TOIVO & UNELMOI & TOTEUTA

Tämän syksyä olen kulkenut koirieni kanssa lenkillä puhelin taskussani. En niinkään sen vuoksi, että katsoisin tarpeelliseksi olla tavoitettavissa milloin ja missä vain. Puhelin sujahtaa taskuuni vain ja ainoastaan yhden tarkoituksen vuoksi, ja se on valokuvaaminen.

  
Tämä syksy on ollut mielestäni aivan ihmeellinen. Niin lämmin, niin aurikoinen ja niin kaunis.
Luonto on todellakin puhjennut hehkumaan ja tarjoaa nyt väriterapiaa koko paletin täydeltä. Yritin tänään aamulenkillä kerätä vaahteranlehtiä, mutta eihän siitä mitään tullut. Malù pomppi tasajalkaa vyötäröni korkeudelle yrittäen napata jo käsissäni olevia lehtiä onnistuen siinä lopulta sillä seurauksella, että kimpustani haukkaantui irti melkoisen iso palanen. Huomenna otan muovipussin aamukävelylle mukaan. Jospa se ei herättäisi niin suurta mielenkiintoa ja pääsisin keräämään lehtiä talteen.

Sain eilen siskoltani muistitikulla valokuvia, jotka hän oli omalla kamerallaan ottanut meidän viime kesäiseltä Prahan matkaltamme. Olen päättänyt tehdä matkasta valokuvakirjan ja ottaa parhaat kuvat sekä omistani, että hänen kuvistaan kirjaan mukaan. Käydessäni materiaalia läpi, havahduin siihen, kuinka kriittisellä silmällä katsoin kuvia itsestäni. Fiu, fiu, fiu....useat päätyivät virtuaaliseen roskakoriin. Milloin oli muhkura siellä, ja allien hölskyntää täällä. Silmät puoliummessa tai hiukset päätämyöten... mikään ei tuntunut kelpaavan ihan kirjan sivuille asti. 

Tämä herätti kysymyksen. Miksi ihmeessä en voisi katsoa itseäni rakastavammin silmin ? Uuden vuoden lupaukseni ( yksi niistä ) oli opetella hyväksymään itseni juuri sellaisena, kuin olen. Täytyy siis todeta, että vaikka paljon on tapahtunut, niin ei tuota täydellistä hyväksyntää ole sittenkään vielä tapahtunut ! Tiedän, etten suinkaan ole ainut nainen, joka näkee lukuisia epäkohtia omassa olemuksessaan. On kai aika katsoa peiliin, ja nimenomaan siinä laajemmassa merkityksessä. Muistutan itseäni siitä, että ihminen on kokonaispaketti ja kaikissa meissä on hyvää ja kaunista.  Monessakin mielessä. Joten kyllä niitä kuvia siihen kirjaan vielä minustakin löytyy. Kunhan käyn kaivelemassa sitä roskista ensin vähän aikaa...

    

Sen sijaan erittäin rakastavin silmin tulen katsoneeksi tuota ylläolevaa parivaljakkoa. Ja vieläpä joka ikinen päivä. Joka ikinen päivä he myös järjestävät jonkun "session", josta ollaan hyvin pitkälle erimielisiä ja rakastaviin silmiini tulee vahvaa moitetta. ( Malù pistelee poskeensa esim. hiiren tai jotain muuta epämääräistä, jota ei todella meinaakkaan antaa pois. Tai Heta pyörii ihan "siinä itsessään" ja haisee sen mukaiselle.) Mutta sitten. Tapahtumien jälkeen katse on niin viaton ja niin ihmettelevä ja anova ja kysyvä, että mitä ihmettä se mama oikein kohkaa siinä. Arvaattekin jo varmaan, ettei siinä kovin kauan voi moittivalla kannalla katsella.

Vaikka päivät ovat olleet valoa täynnä, niin illat ovat jo huomattavasti pidentyneet ja tahti vain kiihtyy. Tämä ei tunnu nyt ollenkaan pahalta, sillä minulla on varsin mukavia uusia asioita viritteillä tämän pahimman kaamoksen pitimiksi. Ja jos hyvin käy, niin niillä voi olla vaikutusta myös pidemälle tulevaisuuteen. Aika näyttää.

 

Ensin oli toive, josta muotoutui unelma, joka vaatii toteutuakseen tekoja.
Päätin ryhtyä toimeen. Heittäytyä. En vielä tiedä seuraako siitä lopulta mitään, mutta onpahan ainakin kokeiltu.  Varmasti kerron siitä myöhemmin jotain, mutta ensin on päästävä alkuun.


                                            Kaikkien uusien alkujen puolesta :)    

                                                        TUIRE    

PÄIVÄKIRJAT

Minulla on hallussani äitini pitämiä päiväkirjoja useiden vuosien ajalta. Hyvin usein olen ottanut umpimähkäisesti jonkun niistä käteeni ja katsonut mitä hän on ajatellut, mitä tehnyt täsmälleen samana päivänä, joskus vuosia sitten.

Olen hyvin onnellinen näistä hänen muistoistaan sekä siitä,  että hän on päiväkirjaa pitänyt ja säästänyt ne kaikki. Tunne äidin läheisyydestä aina vahvistuu niitä lukiessani. Hänen tuttu käsialansa ja positiivinen elämänasenteensa heijastuu noilta sivuilta mainiosti. 14-vuotta sitten, tänä päivänä hän on hoitanut kaupungilla Kreikan matkaansa liityneitä asioita. Vaihtanut valuuttaa, ottanut matkavakuutuksen, nostanut rahaa ja käynyt pikaisesti bingossa. Illaksi hän odotti minua ja siskoani vierailulle. Tulimme kuulema laittamaan muoria etelän kuntoon. Voi kunpa muistaisin juuri tuon illan.... oletan, että olemme katsastelleet matkalle mukaan otettavia vaatteita. Lakanneet kynsiä, värjänneet hiuksia ja tietenkin hehkuttaneet Rodosta. Sen lämpöä, aurinkoa, merituulta ja maisemia.

Tässä kohtaa olemme olleet äitini kanssa samanlaisia. Minullakin on ollut tapana pitää päiväkirjaa ja myös säilyttää ne kaikki. Omista päiväkirjoistani on tullut joskus tarkistettua joitakin asioita. Nythän on hyvä tilaisuus kaivella omiaan esiin ja vertailla mitä on itse kirjoittanut vierailusta äidin luona noina aikoina. Aion lukea kaikki hänen kirjansa läpi tässä syksyn ja talven kuluessa.

Päiväkirjaan kirjoittamisen hyvänä puolena pidän myös sitä, että varsinkin mieltä vaivaavat asiat selkiytyvät, kun niitä voi katsella paperilta. Itsensä ulkopuolelta. Samalla siinä voi kirjoittaa vaikkapa pahaa mieltään "ulos." Niissä säilyvät myös onnen ja ilon tunteet. Kansien välissä, tallessa kaikki. Tiedä vaikka näistä omistakin kirjoituksistani on sitten joskus ilon aihetta omalle lapselleni.....

Lukuvuoroaan odottaa myös muutamat uudet kirjahankinnat. Pari uutuutta on jo luettu ja lainattu eteenpäin. Minun pitäisi ottaa ensimmäisenä käteeni tuo Cesar Millanin kirja, mutta tunnen suurta vetoa tuota Pientä potenssipuotia kohtaan... kaipaan nyt kovasti jotakin kepeää ja humoristista. Lauman johtajuuteen, kun pitää tosissaan paneutua ja opit sisäistää.


Vesilätäköiden pinta ritisee jo pakkasen ensiaskelista.
Vaan vielä se ei malta asettua aloilleen. ( Anno Domini 2013 )

Vielä tuo lokakuun alkulehdillä ollut runonpätkä ei paikkaansa pidä, mutta ehkä jo ensiviikolla yöksi pakastaa ja aamulla lätäköt ovat jäässä. Mukavaa lokakuun alkua kaikille teille.

Talven tuloon monin tavoin valmistuneena.....

                                                                 TUIRE    

LUONNON ANTIMIA

Olen niin hyvillä mielin. Eipä olisi uskonut, mutta olen löytänyt oman sisäisen säilöjäni !
Aikaisemmin en ole juurikaan säilönyt talvenvaralle muuta, kuin kaupasta ostamiani mansikoita ja siskoni miehen poimimia mustikoita. Siinä kaikki. Tänä kesänä ystäväni Kirsi on pyytänyt minua useaan otteeseen kanssaan marjaan. Ensin poimimaan vattuja ( jonka harmikseni nyt totean, missasin ) ja viimeisimmäksi puolukkaan. Luulempa, että tuo puolukoiden poimiminen olisi jäänyt, ellen olisi jo aikaisemmin saanut samalta, erittäin ahkerasti säilomistä harrastavalta ystävältäni omenia. Siitä se kaikki sitten lähti. Huomasin kuinka MUKAVAA puhaa se on.

 

  Eilen karautin koirieni kanssa ystäväni luokse puolukankeruu reisulle. Aurinko pilkisteli pilvien lomasta startatessani kotoa. Mennä köröttelin kohti Ruuhimäkeä mukavissa mietteissä. Kuuntelin radiosta Jouko Turkan ja Peter Von Baghin keskustelua Chaplinista. Yhtäkkiä terästin katsettani, sillä tuulilasiin alkoi piskotella....lunta ! Olin niin tämän yllättävän sääilmiön, sekä kiinnostavan radio-ohjelman lumoissa, että ajaa hurautin ohi. Ruuhipirtin kohdalla tajusin, että nyt meni pitkäksi.

Räntää tuli muutama oikein rapsakkakin kuuro, mutta me tytöt paineltiin metsään. Saalina oli melkein täysi ämpärillinen ( Kirsin ansiosta, sillä hän antoi omat poimimansa minulle) vitamiineja
talveen. Koska omenat eivät todellakaan siitä talosta heti kohta lopu, otin vielä kaksi kassillista niitäkin mukaani. Kaiken kukkuraksi minut syötettiin ja juotettiin sekä lähtiessäni työnnettiin mukaani iso kassillinen omanmaan perunoita sekä kesäkurpitsoja. Tuhannet kiitokset. Nämä ovat tekoja ja asioita, joita suuresti arvostan.

   
Ystäväni esimerkin innoittamana olen löytänyt uuden puolen itsestäni. Tiedän, että minulla on kaveri marjastusreissuille tulevinakin syksyinä. Jos ja kun kutsu kuuluu, lähden ämpäreineni heti matkaan. Hän on kertonut, kuinka nauttii metsässä kulkemisesta ja marjojen poiminnasta suunnattomasti.
Siellä mättäillä ja varvukoissa kyykkiessämme ja jutellessamme ymmärsin hyvin, mitä hän tarkoittaa.

Meillä on siis perattu, pilkottu ja soseutettu. Keitetty niin hilloa kuin mehuakin. ( Ostin mehumaijankin ihan tulevaisuutta silmälläpitäen ) Saatatte vain kuvitella, miten ihanat aromit ovat täyttäneet kyökkini eilen ja tänään. Ensikertalaiseksi olen onnistunut tekemisissäni mielestäni oikein hyvin. Muutama neuvoa pyytävä puhelu on kuitenkin pitänyt Ruuhimäen suuntaan ottaa tämän työstö session aikana. Nyt on kuitenkin kiulut ja kipot pesty. Mehut pakkasessa ja hillopurkit kylmässä. Vispipuurokin pyöräytetty, joka jo melkein syöty...

Siitäkös tuli melkein haikeus. Tämä antoisa käsityö oli päättynyt ! Sitten minä muistin. Eilisen aterian lisukkeena tarjottiin myös omatekoista kurpitsasalaattia. Nappasin välittömästi kauppakassin olalleni ja riensin kauppaan. Ostin kurpitsan, avomaakurkkuja ja niihin soveltuvat säilöntä pussit. Nyt olisi enää mustaherkukanlehdet ja tillinkukinnot hakusessa. Näillä hankinnoilla sain "jatkoaikaa" tälle minut täysin vallanneelle säilöntä buumille. Askaroidessani marjojen ja omenien kanssa muistui mieleeni äitini sanat tilanteeseen, jossa tekee jotakin hyvää itselleen. Hänen mottonsa oli: kaikki minkä teet, teet itsellesi. Tämä on arvokas neuvo varsinkin silloin, jos tekeminen ei olisi varsinaisesti mieluisaa, mutta kuitenkin itselle hyväksi. Tässä tapauksessa, koska tekeminen oli mieluisaa nosti tuo sanonta hymyn huulilleni. Uskon tuon hyvän mielen maistuvan jokaisessa lusikallisessa omatekoista hilloa ja kulauksissa raikasta mehua.

  
Vierailu maalle vaatii myös veronsa... Tytöt painaltivat metsässä intoa puhkuen. Kotiin palattauamme Heta päätti nostaa tassut seinälle. Ruoka ja uni maistuivat myös näille karvanaamoille. Touhujani on tutkailtu hyvin tarkasti ja sieraimet ovat värisseet uusista tuoksuista. Huomenna hommat jatkuvat.


Niin siis kävi, että säilöin tältä kesältä muutakin, kuin muistoja. Hyvä niin, sillä enpä olisi tiennytkään mistä olisin jäänyt paitsi.

                                                            
 Mehukkain terveisin                               TUIRE   

TASSUJEN TAHTIIN

Kävimme mieheni kanssa keskiviikkona todistamassa iloista perhetapahtumaa. Mieheni isän tuttavapariskunnan espanjanvesikoira Pepille oli syntynyt vauvoja 6-viikkoa sitten. Sisarusparvessa ilakoi nyt kaksi tyttöä ja kaksi poikaa - kaksi töpöhäntäistä ja kaksi pitkähäntäistä, ylpeän äidin häärätessä katraansa ympärillä. Kaikki pennut olivat aivan mahdottoman suloisia....

 

Oli hauska seurata, kuinka emo piti tiiviisti silmällä pihapiirissä temmeltäviä lapsiaan. Imettämään ryhtyminen oli jo hivenen epämukavaa, sillä pennuilla on neulanterävät hampaat - ja niitä käytetään hyvin ahkerasti. Kuonollaan tökkien hän ohjaili jälkikasvunsa liikehdintää aina tarpeen mukaan. Pennun käytyä asioillaan otti emo tämän toimenpiteen jälkeen pestäväkseen. Hellyyttävää seurata.

Pennut olivat hyvin iloisia, leikkisiä ja pelottomia. Kirmasivat meitä kohti arvelematta, seisoivat jalkojamme vasten ja olivat rentoutuneita sylissämme. Imemisvietti oli todella vahva. Siihen olisi kelvannut niin sormen- kuin nenänkinpää...auts :)

Vaikka itselläni on kaksi espanjanvesikoiraa on tämä kaikista herkinvaihe kehityksen kannalta jäänyt meiltä yhdessä kokematta ja siitä olen todella pahoillani... Malu oli tullessaan 4-kuukautta ja Heta jo 5-kuukautta.  Pennun opettaminen sopeutumaan niin uusiin ihmisiin, kuin asioihinkin on sitä helpompaa mitä aikaisemmin pennun saa kotiin. On eri asia aloittaa luottamuksen rakentaminen 8-10 viikkoiseen pentuun, kuin 4-5 kuukautiseen pentuun. Noita orvokkisilmiä katsellessani mietin, olikohan meidänkin tytöillä ihan pienenä pentuna siniset silmät ?

En tiedä uskaltaisinko itse koskaan teettää tytöillä pentuja. Lähinnä siksi, etten varmaan pystyisi luovuttamaan yhtäkään niistä pois. Tästä pentueesta kaksi lähtee maailmalle ja kaksi jää perheeseen. Eron hetki tulee varmasti olemaan haikea, mutta huolellisesti valitut uudet ihmiset ja perheet sekä tiivis yhteydenpito helpottavat tilannetta.

  

Tällä viikolla on syksy saapunut Jyväskylään. Lämpötila on alkanut laskea, vettäkin on ollut ilmassa ja puut pudottavat keltaisia, punaisia ja oransseja lehtiään. Havahduin eilen myös siihen, kuinka aikaisin alkaa hämärtää.

Eilisen koko päivän vietin tiiviisti kotona. Tein sekä työ, että kotitöitä poistumatta sisältä muuten, kuin tyttöjen kanssa lenkille. Koska maisema oli harmaa, innostuin sytyttämään kynttilöitä myös päivällä. Heti tuli mukava fiilis. Lämmin valo, elävän tulenliekin lepatus sulki mukavasti päivän harmauden mielestä pois. Valoa, valoa päin. Tavalla tai toisella, myös näin pimeän ajan kynnyksellä.


                                                 Nyt paistaa aurinko. Toivottavasti myös sinulle.

                                                                              TUIRE

 

VÄRIÄ ELÄMÄÄN

Olen saanut väriä elämäänI sekä aineellisesti, että aineettomasti. Aineellista puolta ajatellen se tarkoittaa sitä, että kotiimme on hankittu pieniä mukavia uusia juttuja. Piristäviä sekä lämpöisiä värejä syksyyn ja talveen. Aineettomalla puolella taas takana on rattoisa viikonvaihde ystävien kanssa Tahkolla.

Kotini alkoi näyttäytymään näin syksynkorvalla jotenkin hyvin vaalean-, haalean- pelkistetyltä. Muutama viikko sitten osui Deco Storessa silmiini kangas, jonka saatoin nähdä heti uutena väripilkkuna olohuoneemme sivuikkunoissa.

Ja siellä ne nyt sitten ovat. Punaiset sivuverhot, jotka toivat heti omanlaistaan särmää huoneeseen. Kyytipojaksi vielä kaksi uutta sisustustyynyä ja jo vain - ei ole haaleudesta ja vaaleudesta tietoakaan.

Jos ei tämä puoli miellytä silmää niin voin kääntää toisen puolen esiin....

Näin tulee vaihtelua olohuoneen tunnelmaan aika pienellä tempulla. Toinen tyynynpäällinen toimii samalla periaatteella.

Mikäli sattuisi käymään niin, että hurahdan pinkkiin sisustusmielessä, niin yläpuolella olevassa tyynyliinassa on pinkkiä vain pienoinen ripaus, mutta tässä alemmassa jo aimoannos enemmän.

 

Tämä alkaa olla jo sitä aikaa kun tekee mieli sytytellä kynttilöitä. Ihastui tuohon kuviointiin ja tietenkin myös väriin.

 

Viikonloppu Tahkolla oli todella mukavaa vaihtelua ja sää suosi lauantaista golf-kierrosta mukavassa seurassa. Osallistuimme ystäväpariskunnan kanssa siellä järjestettyy parikilpailuun. Meillä ei menestystä ollut, kun sorruimme virheisiin viimeisellä reiällä, mutta ystävämme pääsivät pokkaamaan toisen palkinnon. Kilpailumaksuun sisältyi buffeeillallinen El Monte ravintolassa ja olipa siellä ns. "suunmukaista" ruokaa.  Suosittelen lämpimästi.

Nuo ruusut sain ystäviltä, kun lauantaina  kilisteltiin syntymäpäiväni kunniaksi. Seurustelua, saunomista, hyvää ruokaa ja hauskaa tekemistä kauniissa maisemissa.....mukavia muistoja....

Ikeasta tarttui mukaan vähän muutakin, kuin tuo kynttilä, mutta tehtäköön siitä oma juttunsa joskus myöhemmin.

                                        Mukavia muistoja ja piristystä arkeen - teille kaikille !

                                                                           TUIRE

VIRTAPIIKKI

Saan onnitella itseäni, sillä parin edellisen päivän kuluessa olen saanut paljon aikaan. Eilen pesin useita koneellisia pyykkiä ja pari mattoakin pesuhuoneen lattialla. Istutin syksyisia kukkia, Kanervia ja Syklaameja sekä aloittelin vaatekaapien perkaamisen.

Nyt karsin vaatevarastoa raskaalla kädellä. Olin tässä hiljattain lukenut jostakin siitä, kuinka turhasta tavarasta luopuminen puhditaa paitsi "nurkat" niin myös oman mielen. Se on totta. Vinkkinä oli, että  lopeta hetkeksi pyykinpesu ja käytä vain niitä vaatteita, jotka miellyttävät ja joissa on mukava olla. Kun sitten nämä kaikkein omimmilta tuntuvat vaatekappaleet ovat kaikki pyykissä ja kaapit pursuilevat yhä tavaraa, mutta ei ole juuri mitään päälle pantavaa, ovat juuri ne niitä turhakkeita joista on aika luopua.  Nyt on kolme isoa jätesäkkiä lähdössä johonkin suuntaan. Kylläpä tuntuukin hyvälle.

 

  Eilinen aamu valkeni kauniina ja aurinkoisena. Siitäpä sen mattojen pesu inspiksenkin sain. Ajattelin, että raikkaassa syystuulessa kuivavat pian ja saan ne jo tänään lattialle siivouksen päätteeksi. Tiirailin illalla säätietoa ja päätin jättä ne yöksi ulos. Heräsin aamulla kohinaan. Nukumme vielä makuuhuoneen ikkuna raollaan ja tajuntaani hiipi, että siellähän sataa. Pomppasin sängystä, kuin ohjus ja ryntäsin pelastamaan, mitä pelastettavissa oli. Malù ja Heta säntäsivät perääni  ihmeissään. Eipä ollut matoista lattialle vielä tänään. Kuivattelu jatkuu nyt sisätiloissa, joten huomenna sitten.

 

 

 

Aamuisilla metsälenkeillä koirien kanssa olen kantanut mukanani kännykkää, jotta saan ottaa kuvia. Olen toivonut, että kohtaisin sen saman näyn, kuin muutama vuosi sitten eräänä aamuna näin syyskuussa. Aamu tuolloin oli lämmin ja hieman sumuinen. Sumuverhon läpi saattoi kuitenkin aistia auringon valoa. Tuona aamuna Aittovuori oli kuin satu metsä. Sadat hämähäkit olivat kutoneen seittejään luontoon. KAIKKI näyttivät purjeveneiltä....Tuota hetkeä en ole enää tavoittanut, mutta muita kylläkin. Tuossa yläkuvassa on Malù. Se on mielestäni erittäin hyvin epäonnistunut kuva. Pidän siitä todella paljon.  Hauska juttu, että epäonnistunutkin voi olla onnistunut, kun katsoo tietystä vinkkelistä.

 

 

 

     

Huomenna saan uutta ilmettä olohuoneeseen. Teetin sinne valkoisten verhojen kaveriksi kahdet punaiset sekä väreihin sointuvat sisustustyynyt. Uskon, että tulee näyttämään mukavalta ja raikkaalta. Mukavaa on muutakin tiedossa. Viikonloppa vietetään ystäväpariskunnan seurassa. Golfaten, seurustellen ja varmasti myös yhteistä lomareissua suunnitellen.

 

 

                                           ---------     Tuire ---------

SADONKORJUUN AIKAAN

Vierailin eilen ystävieni luona maalla. Mikäpä olikaan sen mukavampaa, kuin viettää aurinkoista syyspäivää luonnonhelmassa.

Pihamaalla kukat kukkivat kauniisti ja omenapuiden oksat riippuivat raskaina runsaan sadon painosta.


Olimme sopineet tulostani jo edellisellä viikolla, joten aamulla soittelin, että voinko nyt sitten tulla teille tänään niihin "omppuvarkaisiin"...

Minut toivotettiin tervetulleeksi.

Niinpä pakkasin tytöt autoon ja nokka kohti Ruuhimäkeä.


Perillä meitä odotti riehakas vastaanotto, sillä pihamaalla temmelsi neljä neuvokasta sessua.
Kaikki uroksia.


Siinä olikin kaupunkilaistytöt suorastaan helisemässä, kun salskeat urokset piirittivät heitä. Erittäin sinnikkäästi ja vähän joka puolelta...





Lopulta "vanhat" pojat pantiin jäähylle ja vain nuorukaiset jäivät leikkimään Malùn ja Hetan kanssa. Tytöt olivatkin illalla väsyneitä, mutta onnellisia päivän tapahtumista. Olihan se mukavaa heidänkin päästä vaihtamaan kuulumisia lajitovereiden kanssa.




 Kovasti olivat ystäväni maatilallaan uurastaneet sitten viime käynnin. Oli raivattu metsää, valettu lattioita kellarissa ja isännällä oli parhaillaan pihasaunan remontti viittä vailla valmis.

Emäntä oli puolestaan ahkeroinut marjojen kanssa. Hän oli poiminut, perannut ja pakastanut sekä hilloksi keittänyt niin vadelmia, mansikoita kuin mustikoitakin.

Parhaillaan keittiössä kuivatettiin omenoita...hilloa ei oltu vielä tehty, mutta sekin aika koittaa, sillä omenasato on niin runsas.

Sieltä minäkin kaapaasin mukaani kaksi isoa muovikassillista sekä syömäomenoita, että hilloamiseen parhaiten soveltuvaa lajiketta.

En muuten ole aikaisemmin paljon hilloja keitellyt, joten saapa nähdä kuinka onnistun, mutta kertahan tuo on ensimmäinenkin...

Omenapora on nyt hankittu, joten kohta käärin hihat ja ryhdyn hommiin.  




Teimme pienen lenkin metsään ja huomasimme, kuinka sieniä oli alkanut nousta sinne tänne. Pidän itse kovasti sienistä, joten sovimme, että teen uuden reissun lähiaikona ja kerään tätä herkkua talteen. Talonväki itse kun ei sienistä juuri piittaa.

Siinä metsäpolulla astellessamme kysäisin, joko on elo ja olo maalla asumisen suhteen arkipäiväistynyt ?  Onko tunne unelman toteutumisesta haalistunut ?

Vastaus tuli välittömästi. Ei. Ei ole arkipäiväistynyt, eikä haalistunut. Joka aamu mielen valtaa ihana onnen tunne siitä, että saa nousta uuteen päiväänsä siellä ja tehdä niitä asioita, joita on aina halunnutkin tehdä.

On suurta lahjaa saada kokea noin !    




Palasin päivän päätteksi kotiini, kuin joulupukin pajalta. Oli ne kaksi kassillista omenoita, oli ihanan makuisia uusiaperunoita, oli kypsiä, makeita luumuja ja kukkakimppu...

...... Joten tuhannet kiitokset Mäkelän isännälle ja emännälle antoisasta päivästä. Kun talven pimeinä hetkinä lusikoin viilini päälle omenahilloa muistelen tuota päivää ja tiedän varmasti nauttivani lähiruokaa.

P.S.  Nähdään pian uudestaan, kunhan saan vielä hommattua sen sienikirjan.


Omenan tuoksuisin terveisin       -------       TUIRE    -------