Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tassuvoide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tassuvoide. Näytä kaikki tekstit

7.4.2013

MISTÄ ON ONNELLISET KOIRULAISET TEHTY ?


No siitä, että heillä on omat ihmisensä jotka rakastavat ja antavat huolenpitoa ! Sydäntäni riipaisee, kun aika-ajoin facebookissa on kuulutuksia heitteille jätetyistä koirista, joille etsitään epätoivoisesti uutta kotia. Kyllä ihmisten olisi syytä miettiä todella pitkään ja hartaasti lemmikin hankintaa ja sittenkin vielä nukkua ns. yön yli ennen lopullisia päätöksiään.


Täällä Jyväskylässä on jälleen kevään kunniaksi nostettu koirien jätökset uutisaiheeksi. Eikä suinkaan suotta. En voi mitenkään käsittää sitä, ettei koiran omistaja kerää jätöksiä pois. Se ei todellakaan ole isohomma. Kenenkään mielestä eivät kakkakikkareet voi olla miellyttävä näky teiden poskissa.
Usein syyn niskoilleen saa koira. Mutta syyllinen on ihminen. Koira hoitaa luonnollisen tarpeensa paikkaan, jonka parhaakseen näkee. Ihmisen tehtävä on arvioida pitääkö ottaa vai voiko jättää.... jalkakäytäviltä ja yleisten kävelyteiden varsilta tätä arviota ei tarvitse edes suorittaa vaan sen pitäisi olla itsenstään selvyys. Jätökset noukitaan pois !

Koiran tekee onnelliseksi maukaus ruoka. Eihän meille ihmisillekään ole yhden tekevää, mitä suuhumme pistämme. Itse syötän Malùlle ja Hetalle Hills`n Science Plan kuivanappuloita, johon aamulle keitän lisäkkeeksi kaurapuuron. Päivällisellä tarjoan samojen nappuloiden seuraksi jokusen lusikallisen sitä samaa ruokaa, jota itsekkin syömme. Ja tytöt kiittelee. Aamiaisen joukkoon lisään heille vielä omega-3 kalaöljyä ja raejuustoa. Otanhan saman satsin päivittäin myös itse. Erityisherkuksi on osoittautunut rahka. Tavaksi on tullut, että syötyämme purkilliset rahkaa saavat tytöt ns. "perät". Molemmat istua napottavat rahkansyöjän lähettyvillä ja odottavat herkeämättä hetkeä, jolloin heidän vuoronsa koittaa. Eilen Hetan odottaessa omaa "hugiaan" näytti "siskon" rahkapurkin nuoleminen niiiiiiin hyvältä, että ihan kuola valui noronaan suupielistä.



Sessujen hyvinvoinnista pidän huolta myös säännöllisellä kynsien leikkauksella, korvakarvojen nyppimisellä. Tarkastelen erityisesti silmät ja tassut päivittäin sekä tunnustelen silittelyn ja hellittelyn lomassa vartalon muutoin. Kesällä vartalon tarkistukset ovat päivittäinen rutiini, sillä asumme punkkialueella ja Bayvantic valeluliuoksesta huolimatta nämä ei toivotut, sopivaa isäntää etsivät nilviäiset yrittävät päästä imemään verta. Jos kaikesta huolimatta punkki on kiinnittynyt ihoon, käy sen poistaminen erittäin näppärästi punkkilasson avulla. Lasso on mielestäni huomattavästi tehokkaampi, kuin punkkipihdit ja sillä saa aivan varmasti koko otuksen irti, mikä tietenkin on tarkoituskin. Puremakohdan sivelen antiseptisellä liuoksella. Valeluliuos ehkäisee punkkien kiinnittymistä tehokkaasti ja vaikutus kestää muutaman viikon. Käsittely tulee siis uusia kesän aikana useamman kerran.

Riehakas leikki ja juoksentelu lajitoverin kanssa on mainiota liikuntaa. Meillä on ollut ihanteelliset olosuhteet antaa tyttöjen juoksennella vapaana jäällä. Olen siis päässyt päivittäin seuraamaan hulvaton jäätanssia, johon nuo kaksi kaunotarta ovat laatineet oman koreografiansa. Nyt turkin leikkauksen jälkeen voinkin iloisena havaita, kuinka hyvin kehittyneet ja voimakkaat lihakset nämä naiset ovat itselleen kehittäneet päivittäisten riekkumisiensa ja lenkkeilyn ansiosta.

Hellyyttä ja rakkautta. Silitystä ja rapsuttelua tytöt saavat useita kertoja päivässä. Täydellä massulla, pitkän lenkin jälkeen ei mikään ole niin ihanaa, kuin käpertyä lepäämään viereeni ja tökätä kuonolla vapaana lepäävää kättäni hellittelyyn, jos en ole sitä itse jo älynnyt tehdä.

Olen niitä ihmisiä, jotka puhuvat koirilleen paljon. Olenkin usein höristellyt korviani tilanteessa, jossa kysyn heiltä: " ottaisko ne tytöt yhdet herkkikset, jos äiti antaa? " Voin vaikka vannoa, niin Heta vastaa, että " ANNA."