sanoin  "Malù äiti ottaa kuvan" niin istahti välittömästi ja suuntasi katseensa kameraan. No wau ! ?  hänestä on siis hyvää vauhtia tulossa Miss Valokuvauksellisin.



Tämä toinen tyttö Heta on sellainen hönö, ettei malttaisi asettautua kuvattavaksi. Tähän otokseen nyt kuitenkin suostui, kun vähän napakammin käskettiin ja pyrin olemaan mahdollisimman nopea.


Miss Valokuvauksellisin tuossa vasemmalla ja hönö oikealla....huvittaa nuo Hetan hampaat. Näyttää siltä että toiset ovat pudonneet pelistä pois ja jäljelle on jäänyt vain nuo kulmat. Siis oikea Lady Dracula. Mutta onneksi sentään ovat kaikki tallella ja kauniin valkoisina vielä.

Siitepölyä on ilmassa melkoisesti. Ulkona kaikkia pintoja kuorruttaa kellertävä tomupeitto. Näitä tyttöjä ei pienet siitepölyt haittaa. Samalla tavoin pitkin vitkikoita juoksennellaan ja heinikoissa kieriskellään. Tämän vuoksi tuota kuorrutetta löytyy ihan kiitettäviä määriä myös sisältä talosta.
Huomenna helpottaa kun neidit saavat upouudet kesäkampaukset.




Omaa kesäkampausta on vielä odoteltava ensi viikon tiistaille. Sen jälkeen on koko residenssin naisväen kutrit laitettu kuntoon.

Kesäiset, siitepölyiset ja "kuivat" terveiset näiltä meidän nurkilta - ja toivotaan, että yöllä antaa vettä, muttei aamulla enää. ONkoha tämä jo liikaa toivottu ?


  

27.5.2013

HO HOI ! KAIKKI AURINGONPALVOJAT

Vietimme viikonloppua Saarijärvella mökin siivouksen merkeissä. Toivottavasti tämä ei ollut kesän ainut kaunis ja lämmin viikonvaihde, sillä se meni omalta osaltani lähes täysin sisätiloissa.

Pestiin kaikki astiat, kaapit, ikkunat ja muutkin pinnat. Tuulettiin petivaatteet ja matot. Enpä ihmettelisi vaikka olisi rätti kasvanut käteeni kiinni... Tässä hässäkässä tappioiksi luetaan vain kaksi katkennutta kynttä ja kolmannessa muut vauriot. No. Tämä kynsiasia hoituu kuntoon sitten huomenna.

Siinä kaappeja ja laatikoita siivoillessa osui käteemme tämä varsin hauska ja taatusti tehokas auringonoton tehostaja. Mieheni isä sen on jostain joskus bongannut ja epäilemättä pilke silmakulmassa ostanut. Tai ehkä saanut.




Meillä on siis mökillä tämä aito ja alkuperäinen, mutta saatte vapaasti kopioida idean ja ottaa käyttöön, jos uskallatte. Tässä ensin toisella puolella ohjeistusta ja....



.....ja nyt päästään asiaan ! Ohjeita noudattamalla taatusti aurinko ottaa, mutta siitä rusketuksesta en menisi takuuseen. Voipi olla, että saisi sitten session päätteeksi voidella punaista nahkaansa ja varoa vesikelloja puhkaisemasta. Kaikkea sitä keksitäänkin ;)



   
Lauantai aamu oli ainutlaatuinen. Oli lämmintä, hiljaista ja niin vahva usva, että maa ja taivas olivat yhtä. Tässä jo vähän vastaranta häämöttää. Silloin tällöin kantautui sumun seasta vesilintujen ääntelyä.



 


Varsin pian auringon kultaiset säteet raivasivat tiensä usvan läpi. Kosteus haihtui ja maisema terävöityi. Tuli kuuma päivä.


 
 
Kuuma oli päivä myös Malùlla ja Hetalla. Nämä kaksi eivät mökillä makoile! On vielä hyvä, kun pysyvät omalla tontilla. Ja riittäähän siinäkin tarpeeksi tutkimista, ellei sitten pureksita jotain keppiä ( Heta ) tai pelata palloa ( Malù ) Tuo palloleikki on Maikulle niiiiiin rakasta, että meidän on pakko ottaa se välillä pois. Tulee mieleeni sama tilanne, kuin lapsia vahditaan pleikkarin pelaamisessa tai tietsikalla notkumisessa. Meidän on luettava madonluvut sessun pallo intoiluille.
 
 
 
Ja sitten välillä riekutaan keskenään rannan tuntumassa ja kun on tarpeeksi painittu, painellaan järveen.
 
 
 
Espanjan vesikoiran korvat ovat todella hauskat. Juostessa ja muutenkin leiskuessa liehuvat miten sattuu. Ja niin nasakasti läpsyvät  heti trimmin jälkeen, kun ravistelevat päätään. Meillä on tiedossa perjantaina korvien läpsytystä, sillä tytöillä on silloin parturi.   
 
 
 
 
Työn- ja leikin täyteinen päivä päättyy kauniiseen iltaan. Hiljaisuus laskeutuu ja aurinko painuu mailleen. On aika ihailla kuunsiltaa ja hiljaista yötä.
 
 
 
 
Mökin ovi on suljettu, rullaverhot vedetty ikkunoiden eteen ja makuuhuoneesta on otettu päiväpeitto pois. Varmoja merkkeja siitä, että ihmisetkin asettuvat aloilleen. Silloin voi tehokaksikko jättää vahtimis hommat,  lyödä viisat päänsä yhteen ja vaipua unten maille.   
 
 
Onnea on nähdä illalla viimeisenä ja aamulla ensimmäisenä rakkaidensa kasvot.
 
 
- Tuire - 
 

22.5.2013

KAMERAN KANSSA

Joskus pahat asiat voivat kääntyä hyviksi tai ainakin niistä voi oppia jotain. Olimme viime syksynä ystäväpariskunnan kanssa Espanjassa. Vuokrasimme sieltä talon ja sinne murtauduttiin. Onneksi olivat siistejä varkaita. Mitään hävitystä ja paikkojen repimistä eivät harrastaneet. Veivät vain kaiken rahaksi muutettavan omaisuutemme. Meiltä ei lähtenyt muuta kuin järjestelmä kamera, mutta ystäviltämme sitäkin enemmän. Asunto murrot siellä ovat lisääntyneet aivan mahdottomasti. Tiedämme itsemme lisäksi kahden muunkin tuttavamme joutuneen kokemaan lomallaan saman. Toisessa tapauksessa saman viikon aikana jopa kahteen kertaan. Ikävää huomiota Espanjan matkailua ajatellen....

Hyvä, mikä tästä koitui on se, että kameramme kuitenkin lähti näitten pitkäkyntisten matkaan. Vakuutus korvasi hankintahinnan vähennettynä käyttövuosilla. Saimme ihan hyvän korvauksen, sillä kamera oli ikää vasta nelisen vuotta. Mutta mitä onkaan tapahtunut neljässä vuodessa? Huimasti on parannuksia tullut ja erilaisia toimintoja ja tapoja ottaa kuvaa. Vielä kun osaisi kaikki mahdollisuudet käyttöön ottaa. Kokeilemisen kautta olen liikkeelle lähtenyt, mutta huomaan, että ruokahalu kasvaa syödessä. Valkokuvaaminen on todella mukavaa. Olen ajatellut lähteä oppimaan lisää, kun syksyllä kansalaisopistot aloittelevat kurssejaan. Ainakin viime vuonna siellä oli kursseja myös valokuvauksesta.




Nyt minua inspiroi lähikuvien ottaminen. Yritän jatkuvasti löytää jotain kiehtovaa kuvattavaa ja hakea siihen oikeita asetuksia. Tämä vanha kelottunut puu lepää mökillä.



Mieheni isän ystävätär tekee keramiikkaa. Tässä yksi hänen tekemistään kivikasvoista, joka on kiinnitetty koivunrunkoon.



 
Rannan tuntumassa ovat sulassa sovussa isot ja pienet. Hämähäkki on kutonut verkkonsa puiden väliin. Koivun kaverina paistattelee vesikasvi. Pyhäjärven laineet liplattavat antaen elinvoimaansa kaikille näille.

 
   Mökin terassin kattoon kiinnitetty kalamobile liikkuu tuulen mukana. Tiistaina oli tyyni ilta.




Ensi kesänä tulee paljon mustikoita. Vitamiinit ensitalveksi pitää ottaa talteen kun aika koittaa ja sato kypsyy.



Vasarat paukkuvat ja remonttia tehdään siellä sun täällä. Mökin rantasaunan katto meni uusiksi. Uusiksi meni varmaan myös tämä hämähäkin kutoma verkko. Eipä taida sahanpurut auttaa saalistuksessa.




"Auringonkukat" kääntyilevät jo valoa kohti. Nämä ovatkin helppohoitoisia kukkasia. Ei tarvitse kastella, ei lannoittaa eikä nyppia kuivia lehtiä pois.




Myöhäisen kesä illan valo häikäisee kauneudellaan. Valokuvaamiseen saatava lisäoppi on todellakin tarpeen, sillä en pystynyt vangitsemaan sitä, mitä hakemaan lähdin. Tässä vain kalpea aavistus  sitä mitä todellisuudessa näin.



Mutta nämä kaksi humanteria eivät ole kalpea aavistus, vaan säkenöivä kaksikko. Joiden liikkeet ovat niin nopeita, ettei laukaisin pysy mukana ainakaan näiden olemassa olevien asetusten kanssa. Niitäkin voisi säätää, jos tietäisi mitä tekee. Tulisi  todella vauhdikkaita ja teräviä kuvia. Nyt on plakkarissa vauhdikkaita otoksia kyllä, mutta se terävyys puuttuu. Jos saan heidät istumaan paikoillaan hetken, niin tässä on tulos :)



Vesi ja kivi. Pehmeä ja kova. Liikkuvuus ja paikallaan pysyvyys. Vastakohdat yhdessä kauniit.


Hyvä kuva voi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. Katsojasta riippuu minkä viestin se kullekkin kertoo. Tuollaiseen kuvaamiseen en kyllä ikinä yllä, mutta parempaan voi aina kuitenkin pyrkiä. Eteenpäin elävän mieli.... yksi äitini lempi sanonnoista.

Missä sinä haluat eteenpäin ? Mitä tahtoisit oppia lisää ?

Kuvallisin ja sanallisin terveisin Tuire

      
 

19.5.2013

HELEÄÄ HELLUNTAITA

 
Ken muistaa vanhan sanonnan, "kellä ei ole heilaa helluntaina, niin ei myöskään koko kesänä!" Aloin funtsaamaan, että sanonta pitänee paikkansa. Uskomus tosin perustuu vain omakohtaiseen kokemukseeni.  Minulla kun  on ollut sama heila kesät, talvet jo pian kolmekymmentä vuotta. Ja niin sitä tuon "vanhan" heilan kanssa tämäkin päivä päätetään, joten tuleva kesä on turvattu.  
 
 

Kyllä tapahtuu luonnossa muutoksia ihan päivittäin, viikosta nyt puhumattakaan. Kielot eivät vielä ole kukassa, mutta lehdet jo hyvinkin komeina pistävät esiin maasta. Täällä Halssilassa on useita kielojen keräys paikkoja, joten kohta saa kimpun pöytään.



Norjanangervot ovat puhjenneet hentoiseen kukkaan tämän päivän aikana. Pensaisto ei ole vielä ihan täydessä loitossaan, mutta huomenna tai ylihuomenna voi tilanne olla jo ihan toinen. Harmi vain, ettei tämä kaunis pensas kuki kuin pari viikkoa....



Myös pihassa oleva vanha tammi on saanut hennot, vaalean vihreät lehtensä. Vielä perjantaina tästä ei näyttänyt olevan tietoakaan. Mikähän kumman taikayö se viime yö onkaan ollut ? Sillä..


...saman taikasauvan kosketus oli saanut Tuomenkin kukkimaan. Koko viikonlopun on ollut niin lämmintä myös yöllä, joten nyt on lähtenyt kasvut käyntiin sellaisella häipäkällä, että varmaan voisi nähdä kun silmut aukeavat, jos vain osaisi katsota.

  
Piharemontissa on ollut viikonloppu tauko. Raput alapihalta yläpihalle saatiin tähän pisteeseen perjantaina. Noiden harmaiden vallikievien kanssa temuaminen oli melkoinen urakka. Yksi kivi painoi niin paljon, että kaksi miestä sitä kivisaksien kanssa hiissasi paikoilleen. Siinäpä nyt ovat ja laatoitusta vaille.


Myös rinteeseen suunniteltujen istutusaltaiden rakentaminen on hyvällä mallilla. Viimeinen puuttu tuolta ylhäältä ja tietenkin mullat ja kasvit.

Mutta ei mitään niin hyvää, ettei jotain paahaakin. En ole enää täysin laskuissa mukana siinä, kuina monta punkkia on tytöistä nyt reilun viikon sisällä poistettu. Hetasta tänään kolme ja Malùsta toinen mokoma. Kaikkiaan pitkälle kolmattakymmentä luulisin. Tähän tulee muutos heti, kun saan trimmaajan taloon. Hän on nyt omien koiriensa kanssa ulkomailla näyttelyssä, mutta sovimme että kun sieltä palaa, niin pannaan kone käyntiin ja vedetän likat nakuiksi. Sen jälkeen vielä valeluliuos niskaan, niin jo on kumma jos vielä tarttuvat kiinni.

Minulle on kehittynyt ns. punkkisormenpäät. Vaikka turkit ovat tiheät ja vielä ruskeat, ettei näköhavaintoa voi niin helposti tehdä, niin sormihavainnon voi. Heitä kyllä näyttää jo selvästi ottavan päähän se kaiken aikainen tutkiminen ja tunnustelu sekä punkkilasson kanssa lähestyminen. Kiltisti kuitenkin antavat tehtävän suorittaa.  Toivottavasti nämä öttiäiset eivät ole ihan kaikkien sessujen riesana.

Kesän merkkejä bongaavat terveiset kaikille lukijoilleni :)    

15.5.2013

POIKA KOTIIN !

Saattaa olla, että otsikointini vie teitä nyt hakoteille... En tarkoita Kanadamaljaa, vai mikä sen kiulun / potin nimi nyt onkaan, jota MM-lätkä aarenoilla parasta-aikaa metsästetään ?  Ei. Tarkoitan ihan todellista ihmistä, omaa poikaani. ( Tuon allaolevan kuvan ottamisesta on jo 23-vuotta )

 
Huomenna hän heittää Sierra Nevadan "juurella", Granadassa bägin selkäänsä ja suuntaa kohti kotimaata. Neljän kuukauden oleskelu Espanjassa on ainakin tältä erää ohi. Olen iloinen ja onnellinen siitä, että lapseni on pärjännyt maailmalla ja saanut runsaasti uusia kokemuksia, muistoja ja ennenkaikkea tilaisuuden kehittää itseään ja pelillisiä taitojaan golfin saralla aivan toisessa mittakaavassa, kuin se olisi tällä ollut mahdollista. Siitä olen kiitollinen äitinä myös häntä sponsoroineille tahoille.


 
Tässä on tarkoitus asua samankaton alla niin kauan kunnes tyttöystäväkin palaa takaisin Suomeen ja löytävät sen yhteisen mukavan pesänsä täältä. Tieto tästä lyhyehköstä yhteisasumisen hetkestä on saanut äiti-ihmisen touhuamaan. Aatostelin tässä vähän huvittuneena itsekin, että on vähän kuin joulua laittaisi. Mielessäni kun olen suunnitellut, että tuo ja tuokin täytyy tehdä ennen kuin Tatu tulee... Mutta onhan se hyvä että on näitä kimmokkeita ja syitä ryhtyä touhuamaan. Huomenna vielä siivous ja huoneen loppusilaus, joten tervetuloa kotiin Tatu !



Piharemontti on nyt edennyt siihen vaiheeseen, että kivimateriaaleista osa on jo tullut ja asentaminenkin aloitettu. Olemassa olevia ja pihaan jääviä pensaita on leikattu ja oksasilppurilla hävitetty ( saa muuten näppärästi kuorikatetta juurille) Paljon on vielä tekemättä, mutta kaikki mitä nyt tapahtuu on sitä mieluisaa näkyvää muutosta, josta kokonaisuus alkaa pikkuhiljaa hahmottua.




Malù ja Heta alkavat alistua kohtaloonsa ja todeta, ettei sinne pihaan enää kumminkaan pääse revittelemään. Onneksemme olen löytänyt tästä lähistöltä uuden paikan, jossa voivat vapaana melskata ja kyllä he melskaavatkin. Metsäpolulla juostaan ihan täysiä ja sitten selätetään kaveri ja kieritään tantereella yhtenä mylläkkänä. Kesäkin on tullut ja kuuma, joten heinikossa huilaillaan ennen seuraavaa "otatusta". Tuollaisen leikkituokion jälkeen on niin mukavaa lähteä varsinaiselle kävelylenkille, kun ovat saaneet purkaa kaiken sen ylimääräisen latauksen ja höynötyksen. Hihnassa kävellää, kuin paremminkin koulutetut yksilöt.



Tätä leiskuntaa seuraa sitten tarkka päivittäinen punkkitsyyni. Malùlta on napsastu yksi- ja Hetalta neljäpunkkia nyt vajaan viikon sisällä. On meillä täällä Halssilassa näitä öttiäisiä ! Juuri viime viikolla kerroin blogissani lehtokotiloista ja nyt nämä. Mutta eipä voi mitään. Kesään näkyy kuuluvan muutakin, kuin ne kärpäset.

Terveisä siis täältä Iloisen odotuksen täyttävästä talosta. Piharemontin, punkkien ja lehtokotiloiden  keskeltä.




 

12.5.2013

KAKSI- JA PUOLITUNTIA

Hämmästyttävää. Vain kaksi- ja puolituntia tarvitaan siihen, että koivunlehdet aukeavat. Olin eilen siskoni kanssa Jyväskylä kaupungin teatterissa. Kävimme katsomassa näytelmän, Susi sisällä. Se pohjautuu Tiina Lymin kirjoittamaan saman nimiseen kirjaan, suosittelen. Sekä kirjan lukemista, että näytelmän katsomista. Se on sekä hauska, että surullinenkin kertomus perheidyllistä, joka yllättäen romahtaa. Se on kuvaus addiktoituneen ihmisen kamppailusta ja olemassa olevan ongelman tunnistamisesta ja myöntämisestä. Vastustamisen vaikeudesta ja yhteisen "kuplan" hajoamisesta. Myös kaiken tuon vaikutuksista kahteen pieneen lapseen. Mutta samalla se on tarina selviytymisestä ja uuden alun löytämisestä.

Astuttuamme ulos teatteritalon uumenista huomasimme, että uusi alku oli tavoittanut myös luonon. Nimittäin koivunlehdet olivat auenneet tuon teatterielämyksemme aikana ja palasimme pimeästä salista hennon vaaleanvihreään kauneuteen, sellaiseen, joka näyttäytyy vain alkukesän muutamina ensimmäisinä päivinä. Ja juuri nyt se on täällä ! 


Ja sitten näyttämötaiteesta kirjallisuuteen. Uusia kirjoja on taas siunaantunut. Sekä itse ostettuna, kuin myös saatuna. Tuo Koirani Tulip oli hauskaa luettavaa. Kirja on kirjoitettu vuonna 1963. Hämmästyttävää oli se, kuinka samoja asioita koirista ja heidän käyttäytymisestään tiedettiin jo tuolloin. Oman erityisen säväyksen kirjaan toi kirjailijan harras paneutuminen Tulip tyttösensä seksuaalisuuteen. Hän otti sydämen asiakseen koiransa mahdollisuuden nauttia viettiensä aikaan saamista kimmokkeista tiettyinä aikoina. Aikaa tai vaivojaan säästämättä hän käytti runsaasti tarmoaan ja suhteitaan sopivan sulhaskandidaatin etsimiseen. Lopulta oivaltaen kuitenkin sen, että on parasta antaa luonnon hoitaa tietyt asiat omalla tavallaan. Olen juuri nyt lopettelemassa Antonio Hillin Kauniit kuolemat kirjaa. Pitkästä aikaa dekkari, joka säilytti salaisuutensa viimeisille sivuille asti. Samassa paketissa tuli kirjakerhosta tuo Donna Leonin kirja, jota en ole vielä aloittanut.

Kutsukaa Kätilö on kyllä aloitettu, mutta jostain syystä sen lukeminen tuntuu työläältä. Sattumalta näin pariviikkoa sitten tv:ssä pyörivän kirjanpohjalta toteutetun sarjan yhden jakson. Se vaikutti kirjaa paremmalta. Tiedä sitten mistä johtuu. Yleensä kun koen, että asiat ovat juuri päinvastoin. John Irwingin kirja on uusin tulokas ja jää odottomaan lukuvuoroaan viimeisenä.        



Tänään toukokuun toisena sunnuntaina vietetään perinteisesti Äitienpäivää. Oma Äitienpäiväni on vasta viikon kuluttua, kun lapseni palaa maailmalta. Sitten leivotaan kakku ja tehdään hyvää ruokaa ja ollaan yhdessä. Malttaa siis vielä vähän odottaa..... Mutta toki Äitiä juhlin minäkin. Oman äitini luo lähden vierailulle Ruusulaan, jossa järjestetään tänään samalla myös omaistenpäivä. Luvassa on kahvittelua ja mukavaa yhdessäoloa. Äitini täyttää tänä vuonna 85-vuotta. On ihanaa, että voin mennä äitienpäivänä häntä edelleenkin tervehtimään.  





Mieleenpainuvaa Äitienpäivää kaikille äideille ja heidän lapsilleen.

ps. Heta on ollut meillä tänään tasan vuoden. Sitä juhlitaan tässä talossa jo tänään.

10.5.2013

YHTÄ JOS TOISTA

Leivoin eilen marjapiirakan, jotta voin tarjota sitä kahvin kanssa piharemontti porukalle. (Lue, halusin itse piirakkaa ja sain hyvän tekosyyn ryhtyä leipomaan) Paremmin näkyivät heille kyllä tekevän kauppansa valmiiksi tekemäni voileivät kahvin kyytipoikana.




 Piharemontissa on edelleen se vaihe, että muokataan ja möyhennetään maata. Levitellään aluskankaita ja tuetaan rinnettä. Siis yksikään ypykkä ei ole vielä nousemassa (rikkaruohoja lukuunottamatta) mutta sekin päivä koittaa vielä.


 

Juuri tuossa etualalla näkyvän ison kiven yläpuolella oli vuosien saatossa tapahtunut maan selvää painumista ja alas "vajoamista." Nyt rinnettä tuetaan soralla, mullalla, isoilla kivillä sekä istutettavilla perennoilla. Myös perrenoiden juuret tulevat voimistuessaan antamaan vahvan tuen rinteelle ennalta ehkäisten tuollaisten vajoamisten uusiutumisen.



Tyttöjen kanssa aamulenkillä käydessäni havaitsin lenkkipolkumme varrella kotiloita. Mietin siinä mielessäni, että onpa hyvä, etteivät ne viheliäistäkin viheliäisemmät otukset ole tulleet vielä omalle pihamaalleni ryömiskentelemään. Hätinään sain tuon ajatuksen loppuun, kun kotiin palattuani kuulin, että tuossa rinteessä, yhden kivenpäällä oli köllötellyt toistakymmentä elikkoa !  Kyllä en tykkää. Viime kesänä niitä ei vielä näkynyt, mutta näköjään tuo popula kasvaa tietyillä alueilla nopeasti. Niiden hävittäminen on todella työlästä. Täytyy pitää nurmikko mahdollisimman lyhyenä ja onneksi pihamaamme ei ole kostea. Sillä juuri kosteikoissa ne viihtyvät ja lisääntyvät kulovalkean lailla.

Tänään tuli avattua golfkausi. Kävin mieheni kanssa kiertämässä Muuramessa. Olen juuri tällä hetkellä, kuin tapettu mato. Kunto on ( tai sitä ei ole ) ns. talviterässä... Niskat ovat jumissa, takajalat ja alaselkä juntturassa ja varpaat puuduksissa. Ihan vaan näin pääpiirteissään näitä tuntemuksiani kuvatakseni. Mutta kylläpä siitä kesän mittaan paikat vetristyvät ja kunto kasvaa. Kuntokäyrä on siis mukavasti nousujohteinen ja suunta ylöspäin.

Vähän minua jänskätti, kuinka nuo tytöt täällä niin pitkän ajan kahdestaan malttavat olla, ilman etteivät mitään jäynää keksi. En olisi hämmästynyt yhtään, jos Heta olisi päättänyt suhauttaa vaikka pissut nurkkaan. Mutta ei. Eihän nyt toki ! Hän on jo iso tyttö, joten päättivät varmaan Malùn kanssa Mamille näyttää, että kyllä me pärjätään.

Onko muuten sinun pihassasi ei toivottuja asukkeja ? Entä mikä on oma kuntosi kun kesä lähestyy ?
Raukein ja osin rampautunein perjantaiterveisin     - Tuire ja muu poppoo -  

8.5.2013

RUMAA JA KAUNISTA

Otetaan ensin ne rumat. Piharemontti on lähtenyt räväkästi käyntiin. Vanhat maat on kuorittu pois ja kyörätty huitsin nevadaan. Salaojaputket on kaivettu, asennettu ja sähkökaapelit vedetty. Sorapatjoja on levitetty ja Finnfoamia on eristeiksi aseteltu. Piha on tässä vaiheessa vielä, kuin pommin jäljiltä. Siis ei kaunis. Itseasiassa ruma. Katsokaapa itse.


Ja vähän kuin vahvistukseksi, toiseltakin kantilta...


....Mutta tiedän, että tämä vielä tästä iloksi muuttuu. Ja puhkeaa kukkaan, ihan sanan varsinaisessa merkityksessä. Kun kaikki on tehty ns. pohjamutia myöten ei voi syyttää, kuin itseään, ellei puutarha jatkossa kukoista. Siis "heiveröisille" hartioilleni olaan asettelemassa melkoisen paineiden täyteistä viittaa. Olen vähän niitä ihmisiä, jotka keväällä hullaantuvat taimimyymälöissä ja innostuvat istuttamaan yhtä, jos toista. Kesän edetessä innostus hiipuu ja sen myötä myös ne istutukset. Nyt lupaan skarpata tässä asiassa.



Ja sitten ne kauniit. Ensimmäinen täsmäisku taimitarhalle on tehty. Koska äitienpäivä on tulossa oli Ruusuja sula mahdottomuus ohittaa. Istutin niitä terasille.


Siskoltani saadut Orvokit löysivät paikkansa ruukusta terassin pöydällä.


Plantagenissa oli myös todella upeita Hortensioita, joita voi kasvattaa ruukuissa. Siispä niitäkin kaksin kappalein kainaloon. Ensimmäistä kertaa käytän nyt ruukujen pohjalla lekasoraa. Saapa nähdä minkä efektin antaa, vai antaako mitään.

 
 
Kynttilöiden aika on nyt vähäksi aikaa ohitse, mutta voihan lyhtyä käyttää myös näin.
 
 
 
Pakko pistää kuva myös näistä kauniistä puutarhurin apulaisista ja kaikista kauneimista kukkasista. Pihasta kuuluu omituisia äänia ja välillä ikkunasta vilahtaa kaivinkoneen kauha. Olenkin sulkenut sälekaihtimia niiden ikkunoiden osalta, jonka lähettyvillä kone pyörii. Pelkkä kuulohavainto ei kiihdytä haukkumaan (ainakaan niin tiukkaan sävyyn ja hanakasti ) kuin sekä kuulo-, että näköhavainto.  Niin on ollut tytöillä rankat kaksi päivää, kun on pitänyt taloa ja tiluksia vahtia, että unta ei tarvitse herutella, jos vain itse asetumme aloillemme.

Jokos itse olet kaivanut ruukut esiin ? Mitkä kukkaset tulevat koristamaan sinun pihapiiriäsi tai parvekettasi tulevana suvena?  Niin ja pidetään Leijonille peukkuja. Siihen malliin Mertaranta kuuluu tuolla huutavan, että ilmeisesti Suomi on johdossa.