6.5.2013

SUO, KUOKKA JA JUSSI.....

No ehkä tuo on hiukan liian vahvasti sanottu. Jussi löytyy talosta kyllä, mutta ei meidän tarvitse sentään ihan noin alkutekijöistään liikkeelle lähteä.

Eli huomenna se alkaa. Kauan odotettu piharemontin 2. vaihe.  Jipii !



Mieheni purki eilen aitauksen, jossa Heta ja Malù ovat saaneet juoksennella vapaana. Tänään on minua napitettu useita kertoja tiukasti silmiin ja tehty näyttäviä "muuveja" alakerran suuntaan. Tytöt eivät oikein tunnu ymmärtävän, että pihaan ei ole nyt menemistä. Päivällä saapunut kaivinkone on saanut aikaan äänekästä kommentointia. Sitä on käytävä ihan porukalla aina välillä haukkumassa ns. keskimatkan krouvissa, jonka nimen olemme antaneet yläkertaan vievien portaiden keskitasanteelle.
Saapa nähdä minkälaista messua täällä huomenna pidetään,kun tuo julmettu kone höräytetään käyntii ja kaivaukset alkavat. Etualalla vasemmalla voitte nähdä jo Hetan panoksen kaivuu urakassa.....



Näin varhain keväällä, kun lehti ei ole vielä puussa, voi pihaltamme nähdä Jyväsjärvelle. Kevään edistyessä järvimaisemaa pääseekin sitten ihailemaan vain terasseilta käsin. Onneksi sentään jostakin.
Asia joka meitä vähän askarruttaa, on tuon ikivanhan Tammen kohtalo. Toivottavasti se ei suutuu siitä, että ympärillä pörrätään kaivinkoneen kanssa. Luotamme kuitenkin siihen, että  Kallio Taivaan
Harri Pohjalainen valvoo työn edistymistä tältäkin osin. Sillä pihasuunnitelma on lähtöisin hänen kynästään ja Harri vastaa myös koko projektin toteuttamisesta. Hän on ollut tässä piha hankkeessamme mukana jo ensimäisessä vaiheessa ja tiedämme kuinka hyvää ja tunnollista työtä hän tekee.
Aion kertoa jatkossa blogissani sekä kuvin, että sanoin työn edistymisestä ja sen eri vaiheista.

  

Kovin oli alastoman näköistä tänä iltana lenkkipolkumme varrella. Tämäkin näkymä muuttu hetkessä, kun saadaan aurinkoa, lämpöa ja vettä. Kohta kaislikossa suhisee ja maisema rehevöityy. Räksät ovat tulleet jo säksättämään maastoon. Siitä tulikin mieleeni viimekesäinen lintukirppu episodi. Toivottavasti vältymme tulevana suvena vastaavalta. En todellakaan haluaisi joutua uudelleen niiden rokotettavaksi.


Kiinni kasvaneet. Se tulee lähes päivittäin mieleeni, kun katson näiden kahden kaverin menoa. Tässä kuvassa askeltavat jopa tavanomaista enemmän erillään. Viime päivinä on kyllä totuuden nimessä ollut vähän ruutia ilmassa naisten välillä. Malùlla on juoksut parasta aikaa ja Heta parka on joutunut, yleensä ruokailun jälkeen melkoiseen pyöritykseen. Malù "kukkoilee." Pyrkii selkään, näykkii vartalosta, nuolee korvia, kosiskelee kierrellen ja kaarrellen. Ja Hetaa tympäisee. Joten rähäkkähän siitä tulee. Toinen haluaa, että alettaisiin ja toinen ei halua alkaa. Ja minä siinä poliisina välissä.

Kaiken lisäksi merkit viittaavat siihen, että kun tämä vanhempi neiti lopettaa juoksunsa, niin tuo pieni Tilli aloittaa. Tätä rumbaa on siis tiedossa vielä muutaman viikkon.


Joten rumbaavat terveiset täältä Kuovinkujalta.    

2 kommenttia:

  1. taidan tulla varastamaan ideoita,kun sulla on ihan ammatti piha suunnittelija.

    VastaaPoista
  2. Ihana tulee varmasti! Ja kerralla valmis. Oishan se kiva kun Sulollakin olisi noin hyvä kamu kotona. Nyt raukallla tyytyminen vain meihin "kävelee kahdella jalalla" -kamuihin.

    VastaaPoista