TUOKIOKUVIA

Pakkanen on laskenut huimasti ja maisema sen myötä muuttunut huurteisesta mustavalkoiseksi.   Pieni auringonvalon kajastus siintää horisontissa, joten voimme päätellä, että on se, siellä jossakin, mutta piilossa vielä.

Tämä tyttökin näkyy käyneen piilossa, nimittäin lumihangessa tutkimusretkellä. Ai kuinka kiinnostavia polkuja hiiret ja ties mitkä öttiäiset ovat hangen alle tehneet, joten niitähän on yritettävä metsästää. Ja lopputulos on tässä. Voi minua iloista Perron omistajaa. Suihkuun sulattelemaan...

...ja sen jälkeen lumikerroksen alta kuoriutui tämän näköinen neiti.

 

Mutta hän on joulukuun kuningatar. Meidän synttärisankari. 28.12. tämä tättähäärä täytti  yhden vuoden.

Huomenna juhlitaan vuoden vaihtumista. Mitähän 2013 tuokaan tullessaan? Olen jo kovasti miettinyt, mitä lupauksia tulen antamaan. Meinaatko Sinä luvata jotakin ?

JOULUTUNNELMISSA

Tänä vuonna palasimme takaisin 90-luvulle ja hankimme "silkkikuusen". Tämä olikin hyvä ratkaisu, sillä se ei inspiroinut näitä nelijalkaisia ystäviämme samoin, kuin aito kuusi olisi taatusti tehnyt. Uskon, että koristeita olisi riivitty oksilta ja olisipa saatettu tehdä jopa joitakuita merkkauksia aidon kuusipuun läheisyyteen.

Talossa on varmasti ollut kilttiä porukkaa, kun pukki on jättänyt muutaman paketin tuonne oksien alle....

Kinkku on paistettu ja muutkin jouluruoat valmistettu. Kyökin puolen joulurauha on siis julistettu.

Isäntäväki on näköjään kaatanut itselleen "neuvoa" antavat, enne jouluaterian kattausta. Ja kylläpä se ateria jälleen kerran maistuikin. Sen jälkeen siirryttiin katselemaan....

Kaunista talvi maisemaa, joka avautui eteemme ihan omasta kotipihasta. Voiko jouluaaton iltamaisema juuri kauniinpi olla ? Ja tästä ovat saaneet nauttia ( kiitos pakkasten) varmasti ihan jokainen meistä, riippumatta siitä  missä päin Suomea asuukaan.

Nyt on vasta Tapaninpäivä, joten joulunajasta saadaan nauttia vielä monta päivää. Seuraavaksi alkaakin sitten jo uuden vuoden vastaanottajaisten suunnittelu... Terveisin yksi tonttu Kuovinkujalta.

NYT OTTAA PATAAN

Nyt korpee, pännii ja kyrsii. Minulla on jännetuppitulehdus ja kruununa kaikelle vielä oikeassa kädessä. JIPII... arvaatteko kuinka sulavasti jouluvalmistelut etenevät. Eivät etene. Ainakaan entiseen malliin. Nyt on pakko miettiä mikä on tärkeintä ja vättämättömintä tehdä, saadakseen joulumielen  ja tunteen. Että sitä ihminen on kaavoihinsa kangistunut ja ihan hukassa,kun kaikki ei mene niin kuin tavallisesti.

Joulu on varmasti useimmille se juhla, johon panostetaan eniten. Leivotaan ja laitetaan monenlaista ruokaa. Askarrellaan ja siivotaan tavanomaista tarkemmin. Onko niin, että jos näitä askareita tekee nyt konkreettisesti vasemmalla kädellä, niin jotain oleellista jää puuttumaan? Päätän nyt tässä, että ei jää. Onneksi ei ole kyse mistään vakavasta sairaudesta, mutta sen verran kuitenkin tekemisiäni haittaa, että on pitänyt pysähtyä.

Tuossa muutama viikonloppu taaksepäin olimme ystäväpariskunnan luona vierailulla. Puheet kääntyivät jouluun ja sen perinteisiin, sekä valmisteluihin. Muistelimme kuinka meidän molempien äidit ottivat huusollinsa lattiasta kattoon siivoten ja peppuuttaen. Kaikki tehtiin itse ja oli osittain pakkokin, sillä siihen aikaan ei saanut niin paljon valmiina esim. jouluruokia, kuin nykyisin. Aattoiltana tuvassa oli väsyneitä äitejä ja hässäkän kiivaimpina hetkinä myös hyvin äreitä ja äkäisiä.
Oma äitinikin torkkui jouluaamun jumalanpalveluksessa kirkossa siskonsa töniessä häntä heräämään. Äitini totesi silloin, että mikäpä tässä, siitähän pappikin näkee, että omatunto on puhdas, kun antaa nukkua herranhuoneessa...

Minä en halua olla jouluaattona väsynyt äiti ja kaikkein vähiten äksy ja äreä. Joulun saa tänä päivänä valmiina, kun ostaa Kantolan piparit, Elosen tortut ja Saarioisten äitien tekemät laatikot. En vietä jouluani kaapissa, joten olkoon siinä kunnossa, kuin on. Autan miestäni normaalissa viikko siivouksessa sen kuin pystyn ja tökkään kinkun uuniin kun se aika koittaa. Tatu ja Roosa kävivät eilen koristelemassa kuusen ja taloa muutenkin. Tuli hyvä ja onnellinen mieli. Kaikki on ihan kohdallaan.

 

Tämän pöytäkuusenlatvassa keikkuvan pienen enkelin myötä toivon teille kaikille mukavaa ja rentoa fiilistä jouluvalmisteluihinne. Vähemmän voi sittenkin olla enemmän. 

KOTI OVELTA



Luonto on jo koristautunut talven juhliin,  jouluun ja uuteen vuoteen  puhtaan valkoisella lumipeitteillään.  Vasemmalla oleva tuija saa vielä valosarjan oksillee ja oven pielessä nököttävä patsas, John nimeltään, tonttulakin päähänsä. John on ystäviemme miehelleni lahjaksi ostama pronssipatsas, joka on seuraillut menemisiämme ja tulemisiamme tyyni ilme kasvoillaan. Siinä se seisoo vakaana omalla paikallaan vahtia pitäen.



Sisärinkiä varmistaa Heta, joka hyvin mielellään keikkuu portaissa ja katselee sieltä, kuin kuningatar mitä talossa tapahtuu. Portaat onkin hyvä päivystyspaikka, sillä keskitasanteelta, näkee sekä ruokailutilan, että olohuoneen ikkunoista ulos. Tämä avaa mahdollisuuden myös uhota, jos siltä tuntuu.

    
Hetaa pomottaa Malu, joka valvoo että vahti hommat tulee hoidettua niin kuin pitää. Ja Mami vastaanotettua asianmukaisin rituaalein. Kauppareissun jälkeen kotiin palatessani vastaanotto on yhtä ratkiriemukas, kuin olisin viettänyt viimeiset kaksi kuukautta Kanadassa.

OI ´ KUUSIPUU

Joulukuusen hankinta on ollut aina mieluista puuhaa. Jokaisella on mielipide siitä, minkälainen tämän joulupuun tulisi olla ja kuinka se tulisi koristella. Olemme olleet jo usean vuoden ajan hyvissä ajoin asialla, sillä varhaisilta vuosiltamme muistuu mieleeni kerta, jolloin olimme vasta aattona kuusta kyselemässä. Keskusammattikoulun pihassa niitä siihen aikaan vielä aattonakin myytiin. Mutta parhaat olivat kyllä jo jonkun toisen olohuoneen nurkaa koristamassa. Kuusikauppias otti raaskun näköisen karahkan tukevaan otteeseensa ja kopautti tyven maahan pystyyn niin, että lumi vain ( ja neulaset) pöllysivät. Nauraen itsekin ääneen totesi, että tästäpä jämäkkää käpykuusta. Käpyjä oli, ei voi kiistää, mutta eipä siinä sitten muuta juuri ollutkaan. Jätimme häiskän seisomaan kuusensa kanssa ja suuntasimme toisaalle.

Kun Viherlandia aloitti kuusien myynnin olimme kärppänä paikalla. Liityimme oikein kuusiklubiin ja saamme edelleen vuosittain kirjeen, jossa itsenäisyypäivän aikoihin pääsee klubilaisena apajille ensimmäisten joukossa. Useana vuonna sieltä kuusen olemme hakeneet, mutta myös heittäneet verkkojamme vähän laajemmalle, sillä uusia kauppiaita on ilmaantunut ja tarjonta on hyvää. Entisen Mallasjuoman pihassa myydään ihan vartavasten joulukuusiksi kasvatettuja puita ja Plantagenissa on hyvä valikoima myös. Viime vuonna matkaamme lähti Tanskalainen Pihtakuusi juuri sieltä ja täytyy sanoa, että oli se kaunis. Piti neulasensa ja tuoksuikin hyvälle. Ainut mieltä askarruttava seikka oli tuo Tanskalaisuus, mutta päätin, että saahan sitä meidänkin huusollissa olla vähän kansainvälistä meininkiä joulun kunniaksi. Kinkku kun kuitenkin oli kotimainen.

Aikoinaan elimme viisivuotiskauden jopa silkkikuusen kanssa. Pitkällisen väsytystaistelun jälkeen sain mieheni pään kääntymään ja suostuttelin hänet tähän hankkeeseen mukaan. Eipä olisi voinut pitemmin hampain lähteä isäntä tätä "kuusipuuta" kanssani valkkaamaan. Asuimme tuolloin kerrostalossa ja se oli niin helppo tökätä laatikkoon, kun juhlat oli juhlittu. Ei varissut neulaset, mutta eipä ollut kyllä kuusen tuoksuakaan. Hoiti kuitenkin tehtävänsä ja näytti hyvältä.

Kun 11-vuotta sitten muutimme tähän rakentamaamme taloon jäi silkkikuuset unholaan. Nyt piti saada aitoa tavaraa ja koska olohuoneessa on huonekorkeutta riittävästi, saisi kuusella olla myös pituutta. Ensimmäisinä vuosinamme tämän pituuden suhteen ei todellakaan säästelty. Sittemmin olen toppuutellut tässä asiassa. Muutama vuosi sitten jäin itse joulusiivousta tekemään ja päästin mieheni ja poikamme keskenään kuusen hankintaan. Ohjeistin heitä pidättäytymään maltillisella linjalla koon suhteen. Olin juuri talomme toisessa kerroksessa poikamme huonetta siivoamassa, kun  näkökenttääni ilmestyi kuusen latva, joka hitaasti lipui yläkerranikkunan ohi. Kuusi oli hommattu ja sitä kannettiin nyt pystyasennossa sisään. Huomasin, että meillä oli erilaiset käsitykset maltillisesta koosta, sillä toiveeni oli unohtunut täysin. Varmasti jo heti siinä vaiheessa, kun painoivat ulko-oven perässään kiinni.    

Viime vuoden pihtakuusi oli minun ja pojan yhteinen valinta. Siihen miellyimme kumpainenkin heti, kun sen pongasimme.
Nyt vähän arveluttaa koko kuusen hankinta. Meillä on täällä tämä nuori espanjatar Heta sen verran toimelias tyttö, että pelkäänpä ettei tule joulupuu säilymään pystyssä aattoon asti.

Kaikki koristeet hän kyllä panee taatusti päreiksi. Siltä korkeudelta, johon ylettyy. Ja voin kertoa, että Perro De Aqua Espanol ylettyy TODELLA korkealle. On nimittäin melkoisen kimmoisat nivelet ja lihaksikkaat takajalat, että ponnistusvoimassa löytyy. Malù ei juuri kuusesta piittaa. Sen verran epämääräisen näköistä touhu hänen mielestään vuosi sitten oli, että vetäytyi tarkkailuasemiin yläkerran porraspäähän. Kun komistus oli saatu jalkaan, kävi sitä muutaman kerran nuuhkimassa ja ajatteli varmaan, että hulluja nämä suomalaiset.

Voi olla, että tänä jouluna on tyytyminen sellaiseen pieneen ja näpäkkään pöytämalliin. Ellei sitten ole markkinoille tullut mitään kattoon nostettavaa versiota. Voisihan sitä tietenkin yrittää ensin "haukkua"  järkeä tuon pienenen tättähäärän päähän.

KOMPUROINTIA

Kyllä nyt on viime päivinä minua heitellyt, kuin luoja kerjäläistä. Olen ollut selälläni kahteen otteeseen peräkkäisinä päivinä. Huolestuttavaa, jos samaan tahtiin jatkuu. Talvi on pitkä ja jäisiä paikkoja riittää. Viime talvena kuupasin kerran, kun olin Malùa ulkoiluttamassa. Rantaväylää mentiin ja yks`kaks`lähti jalat alta. Ensimmäinen reaktio oli, näkikö kukaan? Mitäs hiivatin väliä sillä on näkikö, mutta niin näköjään ihmismieli toimii. Eilisen pylläyksen ansiosta oikeaa kankkua kivistelee, mutta ei näy edes mustelmaa. Selvisin siis säikäyksellä. Mutta aina en ole ollut yhtä onnekas.

Olimme tuossa yhdeksankymmentä luvun puolivälissä työporukan kanssa Martinhovissa viettämässä tiimihengen nostatus pirkeitä. Varasimme ison mökin, johon mahduimme koko porukka. Saunat oli ja kaikki. Illan rientoihin laittauduttin huolella, sillä meininki oli, että tanssimaan mennään. Kun päivällä söimme lounasta Martinhovin tiloissa, panin merkille valtavan tukipilarin joka nousi  kohti kattoa. Se oli ikään kuin puumainen, sillä tyvestä haaroittui "oksia" lattialle. Illan hämärtyessä ja salin valojen pimentyessä näitä härpäkkeitä ei enää niin vain nähnytkään ja ihmisiäkin oli jokapuolella. Siitä se tapahtuma ketju sitten sai alkunsa.

Tanssit olivat alakerrassa isolla parketilla. Yläkerrassa oli ravintola ja baaritiski. Olimme tanssia renkuttaneet jo hyvän aikaa, kun tuli tarve lähteä naistenhuoneeseen puuteroimaan nenää ja nauttimaan jokin juoma. Yksi työkavereista lähti peesiin ja vemmelsimme yläkertaan niin nopeasti, kuin korkkarit jalassa pystyy. Saavuimme hämyisään saliin ja yhtäkkiä kompastuin tähän helevatan runkoon. Menin pääedellä peninkulma askelin eteenpäin ihmismassan laotessa edestäni. Jokaisella etukenoisella askeleella päässäni takutti - saanko pidettyä itseni pystyssä, vai päädynkö lopulta tässä vauhdissa pitkin pituuttani lattialle mahalleni. Määränpääni koitti, kun aloin uhkaavasti lähestyä baaritiskiä. Refleksinomaisesti tarrauduin lopulta yhden tiskillä seisovan miehen persauksiin kiinni, joka silmät soikeina kääntyi katsomaan kuka helvetti tulee reittämyöten. Mutta. Pysyin kuin pysyinkin pystyssä. Etenemiseni oli ollut sen verran huimaa, että nilkka siinä menossa kuitenkin nyrjähti. Luonnollisesti ilta päättyi osaltani tähän. Vetäydyin mökkin ja vedin vällyt korvilleni. Koska ilta ei ollut päässyt venähtämään pitkäksi olin aamulla kyllä pirteä, mutta nilkka turvoksissa.

Toinen tapaus sattui kun olimme ystäväpariskunnan kanssa etelässä lomamatkalla. Lapset oli laitettu nukkumaan ja nautimme viiniä terassilla ja pelasimme jotakin seurapeliä. En muista kuka meistä sen inspiraation sain, mutta terassillemme sinisenä hohtava uima-allas alkoi vetää puoleensä. Uikkarit päälle ja kuulin vain huudon: "kuka ensimmäisenä altaassa"? Se en ollut minä. Yritin kyllä kaikkeni ja siinä hötäkässä kävi huonosti. Lähdin juoksemaan kasteisen nurmenpoikki allasta kohti ja liekö ollut jokin monttu vai mikä, mutta seuraavassa hetkessä istuin tantereellä ja jalkaani sattuu niin saateristi. Muistan tunteen siten, kuin varpaani olisivat nitvahtaneet kaksin kerroin päkiästä asti. Linkutin Annen käsipuolessä vähin äänin terassille takaisin ja miehet, jotka olivat jo altaalle ennättäneet tulivät ihmettelemään mihin ne daamit oikein jäi. Kylmästä ja kohoasennosta huolimatta jalkaterä turposi niin paljon, ettei puhettakaan mistään kengästä jalkaan. Kun kaksi päivää tapahtuneen jälkeen menin täällä suomessa lääkäriin näkyi kuvista, että jälkapöydän luissa oli murtumia. Opetus. Älä lähde kaahottamaan yöllä altaalle uimaan. Varsinkaan, jos olet nauttinut muutaman lasillisen viiniä. Sitäpäitsi eihän siellä edes saisi yöllä uiskennella. Tyhmyydestä sakotetaan.