OI ´ KUUSIPUU

Joulukuusen hankinta on ollut aina mieluista puuhaa. Jokaisella on mielipide siitä, minkälainen tämän joulupuun tulisi olla ja kuinka se tulisi koristella. Olemme olleet jo usean vuoden ajan hyvissä ajoin asialla, sillä varhaisilta vuosiltamme muistuu mieleeni kerta, jolloin olimme vasta aattona kuusta kyselemässä. Keskusammattikoulun pihassa niitä siihen aikaan vielä aattonakin myytiin. Mutta parhaat olivat kyllä jo jonkun toisen olohuoneen nurkaa koristamassa. Kuusikauppias otti raaskun näköisen karahkan tukevaan otteeseensa ja kopautti tyven maahan pystyyn niin, että lumi vain ( ja neulaset) pöllysivät. Nauraen itsekin ääneen totesi, että tästäpä jämäkkää käpykuusta. Käpyjä oli, ei voi kiistää, mutta eipä siinä sitten muuta juuri ollutkaan. Jätimme häiskän seisomaan kuusensa kanssa ja suuntasimme toisaalle.

Kun Viherlandia aloitti kuusien myynnin olimme kärppänä paikalla. Liityimme oikein kuusiklubiin ja saamme edelleen vuosittain kirjeen, jossa itsenäisyypäivän aikoihin pääsee klubilaisena apajille ensimmäisten joukossa. Useana vuonna sieltä kuusen olemme hakeneet, mutta myös heittäneet verkkojamme vähän laajemmalle, sillä uusia kauppiaita on ilmaantunut ja tarjonta on hyvää. Entisen Mallasjuoman pihassa myydään ihan vartavasten joulukuusiksi kasvatettuja puita ja Plantagenissa on hyvä valikoima myös. Viime vuonna matkaamme lähti Tanskalainen Pihtakuusi juuri sieltä ja täytyy sanoa, että oli se kaunis. Piti neulasensa ja tuoksuikin hyvälle. Ainut mieltä askarruttava seikka oli tuo Tanskalaisuus, mutta päätin, että saahan sitä meidänkin huusollissa olla vähän kansainvälistä meininkiä joulun kunniaksi. Kinkku kun kuitenkin oli kotimainen.

Aikoinaan elimme viisivuotiskauden jopa silkkikuusen kanssa. Pitkällisen väsytystaistelun jälkeen sain mieheni pään kääntymään ja suostuttelin hänet tähän hankkeeseen mukaan. Eipä olisi voinut pitemmin hampain lähteä isäntä tätä "kuusipuuta" kanssani valkkaamaan. Asuimme tuolloin kerrostalossa ja se oli niin helppo tökätä laatikkoon, kun juhlat oli juhlittu. Ei varissut neulaset, mutta eipä ollut kyllä kuusen tuoksuakaan. Hoiti kuitenkin tehtävänsä ja näytti hyvältä.

Kun 11-vuotta sitten muutimme tähän rakentamaamme taloon jäi silkkikuuset unholaan. Nyt piti saada aitoa tavaraa ja koska olohuoneessa on huonekorkeutta riittävästi, saisi kuusella olla myös pituutta. Ensimmäisinä vuosinamme tämän pituuden suhteen ei todellakaan säästelty. Sittemmin olen toppuutellut tässä asiassa. Muutama vuosi sitten jäin itse joulusiivousta tekemään ja päästin mieheni ja poikamme keskenään kuusen hankintaan. Ohjeistin heitä pidättäytymään maltillisella linjalla koon suhteen. Olin juuri talomme toisessa kerroksessa poikamme huonetta siivoamassa, kun  näkökenttääni ilmestyi kuusen latva, joka hitaasti lipui yläkerranikkunan ohi. Kuusi oli hommattu ja sitä kannettiin nyt pystyasennossa sisään. Huomasin, että meillä oli erilaiset käsitykset maltillisesta koosta, sillä toiveeni oli unohtunut täysin. Varmasti jo heti siinä vaiheessa, kun painoivat ulko-oven perässään kiinni.    

Viime vuoden pihtakuusi oli minun ja pojan yhteinen valinta. Siihen miellyimme kumpainenkin heti, kun sen pongasimme.
Nyt vähän arveluttaa koko kuusen hankinta. Meillä on täällä tämä nuori espanjatar Heta sen verran toimelias tyttö, että pelkäänpä ettei tule joulupuu säilymään pystyssä aattoon asti.

Kaikki koristeet hän kyllä panee taatusti päreiksi. Siltä korkeudelta, johon ylettyy. Ja voin kertoa, että Perro De Aqua Espanol ylettyy TODELLA korkealle. On nimittäin melkoisen kimmoisat nivelet ja lihaksikkaat takajalat, että ponnistusvoimassa löytyy. Malù ei juuri kuusesta piittaa. Sen verran epämääräisen näköistä touhu hänen mielestään vuosi sitten oli, että vetäytyi tarkkailuasemiin yläkerran porraspäähän. Kun komistus oli saatu jalkaan, kävi sitä muutaman kerran nuuhkimassa ja ajatteli varmaan, että hulluja nämä suomalaiset.

Voi olla, että tänä jouluna on tyytyminen sellaiseen pieneen ja näpäkkään pöytämalliin. Ellei sitten ole markkinoille tullut mitään kattoon nostettavaa versiota. Voisihan sitä tietenkin yrittää ensin "haukkua"  järkeä tuon pienenen tättähäärän päähän.

KOMPUROINTIA

Kyllä nyt on viime päivinä minua heitellyt, kuin luoja kerjäläistä. Olen ollut selälläni kahteen otteeseen peräkkäisinä päivinä. Huolestuttavaa, jos samaan tahtiin jatkuu. Talvi on pitkä ja jäisiä paikkoja riittää. Viime talvena kuupasin kerran, kun olin Malùa ulkoiluttamassa. Rantaväylää mentiin ja yks`kaks`lähti jalat alta. Ensimmäinen reaktio oli, näkikö kukaan? Mitäs hiivatin väliä sillä on näkikö, mutta niin näköjään ihmismieli toimii. Eilisen pylläyksen ansiosta oikeaa kankkua kivistelee, mutta ei näy edes mustelmaa. Selvisin siis säikäyksellä. Mutta aina en ole ollut yhtä onnekas.

Olimme tuossa yhdeksankymmentä luvun puolivälissä työporukan kanssa Martinhovissa viettämässä tiimihengen nostatus pirkeitä. Varasimme ison mökin, johon mahduimme koko porukka. Saunat oli ja kaikki. Illan rientoihin laittauduttin huolella, sillä meininki oli, että tanssimaan mennään. Kun päivällä söimme lounasta Martinhovin tiloissa, panin merkille valtavan tukipilarin joka nousi  kohti kattoa. Se oli ikään kuin puumainen, sillä tyvestä haaroittui "oksia" lattialle. Illan hämärtyessä ja salin valojen pimentyessä näitä härpäkkeitä ei enää niin vain nähnytkään ja ihmisiäkin oli jokapuolella. Siitä se tapahtuma ketju sitten sai alkunsa.

Tanssit olivat alakerrassa isolla parketilla. Yläkerrassa oli ravintola ja baaritiski. Olimme tanssia renkuttaneet jo hyvän aikaa, kun tuli tarve lähteä naistenhuoneeseen puuteroimaan nenää ja nauttimaan jokin juoma. Yksi työkavereista lähti peesiin ja vemmelsimme yläkertaan niin nopeasti, kuin korkkarit jalassa pystyy. Saavuimme hämyisään saliin ja yhtäkkiä kompastuin tähän helevatan runkoon. Menin pääedellä peninkulma askelin eteenpäin ihmismassan laotessa edestäni. Jokaisella etukenoisella askeleella päässäni takutti - saanko pidettyä itseni pystyssä, vai päädynkö lopulta tässä vauhdissa pitkin pituuttani lattialle mahalleni. Määränpääni koitti, kun aloin uhkaavasti lähestyä baaritiskiä. Refleksinomaisesti tarrauduin lopulta yhden tiskillä seisovan miehen persauksiin kiinni, joka silmät soikeina kääntyi katsomaan kuka helvetti tulee reittämyöten. Mutta. Pysyin kuin pysyinkin pystyssä. Etenemiseni oli ollut sen verran huimaa, että nilkka siinä menossa kuitenkin nyrjähti. Luonnollisesti ilta päättyi osaltani tähän. Vetäydyin mökkin ja vedin vällyt korvilleni. Koska ilta ei ollut päässyt venähtämään pitkäksi olin aamulla kyllä pirteä, mutta nilkka turvoksissa.

Toinen tapaus sattui kun olimme ystäväpariskunnan kanssa etelässä lomamatkalla. Lapset oli laitettu nukkumaan ja nautimme viiniä terassilla ja pelasimme jotakin seurapeliä. En muista kuka meistä sen inspiraation sain, mutta terassillemme sinisenä hohtava uima-allas alkoi vetää puoleensä. Uikkarit päälle ja kuulin vain huudon: "kuka ensimmäisenä altaassa"? Se en ollut minä. Yritin kyllä kaikkeni ja siinä hötäkässä kävi huonosti. Lähdin juoksemaan kasteisen nurmenpoikki allasta kohti ja liekö ollut jokin monttu vai mikä, mutta seuraavassa hetkessä istuin tantereellä ja jalkaani sattuu niin saateristi. Muistan tunteen siten, kuin varpaani olisivat nitvahtaneet kaksin kerroin päkiästä asti. Linkutin Annen käsipuolessä vähin äänin terassille takaisin ja miehet, jotka olivat jo altaalle ennättäneet tulivät ihmettelemään mihin ne daamit oikein jäi. Kylmästä ja kohoasennosta huolimatta jalkaterä turposi niin paljon, ettei puhettakaan mistään kengästä jalkaan. Kun kaksi päivää tapahtuneen jälkeen menin täällä suomessa lääkäriin näkyi kuvista, että jälkapöydän luissa oli murtumia. Opetus. Älä lähde kaahottamaan yöllä altaalle uimaan. Varsinkaan, jos olet nauttinut muutaman lasillisen viiniä. Sitäpäitsi eihän siellä edes saisi yöllä uiskennella. Tyhmyydestä sakotetaan.

LÖYLYNLYÖMÄ

Sauna on meille suomalaisille tärkeä paikka, enkä itsekään poikkea tässä asiassa maani kansalaisista yhtään. Ei varmasti ole montakaan sellaista taloa suomenniemelle rakennettu, josta ei tämä löylyn lähde löytyisi. Muistan, kun kerrostalossa asuessamme kipitimme aamutakinhelmat hulmuten alakertaan omalle saunavuorollemme. Lauteilla aloitimme aina haaveilun....sitten, kun rakennamme sen oman talon ja siihen sen oman saunan, niin varmasti kylvemme joka päivä ! Alkuun kiuas olikin kovilla, sillä jos ei nyt ihan joka päivä, niin ainakin joka toinen sitä korvennettiin. Oli ihanaa istua lauteille aina kun halusi - vaikka aamulla viideltä. Nyt kun tämä unelma on toteutunut ja tavallaan arkipäiväistynyt on siitä tullut itsestään selvyys.

Sauna on kuitenkin nostettava omaan arvoonsa ja kunniaansa. Meillä se on paikka, jossa on tullut tehtyä isojakin päätöksiä. Sen leppoisassa tunnelmassa puhellaan yhtä, jos toista. Emmekä ole hätäisiä saunojia. Varsinkin lauantai sauna nautitaan kiireettä ja löylyn hyväilevässä lämmössä istutaan pariin otteeseen. Välillä käydään terassilla vilvoittelemassa. Onpa tullut talvi pakkasilla kieriskeltyä lumessa ja tehtyä lumienkeleitä tupaa vartioimaan.  Saunominen puhdistaa paitsi kehon, myös mielen. Lämpö rentouttaa kireitä lihaksia ja jotenkin vaan sen hämärässä hyväilyssä mielikin aukeaa. Ja saunan jälkeen nukkuu yönsä, kuin "härskisilli."

Kesä- ja talvisaunan tunnelma on erilainen. Valoisina kesä iltoina löylyveteen kastetaan aito koivuvihta, luonnon oma aromaterapeuttinen tuoksun lähde. Jos ollaan mökin saunassa, niin välillä pulahdetaan uimaan ja nautitaan terassilla saunaoluet. Joskus hivautetaan vielä makkaralenkki paistopussissa kiukaalle. Nam ! Talvisaunan pesuhuoneeseen virittelen kynttilöitä ja tiristän muutaman tipan löylytuoksua pullosta. Eucalyptusta, tervaa tai kuusetuoksua. Saatanpa tempaista mukaani vielä lasillisen kuohuviiniä. Pitkäjalkaisesta pikarista tietenkin.

Mökkisaunan terassi

Savusauna mökillä

Saunomisen lomassa tulee usein lutrattua kaikenlaisten voiteiden ja naamioiden kanssa. Vartalon kuorinta ja kasvonaamio kuuluvat muutaman kerran kuukaudessa saunomisrituaaleihini. Nykyään saa hyviä hiustenhoitoaineita, jotka sisältävät runsaasti väripigmenttejä. Orastavan juurikasvun saa näppärästi piiloon yksillä lämpimillä. Tämän session jälkeen olo on rento ja mukava. Sauna on jälleen kerran tehnyt tehtävänsä.

SISUSTUSSUUNNITELMIA

Mieleni on jo pitkään tehnyt uusia verhot olohuoneeseen ja keittiö/ruokailutilaan. Nyt olen viimein ryhtynyt tuumasta toimeen ja olin yhteydessä Deco Store nimiseen myymälään. Ammattitaitoinen suunnittelija tunsi hyvin kankaat ja niiden olemuksen. Laskeutuvuuden, ommeltavuuden, valon vaikutukset jne. Hyvin pian hän myös kartoitti mikä tyyli on omaani ja osasi sen jälkeen esitellä sopivia kangasvaihtoehtoja. Sovimme, että hän tulee näytteiden kanssa meille kotiin. Kun pääsee näkemään kankaan oikeassa kohteessaan on päätöksen teko paljon, paljon helpompaa. Sopivien kankaiden ja värien löytyminen vaati häneltä kuitenkin kaksi käyntiä täällä meillä, mutta nyt on päätökset tehty ja kielipitkällä odotan verhojen valmistumista. Näillä valinnoilla tilat tulevat kokemaan melkoisen muutoksen. Kuvaan astuu sopivasti myös glamouria!

Talomme on melko suuri ja nyt kun olemme jääneet mieheni kanssa kahdestaan on kaksi huonetta käytännöllisesti katsoen suljettu kokonaan pois käytöstä. Toinen näistä vie kyllä ns. vierashuoneen virkaa, mutta tuo toinen.... se on jäänyt ylhäiseen yksinäisyyteensä. Olenkin alkanut nimittää niitä kuolleiksi huoneiksi. Koska jo pelkkä ajatus kuolleista huoneista väreilee huonoa fengsuita, sain ajatuksen. Teen tästä yksinäisestä sudesta minulle oman huoneen.

Omassa huoneessani tulee olemaan valkoinen sohva, jonka saan ehdottomasti Suomen parhaalta geelikynsien tekijältä Marjulta. SM-kultaa jo kahtena vuonna peräkkäin ja MM 3. tänä vuonna. Tämä sijoitus kirkastuu takuuvarmasti vielä maaliskuussa, kun ensi vuoden kisat käydään Saksassa. Marju oli uusinut sohvansa ja tuo kaunotar jäi heille tarpeettomaksi. Meiltä se tulee saamaan hyvän kodin ja herättää kuolleen huoneen uudelleen eloon. Siellä on ennestään senkki, jota tulen freesaamaan  maalipinnalla. Miehenikin pääsee nikkaroimaan, kun teetätän takkahormin ja seinän väliin lattiasta kattoon hyllystön. Siihen tulen sijoittelmaan osan kirjoistani. Olen tässä ihan tohkeissani nyt, sillä kodin sisustaminen on aina yhtä mukavaa puuhaa. Moni asia projektissani on vielä auki, mutta lähden siitä, että kokoan tässä ikäänkuin palapeliä.  Hiljaa hyvä tulee, sanotaan.

Heti joulukuun alussa alan aina sirotella joulukoristeta sinne tänne. Sisustustyylini on enemminkin pelkistettyä, mutta joulunaika saa minutkin rönsyilemään. Valosarjat, enkelit, "kristallipallot" sekä kulta- että hopeanauhat etsiytyvät helposti omille paikoilleen. Kukista joulutähdet ja amaryllikset ovat ehdottomia suosikkejani. Kynttilät sekä sisällä, että ulkona luovat tunnelmaa ja tekevät olon kotoisaksi. Joulumusiikin kuunteleminen antaa pontta muille jouluvalmisteluille, kuten leivontaan ja laatikoiden tekoon. Mutta niinhän se on, että usein yksi asia johtaa toiseen ja näin syntyvät ne kokonaisuudet. Eipä olisi todellakaan tullut ajatelleeksi, että olohuoneen verhojen uusiminen johtaa lopulta lanttulaatikon tekoon, mutta siltä se nyt vahvasti näyttää. Pitäisikö aloittaa ihan a:sta ja ostaa ne lantut, vai käyttäisikö valmista survosta? Uskon, että tämäkin ongelma ratkeaa jotain kautta, kun aika on kypsä.

ÖTÖKKÄ KAMMO

Kammoan kaikenlaisia öttiäisiä. Hämähäkkejä, koppakuoriaisia, hirvikärpäsiä, ampiaisia..... Valitettavasti tunne ei ole molemminpuoleinen ! Vedän kaikkia näitä nilviäisiä puoleensa, kuin navetan ylisillä roikkuvat, kärpäsiä keräävät liimalätkät. Kerronpa teille muutamasta kohtaamisesta.

Golfkenttä on hyvin usein se paikka, jossa tämä "fanilauma" rokottaa oikein isolla porukalla. Jos vielä sattuu ( ja useimmiten sattuu) ettei peli oikein kulje, niin nuo naaman edessä härräävät ja korvanjuuressa illittävät pirulaiset eivät ainakaan paranna tunnelmaa tahi suoritusta ja keskittymiskykyä. Muutama vuosi sitten Peurunka Golfin takalenkillä kävelin, kuin kuplassa, sillä varmasti koko Laukaan hyöteiskanta oli kintereilläni. Mikään myrkky, joita bägistäni kaivoin ja päälleni suihkutin ja voitelin, ei pitänyt tätä jengiä minusta loitolla. Pelkäsin, että saatan saada hetkenä minä hyvänsä primitiivisen reaktion ja lähteä juoksemaan hulluna huutaen ja ulvoen johonkin suuntaan. Mätkin rautaseiskalla nilkkojani, kun yritin tappaa mahdollisimman monta yhdellä iskulla ja huidoin käsilläni niitä jotka härräsivät silmien, korvien ja sieraimien edessä. Jos joku seurasi touhuani kaukaa, ajatteli varmaan, että tuolla naisella ei ole kyllä kaikki intiaani kanootissa. Pahinta oli se että sain mekastaa ihan itsekseni. Muut ryhmässäni kulkivat aivan rauhassa keskittyen normaalilla tavalla lyönteihinsä. Minä vedin bägikärryä perässäni hikisenä ja raivoissani. Raivo ei ole se kaikista suositeltavin tunne tässä lajissa ja lopputulos oli sen mukainen.  Kaiken kukkuraksi olen pistoksille niinkin allerginen, että paukamat ovat lähes "nyrkinkokoisia" ja kutiavat niin vietävästi. Jos olisi käynyt vielä niin onnettomasti, että olisin törmännyt käärmeeseen, olisi sokka irronnut varmaan lopullisesti.

Viime kesänä ihmettelin muutamina aamuina, kuinka on mahdollista, että minua oli yönaikana pistäneet itikat yöpaidan alta?  Ihollani oli siellä täällä paukamia, ikäänkuin sarjatulella tykitettynä. Sänkyä pedatessani havaitsin parina aamuna lakanalla muutaman ihan olemattoman öttiäisen. Kun yritin tarttua kiinni, näytti siltä, että se lennähtää pois. Kun taas uudelleen törmäsin tähän veijariin, niin tajusin, ettei se suinkaan lennä, vaan pikemminkin hyppää. IIIIK ! Kirppuja ! Singahdin välittömästi työhuoneeseen. Tietokone auki ja googleen koirien ulkoloiset. Mitä pitemmälle luin sitä selvemmin  tunsin niskavillojeni nousevan pystyyn. Oli kuin varsinainen kirppuarmeija olisi vallannut kehoni. Minua kutitti joka puolelta. Purin kynteni juurikkaaseen, kun mietin mistä hitosta koirani ovat voineet saada tartunnan? Sain selville, että kirppujen hävittäminen on eritääin hankalaa, sillä niiden kehitysvaihe on moninainen ja larvat saattavat elää esim. listojen alla useita vuosia. Näin jo sieluni silmin, kuinka huusollimme on vedettävä "luilleen" tämän viheliäisen otuksen häätämisessä. Googletin samalla myös tuholaistorjujat Keski-Suomessa.

 Esimmäisenä tytöille BayVantic-valeluliuokset niskaan ja sen jälkeen alkoi tapahtua. Imuri lauloi ja pesukonejauhoi. Matot ulos ja Hetan peti roskiin. Pyyhin, kuurasin ja kuopsutin päivän. Olin rättiväsynyt, kun mieheni tuli töistä kotiin. Itseäni raapien kerroin hänelle tästä karmaisevasta löydöstäni. Päätin tehdä vähän tiedusteluja toisilta "koiraihmisiltä", puhelin käteen ja soittamaan. Kumpa olisin älynnyt soittaa heti aamulla, niin olisin välttynyt tältä jumalattomalta kouhotukselta. Ystäväni Kirsi, jolla on neljä koiraa ja kaksi kissaa sanoi heti: "lintukirppuja"! Eivät ota koiraa sen enempää kuin ihmistäkään isännäkseen, mutta matkustavat kyllä koiran turkissa ja päätyvät sitä kautta sisätiloihin. Minua kehoitettiin ottamaan ihan rauhallisesti ja vakuutettiin, että kun lintujen pesimäaika on ohi, niin ongelma poistuu. Näin myös tapahtui. Opetus: Älä ala maalailemaan piruja seinille, ainakaan kovin isolla pensselillä. Jaa ongelma ystäväsi kanssa, niin pääset paljon vähemmällä. Ja tämä ohje pätee kaikessa, ei pelkästää näitten lintukirppujen kanssa.  

Ulkomaan matkoilla olen aina tarkkana. Lämpimässä ja kosteassa ilmastossa sikiää kaikenlaisia vilistäjiä, joista ikävimpiä ovat torakat. Onneksi tähän otukseen ei ole tarvinnut montakaan kertaa tuttavuutta tehdä, mutta jokusen olen kuitenkin matkoillani nähnyt. Olimme toistakymmentä vuotta sitten sikoni ja äitini kanssa matkalla Costa Del Solilla ja huoneessamme asusteli jonkinlainen sarvijaakko. Olimme yrittäneet sitä husia pois kuitenkaan siinä onnistumatta. Yhtenä aamuna tavoitin siivoojan ja menin häntä jututtamaan. Koska en tiennyt mikä torakka on englanniksi ( vielä silloin) tai ylipäätään oliko edes torakasta kyse, selitin hänelle, että huoneessamme on "änimal". Nainen lähti mukaani silmät hämmästyksestä lautasiksi levinneinä. Hieman varovasti ja epävarmoin askelin hän seurasi vanavedessäni sisään huoneeseemme. Osoitettuani sormellani tätä "änimalin" hän tuhahti äänekkäästi pyöritellen sekä päätään, että silmiään. Hivautti örkin rättiinsä ja jatkoi matkaansa. Olimme toki yrittäneet samaa itsekin, mutta hän oli selvästi kokeneempi pyydystäjä.

Viime kesänä jouduin ristimään itseni Parmankinkuksi, sillä paarmat osoittivat minua kohtaan tarpeettoman suurta mielenkiintoa. Ja jos joku asia talvessa on kohdallaan, niin eipähän tarvitse voidella kortisoonilla kutiavia näppylöitään.

Voimavarat ja varavoimat

Kaamos aika on sielulleni myrkkyä ! En tykkää yhtään tästä pimeästä syksystä. Voisin hyvin painua talviunille, kuten karhut. Tuntuu, että kaikki pysähtyy, eikä asiaa auta yhtään tuo iänikuinen harmaus ja alston luonto. Marraskuu on pahin. Joulukuussa jo helpottaa. Usein viimeistään silloin on satanut lunta ja ympäristö valaistunut. Puutkin pukeutuvat valkoiseen lumivaippaan näyttäen pulskilta ja reheviltä. Tulee joulu ja joulupuuhat. Tammi, helmikuussa luonto on todella kaunis varsinkin kovilla pakkasilla lumikiteiden kimaltaessa, kuin timantit. Päiväkin on jo monta kukonaskelta pidempi. Uusi aika on alkanut ja kevättä odottaa innolla. Maaliskuuhan jo näyttää maata ja huhtikuussa humahtaa.

Olen ihan tosissani pohtinut, kuinka näitä ajatuksiaan ja asenteitaan saisi muokattu niin, että pysyisi hyvin "käynnissä" ympäri vuoden. Olen koirien kanssa iltalenkeilläni huomannut, että hyvin monessa mökissä käytetään kirkasvalolamppua. Siitä päättelen etten suinkaan ole ainut jota tämä aika koettelee. Eikä varmaan menisi rahat hukkaan, jos sellaisen hommaisi myös tänne omaan korsuunsa.  Olen tänä syksynä popsinut Mini-Sun nimistä multivitamiiniä ja ainakin uskottelen itselleni, että niistäkin saa puhtia tarpoa läpi nämä harmaat päivät.

Jokin liikunnallinen juttu toimisi ilmanmuuta hyvänä lisäenergian lähteenä. Pidän uimisesta, joten mikä hiivatti siinä on, etten saa vedettyä ahteriani uimahalliin?  Alkuun pääsy on aina kaikista hankalinta. Tiedän sen oikein hyvin. Kun on jaksanut sinnitellä muutaman viikon, niin luonto suorastaan vaatii lähtemään liikkumisen, tässä tapauksessa uimisen pariin.  Onneksi on nuo kaksi karvanaamaa. Heidän kanssaan on pakko lähteä ainakin kolme kertaa päivässä raittiiseen ilmaan.
Koirien ulkoilutuksessa filosofiani on ollut alusta alkaen se, että minä en vie heitä ulos, vaan he vievät minua.

Itseään voi kyllä piristää monin keinoin. Muistin juuri, että minulla on kaksi lippua Jyväskylä kaupugin teatteriin, jotka olen saanut pojaltani lahjaksi. Miksi en tosiaankin käyttäisi niitä nyt?
Paviljongissa on tuon tuosta esiintymässä hyviä artisteja, joten ei kun konserttiin. Elokuvateattereissa pyörii elokuvia.... suurin ongelma taitaakin olla se, ettei saa itseään liikkelle. On ihan turhaa ajatella näitä pitäisi ja täytyisi ajatuksia. Niiden kanssa saa hautautua tänne kotiin, eivätkä ne johda mihinkään muuhun, kuin voivottelemaan lisää. Nyt lupaan itselleni ryhtyä toimimaan ja suuntaan täältä neljän seinän sisältä ihmistenilmoille !

Yksi tärkein hyvän mielen tuottaja meinasi tyystin unohtua. Ystävät. Mikä on sen antoisampaa ja elähdyttävämäpää, kuin turiseminen ystävän kanssa, kyytipoikana kupillinen kahvia tai kaksi. Kirsille tiedoksi, että tulen vierailemaan luonasi jatkossa viikoittain. Viritellään ompelukerho, lukupiiri, kokkikoulu tai joku muu mukava oheis-sessio. Ja te kaukana asuvat aarteet. Voi kunpa asuisitte lähempänä !

Miten minusta tuntuu, ettei tämä marraskuukaan nyt niin mahdoton ole. Hyvät ajatukset johtavat hyviin ja itseä kannatteleviin tekoihin. Siis hyvistä ajatuksista tekoihin.

Voimallista ja mukavaa marraskuuta kaikille.
    

VOI ITKU

Katselin perjantaina Elämä on ihanaa ohjelmaa, joka on ollut valtava menestys ja ilmiselvästi antanut paljon mukana oleille artisteille. Oman tuotannon kuunteleminen toisen ammattilaisen tulkitsemana on liikuttanut kyyneliin asti . Myös monesta kotisohvasta on kuulunut niiskutusta ohjelman aikana. Aloin pohdinnan itkun olemuksesta ja niistä hetkistä, jolloin se pyrkii mielellään esiin. Sanotaan, että itku ei auta, mutta kyllä se sen  hyvin usein kuitenkin tekee.

Itkun avulla voi purkautua ja vapautua. Toisinaan sen haluaa tukahduttaa, toisinaan taas antaa vyöryä täysillä päälle. Voi itkeä hiljaa tai parkua äänekkäästi. Itkuissa on niin paljon erilaisia vivahteita jotka näyttävät tulevan luonnostaan, riippuen siitä minkä impulssin voimasta silmänurkat kostuvat. Itku voi päästä ilosta, surusta, raivosta, jännityksestä, pelosta tai pettymyksestä. Näköjään mistä tahansa tunnetilasta. Lievittäen, tasoittaen ja  hoitaen itkijän mieltä. Taisteluun itkua vastaan menee paljon voimia, joten eikö ole parempi antaa itkun tehdä tehävänsä.?

Minä kuuluun "itkijänaisiin." Olen kaivanut nessut esiin monissa tilanteissa tai pyyhkäissyt esiin tulleet tipat kämmenselkää. Elokuva kirvoittaa kyyneleet helposti esiin. Titanic on raina, jonka päätyttyä itkin elokuvateatterissa oiken ns. höröitkua. Mieheni tarjosi minulle kömpelösti taskussaan olevan, jo parhaat päivät nähneen nenäliinan silmien pyyhkimistä varten. Silmät turvoksissa ajoimme hakemaan poikaamme siskoni luota hoidosta. Hän ei ihmetellyt  ulkonäköäni yhtään. Totesi vain oven välissä, että eikö ollutkin ihan kauheeta. Minä siihen, että oli. Hän vielä että, hanat sitten aukes, johon minä, että niin teki. Hän ymmärsi tunne reaktioni täysin. Itkijänaisia myös. Ihan toisenlainen elokuva Niskavuoren Leipä on myös nielettänyt loppukohtauksessaan. Niskavuoren matriarkka ja vanhaemäntä Loviisa kehoittaa miniäänsä Ilonaa ottamaan paikkansa pöydän päässä. "Istu sinä Ilona, tuohon pöyrän päähään - niikuin olisit siinä aina istunut" Tuossa lauseessa ja äänensävyssä oli niin paljon enenmmän kuin sanat antoivat ymmärtää. Byhäää. Toisiko joku paperia?

Piukua pääsee myös musiikin voimasta. Näin joulun lähestyessä tulee mieleeni heti muutama joululaulu, joita ei voi kuunnella kuivin silmin. Kun noin kaksikymmentakaksi ja puolivuotta sitten kuulin ensimmäisen kerran Konsta Jylhän joululaulun repesin täysin. Laulussa kerrotaan pienenestä tytöstä joka vie kynttilää äitinsä haudalle. Sanat kuuluvat yhdessä osassa  jotenkin tähän tapaan: "   Liekin niin häilyvän, tuo hauta rakkaimman hetkeksi saa, sitä katsovi silmin niin kaipaavin sitä katsoo ja taas odottaa. Koska joulun hän saa, koska voi naurahtaa kera muiden taas kuin ennenkin....."  ......" äänen hiljaisen sointuvan kuulevi hän, älä huolisii jää. Nosta vain pystyyn pää, joka hetki sun kanssasi käyn" Byhää...... itkin niin että olisin vedeksi muutua. Puristin puolivuotiasta poikaani itseäni vasten. Hellitin otetta ja silmäni nauliutuivat hänen pohjattomiin, viattomiin ja kultaisiin silmiinsä ja Byhääää.....  vähitellen rauhoituin ja pääsin irrottautumaan siitä haikeuden ja kaihon tunnetilasta. Toinen biisi kolahti parivuotta sitten, kun leivoin karjalanpiirakoita ja kuuntelin samalla joululauluja. CD-levy oli jo vanha ja useaan kertaa soitettu, mutta tämän kappaleen kuulin - nyt ensimmäistä kertaa. Siinä ollaan tallissa ja jeesuslapsi on juuri syntynyt. Kaikki haluavat käydä osoittamassa kunnioitustaan Hänelle. Myös tallin nurkassa ollut vähäpätoinen pieni mato, lähtee sentti sentiltä etenemään kehtoa kohti ja miettii, kuinka voisi arvostustaan osoittaa. Aasit ja muut tallin asukkaat luovat lämpöä lapsen ympärille omalla hengityksellään... kun tuo pieni olio sitten vihdoin pääsee kohteeseensa ja pyhä käsi koskettaa sitä, on kiiltomato syntynyt tähän maailman kaikkeuteen ! BYHÄÄÄ..... kolkuttelin parit piirakka pohjat silmät sumeina ja veivasin cd:n uudelleen alkuun, koska halusin kuulla tämän tunteita koskettaneen kappaleen heti uudelleen.

Olen märissyt myös: yhden vanhan papan takia, joka tulipalossa menetti kaiken muun, paitsi kauhtuneen karvahattunsa. Nuorenparin vuoksi, jotka Barcelonan lentokentällä hyvästelivät toisiaan, eivätkä millään olisi halunneet irrottautua syleilystä. Tässä tapauksessa kyynelehdimme siskoni kanssa yhdessä ja mietimme oliko tuon pojan nyt ihan PAKKO LÄHTEÄ? Nämä yhdessä itketyt itkut ovat muuten omalla tavallaan hyvin voimaannuttavia !  Kyyneleet kirposivat myös silloin, kun vuosia sitten Meri-Teijon junnutourin golfkisassa poikani löi hole in one:in. Istuimme kaukana tapahtuman keskipisteestä, mutta meillä oli kiikarit ja  mieheni selosti tapahtumaa, kuin Antero Mertaranta ikään.

Itku on monessa mukana ja varmasti paikallaan aina silloin, kun kyynelkanavat aktivoituvat. Täytyykin muistaa ostaa seuraavalla kauppareissulla tuhti pakkaus nenäliinoja jemmaan. Joulu on tulossa ja poikani muutaa heti alkuvuodesta puoleksi vuodeksi Espanjaan, joten niille tulee olemaan takuuvarmasi käyttöä. Niin että kyyneliin !