21.7.2013

MITÄ KUKAT KERTOVAT

Nämä kukat olivat äitini siunaustilaisuudessa laskettavissa kukkalaitteissa. Kävimme tänään sikoni kanssa haudalla ja keräsimme niihin kiinnitetyt muistosanat talteen. Samalla otimme kuvia. Kotiin palattuani latasin kuvatiedostot koneelleni ja sain ajatuksen tehdä rajauksia. Kuulostella, mitä mieleeni tulee, jos erotan ne siitä yhteydestä, jossa ne ovat olleet. Mitä ne voisivat kertoa nyt, kun niitä katsoo toiselta kantilta. Ja aloin kuulla musiikkia. Mitä ? Siitäpä teille tässä kerron.   

 
Tätä katsellessani kuulen selvästi Tuure Kilpeläisen. Eloon, eloon, eloon, eloon. Eloon, iloon elämään...
 Onko se tuo keltainen väri ? Napakasti kohollaan olevat terälehdet ja kaste niiden pinnassa ? Enpä osaa sanoa, mutta tämä auringonkukka on sanansa sanonut. Siis vaihdetaanpa biisiä.
 
 
 
 
Tämä on ehdottomasti tango ! Tiedän kyllä mikä tango, mutta en valitettavasti sen nimeä. Jos olette katsoneet elokuvan Naisen tuoksu, tiedätte mistä on kyse. Siinä Al Pacino taluttaa parketille naisen, joka on aina halunnut tanssia tangoa, mutta ei ole sitä aikaisemmin tehnyt, koska ei osaa. Tämän kavaljeerin käsivarsilla se kuitenkin sujui erittäin kauniisti ja intiimisti. Ruusu on puhunut. Entäs sitten...
 
 
 
Nyt lähdetiin ikuisen rakkauden poluille. "Sua vain yli kaiken mä rakastan, sinä taivaani päällä maan..." Varmasti on tuo vaaleanpunainen-, hento- ja herkkä väri, joka nuo ajatukset synnyttää. Itse kukkakin on niin tuoreen ja uuden ja viattoman näköinen.  Jatketaanpa matkaa...
 
 
 
 
Ilmi selvästi Yö-yhtyeen "Niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen..."  Siitä ei ole epäilystäkään. Tämän kohdalla yritin miettiä mitä muuta voisin kuulla, mutta kun tuo biisi nyt kerran itsepintaisesti päässäni soi, niin miksipä yrittää väkisin muuttaa. Eikö sitä monessa tapauksessa kehoiteta luottamaan intuitioon ?  
 
Mieleeni muistui slogan "kerro se kukkasin" ja niin tein työtä käskettyä. Näistäkin kukista oli niin moneksi. Mukana niin ilossa, kuin surussa.
 
Ja muistakaahan ystävät.   Take to time to smell roses  :)   

17.7.2013

YKSITYISKOHTIA

Aikaisemmin kamera oli minulle jonkilainen "riippakivi". Monet kerrat oli masiina lomilla mukana, mutta sain aikaiseksi ottaa vain muutamia kuvia. Nyt on toisin. Se on niitä ensimmäisia tavaroita, jotka nostan esille, kun ollaan johonkin lähdössä. Silmät etsii kokoajan jotakin kuvattavaa. Onneksi ollaan digiajassa ! Paperikuvien teettäminen vei aikanaan sekä aikaa, että rahaa. Ja jos vielä sattui niin, että laukaisuhetkellä käsi ei ollutkaan vakaa, niin olipa tympeää saadaa tärähtäneitä kuvia pussillinen muistoksi.




Olimme siskoni ja hänen miehensä vieraina Myhinpään mökillä. Tontilla on paljon koivuja joiden valkeat rungot valaisevat siskoni mukaan maisemaa mukavasti syksyllä. Tämä jylhän näköinen kivi ohitetaan vähän ennen pihaan saapumista . Eikö olekin miehen sivuprofiili ?? Vieläpä jonkun tutun !  En vaan saa päähäni kenen....


Tämä humoristisesti kirjoitettu varoituskyltti taas löytyy Saarijärven suunnalta. Meidän mökkitiemme varrelta. Uskon sen tekevän tehtävänsä. Itse ainakin hiljennämme entisestään viimeistään tässä kohtaa.

 
 


Tämä kääpä asustelee savusaunan seinässä. Ei sentään ihan luonnostaan, vaan naulalla koristeeksi kiinnitettynä. Kun sen ensimmäisen kerran "äkkäsin" pihakeinussa istuessani, lähdin samantien tutkimaan asiaa sillä tarkoituksella, että poishan tuollainen pahka on käytävä nykäisemässä...miten lie siihen tullutkaan. Lähempi tutustuminen osoitti, että mieheni isä oli sen siihen ihan tarkoituksella laittanut ja on paikoillaan siis edelleen. Ja oikeastaan ihan kivakin.






Liiterin ovenkahvana on tämä hellyyttävän näköinen "Heluna" kuinkahan monta kertaa on tullut tuo ovi aukaistua, mutta vasta nyt oikeastaan "näin" tämän kahvan. Luulenpa, että ympärillämme on paljon asioita, jotka ovat vähän kuin itsestään selvyyksiä tai olleet Aina siinä.... Hyvä jos joskus valpastuu huomaamaan niitäkin, jotka ovat olleet pitkään itseltä vähän kuin piilossa....






 

Kaivelin varastojen kätköistä kynttelikön, johon olin joskus kiinnittänyt tämän pienen enkelin. Jospa se vaikka suojelisi tätä taloa asukkaineen. Hyvää mieltä sen herkkä kauneus ainakin minussa herättää. Ja hameenhelman vihreä väri muistuttaa talvellakin kesästä ja uudesta alusta.





Johny on saanut uuden asemapaikan. Roudasimme sen sisäänkäynnin edustalta suihkulähdettä vartioimaan. Vesiaiheen suihkupumppu vaihtui kahteen kertaan, kunnes tämä kolmas oli lopulta mieleisemme.  Saimme viime viikolla vielä alakerran terassille lasituksen. Tämän ansiosta saamme nauttia terassin ympärivuotisesta käytöstä ihan toiseen malliin, kuin aikaisemmin.    

Nyt on pihapiiri täysin valmis. Kasvit ovat lähteneet kasvamaan oikein vauhdilla ja nurmikkokin on leikattu jo kolmeen kertaan. Tuntuu todella hyvältä ja onnelliselta. Ja onpa siitä nyt jo osattu nauttiakin.

Meillä Jyväskylässä on juuri nyt koleahkoa. Sataa ja tulee navakasti..... mutta hällä väliä, sillä vielä on kesää jäljellä !     


                                                   ----    Tuire ----

12.7.2013

ONNELLISUUS NÄKYY OLEMUKSESTA !


Vierailimme eilen ystäviemme luona Ruuhimäellä. He olivat jo kauan haaveilleet muutosta maalle.
Talosta ja pihapiiristä, jonka saisi remontoida mieleisekseen. Isosta pihapiiristä, jossa koirat voisivat kirmata vapaana. Eläinrakkaina ihmisinä jopa muutamasta kanasta ja vuohesta. Sekä aitoista ja navetastakin, jotka voisivat saada uuden elämän ja käyttötarkoituksen. Ystäväni on käsityöläinen ja tekee vanerista kaikkea mukavaa toiminimellä Kirskukka.



Useita kohteita oli käyty katsomassa ja Se varsinainen helmi löytyi kevättalvella. Siellä hankien keskellä ystäväni tunsi vahvasti, että nyt hän oli saapunut kotiin.


Kaupathan siitä syntyi ja alkoi iloinen tohina. Asuintalossa uusittiin kaikki lattiat täysin. Pinnat maalattiin ja tapetoitiin. Tehtiin sähkötöitä ja putkihommia. Talkoissa oli mukana pariskunnan lapset miehineen ja poikaystävineen. Lapsenlapset leiskuivat pihamaalla. Ja valmista syntyi. Toukokuun alussa koitti se kauan odotettu hetki, kun koti tuli valmiiksi.



Toki paljon on vielä tekemistä, niin pihan, kuin rakennustenkin kanssa. Mutta kun ei ole mihinkään kiire. Nyt voi vain keskittyä kaikkeen siihen, mistä ovat vuosikausia haaveillut. Työntää sormet tukevasti multaan, kitkeä, nikkaroida, istuttaa, tarkkailla luontoa. Aitoista ja navetanylisiltä on löytynyt monia vanhoja kippoja, kiuluja ja koreja, jotka tulevat saamaan entisöintikäsittelyn ja uuden ilmeen.



Kun eilen illalla katselin ja kuuntelin isäntäparin jutustelua näin selvästi, kuinka onnellisuus välittyy koko olemuksesta. Rentoutena, iloisina ilmeinä, energisinä ajatuksina. Tälläinen elämänmuutos ei onnistuisi, ellei pariskunnan välillä vallitsisi yhteisymmärrystä siitä, kuinka edetään. Heidän tapauksessa siitä ei ole pelkoa. Ystävämme ovat oivaltaneen sen, että matka on yhtä tärkeä, kuin määränpäähän saapuminen. Yhdessä tekeminen ja puuhan paljous, ei heitä pelota. Yhtään epätoivon sävytteistä tai epäilevää kommenttia en heidän huuliltaan kuullut.


Täysin siemauksin maalla olosta nauttivat, myös pariskunnan omat koirat ja kissat, sekä vieraillulla olleet tyttärenkoirat ja tietenkin myös meidän naiset. Alkuun päädyttiin pistämään tytöt pihassa olevaan häkkiin, sillä urokset alkoivat käydä vähän liian innokkaiksi... Ennen häkin pystyttämistä pariskunnan tyttären tuotua koiriaan hoitoon sattui varsin hauska episodi. Kuvassa oikealla olevan sessun ( musta-valkoinen, joka seisoo ) nimi on AKKA. Tämä vanharouva on sangen vikkelä kintuistaan ja pyrki lähtemään omille teilleen. Koska oma emäntä ei paikalla ollut, oli talon isänän lopulta korotettava ääntään ja kirota päräytettäväkin - vieläpä varsin voimallisesti: " Akka perkele nyt pysyt omassa pihassa ! Hei ! Nyt Akka heti tänne....jne." Isäntä tapaa seuraavana aamuna postilaatikoilla naapurinmiehen. Akka säntää tielle ja komentosarja toistuu. Naapurin isännän ilme oli kuulema hyvin helpottuneen näköinen, kun hän oli epäuskoisena kysellyt, että onkos se tuon koiran nimi se akka ?  Hänen sydämeltään putosi varmasti talonkokoinen kivi. Naapurin rouvan kohtaloa ja turvallisuutta ei tarvinnut enää sen enempää arvuutella.


 
 
Illan hämärtyessä jätimme itsekkin hymyssäsuin tämän onnellisen kodin. Olemme iloisia heidän puolestaan. Yksi unelma on toteutunut ja sitä eletään nyt vahvasti ja täysillä. Tässä hetkessä. Työtä tehden, mutta rennolla otteella. Joka päivä.

Siispä kaikki vaan unelmoimaan !  Joku on joskus viisaasti sanonut: Kantsii funtsaa mitä toivoo, jos toive toteutuu.  

                                                 ----  unelmoivin terveisin Tuire ---

9.7.2013

TAIVASALLA

Kyllä meitä nyt lämmöllä ja auringolla hellitään. Kahden edellisen sateisen kesän jälkeen tämä on luksusta. Ja mikä parasta - kaikenlaisia öttiäisiäkin on todella vähän. Mitä nyt muutamat paarmat illittivät korvanjuuressa mökillä viime viikonvaihteessa.




Sunnuntaina "parkkeerasimme" aurinkotuoleinemme laiturille n. klo 9 aamulla ja viihdyimme mainiosti klo 18:sta ! En oikeastaan lukenut juuri mitään, saati kirjoittanut.... kunhan vain lekottelimme. Mieheni ja minä. Emme juuri jutelleetkaan ja tuo hiljaisuus ja omine ajatuksineen oleilu tuntui todella hyvältä. Malù ja Hetakin olla marnivat jaloissamme tai lilluivat rantavedessä.



Tämä pieni perhonen kierteli ymprilläni koko päivän. Tuon tuostakin se istahti kädelleni, olkapäälleni tai säärelleni. Havisuttelipa se siipiään kerran myös niskassani, kevyesti, hennosti. Samanlainen perhonen oli lennellyt myös siskoni lähellä hänen tekemisiään seuraillen heidän mökillään...... tämä synnytti väistämättä mielessäni kaikenlaisia ajatuksia... :)



Välillä katselimme tämän varsin liikuttavan seurueen etenemistä. Pesäpaikka on jossain rantaheinikossa ja topakasti emo ohjaili poikasiaan ohittamaan meidät sopivan välimatkan etäisyydeltä laiturista. Säpinää syntyi heti, kun työnnyin liian lähelle kameroineni matkantekoa kuvaamaan.


Pyhäjärvellä ainakin meidän puoleinen alue on todella rauhallinen. Vesiliikennettä ei käytännöllisesti katsoen ole lainkaan. Mitä nyt jokunen kalastaja soutuveneellään silloin tällöin silmiin osuu....
Sunnuntaina oli  järvenpintakin niin tyyni ja rauhallinen, joten olosuhteet rentoutumiselle olivat kaikin puolin otolliset.  Näistä hetkistä ihminen voimaantuu.

 

Ruokatuohut pidettiin yksinkertaisena. Salattia, haloumia, maissia ja perunaa. Ruisleipää ja Lihaisaa makkaraa. Saunan lämpenemistä odotellessa nautimme mukavan makuista punaviiniä.



Pallot ja muutkin Malùn mieltä kovasti aktivoivat lelut, pidettiin tällä reissulla visusti liiterissä. Hyvä päätös, sillä leikkivät Hetan kanssa keskenenään nyt paljon enemmä. Ja pitivät vahtia. Vähän turhankin pontevasti.... välillä kuultuaan ääniä, joita emme kyllä itse kuulleet, pinkaisivat vauhdilla tontin laidoille uhoamaan.


 

Hämmästyttävää kyllä, Heta ei tällä reissulla pudonnut kertaakaa laiturilta... Sensijaan rantakivillä piti taiteilla ja taituroida, niin että näkyy neitiä itseäänkin naurattavan tuo touhu.

Kun katselen sää ennustetta lähipäiville, niin näyttää siltä, että huomenna saadaan vettä korville, mutta sitten taas paistaa.


                                      Tällaisiahan ne olivat kaikki kesät. Silloin lapsena......  

3.7.2013

ELÄMÄ ON ...

Elämä on... iloa, surua, onnea, epäonnea, onnistumisia, vastoinkäymisiä, rauhattomuutta, rauhoittumista....Se on niin paljon kaikkea. Välillä ihanaa, välillä vaikeaa.




Vuoden vaihteessa tein lupauksia. Kirjasin niitä myös blogiini. Lupasin opetella elämään hetkessä. Toteutin lupaustani aktiivisesti jonkin aikaa. Sitten se vähän kuin unohtui, sen tärkeäksi ajattelemani voima jostain syystä haalistui ja hiipui.


Viimeiset kaksi viikkoa olen elänyt sen mukaan ihan luonnostaan. Vain meneillään olleilla hetkillä ja tilanteilla on ollut merkitystä. Mieli ja ajatukset ovat pysytelleet tiiviisti tässä ja nyt. Kaihosta, kaipauksesta ja luopumisesta huolimatta olen kokenut myös ihmeellistä levollisuutta ja kiitollisuutta. Kunpa osaisin pitää nämä tunteet ja hetkessä elämisen taidon jatkossakin itselläni. Kunpa malttaisin opetella sitä lisää ja muistaa sen tärkeyden.

        
 Miksi ihmeessa niin moni meistää uskoo, että jotakin parempaa tapahtuu sitten kun.......tai harmittelee ja murehtii mitä oli eilen ??



On kuitenkin niin totta se, että huomisesta emme todellakaan tiedä ja eiliselle emme enää mitään voi. Näiden kahden ääripään välissä on siis tämä arvokas hetki. NYT.



Tottahan elämän suola on se, että voi suunnitella tulevaisuutta ja niin pitää tehdäkin, mutta ei sitä kannata yrittää etukäteen elää. Ja noinkohan tuo "sitku" elämäntavan mukainen ajattelu kruunaa sitä varsinaista H-hetkeä, jota on mielessään jo useita kertoja hehkutellut. Uskon, että päämäärään päästyään nauttii enemmän, jos malttaa siihen asti, kun aika on.


Eilisen huolia ja murheita voin opetella jalostamaan. Onhan minulla onneksi mahdollisuus itse päättää, miten niitä mielessäni käsittelen. Nuo ajatukset päässäni, kun sattuvat olemaan ihan omiani. Minkälaisia merkityksiä asioille annan, missä valossa tapahtumia tarkastelen. Onko tapahtunut jotakin sellaista josta voisin  ottaa jatkossa opikseni vaiko sellaista joka on vain pakko ottaa vastaa ja hyväksyä.


Sähköpostiini on tullut useita kertoja kevään ja kesän aikana viestejä NLP-kursseista. Niillä keskitytään ymmärtämään ja harjoittamaan ajatuksien voiman merkitystä omassa hyvinvoinnissa.
Aika jännä juttu. NYT tuntuu siltä, että tuolle kurssille pitäisi osallistua. Pitääpä tutkia missä ja milloin niitä järjestetään. Monesti käy niin, että elämä tarjoaa sitä, mitä juuri kipeimmin tarvitsemme.



Paitsi, että yritämme usein epätoivoisestikin opettaa asioita lemmikeillemme, voisimme oppia itsekin heiltä yhtä, josta toista. Esimerkiksi tätä hetkessä elämisen jaloa taitoa :)


Näin pohtivissa tunnelmissa toivottelen teille hyvää yötä ja kiitän teitä hyvät ihmiset siitä, että olette jakaneet kirjoittamani tarinat kanssani lukemalla niitä.


                                                                     Tuire

30.6.2013

KULTALINTU

 
Kultalintu on nyt siipi maassa, sillä emo on poissa.... 
 
 



Äitini käytti tuota nimitystä minusta ja siskostani viime vuosina aina, kun menimme häntä Ruusulaan tapaamaan. Kuulen hyvin elävästi hänen äänensä ja näen hänen lempeän katseensa, kun hän tuon sanan lausui.


 

Äitienpäivän aikoihin hän sairastui flunssaan ja antibioottien voimalla siitä hetkeksi tokenikin. Kuumeilu alkoi kuitenkin uudelleen ja kuuri uusittiin. Pienikin rasitus alkoi käydä kovasti voimille. 19.6 Ruusulan lääkäri päätti lähettää äidin keskussairaalaan tutkimuksiin. Kuvauksissa todettiin keuhkokuume. Aloitettiin suonen sisäinen lääkitys. Äiti oli kuitenkin olosuhteisiin nähden pirteä. Kun tiedustelimme siskoni kanssa hänen vointiaan, hän totesi meille: " Olo on, kuin osuuskaupan hoitajalla" ja samalla suu suli hymyyn, sillä olimmehan hänen vierellään.


 

Suonen sisäisestä antibioottihoidosta huolimatta mitään edistystä ei tapahtunut. Kyllön terveyskeskussairaalassa kokeiltiin kahta ellei kolmeakin erilaista lääkettä, mutta tauti istui sitkeässä. Luonnollisesti myös voimat alkoivat hiipua.

Myöhään juhannuspäivänä äiti siirrettiin takaisin keskussairaalan keuhkotautien osastolle. Tehtiin lisää tutkimuksia ja antibiootteja vaihdettiin jälleen kerran. Kuvattiin vatsa, joka tuntui olevan kunnossa. Keskiviikkona tehtiin keuhkoihin tietokonekuvaus ja sieltä sitten löytyikin yllätys. Äidillä oli syöpä. Tämän löyöksen jälkeen kunto tuntui romahtavan ihan silmissä. Viime viikolla vietimme siskoni kanssa useita tunteja äidin vierellä sairaalassa. Kivut alkoivat olla sietämättömiä, joten niiden lievittämiseen annettiin morfiinia. Vielä torstaina äiti vastasi, kun puhuimme hänelle. Perjantaina siihen eivät enää voimat riittäneet...


Perjantaina menimme sairaalaan illalla uudelleen. Istuimme vuoteen vieressä ja silitimme hänen hiuksiaan ja kuiskailimme hänelle kuinka paljon häntä rakastamme ja kuinka tärkeä hän meille on. Tuon yön aikana siskoni kanssa itkimme, nauroimme, lauloimme ja puhuimme. Saimme olla huoneessa jossa ei ollut muita potilaita. Osaston ihanat yöhoitajat pitivät huolta äidin lisäksi myös meistä. Keittivät kahvia ja tekivät voileipiä. Aina kipulääkkeen lisäyksen yhteydessä heillä oli aikaa jutella kanssamme ja lohduttaa. Aamun tullen he kehoittivat meitä menenmään kotiin ja lepäämään hiukan. Päätimme niin tehdä, sillä äiti näytti nukkuvan levollisena, joten jätimme hänet ja sanoimme, että tulemme pian takaisin.



Kun sitten palasimme osastolle ja aukaisimme sen oven näimme, että samaan aikaan aukeaa äidin huoneen ovi ja sieltä tuodaan sänkyä, joka oli lakanalla peitetty.... hoitajat tajusivat samalla keitä olemme, tulivat luoksemme ja halasivat sekä totesivat äidin kuolleen hetki sitten.

Minulla ei ole sanoja kuvailemaan tuota hetkeä. Uskon, että saman kokenut voi ymmärtää mitä tuolla hetkellä ihminen tuntee. Saimme vielä kuitenkin nähdä äidin ja jättää hänelle jäähyväiset kauniissa muistohuoneessa.

Olen kiitollinen niin monesta asiasta. Olen kiitollinen siitä, että alzheimerintauti ei äitiä vienyt, sillä hänen kanssaan saattoi jutella ja hän tiesi kuka on ja keitä me olemme viimeiseen asti. Olen kiitollinen siitä, ettei hänen tarvinnut kärsiä niitä sietämättömiä kipuja yhtään pidempään. Olen kiitollinen siitä, kuinka äiti on valmistanut meitä jo useita vuosia tätä hetkä varten.
Tiedämme mitä hän toivoi, kuinka hän suhtauti kuolemaan.

Hän sanoi meille. "Kun minä potkasen tyhjää ( huumorilla, mutta hyvin jämäkästi ) niin elekää tytöt itkekö ! Järjestäkää bileet." Hän ei pelännyt kuolemaa vaan sanoi, että unten mailla, huolta vailla.
Hän aina toivoi, että kun pääsisi lämpösiin multiin. Tämä toteutui. Ja hyvillä mielin hän oli myös siitä, että hän tiesi mihin hänet siunataan. Äiti sanoi, että "mulla on paikka" - oman äitinsä vieressä.

Nämä tuntemattoman kirjoittajan sanat lohduttavat minua hyvin paljon juuri nyt ja kiteyttävät ne ajatukset, joita äiti halusi meille välittää.

Voit itkeä hänen lähtöään tai iloita hänen elämästään.
Voit sulkea silmäsi ja rukoilla, että hän palaa - tai avata ne ja nähdä sen, minkä hän jätti
jälkeensä.
Sydämesi voi olla tyhjä, koska et näe häntä enää - tai sen voi täyttää rakkaus jonka yhdessä jaoitte.
Voit kääntää selkäsi huomiselle ja elää mennessä - tai voit iloita huomisesta menneen voimalla.
Voit joko muistaa vain sen, että hän on poissa tai vaalia hänen muistoaan ja antaa sen elää.
Voit antaa kyynelten huuhtoa häne muistonsa mielestäsi tai tehdä niin kuin hän haluaisi:
HYMYILLÄ, AVATA SILMÄSI, RAKASTAA JA JATKAA ELÄMÄÄ. 


  
ÄITINI MUISTOA KUNNIOITTAEN, SUURELLA RAKKAUDELLA JA HELLYYDELLÄ


                                                                -  TUIRE -
 

19.6.2013

KOHOKOHTIA

Kesäkuu on ollut täynnä mukavia tapahtumia. Piharemontti on vihdoinkin saatu päätökseen ja nyt voimme alkaa nauttimaan aikaansaannoksista ja odottaa kasvien sekä nurmikon kasvamista. Tämän kunniaksi oli pakko poksauttaa kuhuoviinipullo auki ja juhlistaa taphtumaa. Onhan tätä odotettu jo pitkään. Palttiaraallaa yksitoista vuotta !
 
 
 
 
 

Toinen odotettu tapahtuma oli ystäviemme tupaantuliaiset Espanjan Benalmadenassa. He ostivat sieltä viime syksynä talon ja kutsuivat nyt ystäviään juhlimaan kanssaan. Palasimme matkalta viime sunnuntaina varhain aamulla. Reissun jälkeen mieli on virkistynyt, mutta kroppa vähän väsähtänyt. Oli todella hauskaa viettää viiko letkeissä tunnelmissa seurustellen. Jälleen kerran tuli naurettua niin paljon, että veikkaan saaneeni muutaman vuoden lisää....




Villa Avalon on upea talo, joka sijaitsee Benalmadenassa hyvien liikenneyhteyksien päässä sekä lentokentältä, että kaikista muistakin palveluista. Talosta puuttuu vain uima-allas, mikä kyllä isäntäparin mukaan valmistuu vielä tämän vuoden aikana. Tämän "puutteen" korjasimme hankkimalla porukalla tilapäisen altaan tupaantuliaislahjana. Allas oli sen verran suuri, että mahduimme siellä jopa porukalla köllöttelemään ja siinä helteessä ajoi varsin mainiosti asiansa.



Talon kattoterassilta avautuu upeat panoraama maisemat sekä merelle........




.... että vuoristoon. Asuntoalue on rauhallinen tai ainakin oli - niin kauan kun seurueemme saapui paikalle. Vitsailimme siitä, josko naapuritalohin ilmestyy SE VENDE-kylttejä ( myytävänä ) vierailumme jäljiltä.

Viikon ohjelmassa oli myös ystävättäremme syntymäpäivät. Ja mitkä juhlat hän meille järjestikään !
Aamu alkoi shampanja brunssilla. Tämän jälkeen pelasimme syntymäpävän hengessä hauskan golfkisan. Villaan palattuamme meille tarjoiltiin maittava tapaslounas. Ilta huipentui vielä upeaan juhalaillalliseen sekä keskinäiseen hauskanpitoon. Meitä siis pidettiin, kuin piispaa pappilassa ja voin vakuuttaa, että suu ei yhdeltä maistunut. Uskon, että nämä syntymäpäivät jäivät meidän kaikkien mieleen.

 

Reilun viikon aikana tuli rautaisannos golfia. Pelasimme kahdeksan kierrosta ja se tuntui kyllä kropassa. Vaikka ja onneksi, pelasimme autojen kanssa, niin helteinen sää ja päivittäinen mailojen heiluttelu kävi kyllä liikuntasuorituksesta täysin. Lähes joka päivä järjestimme pienet leikkimieliset parikilpailut eri kokoonpanoin. Tämä osoittautui paljon hauskemmaksi tavaksi pelata, kuin jos olisimme nakutelleet palloa yksilöinä. Valtaosalla meistä oli vielä niin vähän kierroksia tälle kesälle, että tilanne olisi saattanut tuntua enemmän kuritukselta, kuin huvitukselta.

Ehdottomiin kohokohtiin kesäkuussa kuuluu myös poikani Tatun onnistuminen Paltamo Openissa. Hänen sijoituksensa siellä oli 5. ja ensimmäinen vähän suurempi palkintoshekki ammattilaisena on nyt saatu plakkariin. Näitä lisää.




Nämä kaksi kaunotarta vetäytyivät lomaviikkomme ajaksi maaseudun rauhaan. Rauha lienee kyllä kadonnut koirahoitolassa olleilta uroksilta, sillä Hetalla alkoi juoksut siellä ollessaan. Viereissä karsinassa ollut uroskoira oli suhauttanut sellaiset "annokset" Hetan makuualustalle, että se on vieläkin pihassa tuultumassa, ennen kuin työnnän sen koneeseen pestäväksi. Kovin olivat tytöt mielissään, kun pääsivät jälleen kotiin ja viihtyvät tiiviisti kupeessa rapsutuksia suorastaan vaatien.

"Vanhana" päreiden tekijänä Heta pisti hetimiten juoksuhousunsa palasiksi. Neiti ei ilmiselväti tykkää moisia pöksyjä pidellä. Olen antanut periksi, sillä ne oli jo kolmannet, jotka ovat kokeneet saman kohtalon. Tyttö on kuitenkin siisti, se täytyy sanoa. Pitää itsensä hyvin puhtaana, joten juoksennelkoon sitten ilman ja mitä tiputtelee, niin pyyhitään pois.

Pitkästä aikaa on juhannukselle luvassa helteistä ja aurinkoista säätä. Nyt nautitaan kesästä ja yöttömästä yöstä, sillä kohta se alkaa taas päivä pidentyä.

Oikein auvoisaa juhannuksen alusviikkoa kaikille teille :)