TAISTELUAKO ?

Minulle tulee jokunen naistenlehti, jotka sisältävät runsain määrin kosmetiika mainoksia sekä meikkausvinkkejä kuika tuotteilla saa TÄYDELLISEN IHON. Tai kuinka näppärästi ohjeita noudattamalla loihditaan utuisen raukea smokey-eye silmämeikki, häivytetään pottunokka tai korostetaan täyteläiset huulet. Varsinkin kasvohoitotuotteiden pysyvä slogan tuntuu olevan: Käyttämällä tätä tuotetta TAISTELET ikääntymistä vastaan. Ja jos haluat oikein hampaisiin asti aseistautua tätä viheliästä vitsausta - vanhenemista vastaan, niin silloin otat käyttöösi TÄSMÄTUOTTEET. Seerumit, ampullit, allivoiteet, decolteevoiteet sekä rintojen aralle iholle tarkoitetut kohottavat voiteet. Laupias taivas. Meitä ohjeistetaan kuorimaan, kylvettämään, naamioimaan ja kosteuttamaan. Juomaan siinä sivussa litrakaupalla vettä ja nappaamaan suunkautta ihoa, kynsiä ja hiuksia vahvistavia pillereitä. Maan johtavat tyyligurut ja meikkitaiteilijat esittelevät omat meikkipussinsa ja erityisesti ne tuotteet, joita ilman he eivat voi OLLA ! Alkaa tuntua siltä, että tämä taistelu on muuttumassa kokopäivä duuniksi, jos kaikkia ohjeita noudattaa pitää.

En edes yritä jeesustella ja väittää, ettenkö olisi napannut näistä  joitakin vinkkeljä omaan käyttöön. Ja  kyllä - silmät killissä näitä juttuja luen, mutta kuitenkin ihan tolkku meiningillä.

Pointtini on lähinnä se, koenko taistelevani ikääntymistä vastaan ? Vastaus on kyllä en. Levitän kasvoilleni kosteusvoidetta, ( olkoonkin kaikenmaailman hyaloronhapoilla kyllästettyä) koska muuten sitä kiristäisi tuhottomasti. Kroppani voitelen samasta syystä. Hiuksiani värjäytän säännöllisesti, koska haluan niihin täyteläisen värin, en siksi että tunkisin harmaat piiloon. Kynteni geelautan, koska ne ovat luonnostaan niin ohuet, että yhtään kasvaessaan nousevat pystyyn ja hapertuvat kuin lahopuu... Ainut täsmätuotteeni on silmänympärysvoide.Tämän käyttö perustuu vain siihen tosiasiaan, että myös silmienympärysihoni kuivuu ja tavallinen päivävoiteeni tällä alueella aiheuttaa "silmienpuhaltelua" ja vetistelemistä. Tulen siis lopputulokseen, jossa näen vaivan siksi, että minusta tuntuu näin menetellen paljon mukavammalta ja voin paremmin.

Saisinkohan jotain näkyvämpää ja enemmän aikaan, jos ottaisin käyttööni tuon taistelu asenteen? Kuinka hyvin ja paljon, pystyisin todella vaikuttamaan tähän ajanhampaan armottomaan nakerrukseen? Siis, jos ihan täpöillä ja tarmokkasti alkaisin satsata tähän juttuun. En tiedä. Toivonkin kommentteja teiltä hyvät siskot, mikä on se motivaattio joka juuri sinua johdattelee tässä meille aikuisille naisille suunnatussa purkkien ja purnukoiden vyöryssä. Koetko olevasti taistelutantereella vain ikäänkuin heinänkorsi suussa riippumatossa laiskasti kuonoasi voidellen.

Ja ollakseni rehellinen kerron vielä, että kuorin vartaloni ihoa säännöllisen epäsäännöllisesti. Otan purkista omega3:sta, monivitamiinipillereitä ja molcosanjuomaa, näitä joka aamu. Ja mikä tärkeintä, juon nykyisin vettä runsaasti, sillä myös kovana kahvin lipittäjänä (joka sitoo nestettä) olen kärsinyt aika ajoin jopa lievästä kuivumisesta ja se ei ole mukava tunne se. Ja yksi tärkeä havainto vielä. Auringolta suojaan tätä naamavärkkiäni nykyisin erittäin tarkasti. Tässä kohtaa nostan päätäni ihan puhtaasti taistelija meiningillä, sillä en nyt kuitenkaan halua ehdoin tahdoin rusinoitua, ainakaan kovin paljon ennen aikojani.

Voihan olla niinkin, että olen tässä tietämättäni välirauha tilanteessa ja tulen vielä kasvamaan taistelijaksi, kun aikaa kuluu. Taidankin tästä lähteä nyt voitelemaan kuononi, kun tuntuu että niin kiristää.    

Karjalanpaistia

Otin sunnuntaina varaslähdön Karjalanpaisti kauteeni. Normaalisti tätä, ainakin omasta mielestäni talviruokaa teen ensimmäisen kerran kesän jälkeen pyhäinmiestenpäivän aikaan.

Karjalanpaisti vaatii seurakseen myös lanttulaatikkoa, joka vielä uunissa muhii. Sen minulle valmisti äidit eli Saarioinen sai luvan osallistua ruoanvalmistus sessiooni tältä osin. Olisin mielelläni tarjonnut myös porkkalaatikkoa, mutta ne olikin yllätten myyty kaupasta loppuun. Koska tiedän poikani pitävän kovasti keitetyistä porkkanoista, joihin ripotellaan yrttimaustetta ja aurajuustomurua päälle oli tämä juures mukava tarjota vaihteeksi näinkin.



Aterian päätteeksi keitin kahvit ja tarjosin jälkiruoaksi leipomaani mansikka-mustaherukkapiirakkaa.
Suut napsoivat ja ja ympärilläni istui tyytyväisen näköista porukkaa. Ruokaa kehuttiin hyväksi ja se jos mikä on kokille mieleen. 

 

Viikonvaihteen ateriolla tulee kiinnitettyä tavallista enemmän huomiota myös kattauspuoleen. On mukavaa asetella serveti, kynttilät ja katelautaset pöytään. Vaikka ruokailisimme mieheni kanssa vain kahdenkin kesken panosta kattaukseen normaaleja arkipäiviä enemmän.   

 

 

- Bon apetit -

EB on siististi Cool !

Päätin jatkaa vielä hieman tällä matkustus teemalla. Siskoni lähti tänään tyttärensä kanssa Istanbuliin ja kun soittelin heille hyvän matkan toivotuksia, istuivat he juuri expres-bussissa matkalla Helsinkiin. Siitä muistui mieleeni pari hupaisaa linja-auto matkaa jotka haluan kanssanne jakaa. Linja-autossa ON tunnelmaa, sen saatte kohta nähdä.

Olimme viettäneet Tarjan kanssa muutaman päivän Tukholmassa hänen miehensä siskon luona vierailulla ja meitä oli pidetty, kuin piispaa pappilassa. Olimme käyneet ostoksilla ja kierrelleet kuninkaanlinnassa. Vaikka olen käynyt Tukholmassa useita kertoja tämä oli ensimmäinen visiittini linnaan. Valitettavasti emme kuitenkaan päässeet tutustumaan aivan kaikkiin yleisölle yleensä avoinnaoleviin tiloihin, sillä siellä oli aloitettu Presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion valtiovierailulletulon valmistelut. Myhäilimme tyytyväisinä, kun totesimme kuinka hyvissä ajoin presidenttiparimme tuloon aletaan naapurimaassa valmistautua.  Teimme matkan lentäen, sillä löysimme edullisen paketin Finnairilta ja kuten kaikki tiedämme - lentäen olisit jo perillä. Näin ollen jätimme Viking-maailman surutta väliin ja laskimme, että saamme nauttia enemmän ajasta paikanpäällä. Reissu meni nappiin ja saavuimme Helsinkiin väsyneinä, mutta onnellisina. Heti kun saimme laukut hihnalta suuntasimme odotusaulaan jossa tiesimme linja-autojen aikataulujen sijaitsevan. Huomasimme pian, että autoja menee todella hyvin päiväsaikaan ja toisissa lähdöissä oli vaihtoja, toisissa ei. Vajaan tunnin odottelun jälkeen lähtölaituriin kaartaa pienehköbussi, jonka kuljettaja ilmoittaa meille, että hän ajaa meidät pois täältä lentokentän alueelta ja muutaman kilometrin päässä odottaa se varsinainen bussi, johon suoritetaan myös maksu.

Odottelimme tätä uutta bussia tovin ja astuin sitten sisään siskoni vanavedessä. Hän kysyi kuljettajalta meneköö tämä Lahteen johon kuljettaja antoi myöntävän vastauksen. Alkaessaan naputella kuittia kiekaisin taakaa, että me olemme kyllä menossa Jyväskylään sitten vielä. Rahastus hoidettin Jyväskylään asti ja viipotimme peräkanaa auton keskiosasta hieman taaksemaksi. Koska bussissa oli hyvin tilaa istuimme vierekkäin, mutta eripuolille keskikäytävää. Näin saimme paremmin tilaa oikoilla ketaroitamme ja koska olimme jo puhuneet niin paljon, ajattelimme, josko saisimme vaikka unenpäästä kiinni. Olimme napanneet Helsingista matkaamme paninit, jonka Tarja söi kokonaan, sulloi paperin edessäolevan istuimen taskuun ja minä jätin vielä puolet omastani myöhempää käyttöä varten. Muistelimme, että aikataulu on todella tiukka Lahdessa, joten on syytä suoriutua ulos enempiä venyttelemättä. Teimme matkaa päät retkuen vaipuen välillä jonkilaiseen horteeseen. Kun bussi kaartoi Lahden matkahuollon pihaan keräsimme ripeästi kimpsumme ja kiirehdimme ulos odottamaan laukkujamme bussin "ruumasta". Koska kyydissä kuljetetaan myös rahtia, oli kuljettaja melkein kokonaan säilytystilassa, kun haartoi laukkujamme säilön uumenista.

Napsautimme trollien kahvat kaakkoon ja riensimme kengänkorot tultaiskien suoraan matkahuoltoon sisälle ja siinä vauhdissa ennätin havaita monitoreista, että Jyväskylän bussi lähtee laiturilta viisi muutaman minuutin kuluttua. Kun singahdimme ovista ulos, rakennuksen toiselle puolelle näimme heti, että laituri 5 oli vielä tyhjä. Mutta lähes samalla sekunilla havaitsimme auton, joka alkaa peruutella laituriin. Matkustajia oli nousemassa kyytiin meidän lisäksemme jokunen ja jonottaessamme sisäänpääsyä vetäisin kuitin taskustani. Siskolleni tuli hätä etsiä omaa lippuaan ja siinä meinasi jo paniikki iskeä, kun ei heti muistanut, mihin väliin se oli tullut sullottua. Lippu kuitenkin löytyi ja työnnyimme sisään. Ojensin kuitin kuljettajalle ja tuijotin häntä hetken. Laskin katseeni hänen rintapielessään olevaan nimikylttiin ja pyörittelin mielessäni päätäni. Taivalsin keskikäytävää taas enemmän sinne takaosan puolelle ja rojahdin penkkiin istumaan. Siskoni istui viereeni aivan samoin, kun matkalla Helsingistä Lahteen. Hetken kuluttua kuuleen siskoni lausuvan kuiskaten "Tujo". Käännän päätäni ja näen hänen poskiensa pullistuneen pidätetystä naurusta. Hän katsoo minua vinosti ja osoittaa edessään olevaa penkkiä ja sieltä pilkistävää paniininpareria. Ratkesimme hillittömään nauruun. Nauroin niin, että ihan päähän sattui. Sopersin nauruntyrskähdyksieni lomasta, että ihmettelinkin jo, kuinka täällä kuskit voivat olla niin saman näköisiä ja saman nimisiä. Nauramisemme yltyi entisestään. Edessämme istuva nainen oli istunut edessämme myös aikaisemmin ja oli ihmetellyt kovasti, mihin kummaan me oikein lähdimme. Hän oli nimittäin kuullut, että olemme matkalla Jyväskylään. Nauroimme lisää kun aloimme spekuloimaan sillä, että entä jos olisimme vielä myöhästyneet tästä kyydistä, jossa jo itseasiassa olimme olleet. Voi hyvät hyssykät kuitenkin. Teimme matkaa hilpeissä tunnelmissa. Tuntui, että pysähdys oli jokaikisellä maitolaiturilla. Tulemme Joutsaan ja kuljettaja sammuttaa moottorin, kerää tavaransa ja ottaa vaihtomiehen vastaan. Sitten hän astelee vakain askelin keskikäytävää pitkin eteemme ja ilmoittaa, että mikäli rouvat haluavat taas tehdä pienen kierroksen matkahuollon tiloissa, on siihen aikaa noin viitisen minuuttia. Nyt nauravat meidän lisäksemme myös muut matkustajat, jotka ovat tietoisi kaikista käänteistämme. Jäämme kuitenkin paikallemme ja päätämme myös pysy siinä. Ihan tänne Jyväskylään asti.


Toinen Express-bussi episodi liittyy matkustamiseen yöaikana. Saavuimme Tarjan kanssa Teneriffalta puolenyönjälkeen Helsinkiin. Paleli, nukutti ja nälkäkin kurni vatsassa. Olimme menettäneet jatkoyhteytemme Tikkakoskelle, koska lähtömme Teneriffalta myöhästyi. Ajatus siitä, että olisimme jo klo 00:30 omissa vällyissämme vesittyi ikävästi. Raahauduimme taas tuijottamaan bussiaikatauluja ja totesimme meidän joutuvan notkumaan kentällä vielä puolitoista tuntia. No, aika kului ja pääsimme viimein astumaan lämpöiseen kyytiin. Puhalsin niskatuen valmiiksi ja haaveilin kuinka voin käperyä mahdollisimman hyvään asentoon ja antaa unen tulla. Hetki ennen lähtöä laiturille ilmestyy pariskunta, josta mies on juovuksissa, kuin tolppa-apina. Hän tuijottaa mitään näkemättömin silmin eteensä ja vain tupakan punainen hehku valaisee aika ajoin hänen kasvojaan. Kuulemme rouvan matalaa mutinaa, jolla hän yrittää houkutella miestä kyytiin. Kaveri seisoo paikoillaan kuin liimattuna ja ilmoittaa rehvakkaasti, että ei tässä mitään kiirettä ole. Hän polttaa tupakkansa rauhassa. Rouva astuu vaitonaisena autoon ja antaa kuitin, jonka on ostanut jo aikaisemmin. Ukko jurrittaa pihassa. Kuski puuttuu asiaa ja kehoittaa miestä nousemaan autoon. Mitään ei tapahdu. Savukiehkurat vain leijailevat kosteassa ilmassa. Kuski luo anovan katsee taustapeilin kautta rouvaan ja kysyy josko hän saisi miehen sisälle, jotta pääsemme jatkamaan matkaa, sillä aikataulussa pitäisi pysyä. Rouva pomppaa ylös ja käy pyytämässä miehen kyytiin, joka tällä kertaa tottelee ja astuu horjahdellen sisään. Alkaa armoton vääntö kadonneesta, jo aikaisemmin maksetusta lipusta. Äänet nousevat ja tilanne näyttää hetken toivottomalta. Lopulta rouva ymmärtää, että kuski ei voi luottaa kyllä mulla oli se vielä asken vakuutteluihin vaan tinat on nyt lyötävä tiskiin. Onneksi rouva kaivaa kuettaan ja saadaan ovet kiinni ja matka voi alkaa.

Arvatkaapa vain kenen taakse tämä ihastuttava pariskunta lyöttäytyy istumaan? Aivan oikein. Minun taakseni. Nainen ikkunanpuolelle ja mies käytävän. Alkaa armoton venkalehtiminen ja mukavan asennon hakeminen. Vieressäni oleva penkki muljuaa ja tärisee polvien ja käsien vääntelystä. Lähetän hiljaisen toiveen mielessäni, että rauhottuisi jo aloilleen. Mitä vielä. Tästä se ralli vasta alkaa. Emme ennätä ajaa kuin kehä kolmoselle, kun tämä kännikala ottaa jalat alleen tupakan roikkuessa suupielessä. Hän horjahtee holtittomasti bussin käytävällä ja suunnistaa kuljettajaa kohti. Pitäsi päästä tupakalle ! Häntä kehoitetaan palaamaan paikalleen. Mies inttää tupakkatauosta. Katson väsyneenä ikkunasta ulos ja huokaan. Lopulta mies luovuttaa ja hoippuu takaisin paikalleen. Alkaa vuolas lirkuttelu, jossa tunnustetaan rakkautta ja ylistetään rouvan ihanuttaa. Kysytään rouvalta viinaa. Kun rouva ilmoittaa ettei viina ole tarjolla, lirkutus loppuu kuin seinään ja äijä kampeaa pystyyn. Alkaa taas hoippuminen kuljettajaa kohti ja toivomus päästä tupakalle. Kuski ilmoittaa että, tauko pidetään Hartolassa, Jari-Pekassa, mikäli aikataulu sallii. Mies känisee kuskille ja ilmoittaa, kuinka virkainoinen ja paskamainen jätkä tämä on. Jupisten umpimielisenä palaa paikalleen ja aloittaa taas penkin natisuttamisen. Katsomme Tarjan kanssa pimeässä toisiamme ja pudistelemme päätämme. Hetken päästä kaveri älyää kysäistä takavasemmalta, olisiko siellä kennelläkään mahdollisesti halua tarjota hänelle viinapaukut. Ei ollut. Kuskia sätitään kovaan ääneen. Nukumisesta ei tule mitään. Rouva yrittää toppuutella, mutta se on kuin heittäisi bensaa tuleen. Hän ei ymmärrä lainkaan, kuinka joku VOI olla niin ahdasmielinen ettei pysähdy muutamaksi minuutiksi, että hän saisi käydä tupakalla. Mittani alkaa olla täysi. Käännyn miehen puoleen ja kysyn selkeällä ja tiukalla äänellä onko hän ihan oikeasti sitä mieltä, että tämä bussi tulisi pysäyttää vain HÄNEN tupakkataukonsa vuoksi? Hetken hän katsoo minua silmät harittaen ja vetäytyy sitten tuolissaan taaksepäin. Tovin päästä  aistin epämiellyttävän vanhan viinan löyhkän, kun karpaasi työntää päänsä penkkiemme välissä olevaan rakoon ja söpöttää sieltä, kuinka en voi ymmärtää tupakanhimon  mahdottomaksi käyvää tuskaa, kun en itse polta. Totean hänelle, että minä poltan kyllä itsekin, mutta otan myös toiset ihmiset huomioon ja sitä samaa toivon myös häneltä. Kuutti sujahtaa istuinten välistä ja häiskä napsauttaa turpansa kiinni. Pienoista jupinaa kuuluu kaiken aikaa, eikä hän enää kykenen istumaan aloillaan vaan alkaa pyhiinvaelusmatkansa kohti kuljettajaa. Tällä kertaa hän saa iloisia uutisia. Kuski ilmoittaa meidän olevan kohta Hartolassa, jossa pidetään kymmenen minuutin tauko.
Hepun naama loistaa kuin Naantalin aurinko. Hän kasvaa suorastaan pituutta, kun ilmoittaa koko bussille äänekkäästi taukomahdollisuudesta ihan hetken kuluttua. Hyvämielisen näköinen veijari kampeaa omalle paikalleen. Kun bussi pysähtyy Jari-Pekan parkkialueelle ja ovet avautuvat seisoo tämä hemmo, kuin matkanjohtaja ikään kaikkien edessä ilmoittaen suurieleisesti tarjoavansa kaikille halukkaille tupakan. Tässä vaiheessa ei voi muuta kuin revetä nauramaan. Tyrskähdyksiä kuuluu sieltä täältä ja rouva tuntuu huokaisevan helpotuksesta. Matka Hartolasta Jyväskylään sujuu rauhallisissa merkeissä, ellei sitten oteta huomioon lievää sukkamehunlemua, joka kantautuu nenääni, sillä setä on päättänyt riisua kenkänsä pois ja nostaa koipensa edessäolevan tuolin selkänojalle. Kyllä linjuriauto on se maantien ässä !  Ja Expresbussit todellakin siististi Cool.

Unohtumaton Villa Ingrid

 Espanja, Mijas 17. - 25.10.2008

Meillä yhdellä  jos toisella  lienee kokemusta matkoiltaan siitä, kun kaikki ei mene ihan nappiin. Tämä matka oli yksi sellainen ja siksi myös niin ikimuistoinen. Jälkeenpäin ajatellen on vain hyvä, jos reissuissa on vähän rosoja.Ne jäävät paremmin mieleen ja usein saa vielä makeat naurut jälkeenkinpäin.

Tälle matkalle lähdimme kahden ystäväpariskunnan kanssa tarkoituksena viettää oikein hauska loma kauniissa ympärisössä, golfkentän läheisyydessä ja majoituksen osalta hieman luksustakin mielessämme. Päätimme vuokrata käyttöömme Villan, sillä meistä oli mukava ajatus saada omaa rauhaa ja koko porukka samankaton alle. Löysimme sivuston, jossa oli ympärimaailmaa yksityisten omistamia asuntoja vuokrattavana. Teimme hakuja Espanjaan, josta yksilöimme Fuengirolan alueen ja sieltä Mijaksen. Vaihtoehtoja alkoikin löytyä ihan mukavasti. Kukin meistä tahoillaan arvuutteli kohteiden sopivuutta sekä hinta /laatu suhdetta ja niinpä lukuisten vaihtoehtojen joukosta seuloutui tämä helmi... Villa Ingrid.

Sivuston esittely kuvista meille aukeni mitä miellytävin kohde. Punainen nahanhoitotuotteilla  kiillotettu sohva näytti ihastuttavalta väripilkulta olohuoneen muuten niin vaaleiden ja modernien huonekalujen joukossa. Ruokasalin ainakin 12- hengenpöytä, katosta roikkuvine kynttiläkruunuineen oli sijoitettu ikkunaseinän eteen, josta avautui kaunis maisema alas laaksoon. (kts.kuva yllä)  Makuuhuoneet omine kylpyhuoneineen oli todellakin plussaa. Kohteessa oli myös täysin varusteltu keittiö sisältäen ruokailuvälineen, kipot, kiulut ja astiastot. Talon puutarhassa sijaitsi reilunkokoinen uima-alas aurikotuoleineen ja kukkaistutuksineen. Ja mikä parasta - golfkenttä oli melkein kivenheiton päässä. Mitä vielä voisi toivoa enemmän?? Täydellinen kohde. Teimme varauksen ja aloimme odottamaan matkaa.

Vihdoinkin koitti se hetki, jolloin tapaamme Helsiki-Vantaan lentokentällä ja kilistelemme kuohuviiniä posket innostuksesta hehkuen. Tapaamme siellä pari tuttua kaveria, jotka ovat myös menossa golfaamaan samaan paikkaan ollen majoitusta vailla ensimmäiseksi yöksi. Lupaamme hövelisti majoittaa heidät villaan, sillä siellähän on runsaasti tilaa ja upeat puitteet. Lentomme lähtee myöhään illalla ja saavumme Malagaan puolenyön jälkeen. Olemme tehneet diilin paikallisen suomalaisen taksiyrittäjän kanssa joka hakee meidät kentältä ja kuskaa muutenkin tarvittaessa lomamme aikana. Saavumme Villa Ingridiin ja seuraamme meille annettuja ohjeita avainten suhteen. Pienten alkuhankaluuksien jälkeen avaimet löytyvät ja astumme sisään. Menee tovi ennenkuin saamme valaistuksen osittain toimimaan. Pyrähtelemme hämärän hyssyssä sinne tänne ja teemme nopeat päätökset siitä, minkä makuuhuoneen kukin itselleen valikoi. Säntäämme ulos ja näemme kauniisti valaistun uima-altaan, jonka äärellä nautimme vielä drinkit ja vetäydymme sitten pikkuhiljaa väsyneinä nukkumaan. Odotamme aamua, jolloin näemme kaiken päivänvalossa ja täydessä loistossaan.

Heräämme kauniiseen auringonpaisteesseen ja samalla myös karmeaan todellisuuteen. Villan loistonajat ovat olleet ja menneet. Nahkasohva on menettänyt kiiltonsa ajat sitten ja kynttiläkruunujen säihke näkyy ikuisesti sammuneen. Siivojia ei ole käynyt talossa kymmenneen vuoteen ja on selvästi nähtävissa, että talon muutaman tulipesän hormien kautta on liuta lintuja käynyt mellastamassa osassa talon huoneista. Paksupölykerrös kuorruttaa kaikkia pintoja ja keskikerroksen sinänsä ihastuttavan ja erikoisen sisällä olevan pienen piazzan keskellä olevassa sisäuima-altaassa kelluu vihreässä vedessä vanha työrukkanen.....  Ruokailuryhmän ympärille kokoonnumme apeahkoissa tunnelmissa. Joku on keittänyt kahvit ja yövieraamme ovat jo jatkaneet matkaansa. Alamme pohtia kuinka on viisainta menetellä. Mallu tokaisee, että hän ottaa kyllä trollin alleen ja kävelee lähistöllä sijaitsevaan Hotelli Radisson Sassiin. Räjähdämme nauramaan, vaikka tuo ajatus kyllä tuntui juuri silloin erittäin houkuttelevalta. Päätämme soittaa henkilölle jonka kanssa on asian tiimoilta käyty keskusteluja aikaisemmin ja riennämme kiireen vilkkaa Mijas-golfiin, sillä tiiausaika painaa päälle. Koko kierroksen ajan yritämme yhteyttä vuokralle antaneeseen henkilöön ja lopulta tärppää. Hän on aivan ihmeissään väitteistämme ja vakuuttaa siellä käyneen siivojien panemassa paikat kuntoon. Hän lupaa vielä tutkia asiaa ja olla yhteydessä myöhemmin.

Taivaalle alkaa kerääntyä uhkaavan näköisiä sadepilviä ja pian tuleekin vettä kaatamalla. Raahaudumme litimärkinä klubille ja päätämme pienen kuivattelun jälkeen jäädä sinne syömään. Viiniä tilataan pöytään ja tunnelma on kaikesta huolimatta riehakas. Kun sitten saavumme takaisin talolle näemme kaksi isohkoa lintua istumassa ilmeisesti entisen kirjastohuoneen verhotankojen yläpuolella. Hätistelemme ne ulos ja lähdemme tutkimaan taloa tarkemmin. Huomaamme "piazzan" yhdellä seinustalla oven ja sen takaa löydämme tilan, jossa on paneloidut seinät ja yllätys, yllätys Helon saunakiuas, mutta ei lauteita ! Miehet testaavat välittömästi onko kiuas "hengissä" ja koska se raksahtaa tulille, niin päätämme roudata kolme keittiön tuolia lauteiksi ja kattilan sekä soppakauhan löylynheittoon. Saunomme siis melko eksoottisissa olosuhteissa ja välillä kipitämme uima-altaaseen vilvoittelemaan. Koska tämän "saunan" yhteydessä ei ole suihkua käymme peseytymässä kukin omissa kylpyhuoneissamme. Minä hyppään meidän kylpyammesuihkuun ensin. Kun olen saanut peseydyttyä kuuleen armotonta kiroamista makuuhuoneenpuolelta. Viemäri ei ollut jaksanut vetää siinä tahdissa, kun suihku "lauloi". Osa vedestä oli karannut makuuhuoneenpuolelle ja siitä alkoi sitten lattioiden kuivaus pyyhkein ja kaikin saatavilla olevin vettä hyvin imevin rätein ja rievuin. Lopulta istuimme taas saunapuhtaina keittiönpöydän ympärillä miettien mitä ihmettä voimme tehdä. Ilta alkoi hämärtyä. Sytytimme muutamat kynttilät, avasimme viinipullon, jos toisenkin ja lausuimme ponsia. Huomenna.  Huomenna sanotaan suorat sanat ja VAADITAAN paikalle siivoojia !

Uskon, että jo tiedätte kuinka tässä jutussä kävi. Yhteyshenkilöön ei saatu enää yhteyttä. Siivoojat eivät koskaan saapuneet. Pidimme palaverin ja päätimme siivota porukalla ne paikat talossa, joissa meidän oli pakko oleskella. Golfkierroksen jälkeen tuumasta toimeen ja sinä iltana tuntui jo paljon paremmalta. Aikaisemmin mainitsemieni lintujen lisäksi ausunnosta löytyi myös toinen, hyönteistä suurempi öttiäinen. Istumme iltaa ja yksi rouvista pistäytyy omassa makuuhuoneessaan. Hetken päästä kuuluu viiltävä huuto ja tiukka käsky miehen saapua välittömästi paikalle. Ryntäämme kaikki alakertaan ja löydämme rouvan tuolilta seisomassa. Wc:stä tulleessaan hän oli törmännyt gekkoon, joka oli paeta vilistänyt sängyn alle piiloon. Miehet aloittivat jahdin ja me rouvat olimme häsyssä mukana hiuskiinnepurkkiemme kanssa. Lisko saatiin kyörättyä ulos ja illanviettoa saatettiin jatkaa levollisin mielin.  Ainut hoidettu osa tästä kokonaisuudesta oli piha-alue. Ilmeisesti siellä on kiinteistönomistajan pakko palkata ulkopuolinen puutarhuri pitämään julkisivut kunnossa. Vaikka kaikki ei mennytkään kuten Strömsöössa, niin meillä oli kuitenkin todella hauska ja mukava loma. Näissä odottamattomissa tilanteissa omilla asenteilla on valtavan suuri merkitys. Kukaan meistä ei suostunut pahoittamaan mieltää näiden tapahtumien edessä, vaan päätimme tehdä sen minkä voimme ja unohtaa sen mille emme voineet mitään. Siksi kai lomamme onnistui kaikestahuolimatta todella hyvin. Ja HAUSKAA OLI.  Kun taksi tuli meitä viikonpäästä noutamaan ja oli aika painaa Villa Ingridin ovi lopullisesti kiinni, emme tunteneet minkäänlaista haikeutta. Jokainen meistä tuijotti taloa hetken, ja sitten ajoimme pois.   

Aamutoimia

Aamulenkille lähdössä
 

Aamu käynnistyy hyvän huomenen toivotuksin. Ensin molemmat tytöt tervehtivät minua hivuttautuen sängyn jalkopäästä kohti rapsutuksia antaavaa kättäni. Muutama nopea lipaisu kiitokseksi ja sitten he tervehtivät toisiaan. Rituaaliin kuuluu kaverin suupielien nuoleminen sekä korvienpesu. Tämän jälkeen marssitaan johdollani alakertaan, jossa pukeudun ja tytöt venyttelevät perusteellisesti. Voi kunpa itsekin älyäisin tehdä tuon saman !

Tavakseni on tullut kysyä "lähdetäänkö lenkille?" Vastauksena saan Hetelta terävän haukahduksen ja Malùlta tiiviin katseen silmiini. Siirrymme eteiseen ja puemme hihnat ja näin syksyaikaan myös heijastinliivin. Tämän jälkeen seuraa hihnanamin anto, jota kuvassa suurella hartaudella jo odotetaan. Aamulenkkimme kestävät puolestatunnista puoleentoistatuntiin riippuen vähän siitä mikä meillä kulloinkin on fiilis. Heta hoitaa asiansa melko pian omalta tontilta poistumisen jälkeen, mutta Malú haluaa jättää viestejään vähän kauemmaksi ja useaan eri kohteeseen. Jos meillä käy hyvä tuuri, saatamme tavata aamulla ystävämme Gorgi-Amoksen, Afgaani-Kernaksen tai Perro-Elsan. Ja vaikka emme heitä tapaisikaan, ovat he kyllä jättäneet viestejä, jotka perusteellisesti tutkitaan ja tulkinnan mukaan viesteihin vastataan.

Lenkin jälkeen tytöt saavat tervetuliasnamit, käymme tassujen pesulla, mikäli tarve niin vaati ja sen jälkeen onkin aamiaisen vuoro. Heta parkkeeraa keittiössä sen kaapin eteen, jossa tietää nappuloita säilytettävän. Malú taas istuu kuin kuningatar yläkertaan vievien portaiden keskitasanteella ja odottaa kärivällisesti kutsua saapua ruokailemaan. Jotta ruokailutilanteessa ei syntyisi turhia jännitteitä olen ratkaissut asiat siten, että ruokakupit ovat selväsi erillään toisistaan. Vesikuppi on yhteinen. Molemmat aloittavat ruokailun omasta kupistaan, mutta lopulta vaihtavat toistensa kupeille.

Raitis ulkoilma ja maittava aamiainen antavat paitsi virkeyttä, myös voimaa käynnistämään hulvattoman leikin. Noustaan kahdelle tassulle toisiaan vasten. Nipsitään jaloista ja lyödään toinen tantereeseen. Kalisutetaan hampaita ja päästellään monenlaisia haukahduksia, ulvaisuja ja murinoita. Se kumpi jää tässä tilanteessa altavastaajaksi tyytyy kohtaloonsa mukisematta. Vetäydytään hetkeksi erilleen ja tasataan hengitystä, jonka jälkeen osat vaihtuvat. Leikin tuoksinassa juoksenneellaan myös ympäri taloa ja varmistetaan, että kaikki matot on varmasti saatu kasaan. Ja kun on aikansa leiskuttu, niin irottaudutaan tästä hurjasta tanssista ja vetäydytään levolle. Milloin sänkyyn, milloin sohvaan, milloin lattialle. Malú on jo niin iso tyttö, ettei hänen tarvitse olla kokoajan näköyhteydessä minuun, mutta Heta vetäytyy vielä jalkoihini, josta voi seurata liikkeitäni ja lähteä heti peesiin, jos vain päätän liikkua paikaltani. Mutta jos vielä on tarmoa jäljellä, he istua napottavat sängypäädyssä ja katselvat makuuhuoneen ikkunasta ulos kommentoiden kaikkea havaitsemaansa liikettä kotikatumme varrelta.      

Rayaraqua Lady Gaga alias Heta

Heta

Heta saapui meille toukokuun alussa Espanjasta hänkin, mutta täkäläisen Espanjanvesikoiria kasvattavan henkilön tuomana.  Olemme siis viettäneet yhteiseloa pian viitisen kuukautta ja neiti on alkanut oppia talon tavoille. Sopeuttamisessa on varmasti auttanut Malún läsnäolo, sillä heistä on tullut mitä parhaimmat ystävät. Malúkin on vielä niin nuori koira, että jaksaa leiskua kaverinsa kanssa ihan täysillä.

Heta on kiipeilija / kaivaja / piraija.... saatatte kuvitella mitä tämänkaltainen yhdistelmä voi saada aikaiseksi. Kuvassa näette portaat ja kuten huomaatte, on jokaisesta porraspuolasta haukattu ja jurkutettu pienoisilla hampailla niin, että sälpeet vain paistavat. Heta on myös kova "lukemaan" naistenlehtiä ja "tekemään" sudokuja. Hän on myös "lukenut" pari kirjaa, jotka on saanut hampaisiinsa ! Työ on ollut niin perusteellista, että tehtäväkseni on jäänyt vain jälkien siivoaminen ja yritys kertoa, että nämä hääräilyt eivät ole jatkossa missään tapauksessa sallittuja.

Olen muuten täysin varma siitä, että tytöt "puhuvat" ja ajatattelevat keskenään vieläkin ehkä enemmän espanjaksi, kuin suomeksi, sillä esimerkiksi ulkoilutilanteessa he eivät aina välttämättä ollenkaan kuule näitä suomenkielisiä ohjeitani esim. siitä, että ei saisi vetää hihnassa, haukkua tai mennä liian kauaksi minusta.... MUTTA ihme ja kumma. Kun puhun ruoasta, he ymmärtävät suomea erittin hyvin. Kysyessäni onko heillä nälkä tai ottavatko he herkkikset ( herkkupuruluutikut) tai namia, niin molemmat istua napottavat välittömästi edessäni ja tuijottavat minua herkeämättä.
Myös kysymykseni lähdetäänkö lenkille tai haluatteko mennä pihaan saan heti vipinää aikaan.

Heta on usein niin innoissaan ja vielä pentumainen hönö, että kävelee eteenpäin, katsoo minua, joka tulen hänen takanaan ja - kävelee päin seinää, ovea, kukkaruukkua tai muuta vastaavaa.  Siten lähtee siitä sulavasti juoksentelemaan kuin jänis takajalat yhdessä ja rinta kaarella, pää pystyssä. Hänellä on hyvin uljas ryhti ja rinta ns. rottingilla varsinkin silloin, kun käy ärhentelemässä Malún kanssa naapuruston ihmisille tai talomme ohi ajaville autoille. Heta on myös hyvin kiltti ja antautuu vastaanpanematta kaikille hoitotoimepiteille, kuten kynsienleikkaukseen, hampaiden katsomiseen ja pesuihin. Mutta kaikista parasta varmasti on nukkua pienelle kerälle käpertyneenä kylki Malún kyljessä kiinni, untuvatäkin päällä, sänkymme jalkopäässä.

Malù De Elindalo

Malu

Malú on Espanjasta huhtikuussa 2011 saapunut Espanjanvesikoira tyttö, joka on kieputtanut minut täysin "tassujensa" ympärille. Hän on kiltti ja perusluonteelta rauhallinen neiti, joka syttyy suorastaan tuleen, kun ilmestyn näkösälle tennispallon kanssa. Malú nimittäin RAKASTAA pallon noutamista ja koppien ottamista. Kun reviirin laitamille ilmestyy jotakin sellaista, josta on syytä ilmoittaa haukkumalla meille ihmisille, niin palloa ei putoa maahan edes siinäkään tilanteessa .... tosin pallosuussa haukkuminen ei ole kovin "katu-uskottavaa", mutta vahtikoirana hoitaa velvollisuutensa tilanteessa, kuin tilanteessa.

Ulkomailta tuodun koiran kanssa kaikki menee aikalailla eri tavoin ja tahtiin, kuin kotimaasta 10-viikkoisena saatavan pennun kanssa. Kennelit ovat isoja ja se on heille todellakin bisnestä. Rakkaudellinen kontakti ihmiseen ja normaaliin kotielämään on tulovaiheessa hyvinkin alkutekijöissään. Luottamuksen rakentaminen ja kotikoirana oloon totuttautuminen vie tavallista enemmän aikaa. EVIRA valvoo Suomeen ulkomailta tuotavia koiria ja kaikki maakohtaiset määräykset sekä passit ja muut paperit on oltava kunnossa. Tämä tarkoittaa sitä, että tullessaan koira on usein yli kolmekuukautta vanha, joten se kaikista herkin pentuvaihe jäi meiltäkin yhdessä kokematta.

Kennel Elindalo hoiti kyllä kaikki Malùn tuontiin liittyvät asiat erittäin mallikkaasti. Yhteydenpito odotusvaiheessa oli todella tiivistä. Sähköpostiti sinkoilivat Suomen ja Espanjan välillä tiuhaan tahtiin. Saimme kuvia ja videon, jotta pääsimme seuraamaan hänen kehitystään. Heillä olikin laajasti kokemusta pennun myynnistä ulkomaille, sillä heiltä on lähtenyt koiria mm. USA:n, Dubaihin, Meksikoon, Englantiin.... ja tietenkin myös tänne Suomeen, minulle.

Tänäpäivänä voidaan sanoa, että Malú on lähes täysin suomalaistunut espanjatar, joka nauttii valtavasti uimisesta järvessä ( lätäkötkin kyllä kelpaavat) juoksentelusta metsässä ja ennenkaikkea lumesta ja lumipalloista. Hän on aina valmis rapsutettavaksi, silitettäväksi ja suukoteltavaksi. Malú ei erityisemmin pidä auton kyydissä olemisesta tai siitä, että vieraat koirattomat ihmiset puhuttelevat minua. Näissä tilanteessa hän ilmoittaa vastalauseensa hyvinkin äänekkäästi. Koirien kanssa liikkuvat ihmiset saavat ihan vapaasti keskustella kanssani. Meillä on täällä Halssilassa paljon koirakavereita, joita on mukava pysähtyä tervehtimään lenkillä ollessamme. Mutta kaikkein rakkain ja ihanin koirakaveri on kuitenkin Heta alisa Rayaraqua Lady Gaga, josta enemmän omana tarinanaan.