KOMPUROINTIA

Kyllä nyt on viime päivinä minua heitellyt, kuin luoja kerjäläistä. Olen ollut selälläni kahteen otteeseen peräkkäisinä päivinä. Huolestuttavaa, jos samaan tahtiin jatkuu. Talvi on pitkä ja jäisiä paikkoja riittää. Viime talvena kuupasin kerran, kun olin Malùa ulkoiluttamassa. Rantaväylää mentiin ja yks`kaks`lähti jalat alta. Ensimmäinen reaktio oli, näkikö kukaan? Mitäs hiivatin väliä sillä on näkikö, mutta niin näköjään ihmismieli toimii. Eilisen pylläyksen ansiosta oikeaa kankkua kivistelee, mutta ei näy edes mustelmaa. Selvisin siis säikäyksellä. Mutta aina en ole ollut yhtä onnekas.

Olimme tuossa yhdeksankymmentä luvun puolivälissä työporukan kanssa Martinhovissa viettämässä tiimihengen nostatus pirkeitä. Varasimme ison mökin, johon mahduimme koko porukka. Saunat oli ja kaikki. Illan rientoihin laittauduttin huolella, sillä meininki oli, että tanssimaan mennään. Kun päivällä söimme lounasta Martinhovin tiloissa, panin merkille valtavan tukipilarin joka nousi  kohti kattoa. Se oli ikään kuin puumainen, sillä tyvestä haaroittui "oksia" lattialle. Illan hämärtyessä ja salin valojen pimentyessä näitä härpäkkeitä ei enää niin vain nähnytkään ja ihmisiäkin oli jokapuolella. Siitä se tapahtuma ketju sitten sai alkunsa.

Tanssit olivat alakerrassa isolla parketilla. Yläkerrassa oli ravintola ja baaritiski. Olimme tanssia renkuttaneet jo hyvän aikaa, kun tuli tarve lähteä naistenhuoneeseen puuteroimaan nenää ja nauttimaan jokin juoma. Yksi työkavereista lähti peesiin ja vemmelsimme yläkertaan niin nopeasti, kuin korkkarit jalassa pystyy. Saavuimme hämyisään saliin ja yhtäkkiä kompastuin tähän helevatan runkoon. Menin pääedellä peninkulma askelin eteenpäin ihmismassan laotessa edestäni. Jokaisella etukenoisella askeleella päässäni takutti - saanko pidettyä itseni pystyssä, vai päädynkö lopulta tässä vauhdissa pitkin pituuttani lattialle mahalleni. Määränpääni koitti, kun aloin uhkaavasti lähestyä baaritiskiä. Refleksinomaisesti tarrauduin lopulta yhden tiskillä seisovan miehen persauksiin kiinni, joka silmät soikeina kääntyi katsomaan kuka helvetti tulee reittämyöten. Mutta. Pysyin kuin pysyinkin pystyssä. Etenemiseni oli ollut sen verran huimaa, että nilkka siinä menossa kuitenkin nyrjähti. Luonnollisesti ilta päättyi osaltani tähän. Vetäydyin mökkin ja vedin vällyt korvilleni. Koska ilta ei ollut päässyt venähtämään pitkäksi olin aamulla kyllä pirteä, mutta nilkka turvoksissa.

Toinen tapaus sattui kun olimme ystäväpariskunnan kanssa etelässä lomamatkalla. Lapset oli laitettu nukkumaan ja nautimme viiniä terassilla ja pelasimme jotakin seurapeliä. En muista kuka meistä sen inspiraation sain, mutta terassillemme sinisenä hohtava uima-allas alkoi vetää puoleensä. Uikkarit päälle ja kuulin vain huudon: "kuka ensimmäisenä altaassa"? Se en ollut minä. Yritin kyllä kaikkeni ja siinä hötäkässä kävi huonosti. Lähdin juoksemaan kasteisen nurmenpoikki allasta kohti ja liekö ollut jokin monttu vai mikä, mutta seuraavassa hetkessä istuin tantereellä ja jalkaani sattuu niin saateristi. Muistan tunteen siten, kuin varpaani olisivat nitvahtaneet kaksin kerroin päkiästä asti. Linkutin Annen käsipuolessä vähin äänin terassille takaisin ja miehet, jotka olivat jo altaalle ennättäneet tulivät ihmettelemään mihin ne daamit oikein jäi. Kylmästä ja kohoasennosta huolimatta jalkaterä turposi niin paljon, ettei puhettakaan mistään kengästä jalkaan. Kun kaksi päivää tapahtuneen jälkeen menin täällä suomessa lääkäriin näkyi kuvista, että jälkapöydän luissa oli murtumia. Opetus. Älä lähde kaahottamaan yöllä altaalle uimaan. Varsinkaan, jos olet nauttinut muutaman lasillisen viiniä. Sitäpäitsi eihän siellä edes saisi yöllä uiskennella. Tyhmyydestä sakotetaan.