Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mauritius. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mauritius. Näytä kaikki tekstit

27.2.2013

MATKAMUISTOJA



Lämpimiä terveisiä Mauritiukselta. Kahden viikon loma on nyt ohi ja paluu arkeen tuntuu ihan mukavalta. Se on mielestäni varma merkki siitä, että loma on tehnyt tehtävänsä ja on ollut onnistunut. Tässä tapauksessa jopa yli odotusten. Onnistuneen lomamatkan avaimet ovat, huolella valittu lomakohde, mainiot matkakumppanit sekä asiantunteva matkanjärjestäjä. Kaikki nuo kriteerit täyttyivät ja siksi nyt tuntuukin niin hyvältä.


Ile aux Cerfs
 
Kaukokohteisiin matkustamista suunnitteleville, voin vilpittömästi ja lämpimästi suositella Helin matkatoimiston puoleen kääntymistä. ( www.helinmatkat.fi) Kaikki matkaan liittyvät asiat hoidettiin erittäin ammattimaisesti. Henkilöstön omiin kokemuksiin pohjautuva tieto kohteesta ja sen hotelleista sekä palveluista on suuri plussa. Kotiin toimitettujen matkalippujen ohessa tulleet tiedot kohteesta, sekä muu ohjeistus olivat vertaansa vailla. Kuljetukset kentältä hotelliin ja takaisin toimivat sujuvasti, matkatoimiston luotettavan paikallisen yhteistyökumppanin toimesta. Helin oma tervehdys odotti perillä. Kuohuviinipullot jäissä sekä hyvän loman toivotus ilahduttivat mieltä ja viimeistelivät hyvän palvelukokonaisuuden. Tulemme myös jatkossa käyttämään Helin matkoja aina, kun suunnittelemme kaukokohteisiin menoa, sillä matkatoimisto on erikoistunut juuri niihin.



 

Mauritius on todella kaunis saari ja itsenäinen valtio Intian Valtameren sylissä. Se on 40 km leveä ja 60 km pitkä. Saaren pääkaupunki on Port Louis. Rantaviivaa saarella on 177 km ja sitä ympäröi lähes kauttaaltaan koralliriutta. Asukkaita on noin 1,2 miljoonaa, joista intialaisia 68 % kreoleja 27 % kiinalaisia 3 % ja eurooppalaisia 2 %. Virallinen kieli on englanti, mutta siellä puhutaan myös ranskaa, hindiä ja kreolia.


Yksi monista uima-allasalueista
 

Mauritiuksella on yli 900 erilaista kasvilajia, joista kolmasosa esiintyy vain tällä saarella. Silmiinpistävää oli teiden varsilla kasvavat laajat sokeriruokopellot, joka lienee merkittävä elinkeinonlähde ja vientituote. Maistelimme myös mauritiuslaista rommia, jota sai monin eri makuvivahtein. Ja mikä parasta, trooppisesta ilmastosta huolimatta siellä ei ollut ihmisille vaarallisia eläimiä lainkaan.



Sokeriruokopelto
 














Mauritius on ympärivuotinen lomakohde, sillä kahden ilmastollisen kauden väliset erot ovat pienet. Itse olimme kesäajan vierailijoita, sillä kesäaika Mauritiuksella alkaa lokakuussa ja loppuu toukokuussa. Korkeimmillaan lämpötilat ovat joulu-maaliskuussa ja tämä tuli kyllä ihan omakohtaisesti todettua. Lämmintä oli 30-34 astetta, merivesi 27 astetta ja ilmankosteus huiteli lähes 90 %:ssa !


Sade kuuroja saimme niskaamme päivittäin, mutta niistä ei varsinaista haittaa ollut muutoin kuin golffatessa. Rankkojen kuurojen tai yösateiden jälkeen kentät olivat ajoittain niin märkiä, että peli jouduttiin keskeyttämään tai lähtöaikaa lykkäämään iltapäiville.

Smaragdin värinen meri, valkoinen hiekka ja rantoja reunustavat Casuariinat, jotka näyttävät palmupuilta piirsivät esiin maiseman, joka nosti väkisinkin hymyn huulille. Pohjoisen asukkaasta tuntui aika eksoottiselta nähdä ananspelto, mangojen ja papajoiden sekä avokadojen kasvavan paikallisten asukkaiden pihamailla.

Lähellä sijaitsevan kylän, Belle Maren sekä vähän kauenpana olevan kaupungin Flack´n asukkaiden talot näyttivät pääsääntöisesti pieniltä ja vaatimattomilta. Liikenne saarella soljui rauhallisesti, ilmeisesti huonohkon teiden kunnon sekä kapeuden vuoksi. Pariinkin otteeseen yritimme päästä saaren pääkaupunkiin, mutta matkat tyssäsivät teille nousseen tulvaveden vuoksi. Seuraavalla kerralla sitten....

Palvelu hotellissa oli huippu luokkaa. Henkilökunta ystävällistä, avuliasta ja palvelualtista. Tämä kaikki tapahtui leveän hymyn kera. Hotelli vieraita tervehdittiin kaikkialla. Aamulla alueelta yönjäljiltä maahanpudoinneita lehtiä keräävistä puutarhureista aina portinvartioita-, respan henkilökuntaa- ja kuljetuspalveluja hoitavaa henkilöstöä myöten.

Hotellin keittiö pani joka päivä parastaan. Olimme varanneet puolihoidon ja usein kahdenviikon lomalla alkaa kaikki näissä bufeepöydissä maistumaan samalta. Näin ei tässä kohteessa käynyt. Joka ikinen päivä mukaan tuli jotain uutta ja tarjonnan kirjo oli kaikkiaan niin laaja, että valinnan varaa riitti jokaiseen makuun. Ruoka oli todella hyvää. Alkupalat ja varsinkin jälkiruokapöytä olivat varsinainen taidonnäyte ja silmänilo. Aamiaspöydän antimet niin runsaat ja monipuoliset, että niillä mentiin pitkälle iltapäivään.






Tuon ylläolevan pöydän ympärillä tuli monta hulvattoman hauskaa hetkeä vietetty. Katokseen oli hyvä vetäytyä myös silloin, kun olo alkoi käydä kuumuden vuoksi tukalaksi, sillä katossa oli mukavasti vilvoittava tuuletin. Uima-allas oli ahkerassa käytössä, vaikka mereenkin oli vain noin 50 metriä matkaa ja Valtameren alloilla kelluminen oikein mieluisaa.


Yllätykseksemme meidät majoitettiin Villaan joka oli kooltaan n.150 neliötä käsittäen kaksi makuuhuonetta, olohuoneen, kylpyhuoneet sekä keittiön. Pihaa koristivat vesikasvi-istutukset sekä oma uima-allas ja ylläoleva oleskelutila. Villassamme työskenteli Villa Master Ashmed, joka huolehti paitsi taloudenhoidosta, myös asukkaiden viihtyvyydestä. Hänen kauttaa hoituivat varaukset golfkentille, taksit pihaan, pöytävaraukset ravintolaan sekä lounaat pöytään. 20-vuotinen työura tässä toimessa näkyi hänen työotteessaan ystävällisyytenä, tahdikkuutena ja haluna palvella ja auttaa Villan asukkaita.

Eihän tämän tasoisessa majoituksessa ole koskaan aikaisemmin tullut oltua, joten aluksi se, että joku teki asioita puolestamme, tuntui suorastaan nololta. Pian kuitenkin ymmärsimme, että hän nautti tehtävästään ja olisi tuntenut työnsä turhaksi, jos olisimme alkaneet itse tiettyjä askareita suorittamaan. Monta kertaa hän korosti, että hän on siellä meitä varten. Uskon, ettemme olleet asiakkaana siitä hankalimmasta päästä. Hyvin paljon ja mielellään hän kyseli asioita Suomesta sekä vastasi kysymyksiimme oman maansa asioista. Lähtöpäivänämme hän oli postumiseemme asti varmistamassa, että kaikki sujui mutkattomasti loppuun saakka. Halasimme ja hän jäi vielä huiskuttamaan jälkeemme, kun taksimme kaartoi hotelli alueelta ulos.





Tämän vanhan, nyt jo käytöstä poistetun majakan seinään oli joku kirjoittanut " I LOVE MY LIFE " Sain hyvin kiinni tuon tuntemattoman kirjoittajan ajatuksesta ja yhdyin  sanojen sisältöön  täysin seistessäni tuolla kauniilla majakkasaarella, kuohuava Intian Valtameri ympärilläni. Mieheni sanoi jossain vaiheessa lomaa, kun istuimme iltaa, että Tuirelle on kyllä tämä loma tehnyt todella hyvää... Taisinkin nauraa, tai ainakin hymyilin koko kaksi viikkoa. Joten kuinka oikeassa hän olikaan.

Kiitos Juha, Anne ja Jari tästä ihanasta lomasta, jonka voin helmenä kätkeä muistojeni sopukoihin.