THAI HIERONNASSA

Olemme vierailleet tuolla hymyn maassa kaikkiaan kuusi kertaa. Ihanteelliset sääolosuhteet, hyvät golfkentät, Thaimaalaisten ystävällisyys sekä täysin erilainen kulttuuri - niin hyvässä, kuin pahassakin on saanut meidät palaamaan sinne aina uudelleen.

Hyväpuoli on myös monenlaisten hoitojen ja hierontojen sekä yleensäkin tämän tyyppisten palvelujen saatavuus ja edullinen hintataso. Ei liene sellaista Thaimaan matkailijaa, joka ei olisi edes kerran istahtanut jalkahierontaan ja elvyttänyt täten paljosta kävelystä ja helteestä turvonneita koipiaan. Ensimmäisen kerran kävimme Thaimaassa, Pattayalla yli 20-vuotta sitten. Kun sinne  pitkän tauon jalkeen uudelleen matkustimme, oli kaupunki muuttunut aivan täysin. Kävelin ensimmäiset pari päivää käytännöllisesti katsoen suu auki, sillä meno ja meininki oli nyt niin toisenlaista. Näitä hierontapaikkoja oli aivan vierivieressä astuessamme ulos hotellistamme, kadulle nimeltään Soi Phuakhao. Kaikilla matkoillamme olen hieronnoissa käynyt, ja nauttinut useimmiten hyvin paljon. Mukaan mahtuu muutama käynti, jotka ovat jääneet erityisesti mieleeni, mutta ei välttämättä varsinaisen nauttitavuutensa ansiosta.

Yksi näistä kerroista sijoittuu juuri tuohon 20-vuotta jälkeen, tilanteeseen. Olen muutamana iltapäivänä ottanut jalkahieronnan mieheni ollessa golffaamassa matkaseurueeseemme kuuluvien kavereiden kanssa. ( Minusta ei ole pelaajaksi siinä helteessä ihan joka päivä.) Kokemus on ollut taivaallinen ja olemme keskustelleet, josko ottaisimme jonkin hieronnan joku päivä myös yhdessä. Olemme eräänä iltana syömässä tuttavapariskunnan kanssa, jotka ovat lomalla Pattayalla sattumalta yhtäaikaa. He kertoilevat matkakokemuksistaan ja myös tämä hieronta asia nousee esiin. Molemmat ylistävät Oil massagea ( öljyhierontaa ) suosittellen sitä lämpimästi myös meille. Päätämme lähteä seuraavana iltana golfkierroksen jälkeen asialle.

Koska kokemus jalkahieronnasta on ollut niin hyvä, ja mainoskyltin mukaan sekä öljy- että perinteinen thai-hierontakin onnistuu ehdotan miehelleni, että menisimme sinne minulle entuudestaan tuttuun paikkaan. Ja sitäpaitsi kaikki ne näyttävät ulkoapäin katsottuna aikalailla samanlaisilta, niin että miksipä lähteä merta edemmäksi kalaan ?  Elättelen toiveita, että saisin saman tytön hierojakseni, jonka pakeilla olen jo aikaisemmin käynyt. Saan kuitenkin kuulla, että hän on nyt vapaapäivän vietossa, mutta eipä hätää kaksi neitokaista pomppaa tuoleistaan ylös ja ohjaa meidät sisätiloihin. On yleisesti tapana, että hierontaan houkutellaan ohikulkijoita oman salongin ulkopuolella istuskellen. Nousemme yläkertaan ja alkeellisella englannilla meiltä tiedustellaan minkä hieronnan haluamme ottaa ja osoitetaan kädessä olevaa kylttiä. Yritän kysyä kumpi heidän mielestään on BETTER? parempi, öljy- vaiko thaihieronta. Toinen naisista hymyilee leveästi, nyökkäilee ja toistaa better... Tajuan, ettei hän ymmärrä mitä yritän häneltä tiedustella ja kun olemme jo puhuneet Oilmassagesta, ilmoitan hänelle ottavamme sen. Hän viittilöi meitä seuraamaan itseään ja kampeamme vielä yhden kerroksen ylöspäin.....

Tulemme suurehkoon huoneeseen, jonka katossa pyörii laiskasti tuuletin. On hämärää ja havaitsen, että tilassa on arviolta noin kymmenisen lavitsaa, joita eroittaa toisistaan verhot. Meitä kehoitetaan riisuutumaan alusvaatteisillemme ja käymään päinmakuulle. Kun olemme asettautuneet aloillemme verhot sujahtavat eteen ja jäämme hierojiemme kanssa kahden. Hyvin pian minulle valkenee, että tyttö jonka käsittelyssä olen, ei oikein tiedä mitä kanssani tulisi tehdä. Silitellään sieltä ja taputetaan täältä, mutta selvää "plääniä", kuinka edetä ei hänellä tunnu todellakaan olevan. Hämmentyneenä alan höristellä korviani. Älyän pian, että olen täällä takuuvarmasti ainut NAINEN ! Terästän kuuloaistini äärimmilleen ja havaitsen hentoa supattelua ja pehmeitä naurahduksia sekä huokailuja salin uumenista..... Herra paratkoon. MITÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU???? Ja mieheni on verhontakana tuon toisen naisen "kynsissä"! Toivon hartaasti hänen hiffaavan, että juuri tämä on niitä harvoja kertoja jolloin ei todellakaan heittäydytä tilanteeseen tai tartuta hetkeen...parasta olisi vain miettiä mahdollisimman ankeita asioita, kuten polttoaineen hinnannousua, mökin wc-pöntön tyhjentämistä tai jalkasilsaa. Sillä jos ei nyt ole skarppina, saattavat nuo pienet ja vikkelät kädet eksyä alueille, joille en millään soisi niiden tässä kohtaa eksyvän...

Tätä mantraa hoen mielessäni, kun meidät erottava verho vetäistään sivuun ja näen mieheni pään tämän hierojaneitokaisen sylissä. Nainen istuu lootusasennossa lavitsan pääpuolessa selkäänsä seinään nojaten ja pyörittelee sormillaan mieheni ohimoita. Iloisesti hymyillen hän kysäisee: Is evelitihing oollait madaam? Mutisen hieman epävarmasti hymyillen, että jees jees ja verhot sujahtavat vauhdilla takaisin kiinni. Kun tuo sessio on lopulta ohi meille tarjotaan mahdollisuutta ottaa suihku. Kieltäydyn, mutta mieheni päättää mennä huuhtelemaan ylimääräisen öljyn iholtaan. Hierojatar menisi mielellään mukaan "auttamaan" pesussa, mutta ehdotus torjutaan kohteliaasti. Kun olemme maksaneet viulut ja lähdemme laskeutumassa alakertaan, taputtaa tämä neitokainen miestäni olkapäälle ja toteaa: guud haspöönd Madaam. Nyökkään ja kiirehdimme ulos. Kadulle päästyämme suuntaamme välittömästi ensimmäiseen vastaan tulevaan baariin. Tilaamme oluet, istumme alas ja arvelemme etteivät tuttavamme käyneet ainakaan tuolla.

Tämä toinen episodi on viime helmikuulta. Pattayalla toimii Health Land niminen paikka, jossa saa monenlaisia hoitoja ja hierontoja vähän Day-spa tyyppisesti. Hierojat ovat koulutettuja ja puitteet ovat viihtyisät. Köröttelimme sinne lavataksilla ja teimme varauksen. Hetken odottelun jälkeen kaksi jo aikuista naista tulee kutsumaan meidät mukaansa. Meille osoitetaan kahdenhengenlooshi, jossa pukeudumme väljiin, judoasua muistuttaviin vaatteisiin. Kun olemme valmiit, hierojat astuvat sisään. Käyn mahdollisimman rentoon asentoon ja suljen silmäni. Tapoihin kuuluu, että rituaali aloitetaan jalkojenpesulla, jonka jälkeen aloitetaan varsinainen hieronta.

 Heti ensikosketuksesta on selvää, ettei tämä täti säästele voimiaan. Hän ei todellakaan hivele tai taputtele. Nostan päätäni tyynystä ja kerron, että oikea polveni on aika kipeä, joten sitä tulisi käsitellä varovasti. Nainen ei puhu kuin muutaman sanan englantia, mutta uskon hänen kuitenkin käsittäneen mitä tarkoitan. Perinteinen thaihieronta perustuu paljolti painallustekniikkaan sekä erilaisiin venytyksiin. Hieroja käyttää kyynärpäitään sekä käsivarsiaan "työvälineenä". Saatetaanpa jopa kävellä hierottavan selässä, mikäli uskotaan asiakkaan käsittelyn kestävän. En pysty rentoutumaan lainkaan. Lihakseni jännittyvät ja ajattelen kaiken aikaa kestänkö samanlaista käsittelyä kehoni toisella puolella. Ohjeistan häntä hiukan hölläämään otettaan. Toiveeseeni taivutaan hyvin hienovaraisin muutoksin. Hetken päästä kuitenkin totun hänen otteisiinsa ja huokaan syvään mielessäni. Minut kuitenkin herätetään tästä nirvanasta äkkiarvaamatta tapahtuvalla tarrauksella aivan eri kohteeseen, mitä parhaillaan käsiteltiin. Silmäni rävähtävät auki enkä uskalla niitä enää sulkea. Haluan varautua seuraavaan hyökkäykseen. Ihoani kihelmöi ja oikein tunnen, kuinka veri kiertää ! En ole varma tuntuuko nyt hyvältä vai pahalta. Hieronta kestää reilut kaksi tuntia ja käsittelyssä käydään koko vartalo molemmin puolin läpi. Sessio päättyy rennoin rantein tehtäviin voimakkaisiin läpsäytyksiin selkään. Hierojat kumartavat ja poistuvat huoneesta, jotta saamme pukeutua omiin vaatteisiimme. Nousemme mieheni kanssa patjoiltamme ja oikoilemme jäseniämme. Pyörittelen päätäni ja sanon, että olo on kuin maantiejyränalle jääneellä. Lisään vielä, että pahinta oli, kun ei voinut yhtään tietää mitä seuraavana tapahtuu. Mieheni kokemus vastaa omaani. Hän selittää minulle, kuinka alkoi jo hyvissä ajoin, päinmaakuulla oltuaan nykyttämään päätään pienin liikkein perusasetoon ollakseen valmis, jos äkkiärvaamatta tarrattaisiin niskasta kiinni. Saamme nauruhepulikohtauksen, josta ei meinaa loppua tulla.

Hoitolan aulassa hierojattaret tarjoilevat meille teetä ja odottavat tippejään. Ne saatuaan he poistuvat paikalta ja mekin lähdemme jatkamaan matkaamme. Ilmastoidusta sisätilasta pöllähdämme kuumaan ja kosteaan ulkoilmaan. Verikiertää vinhasti suonissamme ja lihaksia kihelmöi. Tunnemme todellakin olevamme elossa.

BISNES LUOKASSA

On helmikuun loppu 2011 ja olemme palaamassa parinviikon lomamatkaltamme Thaimaan lämmöstä. Jonotamme matkalippujen ja passien tarkastuspisteeseen ja sitä kautta pääsyä Finnairin lähtöhalliin. Työnnän käden laukkuni uumeniin ja varmistan, että muistinhan varmasti tunkea puhallettavan niskatyynyni mukaan käsimatkatavaroihin. Edessä on  yhdentoistatunnin yölento ja on erittäin positiivista, jos pystyn nukkumaan edes tunnin yhtäjaksoisesti.

Kun vuoroni tulee, ojennan passini ja matkalipun ystävällisen näköiselle Thaimaalaisvirkailijalle.
Hän ottaa ne vastaan, siristää silmiään, katsoo vielä tietokoneensa näyttöön ja pyytää voisiko Madam, astua ystävällisesti syrjään ja odottaa hetken. Matkustusasiakirjani jäävät hänelle. Takana tulevalle miehelleni toistetaan sama kehoitus... vain madam vaihtuu sir ´ksi. Seisomme meille osoitetussa paikassa ja mikäli se vain olisi mahdollista, jättisuuret kysymysmerkit roikkuisivat päittemme yläpuolella. Mitä helvettiä, sihautan miehelleni hampaideni välistä. Niissä meidän matkalaukuissa on jotain häikkää. Mitä häikkää niissä voi olla ? Mieheni rauhoittelee minua, mutta näen, että hänenkin aivonsa raksuttavat kiivaasti. Noin viiden minuutin odottelun jälkeen passimme ja matkalippumme ottanut virkailija palaa luoksemme ja sanoo vaihtaneensa lippumme bisnesluokkaan, IF YOU DON´T MIND !!!! Kun alan hitaasti ymmärtämään tämän viestin sisällön, tunnen kuinka suuni vetäytyy korvia kohti ja onnistun vain toteamaan, " RI-HI-HI-HILI" ?  Hän pudistelee hienoisesti päätään ja vie sormensa huulilleen. Olen välittömästi juonessa mukana ja vedän suurin ponnistuksin kasvoni peruslukemille.

Kun tämä valtava teräslintu on tankattu, siivottu ja kaikista laukuista lastattu pääsevät matkustajat sisään. Kuulemme kuulutuksen, jossa pyydetään ensin bisnesluokassa matkustavia astumaan koneeseen. Sen jälkeen ovat tervetulleita Finnairplus-jäsenet sekä muut matkustajat. Meitä lähtee liikkeelle pieni joukko kohti lähtöporttia. Yritän loihtia kasvoilleni huolettoman kosmopoliitin ilmeen ja liikun eteenpäin erittäin kevein askelin. Astumme koneeseen. Ovella odottava lentoemäntä ohjaa meidät sulavasti peremmälle matkustamoon. Tulemme avaraan, hyvin ilmastoituun ja rauhallisen valoisaan tilaan. Kukaan ei tuupi takana tai jäkitä edessä. Käytävällä kuohuviinitarjottimen kanssa seisova toinen lentoemäntä ojentaa lasit käteemme sekä ohjaa meidät omille paikoillemme.  (Kylläpä jo janottikin.)

Asettaudumme istumaan. Nipistän miestäni käsivarresta ja kuiskaan hänelle onko tämä totta? nipistän salaa myös itseäni, sillä uumoilen, että matkasta tulee muodostumaan erittäin miellyttävä ja ikimuistoinen. Ryhdyn tutkimaan istuimeni viereisessä paneelissa olevia vipuja, vimstaakeja ja nappuloita. Painan yhdesta ja tunnen, kuinka selkänojani alaosa alkaa muljuamaan mukavasti edeten pienin puristuksin ja painalluksin kohti yläselkää aina hartioille asti. Saan siis parhaillaan mitä rentouttavinta selkähierontaa. Suljen silmäni ja annan ihmepenkin tehdä taikojaan. Ja mikä parasta, tämä väsymätön hieroja on palveluksessani heti, kun vain painan tuosta samaisesta nappulasta. Nousu on tapahtunut huomaamatta ja sieraimiimme alkaa leijailla herkullista ruoantuoksua. Saamme käsiimme tyylikkään meny`n,  josta voimme valita alku- pää-, ja jälkiruoan sekä viinilistan. Listassa on perusteelliset kuvaukset odotettavissa olevista makuelämyksistä sekä tieto, mistä maasta tämä ainutlaatuinen helmi on lähtöisin ja mitä rypälelajikettä on valmistuksessa käytetty. Ainut asia joka listalta puuttu, on viinin hinta, mutta sillähän ei ole mitään merkitystä, sillä täällä on kaikki ilmaista. Valitsemme mieleisemme ateriakokonaisuuden, jonka jälkeen lentoemäntä tiedustelee ruokajuoma toiveitamme. Tunnustan rehellisesti, ettemme ole mitään viinientuntijoita, joten toivomme hänen suositustaan. Hän kertoo meille  kaikkien tarjolla olevien viinien olevan erinomaisia ja keksii, että voimme, ja itseasiassa meidän täytyy, maistaa useampaakin vaihtoehtoa. Suostumme mielihyvin arvatenkin tähän makuaistejamme avartavaan ehdotukseen.

Ateria tarjotaan posliiniastioista, juomat nautitaan laseista ja aterimet ovat terästä. Ottaen huomioon,  kuinka tarkkoja lentomatkustamisessa nykyisin ollaan, hämmästelen näitä teräksisiä vermeitä. Vilkuilen epäluuloisena ympärilleni, sillä tietääkseni ( ainakin amerikkalaisissa elokuvissa)  kaikista ovelin pahis ja gansteri sekä koko konekaappauksen "aivot" on se sliipattu täydellisesti istuvaan Armanin pukuun pukeutunut salkkumies, joka matkustaa bisnesluokassa.  Koska lähistöllä ei näy yhtään Armanin pukuun sonnustautunutta, epäilyttävän näköistä urosta, joka voisi hetkenä minä hyvänsä lyödä Hackmanin veitsen kurkulleni, rauhoitun ja nautin päivällisestäni täysin siemauksin. Makuelämyksen täydentää lentoemännän suosittelema jälkiruokaviini, joka on hänen mukaansa kuin linnunmaitoa ja vähän "by the way" mentaliteetillä ilmaistuna, vielä sangen hintavaakin. Emme siis voi mitenkään vastustaa kiusasta olla nauttimatta tätä nielua ihanasti voitelevaa nektaria. Ruokailun päätyttyä raapustan hätäisesti kaikkien viinien nimet mieheni sudokulehden reunaan, sillä kukapa tietää jos joitakin näistä uusista tuttavuuksista tulisi hakittua pullollinen tai kaksi pimeiden talvi-iltojen ratoksi.

Tutustuminen ihmepenkin salattuihin ominaisuuksiin jatkuu. Löydän lokeron, jonka uumenista nostan esiin pienen pussukan. Pussukan sisältöä on selvästi mietitty hyvin tarkkaan, sillä se sisältää kaikkea fantsua, joita lennonaikana tullaan tarvitsemaan. Pehmoiset resorittomat unisukat, korvatulpat, silmämaskin, hammasharja/hammastahna putkilon lentoyhtiön logolla varustettuna, kosteusvoidetta sekä partahöylän ja vaahdon. Sipaisen unisukat koipiini ja lähden pussukan kanssa iltapesulle. Hyvä ruoka ja rentouttava viini ovat tehneet tehtävänsä, enkä jaksa avata edessäni olevaa viihdekeskusta. Painan yhtä napeista ja tunnen kuinka penkki alkaa liukua pehmeästi alaspäin siten, että olen lopulta makuuasennossa. Pöyhin tyynyni ja vedä peiton korvilleni. Hetken kuluttua olenkin jo umpiunessa.

Heräilen vaimeisiin ääniin monta tuntia myöhemmin, kun matkaa Helsinkiin on jäljellä enää reilu tunti. Nautimme maittavan aamiaisen ja pian sen jälkeen tunnemme kevyen tömähdyksen, kun koneen pyörät iskeytyvät kotimaan kamaralle. Olemme virkeitä hyvin nukutun yön jälkeen ja edessämme oleva reilut kolmetuntia kestävä ajomatka Jyväskylään ei tunnu lainkaan vastemieliseltä.

Ajomatkan aikana kertaamme tapahtunutta ja toteamme, kuinka toisenlaista tuo lentomatkustaminen voi parhaimmillaan olla. Päätämme tutkia heti kotiin päästyämme paljonko se maksaisi, jos vaikka seuraavan kerran....... Hinnan nähtyämme tulemme siihen tulokseen, että turistiluokassa lentäminen on itseasissa ihan OK. Tämä olkoon sellainen "once in life time" juttu. Ellemme sitten voita lotossa tai lentämällä ensin miljoona kilometriä tule tienanneeksi finnairpluspisteillä mahdollisuuden matkustusluokan korottamiseen.

I am the BOSS...or am I ?

Täällä ollaan ajautumassa avoimeen kriisiin. Johtajan "palliani" huojutetaan voimakkaasti. Malú lietsoo kapinahenkeä, johon Heta on liittymässä mukaan. Tytöt ovat nousseet barrikaadeille !

Tämä kaikki on tapahtunut hyvin hienovaraisesti. Ensimmäisenä on ote alkanut lipsua hihnakäyttäytymisessä. Kehoitustani kävellä hihnalöysänä kyseenalaistetaan lakkaamatta ja aina enenevässä määrin toimitaan täysin kehoitusteni vastaisesti. Toisena tuli mukaan vieraille koirille räyhääminen. Jo hyvissä ajoin Malú heittäytyy mahalleen maahan ja oikein odotta kohtaamista sekä hetkeä, jolloin voi aloittaa sen armottoman messuamisen. Tai - havaittuaan lajitoverinsa kymmenien metrien päästä, alkaa edetä tätä kohti kuin puumaa. Matalin, hiipivin liikkein, pää olkapäiden väliin pudotettuna, katse tiiviisti kohteessa. Juuri, kun tämä pahaa aavistamaton Sessu on ohittamaisillaan meidät syttyy jumalaton nuoha. Ja Heta komppaa kaveriaan. Saattaahan olla, että juuri Heta on se ensimmäinen kimmokkeen antaja rykiessään terävästi ja viipottaessaan rintarottingilla eteenpäin. Kolmanneksi olen pannut merkille, että pelkkään nappula-ateriaan ei olla enää tyytyväisiä. Hetakaan, joka on tähän menessä hotkaissut ruokansa, kuin mansikat poskeen nuollen kuppinsa aterian päätteeksi putipuhtaaksi. Ja neljänneksi, riekutaan ikkunassa ja haukutaan kaikki ohikulkijat, autot, pyöräilijät ja varikset sekä pikkulinnut.

Nyt otetaan naisista mittaa ja katsotaan kuka on kuka !  Olen jo uhkaillut saavutettujen etujen menetyksellä. Strategiani on, että alan pudotella armotta pois ensin hihna- ja tervetuliaisnamit, sekä namit hienosta pissusta ja kakasta. Seuraavaksi lyön makuuhuoneen oven kiinni ja evään pääsyn untuvatäkeille. Ellei tämäkään vielä tehoa ( kyllä ) tarjoan vain ja ainostaan nappula-aterioita vähintään yhden viikon pituisen ajan. Ja viimeisenä oljenkortena - EN anna rapsutuksia, jos niitä kerjätään. Enkä leikitä pallon kanssa. Miltäs kuulostaa?

Olen selvittänyt nämä faktat viimeksi tänään, mutta molemmat neidit vain pyörittelevät päätään ja katsovat minuun vetoavasti. En aijo langeta tähän vipuun. Sillä pelkään, että jos nyt alan pehmoilemaan, niin löytäessään kaikki koirankasvatusoppaani (joita olen epätoivoisena selaillut) repivät ne kappaleiksi ja tiedä vaikka vielä lirauttavat pissat päälle. Olen kyllä funtsaillut, että saatan tarvita johtaja koulutusta. Mielessäni on jo pyörinyt muutaman paikallisen gurun nimi, jolta voisin vähän "goutsausta" pyytää.

Vai pitäisikö mennä vielä pidemmälle ja kutsua ihan ulkomaalaista asiantuntija-apua? Olen jo googlettanut sekä Cesar Millanin, että Victoria Stilwell´in saadakseni heidän yhteystietonsa.
Olisihan se aika uleeta, jos koirakuiskaaja karauttaisi Hummerillaan tähän Kuovinkujalle ja tulisi selvittämään ongelmaa. Näen jo meidät Juhan kanssa istumassa vakavina olohuoneen sohvassa  tilittämässä kuinka oikein olemme näitä riiviöitä kasvattaneet, koska tähän on nyt tultu. Seuraavassa mielikuvassani halaamme kaikki kolme tiukasti toisiamme ja tytöt istuvat kuuliaisina taustalla, sillä hänen oikea aikaiset sihautuksensa sekä terävät sormenpää napautuksensa kaulanalueelle ovat saaneet nämä Espanjattaret tuon maagisen kosketuksen voimasta unohtamaan huonot tapansa ikuisiksi ajoiksi.

Myös mielikuva Victoriasta tarkkailemassa touhujamme tuntuu houkuttelevalta. Kuvittelen tuon hoikan ja määrätietoisen naisen seisovan taustalla tehden huomioita käytöksestämme. Näen, kuinka hän ilmehtii kameralle silmät suurina ja huulet pyöreinä hämmästyksestä, havaitessaan kaikki ne päivänselvät virheet, joita jatkuvasti teen suhteesani tyttöihin. Lopulta kuulen ripityksen siitä, kuinka minun on otettava nyt napakasti tilanne haltuun. Sovimme, että hän seuraa tekemisiämme -kameran välityksellä ja tulee viikon kuluttua ohjeistamaan lisää. Lopulta kuitenkin on hän saanut paksuihin kaloihimme taottua ne seikat, jotka tekevät minusta sekä jämäkän että lempeän johtajan. Ja onnistuttuani tehtävässäni pääsen todistamaan uskomattomatonta kasvua ja kehitystä. Koiristani voi hyvällä ja johdonmukaisella otteella kasvaa mitä viisaimmat luontokappaleet, joiden voidaan odottaa lähivuosina tapailevan jopa muutamia yksinkertaisia suomenkielen sanoja!

Herään haaveistani ja havahdun kahden karvanaaman tiiviiseen tuijotukseen. Tytöt ovat selvästi sitä mieltä, että nyt riittä tämä koneella roikkuminen ja blogin kirjoittaminen. Mieleni heltyy ja päätän antaa bloginkirjoitusodottelunamit! Tiukkanan johtajana kukkoilun aloitan sitten huomenna.

RUUSULASSA

Kävin eilen vierailulla äitini luona Ruusulassa, Keljon Vanhainkodilla. Siellä asuu viitisentoista joko vaikeassa tai keskivaikeassa vaiheessa olevaa muistisairasta miestä ja naista. Äitini on asunut siellä nyt kaksi vuotta.

Saavuttuani paikalle hain häntä katseellani päiväsalissa istuskelevien asukkaisen joukosta ja kun en löytänyt, suunnistin hänen omaan huoneeseensa. Ovi oli raollaan ja huone tyhjä. Kyselin kansliasta hoitajilta ja sain kuulla, että äitini on ulkoilemassa, mutta tulee kyllä varmasti pian. Palasin takaisin  huoneeseen, istuin sängylle ja asetuin odottomaan. Mietin kuinka arvokasta työtä nuo Jyväskylän Lions Clubin vapaaehtoiset tekevätkään, kun käyvät säännöllisesti asukkaita ulkoiluttamassa ja auttavat näin sekä henkilökuntaa, että meitä omaisia. Äiti ei ole ollut viimeaikoina kovinkaan hanakka lähtemään ulos sillä askel on lyhentynyt ja "kintereet" ovat kipeät, kuten hän itse asian ilmaisee. Kuitenkin hoitajien mukaan, kun nämä herrat saapuvat paikalle ja äitini kuulee, että pastori Hovikoski lähtisi mielellään hänen kanssaan kävelylle, suoriudutaan tienpäälle alle aikayksikön.

Istuin siinä sängyllä kännykkääni räpläillen ja hetken päästä vaistoan etten ole tilassa enää yksin. Nousin seisomaan ja kurkistin kulman taakse. Oviaukossa seisoi minulle ennestään tuntematon, siis uusi, Ruusulan miesasukas. Totesin hänelle ystävällisesti, että olette nyt tullut väärään huoneeseen. Hän kuiskasi minulle, ettei oikein tiedä, missä hänen oma huoneensa on. Tiedustelin hänen nimeään ja saatuani vastauksen pyysin häntä mukaani ja sanoin, että voimme mennä sitä yhdessä etsimään.

Hän suostui ehdotukseeni ja lähdimme kävelemään käytävää eteenpäin. Hänen liikkumisensa vaikutti yhtäaikaa sekä taka- että etukenoiselta. Askeleleet olivat lyhyet ja arkailevat. Hän puhui edelleen kuiskaten ja kertoo reisiään särkevän. Kehoitin häntä kertomaan asiasta hoitajille ja samalla olemme hänen huoneensa oven takana. Kokeilen kahvaa ja ovi aukeaa. Pyydän häntä astumaan sisään jä käymään hetkeksi levolle, jotta särkevät reidet pääsevät rentoutumaan. Kuiskaten hän pyytää minua vielä pitämään ovenkahvasta kiinni ja jäämään paikoilleni. Katselen kun hän astelee huoneeseensa ja huikkaan hänen peräänsä "näyttääkö  tutulta?" Hän seisahtuu keskelle huonettaan jääden seisomaan selin minuun päin. Huone on niukasti sisustettu, mutta yöpöydältä kurkistaa pehmolelukoira.....minua nielettää tämä pysähtynyt hetki. Kuulen jo äitini tutun äänen toiselta käytävältä ja riennän hänen luokseen. Hän astelee huonettaan kohti kävelysauvat tiukassa tananssa vakain askelin. Raitisulkoilma on saanut hänen poskensa punaisiksi ja sinistäkin sinisemät silmänsä kirkkaiksi. Äitini näyttää onnelliselta. Kävelen häntä kohti ja kaapaan halaukseen. Hänen huulensa sulavat hymyyn ja kuulen tuon tutun lausahduksen: "Kultalintu" ! Ja sillä hän takoittaa MINUA. Saatatte vain kuvitella kuinka ihanaa ON, olla kultalintu jollekkin. Samalla hän ilmoittaa salissa istuville asukkaille minun olevan hänen nuorintyttärensä.

Autan häntä riisuutumaan ja istumme sitten tarinoimaan. Hän ihailee rusketustani, jonka jälleen kerran kerron olevan peräisin taannoiselta Rodoksen matkaltani, jossa äitikin on käynyt useita kertoja. Muistelemme näitä matkoja nyt yhdessä. Kerron siskoni ja hänen tyttärensä olevan parasta aikaa Istanbulissa ja äiti on mielissään siitä, että olemme vielä niin viriilejä ja nuoria, että pääsemme matkustamaan ja nauttimaan elämästä. Hetken päästä hän kysäisee, että minkäs ikäinen sinä oikein nyt olet? Kerron ikäni ja hän toteaa minun olevan poikanen vielä. Hymyilyttää. Kohta hän kysäisee omaa ikäänsä. "Mitäpä luulet äiti? minkä ikäisen ihmisen kropassa tunnet nyt olevasi? Äiti miettii asiaa pääkallellaan hetken ja toteaa, että "on niin vaikeaa arvioida sitä omaa ikäänsä" Sydämeni käpertyy. Vain muistisairas ihminen joutuu tilanteeseen, jossa arvioi omaa ikäänsä! Niinpä sanon hänen täyttäneen juuri edellisellä viikolla 84-vuotta. Äiti vaikuttaa hämmästyneeltä ja ihmettelee onko hän jo niin vanha. "Tien pitkän kulkea antoi" on aina loppukaneettina tälle ikäkeskustelulle ja nyökkäämme molemmat päätämme alleviivataksemme hänen korkeaa ikäänsä sekä pitkää taivaltaan.

Oveen koputetaan ja hoitajan pää pilkistää raosta. On lounas aika ja toivomme ruoan huoneeseen, jotta voimme jatkaa yhdessäoloa rauhallisissa merkeissä. Toivettamme noudatetaan ja seuraan kuinka äiti syö hyvällä ruokahalulla ja asiaan keskittyneesti, kuten on aina ruokaillut. Aterian päätyttyä havaitsen hänen tukahduttavan haukotustaan ja ymmärrän, että minun on nyt aika lähteä. Tiedustelen lähteekö hän minua saattelemaan vai haluaako jäädä huoneeseensa lepäämään. Äiti ilmoittaa, että oikaisisi mielellään hetkeksi sänkyyn. Odotan, että hän asettuu pedille. Peittelen hänet lämpöisellä fleechuovalla ja sujautan suukon poskelle. Toivotan hyvää päivänjatkoa ja kerron, että tulen taas joku päivä häntä katsomaan. Kiitos kulta, äitini vastaa ja huiskuttaa minulle. Painan oven hiljaa perässäni kiinni ja huikkaan hoitajille, että olen menossa pois.

Laskeudun hissillä ala-aulaan jonka päiväkeskuksen tiloissa istuu sekä hoitajia, että asiakkaita. Kävelen tuttua pitkähköä käytävää pitkin ulko-ovea kohti, kunnes pysähdyn katselemaan seinällä olevia teoksia.  A4-kokoisille paperiarkeille on painettu erivärisiin maaleihin kastettujen kämmenten kuvia. Kunkin kämmenen oheen on liitetty pieni kirjoitus, joka kertoo jotakin noista käsistä ja mitä niillä on pitkän elämän aikana saatu tehdyksi. "Elsa 84-v. Voitin nuorena hiihtokilpailuissa viisi lusikkata......"Tauno 87-v. Onhan näillä käsillä ja jaloillakin tullut tetyä kaikenmoista..... jne. Liikutun syvästi. Räpyttelen silmiäni, sillä ne ovat yhtäkkiä sumuiset. Tajuan, että katselen Taidetta, mitä kauneimassa muodossaan. Eikö taiteeksi lueta kaikki se, mikä herättää katsojassaan tai kokijassaan voimakkaita tunteita ja siten koskettaa syvältä. Käytyäni kaikki teokset ja niihin liittyvät tarinat läpi, astun raittiiseen ulkoilmaan ja tunnen saaneeni niin paljon.

TAISTELUAKO ?

Minulle tulee jokunen naistenlehti, jotka sisältävät runsain määrin kosmetiika mainoksia sekä meikkausvinkkejä kuika tuotteilla saa TÄYDELLISEN IHON. Tai kuinka näppärästi ohjeita noudattamalla loihditaan utuisen raukea smokey-eye silmämeikki, häivytetään pottunokka tai korostetaan täyteläiset huulet. Varsinkin kasvohoitotuotteiden pysyvä slogan tuntuu olevan: Käyttämällä tätä tuotetta TAISTELET ikääntymistä vastaan. Ja jos haluat oikein hampaisiin asti aseistautua tätä viheliästä vitsausta - vanhenemista vastaan, niin silloin otat käyttöösi TÄSMÄTUOTTEET. Seerumit, ampullit, allivoiteet, decolteevoiteet sekä rintojen aralle iholle tarkoitetut kohottavat voiteet. Laupias taivas. Meitä ohjeistetaan kuorimaan, kylvettämään, naamioimaan ja kosteuttamaan. Juomaan siinä sivussa litrakaupalla vettä ja nappaamaan suunkautta ihoa, kynsiä ja hiuksia vahvistavia pillereitä. Maan johtavat tyyligurut ja meikkitaiteilijat esittelevät omat meikkipussinsa ja erityisesti ne tuotteet, joita ilman he eivat voi OLLA ! Alkaa tuntua siltä, että tämä taistelu on muuttumassa kokopäivä duuniksi, jos kaikkia ohjeita noudattaa pitää.

En edes yritä jeesustella ja väittää, ettenkö olisi napannut näistä  joitakin vinkkeljä omaan käyttöön. Ja  kyllä - silmät killissä näitä juttuja luen, mutta kuitenkin ihan tolkku meiningillä.

Pointtini on lähinnä se, koenko taistelevani ikääntymistä vastaan ? Vastaus on kyllä en. Levitän kasvoilleni kosteusvoidetta, ( olkoonkin kaikenmaailman hyaloronhapoilla kyllästettyä) koska muuten sitä kiristäisi tuhottomasti. Kroppani voitelen samasta syystä. Hiuksiani värjäytän säännöllisesti, koska haluan niihin täyteläisen värin, en siksi että tunkisin harmaat piiloon. Kynteni geelautan, koska ne ovat luonnostaan niin ohuet, että yhtään kasvaessaan nousevat pystyyn ja hapertuvat kuin lahopuu... Ainut täsmätuotteeni on silmänympärysvoide.Tämän käyttö perustuu vain siihen tosiasiaan, että myös silmienympärysihoni kuivuu ja tavallinen päivävoiteeni tällä alueella aiheuttaa "silmienpuhaltelua" ja vetistelemistä. Tulen siis lopputulokseen, jossa näen vaivan siksi, että minusta tuntuu näin menetellen paljon mukavammalta ja voin paremmin.

Saisinkohan jotain näkyvämpää ja enemmän aikaan, jos ottaisin käyttööni tuon taistelu asenteen? Kuinka hyvin ja paljon, pystyisin todella vaikuttamaan tähän ajanhampaan armottomaan nakerrukseen? Siis, jos ihan täpöillä ja tarmokkasti alkaisin satsata tähän juttuun. En tiedä. Toivonkin kommentteja teiltä hyvät siskot, mikä on se motivaattio joka juuri sinua johdattelee tässä meille aikuisille naisille suunnatussa purkkien ja purnukoiden vyöryssä. Koetko olevasti taistelutantereella vain ikäänkuin heinänkorsi suussa riippumatossa laiskasti kuonoasi voidellen.

Ja ollakseni rehellinen kerron vielä, että kuorin vartaloni ihoa säännöllisen epäsäännöllisesti. Otan purkista omega3:sta, monivitamiinipillereitä ja molcosanjuomaa, näitä joka aamu. Ja mikä tärkeintä, juon nykyisin vettä runsaasti, sillä myös kovana kahvin lipittäjänä (joka sitoo nestettä) olen kärsinyt aika ajoin jopa lievästä kuivumisesta ja se ei ole mukava tunne se. Ja yksi tärkeä havainto vielä. Auringolta suojaan tätä naamavärkkiäni nykyisin erittäin tarkasti. Tässä kohtaa nostan päätäni ihan puhtaasti taistelija meiningillä, sillä en nyt kuitenkaan halua ehdoin tahdoin rusinoitua, ainakaan kovin paljon ennen aikojani.

Voihan olla niinkin, että olen tässä tietämättäni välirauha tilanteessa ja tulen vielä kasvamaan taistelijaksi, kun aikaa kuluu. Taidankin tästä lähteä nyt voitelemaan kuononi, kun tuntuu että niin kiristää.    

Karjalanpaistia

Otin sunnuntaina varaslähdön Karjalanpaisti kauteeni. Normaalisti tätä, ainakin omasta mielestäni talviruokaa teen ensimmäisen kerran kesän jälkeen pyhäinmiestenpäivän aikaan.

Karjalanpaisti vaatii seurakseen myös lanttulaatikkoa, joka vielä uunissa muhii. Sen minulle valmisti äidit eli Saarioinen sai luvan osallistua ruoanvalmistus sessiooni tältä osin. Olisin mielelläni tarjonnut myös porkkalaatikkoa, mutta ne olikin yllätten myyty kaupasta loppuun. Koska tiedän poikani pitävän kovasti keitetyistä porkkanoista, joihin ripotellaan yrttimaustetta ja aurajuustomurua päälle oli tämä juures mukava tarjota vaihteeksi näinkin.



Aterian päätteeksi keitin kahvit ja tarjosin jälkiruoaksi leipomaani mansikka-mustaherukkapiirakkaa.
Suut napsoivat ja ja ympärilläni istui tyytyväisen näköista porukkaa. Ruokaa kehuttiin hyväksi ja se jos mikä on kokille mieleen. 

 

Viikonvaihteen ateriolla tulee kiinnitettyä tavallista enemmän huomiota myös kattauspuoleen. On mukavaa asetella serveti, kynttilät ja katelautaset pöytään. Vaikka ruokailisimme mieheni kanssa vain kahdenkin kesken panosta kattaukseen normaaleja arkipäiviä enemmän.   

 

 

- Bon apetit -

EB on siististi Cool !

Päätin jatkaa vielä hieman tällä matkustus teemalla. Siskoni lähti tänään tyttärensä kanssa Istanbuliin ja kun soittelin heille hyvän matkan toivotuksia, istuivat he juuri expres-bussissa matkalla Helsinkiin. Siitä muistui mieleeni pari hupaisaa linja-auto matkaa jotka haluan kanssanne jakaa. Linja-autossa ON tunnelmaa, sen saatte kohta nähdä.

Olimme viettäneet Tarjan kanssa muutaman päivän Tukholmassa hänen miehensä siskon luona vierailulla ja meitä oli pidetty, kuin piispaa pappilassa. Olimme käyneet ostoksilla ja kierrelleet kuninkaanlinnassa. Vaikka olen käynyt Tukholmassa useita kertoja tämä oli ensimmäinen visiittini linnaan. Valitettavasti emme kuitenkaan päässeet tutustumaan aivan kaikkiin yleisölle yleensä avoinnaoleviin tiloihin, sillä siellä oli aloitettu Presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion valtiovierailulletulon valmistelut. Myhäilimme tyytyväisinä, kun totesimme kuinka hyvissä ajoin presidenttiparimme tuloon aletaan naapurimaassa valmistautua.  Teimme matkan lentäen, sillä löysimme edullisen paketin Finnairilta ja kuten kaikki tiedämme - lentäen olisit jo perillä. Näin ollen jätimme Viking-maailman surutta väliin ja laskimme, että saamme nauttia enemmän ajasta paikanpäällä. Reissu meni nappiin ja saavuimme Helsinkiin väsyneinä, mutta onnellisina. Heti kun saimme laukut hihnalta suuntasimme odotusaulaan jossa tiesimme linja-autojen aikataulujen sijaitsevan. Huomasimme pian, että autoja menee todella hyvin päiväsaikaan ja toisissa lähdöissä oli vaihtoja, toisissa ei. Vajaan tunnin odottelun jälkeen lähtölaituriin kaartaa pienehköbussi, jonka kuljettaja ilmoittaa meille, että hän ajaa meidät pois täältä lentokentän alueelta ja muutaman kilometrin päässä odottaa se varsinainen bussi, johon suoritetaan myös maksu.

Odottelimme tätä uutta bussia tovin ja astuin sitten sisään siskoni vanavedessä. Hän kysyi kuljettajalta meneköö tämä Lahteen johon kuljettaja antoi myöntävän vastauksen. Alkaessaan naputella kuittia kiekaisin taakaa, että me olemme kyllä menossa Jyväskylään sitten vielä. Rahastus hoidettin Jyväskylään asti ja viipotimme peräkanaa auton keskiosasta hieman taaksemaksi. Koska bussissa oli hyvin tilaa istuimme vierekkäin, mutta eripuolille keskikäytävää. Näin saimme paremmin tilaa oikoilla ketaroitamme ja koska olimme jo puhuneet niin paljon, ajattelimme, josko saisimme vaikka unenpäästä kiinni. Olimme napanneet Helsingista matkaamme paninit, jonka Tarja söi kokonaan, sulloi paperin edessäolevan istuimen taskuun ja minä jätin vielä puolet omastani myöhempää käyttöä varten. Muistelimme, että aikataulu on todella tiukka Lahdessa, joten on syytä suoriutua ulos enempiä venyttelemättä. Teimme matkaa päät retkuen vaipuen välillä jonkilaiseen horteeseen. Kun bussi kaartoi Lahden matkahuollon pihaan keräsimme ripeästi kimpsumme ja kiirehdimme ulos odottamaan laukkujamme bussin "ruumasta". Koska kyydissä kuljetetaan myös rahtia, oli kuljettaja melkein kokonaan säilytystilassa, kun haartoi laukkujamme säilön uumenista.

Napsautimme trollien kahvat kaakkoon ja riensimme kengänkorot tultaiskien suoraan matkahuoltoon sisälle ja siinä vauhdissa ennätin havaita monitoreista, että Jyväskylän bussi lähtee laiturilta viisi muutaman minuutin kuluttua. Kun singahdimme ovista ulos, rakennuksen toiselle puolelle näimme heti, että laituri 5 oli vielä tyhjä. Mutta lähes samalla sekunilla havaitsimme auton, joka alkaa peruutella laituriin. Matkustajia oli nousemassa kyytiin meidän lisäksemme jokunen ja jonottaessamme sisäänpääsyä vetäisin kuitin taskustani. Siskolleni tuli hätä etsiä omaa lippuaan ja siinä meinasi jo paniikki iskeä, kun ei heti muistanut, mihin väliin se oli tullut sullottua. Lippu kuitenkin löytyi ja työnnyimme sisään. Ojensin kuitin kuljettajalle ja tuijotin häntä hetken. Laskin katseeni hänen rintapielessään olevaan nimikylttiin ja pyörittelin mielessäni päätäni. Taivalsin keskikäytävää taas enemmän sinne takaosan puolelle ja rojahdin penkkiin istumaan. Siskoni istui viereeni aivan samoin, kun matkalla Helsingistä Lahteen. Hetken kuluttua kuuleen siskoni lausuvan kuiskaten "Tujo". Käännän päätäni ja näen hänen poskiensa pullistuneen pidätetystä naurusta. Hän katsoo minua vinosti ja osoittaa edessään olevaa penkkiä ja sieltä pilkistävää paniininpareria. Ratkesimme hillittömään nauruun. Nauroin niin, että ihan päähän sattui. Sopersin nauruntyrskähdyksieni lomasta, että ihmettelinkin jo, kuinka täällä kuskit voivat olla niin saman näköisiä ja saman nimisiä. Nauramisemme yltyi entisestään. Edessämme istuva nainen oli istunut edessämme myös aikaisemmin ja oli ihmetellyt kovasti, mihin kummaan me oikein lähdimme. Hän oli nimittäin kuullut, että olemme matkalla Jyväskylään. Nauroimme lisää kun aloimme spekuloimaan sillä, että entä jos olisimme vielä myöhästyneet tästä kyydistä, jossa jo itseasiassa olimme olleet. Voi hyvät hyssykät kuitenkin. Teimme matkaa hilpeissä tunnelmissa. Tuntui, että pysähdys oli jokaikisellä maitolaiturilla. Tulemme Joutsaan ja kuljettaja sammuttaa moottorin, kerää tavaransa ja ottaa vaihtomiehen vastaan. Sitten hän astelee vakain askelin keskikäytävää pitkin eteemme ja ilmoittaa, että mikäli rouvat haluavat taas tehdä pienen kierroksen matkahuollon tiloissa, on siihen aikaa noin viitisen minuuttia. Nyt nauravat meidän lisäksemme myös muut matkustajat, jotka ovat tietoisi kaikista käänteistämme. Jäämme kuitenkin paikallemme ja päätämme myös pysy siinä. Ihan tänne Jyväskylään asti.


Toinen Express-bussi episodi liittyy matkustamiseen yöaikana. Saavuimme Tarjan kanssa Teneriffalta puolenyönjälkeen Helsinkiin. Paleli, nukutti ja nälkäkin kurni vatsassa. Olimme menettäneet jatkoyhteytemme Tikkakoskelle, koska lähtömme Teneriffalta myöhästyi. Ajatus siitä, että olisimme jo klo 00:30 omissa vällyissämme vesittyi ikävästi. Raahauduimme taas tuijottamaan bussiaikatauluja ja totesimme meidän joutuvan notkumaan kentällä vielä puolitoista tuntia. No, aika kului ja pääsimme viimein astumaan lämpöiseen kyytiin. Puhalsin niskatuen valmiiksi ja haaveilin kuinka voin käperyä mahdollisimman hyvään asentoon ja antaa unen tulla. Hetki ennen lähtöä laiturille ilmestyy pariskunta, josta mies on juovuksissa, kuin tolppa-apina. Hän tuijottaa mitään näkemättömin silmin eteensä ja vain tupakan punainen hehku valaisee aika ajoin hänen kasvojaan. Kuulemme rouvan matalaa mutinaa, jolla hän yrittää houkutella miestä kyytiin. Kaveri seisoo paikoillaan kuin liimattuna ja ilmoittaa rehvakkaasti, että ei tässä mitään kiirettä ole. Hän polttaa tupakkansa rauhassa. Rouva astuu vaitonaisena autoon ja antaa kuitin, jonka on ostanut jo aikaisemmin. Ukko jurrittaa pihassa. Kuski puuttuu asiaa ja kehoittaa miestä nousemaan autoon. Mitään ei tapahdu. Savukiehkurat vain leijailevat kosteassa ilmassa. Kuski luo anovan katsee taustapeilin kautta rouvaan ja kysyy josko hän saisi miehen sisälle, jotta pääsemme jatkamaan matkaa, sillä aikataulussa pitäisi pysyä. Rouva pomppaa ylös ja käy pyytämässä miehen kyytiin, joka tällä kertaa tottelee ja astuu horjahdellen sisään. Alkaa armoton vääntö kadonneesta, jo aikaisemmin maksetusta lipusta. Äänet nousevat ja tilanne näyttää hetken toivottomalta. Lopulta rouva ymmärtää, että kuski ei voi luottaa kyllä mulla oli se vielä asken vakuutteluihin vaan tinat on nyt lyötävä tiskiin. Onneksi rouva kaivaa kuettaan ja saadaan ovet kiinni ja matka voi alkaa.

Arvatkaapa vain kenen taakse tämä ihastuttava pariskunta lyöttäytyy istumaan? Aivan oikein. Minun taakseni. Nainen ikkunanpuolelle ja mies käytävän. Alkaa armoton venkalehtiminen ja mukavan asennon hakeminen. Vieressäni oleva penkki muljuaa ja tärisee polvien ja käsien vääntelystä. Lähetän hiljaisen toiveen mielessäni, että rauhottuisi jo aloilleen. Mitä vielä. Tästä se ralli vasta alkaa. Emme ennätä ajaa kuin kehä kolmoselle, kun tämä kännikala ottaa jalat alleen tupakan roikkuessa suupielessä. Hän horjahtee holtittomasti bussin käytävällä ja suunnistaa kuljettajaa kohti. Pitäsi päästä tupakalle ! Häntä kehoitetaan palaamaan paikalleen. Mies inttää tupakkatauosta. Katson väsyneenä ikkunasta ulos ja huokaan. Lopulta mies luovuttaa ja hoippuu takaisin paikalleen. Alkaa vuolas lirkuttelu, jossa tunnustetaan rakkautta ja ylistetään rouvan ihanuttaa. Kysytään rouvalta viinaa. Kun rouva ilmoittaa ettei viina ole tarjolla, lirkutus loppuu kuin seinään ja äijä kampeaa pystyyn. Alkaa taas hoippuminen kuljettajaa kohti ja toivomus päästä tupakalle. Kuski ilmoittaa että, tauko pidetään Hartolassa, Jari-Pekassa, mikäli aikataulu sallii. Mies känisee kuskille ja ilmoittaa, kuinka virkainoinen ja paskamainen jätkä tämä on. Jupisten umpimielisenä palaa paikalleen ja aloittaa taas penkin natisuttamisen. Katsomme Tarjan kanssa pimeässä toisiamme ja pudistelemme päätämme. Hetken päästä kaveri älyää kysäistä takavasemmalta, olisiko siellä kennelläkään mahdollisesti halua tarjota hänelle viinapaukut. Ei ollut. Kuskia sätitään kovaan ääneen. Nukumisesta ei tule mitään. Rouva yrittää toppuutella, mutta se on kuin heittäisi bensaa tuleen. Hän ei ymmärrä lainkaan, kuinka joku VOI olla niin ahdasmielinen ettei pysähdy muutamaksi minuutiksi, että hän saisi käydä tupakalla. Mittani alkaa olla täysi. Käännyn miehen puoleen ja kysyn selkeällä ja tiukalla äänellä onko hän ihan oikeasti sitä mieltä, että tämä bussi tulisi pysäyttää vain HÄNEN tupakkataukonsa vuoksi? Hetken hän katsoo minua silmät harittaen ja vetäytyy sitten tuolissaan taaksepäin. Tovin päästä  aistin epämiellyttävän vanhan viinan löyhkän, kun karpaasi työntää päänsä penkkiemme välissä olevaan rakoon ja söpöttää sieltä, kuinka en voi ymmärtää tupakanhimon  mahdottomaksi käyvää tuskaa, kun en itse polta. Totean hänelle, että minä poltan kyllä itsekin, mutta otan myös toiset ihmiset huomioon ja sitä samaa toivon myös häneltä. Kuutti sujahtaa istuinten välistä ja häiskä napsauttaa turpansa kiinni. Pienoista jupinaa kuuluu kaiken aikaa, eikä hän enää kykenen istumaan aloillaan vaan alkaa pyhiinvaelusmatkansa kohti kuljettajaa. Tällä kertaa hän saa iloisia uutisia. Kuski ilmoittaa meidän olevan kohta Hartolassa, jossa pidetään kymmenen minuutin tauko.
Hepun naama loistaa kuin Naantalin aurinko. Hän kasvaa suorastaan pituutta, kun ilmoittaa koko bussille äänekkäästi taukomahdollisuudesta ihan hetken kuluttua. Hyvämielisen näköinen veijari kampeaa omalle paikalleen. Kun bussi pysähtyy Jari-Pekan parkkialueelle ja ovet avautuvat seisoo tämä hemmo, kuin matkanjohtaja ikään kaikkien edessä ilmoittaen suurieleisesti tarjoavansa kaikille halukkaille tupakan. Tässä vaiheessa ei voi muuta kuin revetä nauramaan. Tyrskähdyksiä kuuluu sieltä täältä ja rouva tuntuu huokaisevan helpotuksesta. Matka Hartolasta Jyväskylään sujuu rauhallisissa merkeissä, ellei sitten oteta huomioon lievää sukkamehunlemua, joka kantautuu nenääni, sillä setä on päättänyt riisua kenkänsä pois ja nostaa koipensa edessäolevan tuolin selkänojalle. Kyllä linjuriauto on se maantien ässä !  Ja Expresbussit todellakin siististi Cool.

Unohtumaton Villa Ingrid

 Espanja, Mijas 17. - 25.10.2008

Meillä yhdellä  jos toisella  lienee kokemusta matkoiltaan siitä, kun kaikki ei mene ihan nappiin. Tämä matka oli yksi sellainen ja siksi myös niin ikimuistoinen. Jälkeenpäin ajatellen on vain hyvä, jos reissuissa on vähän rosoja.Ne jäävät paremmin mieleen ja usein saa vielä makeat naurut jälkeenkinpäin.

Tälle matkalle lähdimme kahden ystäväpariskunnan kanssa tarkoituksena viettää oikein hauska loma kauniissa ympärisössä, golfkentän läheisyydessä ja majoituksen osalta hieman luksustakin mielessämme. Päätimme vuokrata käyttöömme Villan, sillä meistä oli mukava ajatus saada omaa rauhaa ja koko porukka samankaton alle. Löysimme sivuston, jossa oli ympärimaailmaa yksityisten omistamia asuntoja vuokrattavana. Teimme hakuja Espanjaan, josta yksilöimme Fuengirolan alueen ja sieltä Mijaksen. Vaihtoehtoja alkoikin löytyä ihan mukavasti. Kukin meistä tahoillaan arvuutteli kohteiden sopivuutta sekä hinta /laatu suhdetta ja niinpä lukuisten vaihtoehtojen joukosta seuloutui tämä helmi... Villa Ingrid.

Sivuston esittely kuvista meille aukeni mitä miellytävin kohde. Punainen nahanhoitotuotteilla  kiillotettu sohva näytti ihastuttavalta väripilkulta olohuoneen muuten niin vaaleiden ja modernien huonekalujen joukossa. Ruokasalin ainakin 12- hengenpöytä, katosta roikkuvine kynttiläkruunuineen oli sijoitettu ikkunaseinän eteen, josta avautui kaunis maisema alas laaksoon. (kts.kuva yllä)  Makuuhuoneet omine kylpyhuoneineen oli todellakin plussaa. Kohteessa oli myös täysin varusteltu keittiö sisältäen ruokailuvälineen, kipot, kiulut ja astiastot. Talon puutarhassa sijaitsi reilunkokoinen uima-alas aurikotuoleineen ja kukkaistutuksineen. Ja mikä parasta - golfkenttä oli melkein kivenheiton päässä. Mitä vielä voisi toivoa enemmän?? Täydellinen kohde. Teimme varauksen ja aloimme odottamaan matkaa.

Vihdoinkin koitti se hetki, jolloin tapaamme Helsiki-Vantaan lentokentällä ja kilistelemme kuohuviiniä posket innostuksesta hehkuen. Tapaamme siellä pari tuttua kaveria, jotka ovat myös menossa golfaamaan samaan paikkaan ollen majoitusta vailla ensimmäiseksi yöksi. Lupaamme hövelisti majoittaa heidät villaan, sillä siellähän on runsaasti tilaa ja upeat puitteet. Lentomme lähtee myöhään illalla ja saavumme Malagaan puolenyön jälkeen. Olemme tehneet diilin paikallisen suomalaisen taksiyrittäjän kanssa joka hakee meidät kentältä ja kuskaa muutenkin tarvittaessa lomamme aikana. Saavumme Villa Ingridiin ja seuraamme meille annettuja ohjeita avainten suhteen. Pienten alkuhankaluuksien jälkeen avaimet löytyvät ja astumme sisään. Menee tovi ennenkuin saamme valaistuksen osittain toimimaan. Pyrähtelemme hämärän hyssyssä sinne tänne ja teemme nopeat päätökset siitä, minkä makuuhuoneen kukin itselleen valikoi. Säntäämme ulos ja näemme kauniisti valaistun uima-altaan, jonka äärellä nautimme vielä drinkit ja vetäydymme sitten pikkuhiljaa väsyneinä nukkumaan. Odotamme aamua, jolloin näemme kaiken päivänvalossa ja täydessä loistossaan.

Heräämme kauniiseen auringonpaisteesseen ja samalla myös karmeaan todellisuuteen. Villan loistonajat ovat olleet ja menneet. Nahkasohva on menettänyt kiiltonsa ajat sitten ja kynttiläkruunujen säihke näkyy ikuisesti sammuneen. Siivojia ei ole käynyt talossa kymmenneen vuoteen ja on selvästi nähtävissa, että talon muutaman tulipesän hormien kautta on liuta lintuja käynyt mellastamassa osassa talon huoneista. Paksupölykerrös kuorruttaa kaikkia pintoja ja keskikerroksen sinänsä ihastuttavan ja erikoisen sisällä olevan pienen piazzan keskellä olevassa sisäuima-altaassa kelluu vihreässä vedessä vanha työrukkanen.....  Ruokailuryhmän ympärille kokoonnumme apeahkoissa tunnelmissa. Joku on keittänyt kahvit ja yövieraamme ovat jo jatkaneet matkaansa. Alamme pohtia kuinka on viisainta menetellä. Mallu tokaisee, että hän ottaa kyllä trollin alleen ja kävelee lähistöllä sijaitsevaan Hotelli Radisson Sassiin. Räjähdämme nauramaan, vaikka tuo ajatus kyllä tuntui juuri silloin erittäin houkuttelevalta. Päätämme soittaa henkilölle jonka kanssa on asian tiimoilta käyty keskusteluja aikaisemmin ja riennämme kiireen vilkkaa Mijas-golfiin, sillä tiiausaika painaa päälle. Koko kierroksen ajan yritämme yhteyttä vuokralle antaneeseen henkilöön ja lopulta tärppää. Hän on aivan ihmeissään väitteistämme ja vakuuttaa siellä käyneen siivojien panemassa paikat kuntoon. Hän lupaa vielä tutkia asiaa ja olla yhteydessä myöhemmin.

Taivaalle alkaa kerääntyä uhkaavan näköisiä sadepilviä ja pian tuleekin vettä kaatamalla. Raahaudumme litimärkinä klubille ja päätämme pienen kuivattelun jälkeen jäädä sinne syömään. Viiniä tilataan pöytään ja tunnelma on kaikesta huolimatta riehakas. Kun sitten saavumme takaisin talolle näemme kaksi isohkoa lintua istumassa ilmeisesti entisen kirjastohuoneen verhotankojen yläpuolella. Hätistelemme ne ulos ja lähdemme tutkimaan taloa tarkemmin. Huomaamme "piazzan" yhdellä seinustalla oven ja sen takaa löydämme tilan, jossa on paneloidut seinät ja yllätys, yllätys Helon saunakiuas, mutta ei lauteita ! Miehet testaavat välittömästi onko kiuas "hengissä" ja koska se raksahtaa tulille, niin päätämme roudata kolme keittiön tuolia lauteiksi ja kattilan sekä soppakauhan löylynheittoon. Saunomme siis melko eksoottisissa olosuhteissa ja välillä kipitämme uima-altaaseen vilvoittelemaan. Koska tämän "saunan" yhteydessä ei ole suihkua käymme peseytymässä kukin omissa kylpyhuoneissamme. Minä hyppään meidän kylpyammesuihkuun ensin. Kun olen saanut peseydyttyä kuuleen armotonta kiroamista makuuhuoneenpuolelta. Viemäri ei ollut jaksanut vetää siinä tahdissa, kun suihku "lauloi". Osa vedestä oli karannut makuuhuoneenpuolelle ja siitä alkoi sitten lattioiden kuivaus pyyhkein ja kaikin saatavilla olevin vettä hyvin imevin rätein ja rievuin. Lopulta istuimme taas saunapuhtaina keittiönpöydän ympärillä miettien mitä ihmettä voimme tehdä. Ilta alkoi hämärtyä. Sytytimme muutamat kynttilät, avasimme viinipullon, jos toisenkin ja lausuimme ponsia. Huomenna.  Huomenna sanotaan suorat sanat ja VAADITAAN paikalle siivoojia !

Uskon, että jo tiedätte kuinka tässä jutussä kävi. Yhteyshenkilöön ei saatu enää yhteyttä. Siivoojat eivät koskaan saapuneet. Pidimme palaverin ja päätimme siivota porukalla ne paikat talossa, joissa meidän oli pakko oleskella. Golfkierroksen jälkeen tuumasta toimeen ja sinä iltana tuntui jo paljon paremmalta. Aikaisemmin mainitsemieni lintujen lisäksi ausunnosta löytyi myös toinen, hyönteistä suurempi öttiäinen. Istumme iltaa ja yksi rouvista pistäytyy omassa makuuhuoneessaan. Hetken päästä kuuluu viiltävä huuto ja tiukka käsky miehen saapua välittömästi paikalle. Ryntäämme kaikki alakertaan ja löydämme rouvan tuolilta seisomassa. Wc:stä tulleessaan hän oli törmännyt gekkoon, joka oli paeta vilistänyt sängyn alle piiloon. Miehet aloittivat jahdin ja me rouvat olimme häsyssä mukana hiuskiinnepurkkiemme kanssa. Lisko saatiin kyörättyä ulos ja illanviettoa saatettiin jatkaa levollisin mielin.  Ainut hoidettu osa tästä kokonaisuudesta oli piha-alue. Ilmeisesti siellä on kiinteistönomistajan pakko palkata ulkopuolinen puutarhuri pitämään julkisivut kunnossa. Vaikka kaikki ei mennytkään kuten Strömsöössa, niin meillä oli kuitenkin todella hauska ja mukava loma. Näissä odottamattomissa tilanteissa omilla asenteilla on valtavan suuri merkitys. Kukaan meistä ei suostunut pahoittamaan mieltää näiden tapahtumien edessä, vaan päätimme tehdä sen minkä voimme ja unohtaa sen mille emme voineet mitään. Siksi kai lomamme onnistui kaikestahuolimatta todella hyvin. Ja HAUSKAA OLI.  Kun taksi tuli meitä viikonpäästä noutamaan ja oli aika painaa Villa Ingridin ovi lopullisesti kiinni, emme tunteneet minkäänlaista haikeutta. Jokainen meistä tuijotti taloa hetken, ja sitten ajoimme pois.   

Aamutoimia

Aamulenkille lähdössä
 

Aamu käynnistyy hyvän huomenen toivotuksin. Ensin molemmat tytöt tervehtivät minua hivuttautuen sängyn jalkopäästä kohti rapsutuksia antaavaa kättäni. Muutama nopea lipaisu kiitokseksi ja sitten he tervehtivät toisiaan. Rituaaliin kuuluu kaverin suupielien nuoleminen sekä korvienpesu. Tämän jälkeen marssitaan johdollani alakertaan, jossa pukeudun ja tytöt venyttelevät perusteellisesti. Voi kunpa itsekin älyäisin tehdä tuon saman !

Tavakseni on tullut kysyä "lähdetäänkö lenkille?" Vastauksena saan Hetelta terävän haukahduksen ja Malùlta tiiviin katseen silmiini. Siirrymme eteiseen ja puemme hihnat ja näin syksyaikaan myös heijastinliivin. Tämän jälkeen seuraa hihnanamin anto, jota kuvassa suurella hartaudella jo odotetaan. Aamulenkkimme kestävät puolestatunnista puoleentoistatuntiin riippuen vähän siitä mikä meillä kulloinkin on fiilis. Heta hoitaa asiansa melko pian omalta tontilta poistumisen jälkeen, mutta Malú haluaa jättää viestejään vähän kauemmaksi ja useaan eri kohteeseen. Jos meillä käy hyvä tuuri, saatamme tavata aamulla ystävämme Gorgi-Amoksen, Afgaani-Kernaksen tai Perro-Elsan. Ja vaikka emme heitä tapaisikaan, ovat he kyllä jättäneet viestejä, jotka perusteellisesti tutkitaan ja tulkinnan mukaan viesteihin vastataan.

Lenkin jälkeen tytöt saavat tervetuliasnamit, käymme tassujen pesulla, mikäli tarve niin vaati ja sen jälkeen onkin aamiaisen vuoro. Heta parkkeeraa keittiössä sen kaapin eteen, jossa tietää nappuloita säilytettävän. Malú taas istuu kuin kuningatar yläkertaan vievien portaiden keskitasanteella ja odottaa kärivällisesti kutsua saapua ruokailemaan. Jotta ruokailutilanteessa ei syntyisi turhia jännitteitä olen ratkaissut asiat siten, että ruokakupit ovat selväsi erillään toisistaan. Vesikuppi on yhteinen. Molemmat aloittavat ruokailun omasta kupistaan, mutta lopulta vaihtavat toistensa kupeille.

Raitis ulkoilma ja maittava aamiainen antavat paitsi virkeyttä, myös voimaa käynnistämään hulvattoman leikin. Noustaan kahdelle tassulle toisiaan vasten. Nipsitään jaloista ja lyödään toinen tantereeseen. Kalisutetaan hampaita ja päästellään monenlaisia haukahduksia, ulvaisuja ja murinoita. Se kumpi jää tässä tilanteessa altavastaajaksi tyytyy kohtaloonsa mukisematta. Vetäydytään hetkeksi erilleen ja tasataan hengitystä, jonka jälkeen osat vaihtuvat. Leikin tuoksinassa juoksenneellaan myös ympäri taloa ja varmistetaan, että kaikki matot on varmasti saatu kasaan. Ja kun on aikansa leiskuttu, niin irottaudutaan tästä hurjasta tanssista ja vetäydytään levolle. Milloin sänkyyn, milloin sohvaan, milloin lattialle. Malú on jo niin iso tyttö, ettei hänen tarvitse olla kokoajan näköyhteydessä minuun, mutta Heta vetäytyy vielä jalkoihini, josta voi seurata liikkeitäni ja lähteä heti peesiin, jos vain päätän liikkua paikaltani. Mutta jos vielä on tarmoa jäljellä, he istua napottavat sängypäädyssä ja katselvat makuuhuoneen ikkunasta ulos kommentoiden kaikkea havaitsemaansa liikettä kotikatumme varrelta.      

Rayaraqua Lady Gaga alias Heta

Heta

Heta saapui meille toukokuun alussa Espanjasta hänkin, mutta täkäläisen Espanjanvesikoiria kasvattavan henkilön tuomana.  Olemme siis viettäneet yhteiseloa pian viitisen kuukautta ja neiti on alkanut oppia talon tavoille. Sopeuttamisessa on varmasti auttanut Malún läsnäolo, sillä heistä on tullut mitä parhaimmat ystävät. Malúkin on vielä niin nuori koira, että jaksaa leiskua kaverinsa kanssa ihan täysillä.

Heta on kiipeilija / kaivaja / piraija.... saatatte kuvitella mitä tämänkaltainen yhdistelmä voi saada aikaiseksi. Kuvassa näette portaat ja kuten huomaatte, on jokaisesta porraspuolasta haukattu ja jurkutettu pienoisilla hampailla niin, että sälpeet vain paistavat. Heta on myös kova "lukemaan" naistenlehtiä ja "tekemään" sudokuja. Hän on myös "lukenut" pari kirjaa, jotka on saanut hampaisiinsa ! Työ on ollut niin perusteellista, että tehtäväkseni on jäänyt vain jälkien siivoaminen ja yritys kertoa, että nämä hääräilyt eivät ole jatkossa missään tapauksessa sallittuja.

Olen muuten täysin varma siitä, että tytöt "puhuvat" ja ajatattelevat keskenään vieläkin ehkä enemmän espanjaksi, kuin suomeksi, sillä esimerkiksi ulkoilutilanteessa he eivät aina välttämättä ollenkaan kuule näitä suomenkielisiä ohjeitani esim. siitä, että ei saisi vetää hihnassa, haukkua tai mennä liian kauaksi minusta.... MUTTA ihme ja kumma. Kun puhun ruoasta, he ymmärtävät suomea erittin hyvin. Kysyessäni onko heillä nälkä tai ottavatko he herkkikset ( herkkupuruluutikut) tai namia, niin molemmat istua napottavat välittömästi edessäni ja tuijottavat minua herkeämättä.
Myös kysymykseni lähdetäänkö lenkille tai haluatteko mennä pihaan saan heti vipinää aikaan.

Heta on usein niin innoissaan ja vielä pentumainen hönö, että kävelee eteenpäin, katsoo minua, joka tulen hänen takanaan ja - kävelee päin seinää, ovea, kukkaruukkua tai muuta vastaavaa.  Siten lähtee siitä sulavasti juoksentelemaan kuin jänis takajalat yhdessä ja rinta kaarella, pää pystyssä. Hänellä on hyvin uljas ryhti ja rinta ns. rottingilla varsinkin silloin, kun käy ärhentelemässä Malún kanssa naapuruston ihmisille tai talomme ohi ajaville autoille. Heta on myös hyvin kiltti ja antautuu vastaanpanematta kaikille hoitotoimepiteille, kuten kynsienleikkaukseen, hampaiden katsomiseen ja pesuihin. Mutta kaikista parasta varmasti on nukkua pienelle kerälle käpertyneenä kylki Malún kyljessä kiinni, untuvatäkin päällä, sänkymme jalkopäässä.

Malù De Elindalo

Malu

Malú on Espanjasta huhtikuussa 2011 saapunut Espanjanvesikoira tyttö, joka on kieputtanut minut täysin "tassujensa" ympärille. Hän on kiltti ja perusluonteelta rauhallinen neiti, joka syttyy suorastaan tuleen, kun ilmestyn näkösälle tennispallon kanssa. Malú nimittäin RAKASTAA pallon noutamista ja koppien ottamista. Kun reviirin laitamille ilmestyy jotakin sellaista, josta on syytä ilmoittaa haukkumalla meille ihmisille, niin palloa ei putoa maahan edes siinäkään tilanteessa .... tosin pallosuussa haukkuminen ei ole kovin "katu-uskottavaa", mutta vahtikoirana hoitaa velvollisuutensa tilanteessa, kuin tilanteessa.

Ulkomailta tuodun koiran kanssa kaikki menee aikalailla eri tavoin ja tahtiin, kuin kotimaasta 10-viikkoisena saatavan pennun kanssa. Kennelit ovat isoja ja se on heille todellakin bisnestä. Rakkaudellinen kontakti ihmiseen ja normaaliin kotielämään on tulovaiheessa hyvinkin alkutekijöissään. Luottamuksen rakentaminen ja kotikoirana oloon totuttautuminen vie tavallista enemmän aikaa. EVIRA valvoo Suomeen ulkomailta tuotavia koiria ja kaikki maakohtaiset määräykset sekä passit ja muut paperit on oltava kunnossa. Tämä tarkoittaa sitä, että tullessaan koira on usein yli kolmekuukautta vanha, joten se kaikista herkin pentuvaihe jäi meiltäkin yhdessä kokematta.

Kennel Elindalo hoiti kyllä kaikki Malùn tuontiin liittyvät asiat erittäin mallikkaasti. Yhteydenpito odotusvaiheessa oli todella tiivistä. Sähköpostiti sinkoilivat Suomen ja Espanjan välillä tiuhaan tahtiin. Saimme kuvia ja videon, jotta pääsimme seuraamaan hänen kehitystään. Heillä olikin laajasti kokemusta pennun myynnistä ulkomaille, sillä heiltä on lähtenyt koiria mm. USA:n, Dubaihin, Meksikoon, Englantiin.... ja tietenkin myös tänne Suomeen, minulle.

Tänäpäivänä voidaan sanoa, että Malú on lähes täysin suomalaistunut espanjatar, joka nauttii valtavasti uimisesta järvessä ( lätäkötkin kyllä kelpaavat) juoksentelusta metsässä ja ennenkaikkea lumesta ja lumipalloista. Hän on aina valmis rapsutettavaksi, silitettäväksi ja suukoteltavaksi. Malú ei erityisemmin pidä auton kyydissä olemisesta tai siitä, että vieraat koirattomat ihmiset puhuttelevat minua. Näissä tilanteessa hän ilmoittaa vastalauseensa hyvinkin äänekkäästi. Koirien kanssa liikkuvat ihmiset saavat ihan vapaasti keskustella kanssani. Meillä on täällä Halssilassa paljon koirakavereita, joita on mukava pysähtyä tervehtimään lenkillä ollessamme. Mutta kaikkein rakkain ja ihanin koirakaveri on kuitenkin Heta alisa Rayaraqua Lady Gaga, josta enemmän omana tarinanaan.