KAKSI- JA PUOLITUNTIA

Hämmästyttävää. Vain kaksi- ja puolituntia tarvitaan siihen, että koivunlehdet aukeavat. Olin eilen siskoni kanssa Jyväskylä kaupungin teatterissa. Kävimme katsomassa näytelmän, Susi sisällä. Se pohjautuu Tiina Lymin kirjoittamaan saman nimiseen kirjaan, suosittelen. Sekä kirjan lukemista, että näytelmän katsomista. Se on sekä hauska, että surullinenkin kertomus perheidyllistä, joka yllättäen romahtaa. Se on kuvaus addiktoituneen ihmisen kamppailusta ja olemassa olevan ongelman tunnistamisesta ja myöntämisestä. Vastustamisen vaikeudesta ja yhteisen "kuplan" hajoamisesta. Myös kaiken tuon vaikutuksista kahteen pieneen lapseen. Mutta samalla se on tarina selviytymisestä ja uuden alun löytämisestä.

Astuttuamme ulos teatteritalon uumenista huomasimme, että uusi alku oli tavoittanut myös luonon. Nimittäin koivunlehdet olivat auenneet tuon teatterielämyksemme aikana ja palasimme pimeästä salista hennon vaaleanvihreään kauneuteen, sellaiseen, joka näyttäytyy vain alkukesän muutamina ensimmäisinä päivinä. Ja juuri nyt se on täällä ! 

Ja sitten näyttämötaiteesta kirjallisuuteen. Uusia kirjoja on taas siunaantunut. Sekä itse ostettuna, kuin myös saatuna. Tuo Koirani Tulip oli hauskaa luettavaa. Kirja on kirjoitettu vuonna 1963. Hämmästyttävää oli se, kuinka samoja asioita koirista ja heidän käyttäytymisestään tiedettiin jo tuolloin. Oman erityisen säväyksen kirjaan toi kirjailijan harras paneutuminen Tulip tyttösensä seksuaalisuuteen. Hän otti sydämen asiakseen koiransa mahdollisuuden nauttia viettiensä aikaan saamista kimmokkeista tiettyinä aikoina. Aikaa tai vaivojaan säästämättä hän käytti runsaasti tarmoaan ja suhteitaan sopivan sulhaskandidaatin etsimiseen. Lopulta oivaltaen kuitenkin sen, että on parasta antaa luonnon hoitaa tietyt asiat omalla tavallaan. Olen juuri nyt lopettelemassa Antonio Hillin Kauniit kuolemat kirjaa. Pitkästä aikaa dekkari, joka säilytti salaisuutensa viimeisille sivuille asti. Samassa paketissa tuli kirjakerhosta tuo Donna Leonin kirja, jota en ole vielä aloittanut.

Kutsukaa Kätilö on kyllä aloitettu, mutta jostain syystä sen lukeminen tuntuu työläältä. Sattumalta näin pariviikkoa sitten tv:ssä pyörivän kirjanpohjalta toteutetun sarjan yhden jakson. Se vaikutti kirjaa paremmalta. Tiedä sitten mistä johtuu. Yleensä kun koen, että asiat ovat juuri päinvastoin. John Irwingin kirja on uusin tulokas ja jää odottomaan lukuvuoroaan viimeisenä.        

Tänään toukokuun toisena sunnuntaina vietetään perinteisesti Äitienpäivää. Oma Äitienpäiväni on vasta viikon kuluttua, kun lapseni palaa maailmalta. Sitten leivotaan kakku ja tehdään hyvää ruokaa ja ollaan yhdessä. Malttaa siis vielä vähän odottaa..... Mutta toki Äitiä juhlin minäkin. Oman äitini luo lähden vierailulle Ruusulaan, jossa järjestetään tänään samalla myös omaistenpäivä. Luvassa on kahvittelua ja mukavaa yhdessäoloa. Äitini täyttää tänä vuonna 85-vuotta. On ihanaa, että voin mennä äitienpäivänä häntä edelleenkin tervehtimään.  

Mieleenpainuvaa Äitienpäivää kaikille äideille ja heidän lapsilleen.

ps. Heta on ollut meillä tänään tasan vuoden. Sitä juhlitaan tässä talossa jo tänään.

YHTÄ JOS TOISTA

Leivoin eilen marjapiirakan, jotta voin tarjota sitä kahvin kanssa piharemontti porukalle. (Lue, halusin itse piirakkaa ja sain hyvän tekosyyn ryhtyä leipomaan) Paremmin näkyivät heille kyllä tekevän kauppansa valmiiksi tekemäni voileivät kahvin kyytipoikana.

 Piharemontissa on edelleen se vaihe, että muokataan ja möyhennetään maata. Levitellään aluskankaita ja tuetaan rinnettä. Siis yksikään ypykkä ei ole vielä nousemassa (rikkaruohoja lukuunottamatta) mutta sekin päivä koittaa vielä.

 

Juuri tuossa etualalla näkyvän ison kiven yläpuolella oli vuosien saatossa tapahtunut maan selvää painumista ja alas "vajoamista." Nyt rinnettä tuetaan soralla, mullalla, isoilla kivillä sekä istutettavilla perennoilla. Myös perrenoiden juuret tulevat voimistuessaan antamaan vahvan tuen rinteelle ennalta ehkäisten tuollaisten vajoamisten uusiutumisen.

Tyttöjen kanssa aamulenkillä käydessäni havaitsin lenkkipolkumme varrella kotiloita. Mietin siinä mielessäni, että onpa hyvä, etteivät ne viheliäistäkin viheliäisemmät otukset ole tulleet vielä omalle pihamaalleni ryömiskentelemään. Hätinään sain tuon ajatuksen loppuun, kun kotiin palattuani kuulin, että tuossa rinteessä, yhden kivenpäällä oli köllötellyt toistakymmentä elikkoa !  Kyllä en tykkää. Viime kesänä niitä ei vielä näkynyt, mutta näköjään tuo popula kasvaa tietyillä alueilla nopeasti. Niiden hävittäminen on todella työlästä. Täytyy pitää nurmikko mahdollisimman lyhyenä ja onneksi pihamaamme ei ole kostea. Sillä juuri kosteikoissa ne viihtyvät ja lisääntyvät kulovalkean lailla.

Tänään tuli avattua golfkausi. Kävin mieheni kanssa kiertämässä Muuramessa. Olen juuri tällä hetkellä, kuin tapettu mato. Kunto on ( tai sitä ei ole ) ns. talviterässä... Niskat ovat jumissa, takajalat ja alaselkä juntturassa ja varpaat puuduksissa. Ihan vaan näin pääpiirteissään näitä tuntemuksiani kuvatakseni. Mutta kylläpä siitä kesän mittaan paikat vetristyvät ja kunto kasvaa. Kuntokäyrä on siis mukavasti nousujohteinen ja suunta ylöspäin.

Vähän minua jänskätti, kuinka nuo tytöt täällä niin pitkän ajan kahdestaan malttavat olla, ilman etteivät mitään jäynää keksi. En olisi hämmästynyt yhtään, jos Heta olisi päättänyt suhauttaa vaikka pissut nurkkaan. Mutta ei. Eihän nyt toki ! Hän on jo iso tyttö, joten päättivät varmaan Malùn kanssa Mamille näyttää, että kyllä me pärjätään.

Onko muuten sinun pihassasi ei toivottuja asukkeja ? Entä mikä on oma kuntosi kun kesä lähestyy ?
Raukein ja osin rampautunein perjantaiterveisin     - Tuire ja muu poppoo -  

RUMAA JA KAUNISTA

Otetaan ensin ne rumat. Piharemontti on lähtenyt räväkästi käyntiin. Vanhat maat on kuorittu pois ja kyörätty huitsin nevadaan. Salaojaputket on kaivettu, asennettu ja sähkökaapelit vedetty. Sorapatjoja on levitetty ja Finnfoamia on eristeiksi aseteltu. Piha on tässä vaiheessa vielä, kuin pommin jäljiltä. Siis ei kaunis. Itseasiassa ruma. Katsokaapa itse.

Ja vähän kuin vahvistukseksi, toiseltakin kantilta...

....Mutta tiedän, että tämä vielä tästä iloksi muuttuu. Ja puhkeaa kukkaan, ihan sanan varsinaisessa merkityksessä. Kun kaikki on tehty ns. pohjamutia myöten ei voi syyttää, kuin itseään, ellei puutarha jatkossa kukoista. Siis "heiveröisille" hartioilleni olaan asettelemassa melkoisen paineiden täyteistä viittaa. Olen vähän niitä ihmisiä, jotka keväällä hullaantuvat taimimyymälöissä ja innostuvat istuttamaan yhtä, jos toista. Kesän edetessä innostus hiipuu ja sen myötä myös ne istutukset. Nyt lupaan skarpata tässä asiassa.

Ja sitten ne kauniit. Ensimmäinen täsmäisku taimitarhalle on tehty. Koska äitienpäivä on tulossa oli Ruusuja sula mahdottomuus ohittaa. Istutin niitä terasille.

Siskoltani saadut Orvokit löysivät paikkansa ruukusta terassin pöydällä.

Plantagenissa oli myös todella upeita Hortensioita, joita voi kasvattaa ruukuissa. Siispä niitäkin kaksin kappalein kainaloon. Ensimmäistä kertaa käytän nyt ruukujen pohjalla lekasoraa. Saapa nähdä minkä efektin antaa, vai antaako mitään.

 

 

Kynttilöiden aika on nyt vähäksi aikaa ohitse, mutta voihan lyhtyä käyttää myös näin.

 

 

 

Pakko pistää kuva myös näistä kauniistä puutarhurin apulaisista ja kaikista kauneimista kukkasista. Pihasta kuuluu omituisia äänia ja välillä ikkunasta vilahtaa kaivinkoneen kauha. Olenkin sulkenut sälekaihtimia niiden ikkunoiden osalta, jonka lähettyvillä kone pyörii. Pelkkä kuulohavainto ei kiihdytä haukkumaan (ainakaan niin tiukkaan sävyyn ja hanakasti ) kuin sekä kuulo-, että näköhavainto.  Niin on ollut tytöillä rankat kaksi päivää, kun on pitänyt taloa ja tiluksia vahtia, että unta ei tarvitse herutella, jos vain itse asetumme aloillemme.

Jokos itse olet kaivanut ruukut esiin ? Mitkä kukkaset tulevat koristamaan sinun pihapiiriäsi tai parvekettasi tulevana suvena?  Niin ja pidetään Leijonille peukkuja. Siihen malliin Mertaranta kuuluu tuolla huutavan, että ilmeisesti Suomi on johdossa.  
 

SUO, KUOKKA JA JUSSI.....

No ehkä tuo on hiukan liian vahvasti sanottu. Jussi löytyy talosta kyllä, mutta ei meidän tarvitse sentään ihan noin alkutekijöistään liikkeelle lähteä.

Eli huomenna se alkaa. Kauan odotettu piharemontin 2. vaihe.  Jipii !

Mieheni purki eilen aitauksen, jossa Heta ja Malù ovat saaneet juoksennella vapaana. Tänään on minua napitettu useita kertoja tiukasti silmiin ja tehty näyttäviä "muuveja" alakerran suuntaan. Tytöt eivät oikein tunnu ymmärtävän, että pihaan ei ole nyt menemistä. Päivällä saapunut kaivinkone on saanut aikaan äänekästä kommentointia. Sitä on käytävä ihan porukalla aina välillä haukkumassa ns. keskimatkan krouvissa, jonka nimen olemme antaneet yläkertaan vievien portaiden keskitasanteelle.
Saapa nähdä minkälaista messua täällä huomenna pidetään,kun tuo julmettu kone höräytetään käyntii ja kaivaukset alkavat. Etualalla vasemmalla voitte nähdä jo Hetan panoksen kaivuu urakassa.....

Näin varhain keväällä, kun lehti ei ole vielä puussa, voi pihaltamme nähdä Jyväsjärvelle. Kevään edistyessä järvimaisemaa pääseekin sitten ihailemaan vain terasseilta käsin. Onneksi sentään jostakin.
Asia joka meitä vähän askarruttaa, on tuon ikivanhan Tammen kohtalo. Toivottavasti se ei suutuu siitä, että ympärillä pörrätään kaivinkoneen kanssa. Luotamme kuitenkin siihen, että  Kallio Taivaan
Harri Pohjalainen valvoo työn edistymistä tältäkin osin. Sillä pihasuunnitelma on lähtöisin hänen kynästään ja Harri vastaa myös koko projektin toteuttamisesta. Hän on ollut tässä piha hankkeessamme mukana jo ensimäisessä vaiheessa ja tiedämme kuinka hyvää ja tunnollista työtä hän tekee.
Aion kertoa jatkossa blogissani sekä kuvin, että sanoin työn edistymisestä ja sen eri vaiheista.

  

Kovin oli alastoman näköistä tänä iltana lenkkipolkumme varrella. Tämäkin näkymä muuttu hetkessä, kun saadaan aurinkoa, lämpöa ja vettä. Kohta kaislikossa suhisee ja maisema rehevöityy. Räksät ovat tulleet jo säksättämään maastoon. Siitä tulikin mieleeni viimekesäinen lintukirppu episodi. Toivottavasti vältymme tulevana suvena vastaavalta. En todellakaan haluaisi joutua uudelleen niiden rokotettavaksi.

Kiinni kasvaneet. Se tulee lähes päivittäin mieleeni, kun katson näiden kahden kaverin menoa. Tässä kuvassa askeltavat jopa tavanomaista enemmän erillään. Viime päivinä on kyllä totuuden nimessä ollut vähän ruutia ilmassa naisten välillä. Malùlla on juoksut parasta aikaa ja Heta parka on joutunut, yleensä ruokailun jälkeen melkoiseen pyöritykseen. Malù "kukkoilee." Pyrkii selkään, näykkii vartalosta, nuolee korvia, kosiskelee kierrellen ja kaarrellen. Ja Hetaa tympäisee. Joten rähäkkähän siitä tulee. Toinen haluaa, että alettaisiin ja toinen ei halua alkaa. Ja minä siinä poliisina välissä.

Kaiken lisäksi merkit viittaavat siihen, että kun tämä vanhempi neiti lopettaa juoksunsa, niin tuo pieni Tilli aloittaa. Tätä rumbaa on siis tiedossa vielä muutaman viikkon.


Joten rumbaavat terveiset täältä Kuovinkujalta.    

TOUKOKUU - TOHUN KUU

 

Aavistus kalpean vihreää

kurkistaa silmun kuoren alta.

Pian se puhkeaa loistoonsa. 

 

 

 

Vappu on juhlittu ja touhujen täyteinen toukokuu alkanut. Vihdoinkin ! Siltä se nyt tuntuu. Tämän kuukauden aikana tulee tässä talossa tapahtumaan paljon. Tässäpä muutamia juttuja jotka ovat olleet suunnitteilla ja tulevat nyt myös toteutumaan.

Ikkunoiden pesut on jo aloitettu ja niitä jatketaan. Talossa on terassilasitukset mukaanlukien sen verran pestäviä pintoja, etten koskaan tee tätä hommaa yhdellä kertaa. Hankin tuon ylläolevan laitteen viime viikolla ja suosittelen sitä täysin varauksettomasti kaikille. Laitteen parhain ominaisuus on se, että kuivausvaihe on todella helppo ja siisti. Kone imuroi veden lasien pinnasta ja lopputulos on viiruton ja kirkas. Imuroinnin ansiosta vedet eivät valu pitkin ikkunalautoja ja lattioita. Soveltuu myös peilien ja kaakeleiden pesuun. Kaikenlisäksi hinta ei todellakaan käyttötarkoitukseensa nähden päätä huimaa, joten ei ihme että laite on löytänyt paikkansa jo monen muunkin siivouskaapista. Kun menin ensimmäisen kerran ostoaikeissa myymälään, sain kuulla sen olevan loppuunmyyty. Onneksi sain omani uudesta toimituserästä. Tämä on ihan Ässä !  

 

 

 

Minulla on makuuhuoneessa lipasto, joka ei ole väriltään silmääni miellyttänyt. Sen maalaaminen on ollut jatkuvasti mielessäni. Nyt olen vihdoinkin saanut tarvikkeet ostettua ja lipasto on siirretty autotalliin työstämistä varten. Olen sen jo kahteen kertaan maalannut, mutta lopputulos ei vielä oikein tyydytä. Pitänee hioa kertaalleen uudestaan ja vetää kolmas kerros päälle. Toivottavasti  sen jälkeen saan sitä mitä olen ajatellut.

Kesäkukkien istutus alkaa myös olla käsillä. Sain Vappuaaton tuliaisena siskoltani kassillisen näitä ihania Orvokkeja. Hyvän kylmän kestävyytensä ansiosta niitä voi jo huoletta ulkoruukkuun istuttaa. Valitettavasti valokuvassa ei kukkien väri täysin vastaa todellisuutta. Ovat näet ihanan vaalean, violetin, pastellinsävyiset. Kuin pensselillä maalatut, kuten siskoni sanoi.

 

 

Kaikista suurin muutos tulee olemaan 7.5. alkava piharemontti. Tätä olen odottanut, kuin lapset joulua. Tulee istutuksia, pengerryksiä, vesiaihetta, portaita ja puuaita. Siis todellinen muodon muutos. Ainut surku on siinä, että tyttöjen "kissanpäivät" pihalla temmellyksissä ovat remontin myötä ohitse. Ja kyllä sitä on temmellettykin. Pihaa on vartioitu napakalla otteella. Kaikille kulkijoille on aidan takaa kommentoitu ja joissain tapauksissa on jopa hypätty aidan yli posmentamaan. Olemme kyllä katsoneet toiselta laidalta tietyn alueen, joka voitaneen pyhittää heidän valtakunnakseen. Se ei ole yhtä iso, kuin nykyinen, mutta kuitenkin sellainen, että saavat siinä vapaasti leiskua. Heta on jo muuten kaivaukset aloittanut. Monttuja on ilmaantunut sinne tänne. Eipähän ole kaivinkoneella sitten niin paljon tekemistä...  

  

Kukkia on toki mukava katsella myös sisätiloissa. Preeriaruusut ovat mielestäni todella kauniita ja kestäviä leikkokukkia. Täytyy ostaa heti uusi kimppu, kun nämä ovat lakastuneet. Toivottavasti niitä on vielä silloinkin saatavilla.

Ja yksi ihana juttu vielä. Muutto lintujen paluu. Melkoista sirkutusta ja viserrystä olen heidän aamukonserteissaan jo saanut kuunnella. Mutta. Kaikista eniten odotan kuitenkin sen kaikista tärkeimmän ja rakkaimman "muuttolinnun palauuta". Ja se päivä on 16.5.

Mitä lintuja sinä odotat ? Kenen laulu soi kauneimmin ?  Kaunista, ihanaa toukokuuta kaikille !

 

 

PÄREET....

Sanasta päre tulee varmaan ensimmäisenä mieleen jokin puukappale tai tuohus...pärekatto. Mutta kuten tälle meidän armaalle suomenkielellemme tyypillistä on, käytetään sanaa myös tiettyihin tarkoituksiin tai ajatuksiinkin.

Tuo ylläolevassa kuvassa poseeraava Rayaraqua Lady Gaga alias Heta ja toisinaan myös Tilli, on varsinainen päreiden tekijä ! Ei pidä antaa haaveellisen ja rauhaa henkivän katseen johtaa harhaan. Sillä se on hämäystä. Uskon, että tuon pienen ja suloisen pään sisällä pyörii lakkaamatta ajatus siitä, mitä voisinkaan seuraavaksi päreiksi pistää.

Meillä on tapana saunoa lauantai-iltana kaikessa rauhassa. Tapoihimme kuuluu, että käymme välillä vilvoittelemassa terassilla ja menemme sitten takaisin löylyihin. Malù ja Heta osallistuvat tapahtumaan makoillen joko kodinhoitohuoneessa, kurkistellen välillä sauna- ja suihkuosastolle tai "katsellen" televisiota viereisessä huoneessa. Kodinhoitotilassa makoilu olisi ehdottomasti se suotavampi ja turvallisempi vaihtoehto oleskella. Ainakin Hetalle. Olen nimittäin pannut merkille, että jos tämä vesseli viihtyy "telkun" ääressä, on se pelkkää silmänlumetta. Aina silloin kun tuppaa tapahtumaan jotain kiellettyä.

Heta on pistänyt päreiksi näiden saunareissujemme aikana mm. mieheni aamutossut, vinonpinon naistenlehtiä, muutamat sukat, rintaliivit, sytkärin ja nyt viimeisinpänä minun nahkaiset pistokkaani. Päreiden tekeminen käy todella kätevästi ja joutuisasti. Hataraa päätäni käytetään härkisti hyväksi. Ellen muista nostaa näitä kiinnostuksen kohteita kaappiin on varmaa, että tämä "disainer" keksii, kuinka ne näppärästi muotoillaan uuteen uskoon. Mieheni on sanonut, että nämä koirat vievät meidät vielä perikatoon. Ja Heta kyllä toteuttaa tätä karua ennustusta toteen ennennäkemättömällä tavalla. Nämä kengät, lehdet ja sukat ovat napanöyhtää päreiden teossa. Suurin työ on jälkien siivoamisessa. Mutta näkisittepä portaidemme pystypiennat....niitä on käsitelty vahvoin hampain ja uusiminen saattaa maksaa jonkin verran. Vielä emme uskalla siihen edes ryhtyä. Mielipuuhaa on myös sellaisten mattojen repiminen, joissa on hapsureunat. ( Meillä ei siis enää ole hapsureunaisia mattoja)

Malu ei ole koskaan tehnyt tämän tyyppisesti pahojaan. Aina, kun päreitä on tehty ja ilmestymme näkösälle, on asetelma jokseenkin ylläolevan kuvan kaltainen. Malù on ottanut Hetaan etäisyyttä ja katsoo anovan / kärsivän näköisenä viestittäen meille hyvin selväti, että en se minä ollut. Tai tuolle en mahda mitään. Heta ei ole moksiskaan. Hyvin topakasti hän nousee "työnsä äärestä" ja astelee meitä vastaan iloisesti tervehtien. Ja saattaapa olemuksessa olla ripaus myös ylpeyttä siitä, kuinka hyvin on saanut itseään viihdytettyä sillä aikaa, kun emme ole olleet hänelle huomiotamme tarjoamassa.

Tässä vaiheessa tulee sitten se hetki, jolloin meiltä saattaisi päreet palaa, mutta vielä, ainakin toistaiseksi olemme pystyneet hillitsemään itsemme. Hävityksen keskellä on pitänyt esittää muutama kysymys. Lähinnä itselleen. Olisiko tämä ollut estettävissä, jos en olisi jättänyt näin kiinnostavia kohteita tyrkylle? Portaita ei voi tietenkään nostaa ylös tai laittaa kaappiin, mutta kaikki tämän muun pikkusälän tuhoaminen on kyllä kohtuullisella valppaudella estettävissä.

Kuinkas on ? Asuuko myös sinun kodissasi tälläinen luova persoona ?  Onko teillä tehty päreitä?
Oletko jo päreesi polttanut ?

Hyvää keväistä tiistaita niin päreiden tekijöille, kuin päreensä polttaneille.

Toivottavat:   Tuire, Malù ja Heta   

SAITURI

Olipa mukava viimeviikon torstai-ilta. Olimme Tatun tyttöystävän vanhempien kanssa Jyväskylän kaupungin teatterissa katsomassa Molièren Saituria. Saimme samaan hintaan, myös "toisen näytöksen", sillä heidän mukaansa ottamassaan läppärissä oli paljon kuvia Grandan vierailulta.
He olivat myös tilanneet väliaikatarjoilun, joten vältyimme jonottamiselta ja saimme heti istahtaa valmiiseen pöytään. Tämä valokuvien katselu ja nuorison kuulumisten vaihtaminen tekivät tietenkin sen, että keskustelu näytelmästä jäi pöydässämme vähiin, mutta olen kyllä miettinyt sitä paljon näin jälkikäteen.

Harpagonin eli saiturin roolissa loisti Jouni Salo. Hän on todella uskomattoman hyvä, taitava näyttelijä. Seurasin oikeastaan vain ja ainoastaan hänen tulkintaansa. Niin vakuuttavaa se oli. Puhuttu teksti ja kehonkieli tukivat täydellisesti roolisuoritusta ja nivoutuivat saumattomasti yhteen. Vaikutelma oli uskottava, koskettava ja hauska. Toki muutkin roolisuoritukset olivat hyviä, mutta Salo nousi kuitenkin näytelmän ehdottomaksi tähdeksi.

Käsiohjelmasta sain lukea, että Jean Baptiste Poquelin (1622-1673), taiteilija nimeltään Molière kirjoitti tämän näytelmän vuonna 1668 ja myös itse esitti sen pääosan. Olen sitä mieltä, ettei ihminen ole näissä 345. vuodessa juurikaan muuttunut. Rahan mahti ja voima saa ihmisen edelleenkin käyttäytymään niin monin eri tavoin "hulvattomasti".

Harpagonille mikään ei ollut niin tärkeää, kuin raha. Ihmissuhteetkin tulivat kaukana perässä. Hänen aikansa kului uusien sijoitusten miettimisessä ja olemassa olevien varojen vaalimisessa. Hän oli niin saita ja sairaalloisen nuuka, että loppujen lopuksi eli ja elätti perhettään äärimmäisessä niukkuudessa. Ajatukset pyörivät laskelmoidusti sen ympärillä mistä rahaa voisi saada lisää ja kuinka olemassa olevat varat saadaan pidettyä turvassa. Omaisuutensa menettämisen uhkia hän näki jatkuvasti ympärillään. Keneenkään ei voinut luottaa. Ja  luonnollisesti tuo huomattava varakkuus ja rikkaudet toivat ympärille lukuisia hännystelijöitä ja mielistelijöitä.

Enpä usko että moinen saituus on se varsinain tämänpäivän silmiinpistävin asia tuossa raha ratkaisee maailmassa. Ennemminkin suruton tuhlailu ja ostaminen ovat ne tämän ajan jutut. On niin paljon tavaraa saatavilla, joilla rikkauksistaan ja varallisuudestaan voi niin halutessaan ympäristölleen viestittää. Yhteistä näille aikakausille on kuitenkin se, että raha näyttelee pääosaa.... ja sen mahti vaikuttaa kaikessa.

Tottakai riittävästi rahaa on hyvin tärkeä asia ja ehdoton välttämättömyys hyvän ja turvallisen elämän takaamiseksi. Se mikä on riittävästi tai liikaa on varmasti hyvin henkilökohtainen asia. Aika moni meistä suomalaisista tekee viikoittaisen lottorivinsä. Pottien suuruus on ollut aika maltillinen siihen nähden, mitä tuolla maailmalla päävoitoista maksetaan, mutta kuitenkin niin ruhtinaallinen, että se herättää unelmoimaan. Kuka maksaisi heti velkansa pois, kuka lähtisi maailmanympärimatkalle kuka hankkisi uuden asunnon tai pistäisi vain sukanvarteen. Enemmän rahaa on enemmän mahdollisuuksia.

Mutta onko sittenkään niin ? Entä jos lottopotin saatuaan huomaisikin, että monista ulkoisista hyvinvoinnin merkeistä huolimatta tuntuu sisältäpäin kuitenkin tyhjältä?
Uskon satavarmasti, että onnellisuus tulee ihmisen sisältä. Jos ei näe arkeaan arvokkaana ja ole tyytyväinen jo kaikkeen siihen mitä jo on, en usko että se lottovoittokaan kovin pitkälle kantaisi.

Kaikista arvokkainta, mitä minulla itselläni on, ovat ihmiset joita rakastan ja joiden tiedän rakastavan minua.

Hyvää viikonloppua teille ja rakkaillenne sekä onnea lottoon, jos kuponki on täytetty !