PÄREET....

Sanasta päre tulee varmaan ensimmäisenä mieleen jokin puukappale tai tuohus...pärekatto. Mutta kuten tälle meidän armaalle suomenkielellemme tyypillistä on, käytetään sanaa myös tiettyihin tarkoituksiin tai ajatuksiinkin.

Tuo ylläolevassa kuvassa poseeraava Rayaraqua Lady Gaga alias Heta ja toisinaan myös Tilli, on varsinainen päreiden tekijä ! Ei pidä antaa haaveellisen ja rauhaa henkivän katseen johtaa harhaan. Sillä se on hämäystä. Uskon, että tuon pienen ja suloisen pään sisällä pyörii lakkaamatta ajatus siitä, mitä voisinkaan seuraavaksi päreiksi pistää.

Meillä on tapana saunoa lauantai-iltana kaikessa rauhassa. Tapoihimme kuuluu, että käymme välillä vilvoittelemassa terassilla ja menemme sitten takaisin löylyihin. Malù ja Heta osallistuvat tapahtumaan makoillen joko kodinhoitohuoneessa, kurkistellen välillä sauna- ja suihkuosastolle tai "katsellen" televisiota viereisessä huoneessa. Kodinhoitotilassa makoilu olisi ehdottomasti se suotavampi ja turvallisempi vaihtoehto oleskella. Ainakin Hetalle. Olen nimittäin pannut merkille, että jos tämä vesseli viihtyy "telkun" ääressä, on se pelkkää silmänlumetta. Aina silloin kun tuppaa tapahtumaan jotain kiellettyä.

Heta on pistänyt päreiksi näiden saunareissujemme aikana mm. mieheni aamutossut, vinonpinon naistenlehtiä, muutamat sukat, rintaliivit, sytkärin ja nyt viimeisinpänä minun nahkaiset pistokkaani. Päreiden tekeminen käy todella kätevästi ja joutuisasti. Hataraa päätäni käytetään härkisti hyväksi. Ellen muista nostaa näitä kiinnostuksen kohteita kaappiin on varmaa, että tämä "disainer" keksii, kuinka ne näppärästi muotoillaan uuteen uskoon. Mieheni on sanonut, että nämä koirat vievät meidät vielä perikatoon. Ja Heta kyllä toteuttaa tätä karua ennustusta toteen ennennäkemättömällä tavalla. Nämä kengät, lehdet ja sukat ovat napanöyhtää päreiden teossa. Suurin työ on jälkien siivoamisessa. Mutta näkisittepä portaidemme pystypiennat....niitä on käsitelty vahvoin hampain ja uusiminen saattaa maksaa jonkin verran. Vielä emme uskalla siihen edes ryhtyä. Mielipuuhaa on myös sellaisten mattojen repiminen, joissa on hapsureunat. ( Meillä ei siis enää ole hapsureunaisia mattoja)

Malu ei ole koskaan tehnyt tämän tyyppisesti pahojaan. Aina, kun päreitä on tehty ja ilmestymme näkösälle, on asetelma jokseenkin ylläolevan kuvan kaltainen. Malù on ottanut Hetaan etäisyyttä ja katsoo anovan / kärsivän näköisenä viestittäen meille hyvin selväti, että en se minä ollut. Tai tuolle en mahda mitään. Heta ei ole moksiskaan. Hyvin topakasti hän nousee "työnsä äärestä" ja astelee meitä vastaan iloisesti tervehtien. Ja saattaapa olemuksessa olla ripaus myös ylpeyttä siitä, kuinka hyvin on saanut itseään viihdytettyä sillä aikaa, kun emme ole olleet hänelle huomiotamme tarjoamassa.

Tässä vaiheessa tulee sitten se hetki, jolloin meiltä saattaisi päreet palaa, mutta vielä, ainakin toistaiseksi olemme pystyneet hillitsemään itsemme. Hävityksen keskellä on pitänyt esittää muutama kysymys. Lähinnä itselleen. Olisiko tämä ollut estettävissä, jos en olisi jättänyt näin kiinnostavia kohteita tyrkylle? Portaita ei voi tietenkään nostaa ylös tai laittaa kaappiin, mutta kaikki tämän muun pikkusälän tuhoaminen on kyllä kohtuullisella valppaudella estettävissä.

Kuinkas on ? Asuuko myös sinun kodissasi tälläinen luova persoona ?  Onko teillä tehty päreitä?
Oletko jo päreesi polttanut ?

Hyvää keväistä tiistaita niin päreiden tekijöille, kuin päreensä polttaneille.

Toivottavat:   Tuire, Malù ja Heta   

SAITURI

Olipa mukava viimeviikon torstai-ilta. Olimme Tatun tyttöystävän vanhempien kanssa Jyväskylän kaupungin teatterissa katsomassa Molièren Saituria. Saimme samaan hintaan, myös "toisen näytöksen", sillä heidän mukaansa ottamassaan läppärissä oli paljon kuvia Grandan vierailulta.
He olivat myös tilanneet väliaikatarjoilun, joten vältyimme jonottamiselta ja saimme heti istahtaa valmiiseen pöytään. Tämä valokuvien katselu ja nuorison kuulumisten vaihtaminen tekivät tietenkin sen, että keskustelu näytelmästä jäi pöydässämme vähiin, mutta olen kyllä miettinyt sitä paljon näin jälkikäteen.

Harpagonin eli saiturin roolissa loisti Jouni Salo. Hän on todella uskomattoman hyvä, taitava näyttelijä. Seurasin oikeastaan vain ja ainoastaan hänen tulkintaansa. Niin vakuuttavaa se oli. Puhuttu teksti ja kehonkieli tukivat täydellisesti roolisuoritusta ja nivoutuivat saumattomasti yhteen. Vaikutelma oli uskottava, koskettava ja hauska. Toki muutkin roolisuoritukset olivat hyviä, mutta Salo nousi kuitenkin näytelmän ehdottomaksi tähdeksi.

Käsiohjelmasta sain lukea, että Jean Baptiste Poquelin (1622-1673), taiteilija nimeltään Molière kirjoitti tämän näytelmän vuonna 1668 ja myös itse esitti sen pääosan. Olen sitä mieltä, ettei ihminen ole näissä 345. vuodessa juurikaan muuttunut. Rahan mahti ja voima saa ihmisen edelleenkin käyttäytymään niin monin eri tavoin "hulvattomasti".

Harpagonille mikään ei ollut niin tärkeää, kuin raha. Ihmissuhteetkin tulivat kaukana perässä. Hänen aikansa kului uusien sijoitusten miettimisessä ja olemassa olevien varojen vaalimisessa. Hän oli niin saita ja sairaalloisen nuuka, että loppujen lopuksi eli ja elätti perhettään äärimmäisessä niukkuudessa. Ajatukset pyörivät laskelmoidusti sen ympärillä mistä rahaa voisi saada lisää ja kuinka olemassa olevat varat saadaan pidettyä turvassa. Omaisuutensa menettämisen uhkia hän näki jatkuvasti ympärillään. Keneenkään ei voinut luottaa. Ja  luonnollisesti tuo huomattava varakkuus ja rikkaudet toivat ympärille lukuisia hännystelijöitä ja mielistelijöitä.

Enpä usko että moinen saituus on se varsinain tämänpäivän silmiinpistävin asia tuossa raha ratkaisee maailmassa. Ennemminkin suruton tuhlailu ja ostaminen ovat ne tämän ajan jutut. On niin paljon tavaraa saatavilla, joilla rikkauksistaan ja varallisuudestaan voi niin halutessaan ympäristölleen viestittää. Yhteistä näille aikakausille on kuitenkin se, että raha näyttelee pääosaa.... ja sen mahti vaikuttaa kaikessa.

Tottakai riittävästi rahaa on hyvin tärkeä asia ja ehdoton välttämättömyys hyvän ja turvallisen elämän takaamiseksi. Se mikä on riittävästi tai liikaa on varmasti hyvin henkilökohtainen asia. Aika moni meistä suomalaisista tekee viikoittaisen lottorivinsä. Pottien suuruus on ollut aika maltillinen siihen nähden, mitä tuolla maailmalla päävoitoista maksetaan, mutta kuitenkin niin ruhtinaallinen, että se herättää unelmoimaan. Kuka maksaisi heti velkansa pois, kuka lähtisi maailmanympärimatkalle kuka hankkisi uuden asunnon tai pistäisi vain sukanvarteen. Enemmän rahaa on enemmän mahdollisuuksia.

Mutta onko sittenkään niin ? Entä jos lottopotin saatuaan huomaisikin, että monista ulkoisista hyvinvoinnin merkeistä huolimatta tuntuu sisältäpäin kuitenkin tyhjältä?
Uskon satavarmasti, että onnellisuus tulee ihmisen sisältä. Jos ei näe arkeaan arvokkaana ja ole tyytyväinen jo kaikkeen siihen mitä jo on, en usko että se lottovoittokaan kovin pitkälle kantaisi.

Kaikista arvokkainta, mitä minulla itselläni on, ovat ihmiset joita rakastan ja joiden tiedän rakastavan minua.

Hyvää viikonloppua teille ja rakkaillenne sekä onnea lottoon, jos kuponki on täytetty ! 

PIENTÄ SÄÄTÖÄ

Siitä tuli sittenkin totta. Makuuhuoneemme muutti yläkerrasta alakertaan ja ratkaisun edut tulevat vielä esiin tässä lähikuukausien aikana.

Koirat eivät selvästikään tästä muutoksesta pitäneet. Olivat pari päivää suorastaan möksöllään. Haaveilevia katseita luotiin yläkerran suuntaan, mutta nyt on jo pöly laskeutunut. Vallitsevaan tilanteeseen on siis sopeuduttu. Illan tullen he taapertavat oikeaan kohteeseen ja käpertyvät tyytyväisen oloisina viereemme nukkumaan.

Kevään ja kesän valoisat illat ja yöt, niin ihania ja odotettuja kuin ovatkin, saavat aina omat "horisonttini" vähän sekaisin. En millään malta mennä ajoissa nukkumaan ja kuitenkin herään jo kukon laulun aikaan. Yöunet jäävät aivan liian lyhyiksi ja sehän tietää sitä, että päivällä ollaan jossain vaiheessa silmät ristissä.

 Nyt on uudessa makuuhuoneessa vain yksi ikkuna, edellisen kolmen sijaan, joten valon määrä on helpommin hallitavissa. Joka - toivottavasti - takaa paremmat ja pidemmät yöunet.

 

Huoneen sisustuksen päävärit ovat nyt täysin aikaisemmasta poiketen musta ja harmaa. Jonkilaista väripilkkua lähdin siksi haeskelemaan. Edullisin ja vaivattomin tapa oli hankkia uudet sisustustyynyt ja torkkupeitto. Ne löytyivätkin sitten Jyskistä (takana olevat). Keltainen  on väri jota en oikeastaan ole aikaisemmin käyttänyt lainkaan, mutta  nyt se tuntui niin omalta, että ostin keltaiset tyynyt myös olohuoneen sohvaan. Nämäkin hyvän tarjouksen innoittamana Askon sisustuspäiviltä viime lauantaina.

Yksi asia johtaa usein toiseen. Tämä huoneiden muutto operaatio synnytti myös pähkäilyn taulujen uudelleen sijoittelusta.Olin hankkinut aikaisemmin pari canvastaulua, joille se sopivin paikka on ollut vähän hakusessa. Tämäkin taulu sai muuttaa olohuoneesta makuuhuoneeseen.

 

Tuon herätyskellon hankin siksi, että se toi mieleeni muistoja menneiltä ajoilta. Meillä oli samanlainen vekkari silloin, kun asuin vielä kahdestaan äitini kanssa.

 Tähän kun virittää hälytyksen päälle, niin ei tarvitse arvuutella herääkö soitantaan vaiko ei. Sen ääni on niin rämisevä, vaativa ja voimakas, että ellei herää, niin sitten nukkuu jo ikuista unta.  

 

 

Pienellä säätämisellä voi siis saada virkistäviä muutoksia aikaan. Prosessi on edelleen käynnissä, sillä työstän nyt sitä vanhaa makuuhuonetta.... valmista ei todellakaan tarvitse tulla kerta rysäyksellä. Joku viisas on sanonut, että matka on yhtä tärkeä, kuin päämäärä. Olen täysin samaa mieltä ja siksi olen niin mielelläni matkalla.  

ELÄINLÄÄKÄRILLÄ.....

Kävin tänään tämän pallotytön kanssa eläinlääkärissä. Olen ollut koko viikon kuin tulisilla hiilillä, sillä Malú on käyttäytynyt todella oudosti. Vetäytynyt pois läheltäni haluten olla omissa oloissaan. Maanantai aamuna hän sai "kohtauksen" jossa vapisi kuin olisi palellut kovasti ja jurritti puoliseisovassa asennossa portaiden keskitasanteella hengittäen raskaasti. Saman tyyppinen kohtaus oli myös viime syksynä sen jälkeen, kun oli yllättäen aamulla pudonnut sängystä. Liitin sen välittömästi kipuun, mutta nyt ei mitään selvää kivunaiheuttajaa ollut havaittavissa.

Olen siis miettinyt pääni puhki mistä voisi olla kyse. Onko Hetan kanssa leikit olleet liian rajuja ja jokin lihas venähtänyt? onko liukastunut jäällä juostessaa ja selkä tai jalka jotenkin nitvahtanut? ovatko hampaat kipeät? entä silmät? onko järkyttynyt siitä, että makuuhuoneen paikkaa on menty muuttamaan yläkerrasta alakertaan? onko kyseessä epilepsia???? Totesin hyvin pian, että minulla on liikaa kysymyksiä ja liian vähän vastauksia. Soitin eläinklinikka Otsoon ja varasin vastaanottoajan jossa olisi aikaa tehdä perusteellisia tutkimuksia.

Huoltani on osittain hälventänyt se, että Malú on syönyt, juonut ja tehnyt tarpeensa normaalisti. Kuitenkin näin ja tunsin selvästi, että hän ei ole oma itsensä. Jokin on pielessä. Perjantai valikoitui vastaanottopäiväksi siksi, että mieheni piti olla kotona, jotta Hetaa ei tarvitsisi jättää käynninajanksi yksin. Hän kun ei ole vielä yksin koskaan ollutkaan. Tuli kuitenkin mutkia matkaan ja niinpä pakkasin myös Hetan autoon ja sanoin, että odotappa täällä. Äiti ja Malú  menenvät nyt lääkäriin. Sinne se jäi, katsoa tillittämään peräämme, kun hävisimme Otson ovesta sisään.

Eläinlääkäri visiitti on aina jännä paikka. Vaa álla käynti on jännää, vieraat ihmiset ovat jänniä ja paikassa on varmasti todella jännät hajut. Ensin piti siis istua, ylväässä asennossa ilmanmuuta, mutta vavista, kuin palelisi vietävästi. Pikkuhiljaa sitten rapsuttelujen sekä lempeän ja rohkaisevan puheen ansiosta rentouduttiin. Me molemmat. Lääkäri Kalle Varesmaa ilmaantuu paikalle ja tekee alkuhaastattelun odotustilanssa ja tarkkailee Malúa ensin kauempaa. Kun selviää, ettei mitään estettä normaalille kävelylle ole johdattaa hän meidät tutkimushuoneeseen. Tutkimuspöydällä olo on - arvatenkin hyvin JÄNNÄÄ..... joten alkaa uudet vapinat.

Lääkäri tutkii kaikki raajat sekä niiden liikeradat, selän ja mahan. Katsoo silmät, korvat ja kynnet. Minä esitän kokoajan revolverihaastattelun tyyyliin kysymyksiä, joihin hän vastaa ystävällisesti ja jämäkästi. Koska kyseessä on narttukoira päättää hän tehdä kohdun ultraäänitutkimuksen, jotta nähdään, ettei kyseessä ole kohtutulehdus. Hänen mukaansa vastaanotolle on tultu hyvin monenkirjavin oirein, jotka ovat lopulta johtaneet kyseiseen diagnoosiin. Selviää kuitenkin, ettei Malún kohdalla ole kysymys siitä. Hän ottaa virtsakokeen suoraan virtsarakosta sekä laajan verikokeen vasemmasta tassusta. Kuume mitataan peräsuolesta ja näyttää siltä, että hienoista lämpöä Maikulla on.

Jäämme odottamaan labratuloksia ja istumme tutkimushuoneessa rentoutuneina. Tutkimuksen aikana Malú vapautui täysin, sillä niin monenlaisiin asentoihin laitettiin ja kaikkialle vierasihminen kosketteli, että ajatteli varmaan lopulta viisasti kaiken tarkoittavan vain hänen parastaan.

Jonkin ajan kuluttua lääkäri tulee luoksemme ja kertoo veriarvojen olevan kunnossa, ja BINGO.
Virtsan ph arvo on yli 8, joten Malúlla on selvästi virtsatulehdus. Minut lähetetään koiran, ja uskokaa tai älkää - löylykauhan kanssa ulos. Tarkotuksena on saada virtasanäyte normaalia reittiään, jotta voidaan tutkia onko siinä kiteitä, jotka ajan saatossa voivat muodostaa kiviä. Hortoilen siis ympäri Vaajakoskea löylykauha kainalossa koirani kanssa. Malú TIETÄÄ, että tässä on nyt jokin jippo ja vilkuilee kauhaani epäluuloisen näköisenä. Vastaantulevat ihmisetkin katselevat menoamme tutkivasti ja osalle heistä ilmoitan mitä olemme yrittämässä. Jonkin ajan kuluttua myös mieheni ilmaantuu paikalle ja virnuillen kyselee, kuika näytteen otto onnistuu. Hän oli jo ennättänyt käydä Malúa kysymässä vastaanoton puolelta ja sieltä oli kerrottu millä asialla nyt liikumme.

Lopputulema on se, että pissua EI tule. Ei vaikka Hetakin otettiin autosta "täkyksi", sillä viimeistään Hetan pissan päälle on Malún ihan pakko lorauttaa.... Tytöt ovat päättäneet, että tännehän ei muuten merkkejämme jätetä. Sovin lääkärin kanssa, että kiikutan maanantai aamuna näytteen, joka tutkitaan. Kotiudumme särkylääkkeiden ja kahdenviikon antibioottikuurin kanssa kotiin. Olen huojentunut ja onnellinen, että syy on nyt selvillä. Särkylääke menee kurkusta alas normaalin kotiintuloseremonian tuoksinassa. Antibiootit Malú päättäväisesti kieltäytyy ottamasta. (Vaikka makutabletteja ovatkin.) Heta ottaisi ne kyllä hyvin mielellään. Joudun siis käyttämään voimakeinoja leuat auki ja tabletit syvälle kurkkuun...Varmuuden vuoksi vielä totean, että Äiti hoitaa....

Tänään olemme oppineet kaikki kolme naista jotakin uutta. Minä, koiran tavasta ilmentää kipua mitä moninaisemmin. Malú, varmaankin sen, että vieraan kosketus ja selättäminen ei nyt lopulta niin kauheaa ollutkaan ja Heta, olemaan ihan yksin puolitoista tuntia ensimmäisen kerran elämässään !
Nyt ajoin kaapata tytöt viereeni ja lähetä katsomaan televisiota.

Wuh, wuh.... mukavaa perjantai iltaa teille kaikille.


  

EHOSTUS JA ENTISÖINTI VÄLINEET

 

Meikin teko lienee useimmilla naisille jokapäiväinen rutiini. Niin myös itselläni. Jos ei ole mitään varsinaista menoa mihinkään, niin riittää että kosteutan ihoni ja laitan meikkivoiteen. Olen läksyni lukenut. Herkkää ja couperoosa ihoa ei kannata jättää hoitamatta ja suojaamatta koskaan ! Olen ottanut tästä neuvosta "vaarin". Päivittäisessä käytössäni on näistä purnukoista kaikki muut paitsi tuo iholle hehkua antava L`orealin Lumi Magique. Kotioloissa ei tarvitse hekua, joten jätän sen tilanteisiin, joissa hehku on paikallaan.

Luomi- ja ripsivärit ovat nykyään enemmänkin niihin tilanteisiin, kun poistuu muualle, kuin lenkille koirieni kanssa. Huulipunaa en oikein ole koskaan oppinut käyttämään, mutta huulikiiltoa pitää tujauttaa. Ripsivärin kaveriksi tulee piirrettyä eyelinerilla silmiä enemmän esiin. Asiantuntija lausuntojen mukaan näin katseeseen saadaan syvyyttä. Ja minustahan on kiva ajatus sellainen syvä katse. Tämä osuus meikin teossa onkin kaikista haastavinta. Tarvitsen lukulasit, joten tarkkaraja ripsentyveen on kaikista aikaavievin osuus.

Sorrun meikkiostoksiin lähes holtittomasti. Tämä pahe täytyy myöntää. Todellisuudessa käytän sitten niitä yksiä ja samoja tuotteita ja värejä. Moni luomiväri on jäänyt laatikonpohjalle pölyyntymään. Yritän asettaa itselleni meikin osto kieltoja, mutta yllättäen ne unohtuvat, jos erehdyn harhapoluille. Eli tavaratalojen tai markettien kosmetiikkaosastoille.  

Poskipuna ja / tai aurinkopuuteri kuuluvat päivämeikkiini lähes poikkeuksetta. Hyvät sudit ja siveltimet helpottavat työtä. Tämän setin olen ostanut lentokoneesta ja hyväksi havainnut. Siveltimissä on valinnanvaraa niin tarkkuuta vaativiin töihin, kuin häivytyksiinkin.  

Meikkipussi on aina käsilaukussa mukanani, vaikka hyvin harvoin sitä loppujen lopuksi edes tarvitsisin. Tuoksut ovat heikkouteni ja vaihtelen niitä usein. Joka päivä tuoksuja tulee tupsauteltua  ja tällä hetkellä käytössä on edelliseltä matkaltamme taxfreestä heräteostona hankittu SJP:n tuoksu NewYork hitaan 19,20 €. Se oli mukava löytö ja sopii arkituoksuksi paremmin kuin hyvin.

Eläköön kaikki purkit ja purnukat. Sudit ja tuoksut. On se vaan niin ihanaa olla nainen !

Kaunista viikkoa teille kaikille. Meikkien kanssa tai ilman.
    

MISTÄ ON ONNELLISET KOIRULAISET TEHTY ?

No siitä, että heillä on omat ihmisensä jotka rakastavat ja antavat huolenpitoa ! Sydäntäni riipaisee, kun aika-ajoin facebookissa on kuulutuksia heitteille jätetyistä koirista, joille etsitään epätoivoisesti uutta kotia. Kyllä ihmisten olisi syytä miettiä todella pitkään ja hartaasti lemmikin hankintaa ja sittenkin vielä nukkua ns. yön yli ennen lopullisia päätöksiään.


Täällä Jyväskylässä on jälleen kevään kunniaksi nostettu koirien jätökset uutisaiheeksi. Eikä suinkaan suotta. En voi mitenkään käsittää sitä, ettei koiran omistaja kerää jätöksiä pois. Se ei todellakaan ole isohomma. Kenenkään mielestä eivät kakkakikkareet voi olla miellyttävä näky teiden poskissa.
Usein syyn niskoilleen saa koira. Mutta syyllinen on ihminen. Koira hoitaa luonnollisen tarpeensa paikkaan, jonka parhaakseen näkee. Ihmisen tehtävä on arvioida pitääkö ottaa vai voiko jättää.... jalkakäytäviltä ja yleisten kävelyteiden varsilta tätä arviota ei tarvitse edes suorittaa vaan sen pitäisi olla itsenstään selvyys. Jätökset noukitaan pois !

Koiran tekee onnelliseksi maukaus ruoka. Eihän meille ihmisillekään ole yhden tekevää, mitä suuhumme pistämme. Itse syötän Malùlle ja Hetalle Hills`n Science Plan kuivanappuloita, johon aamulle keitän lisäkkeeksi kaurapuuron. Päivällisellä tarjoan samojen nappuloiden seuraksi jokusen lusikallisen sitä samaa ruokaa, jota itsekkin syömme. Ja tytöt kiittelee. Aamiaisen joukkoon lisään heille vielä omega-3 kalaöljyä ja raejuustoa. Otanhan saman satsin päivittäin myös itse. Erityisherkuksi on osoittautunut rahka. Tavaksi on tullut, että syötyämme purkilliset rahkaa saavat tytöt ns. "perät". Molemmat istua napottavat rahkansyöjän lähettyvillä ja odottavat herkeämättä hetkeä, jolloin heidän vuoronsa koittaa. Eilen Hetan odottaessa omaa "hugiaan" näytti "siskon" rahkapurkin nuoleminen niiiiiiin hyvältä, että ihan kuola valui noronaan suupielistä.



Sessujen hyvinvoinnista pidän huolta myös säännöllisellä kynsien leikkauksella, korvakarvojen nyppimisellä. Tarkastelen erityisesti silmät ja tassut päivittäin sekä tunnustelen silittelyn ja hellittelyn lomassa vartalon muutoin. Kesällä vartalon tarkistukset ovat päivittäinen rutiini, sillä asumme punkkialueella ja Bayvantic valeluliuoksesta huolimatta nämä ei toivotut, sopivaa isäntää etsivät nilviäiset yrittävät päästä imemään verta. Jos kaikesta huolimatta punkki on kiinnittynyt ihoon, käy sen poistaminen erittäin näppärästi punkkilasson avulla. Lasso on mielestäni huomattavästi tehokkaampi, kuin punkkipihdit ja sillä saa aivan varmasti koko otuksen irti, mikä tietenkin on tarkoituskin. Puremakohdan sivelen antiseptisellä liuoksella. Valeluliuos ehkäisee punkkien kiinnittymistä tehokkaasti ja vaikutus kestää muutaman viikon. Käsittely tulee siis uusia kesän aikana useamman kerran.

Riehakas leikki ja juoksentelu lajitoverin kanssa on mainiota liikuntaa. Meillä on ollut ihanteelliset olosuhteet antaa tyttöjen juoksennella vapaana jäällä. Olen siis päässyt päivittäin seuraamaan hulvaton jäätanssia, johon nuo kaksi kaunotarta ovat laatineet oman koreografiansa. Nyt turkin leikkauksen jälkeen voinkin iloisena havaita, kuinka hyvin kehittyneet ja voimakkaat lihakset nämä naiset ovat itselleen kehittäneet päivittäisten riekkumisiensa ja lenkkeilyn ansiosta.

Hellyyttä ja rakkautta. Silitystä ja rapsuttelua tytöt saavat useita kertoja päivässä. Täydellä massulla, pitkän lenkin jälkeen ei mikään ole niin ihanaa, kuin käpertyä lepäämään viereeni ja tökätä kuonolla vapaana lepäävää kättäni hellittelyyn, jos en ole sitä itse jo älynnyt tehdä.

Olen niitä ihmisiä, jotka puhuvat koirilleen paljon. Olenkin usein höristellyt korviani tilanteessa, jossa kysyn heiltä: " ottaisko ne tytöt yhdet herkkikset, jos äiti antaa? " Voin vaikka vannoa, niin Heta vastaa, että " ANNA."

 

VERSTAALLE

Nyt on "tukkalaite" siinä kuosissa, ettei paljon viitsisi peiliin vilkuilla. Malli on kasvanut yli ja juurikasvu kukoistaa. Aamulla kun nousen sängystä ylös, niin tulee lähinnä mieleeni Leningrad Cowboysit. 

Vahat, vaahdot, suolasuihkeet, kuivashampoot tai tyvikohottajat eivät enää toimi. Tässä vain osa siitä arsenaalista, joka on käytettävissäni.... jos olisin parikymmentä vuotta nuorempi, niin ongelman poistamiseksi voisin hengailla pipo päässä sisälläkin. Ja olla trendikäs. Mutta kun en ole. Ja eihän se pipo minua varsinaisesti muutenkaan "pue", joten aamut alkavat taistelulla kuritonta kuontaloa vastaan. Ja viime yönä oli kasvanut myös harmaita hiuksia, joten ymmärtänette, kuinka vakavasta ongelmasta onkaan kyse.

Nyt on kokeiltu kaikki mahdollinen harjakihartimesta suoristusrautaan. Hetken hutketta !
Kaikki työ ja vaivannäkö vesittyy viimeistään siinä vaiheessa, kun astun ovesta ulos. Joko tuuli, ilmankosteus tai jokin muu mystinen tekijä liimaa hiukset päänahkaan, hajoittaen kuitenkin takaraivolla olevan pyörteen viheliäisesti levälleen, kuin Jokisen eväät. Ja se taas näyttää siltä kuin olisin maannut kaksi viikkoa putkeen selälläni sängyssä. Voin muuten kertoa, ettei selällään makoilu ole niitä kaikista mieluisimpia nukkuma-asentojani, joten kuinka se voikin näyttää siltä ?






Onneksi piina päättyy perjantaina. Menen Verstaalle. Siellä monivuotinen, luottokampaajani Anu Purojärvi pistää kutrit ojennukseen. Väri ja säpäkkäleikkaus on toiveenani. Anu on siitä hyvä kampaaja, että paitsi hän on erittäin taitava on hän myös rehellinen ja sanoo suoraan, jos joku ajatukseni ei tulisi toimimaan. Ja se mikä hänen mielestään toimii, toteuttaa hän sen juuri niin, kuin olen pyytänytkin. Pitkäaikaisessa asiakassuhteessa on se hyvä puoli, että olemme oppineet puhumaan ns. samaa kieltä.


Nyt on vain sinne perjantaille maltettava. Eipä tässä ennen sitä ole tarvetta hirveästi liehua noilla toreilla ja turuilla, joten jaksaa oottaa. Maikku ja Hetsku ei hirveesti Madren kampauksesta piittaa. Ja kun on välillä ns. luonnontilassa niin voi kuinka mukava ja kohottava tunne se onkaan, kun astuu kampaajalta uudessa lookissa ulos !


Hyviä hiuspäiviä teille toivotellen.