On helmikuun loppu 2011 ja olemme palaamassa parinviikon lomamatkaltamme Thaimaan lämmöstä. Jonotamme matkalippujen ja passien tarkastuspisteeseen ja sitä kautta pääsyä Finnairin lähtöhalliin. Työnnän käden laukkuni uumeniin ja varmistan, että muistinhan varmasti tunkea puhallettavan niskatyynyni mukaan käsimatkatavaroihin. Edessä on yhdentoistatunnin yölento ja on erittäin positiivista, jos pystyn nukkumaan edes tunnin yhtäjaksoisesti.
Kun vuoroni tulee, ojennan passini ja matkalipun ystävällisen näköiselle Thaimaalaisvirkailijalle.
Hän ottaa ne vastaan, siristää silmiään, katsoo vielä tietokoneensa näyttöön ja pyytää voisiko Madam, astua ystävällisesti syrjään ja odottaa hetken. Matkustusasiakirjani jäävät hänelle. Takana tulevalle miehelleni toistetaan sama kehoitus... vain madam vaihtuu sir ´ksi. Seisomme meille osoitetussa paikassa ja mikäli se vain olisi mahdollista, jättisuuret kysymysmerkit roikkuisivat päittemme yläpuolella. Mitä helvettiä, sihautan miehelleni hampaideni välistä. Niissä meidän matkalaukuissa on jotain häikkää. Mitä häikkää niissä voi olla ? Mieheni rauhoittelee minua, mutta näen, että hänenkin aivonsa raksuttavat kiivaasti. Noin viiden minuutin odottelun jälkeen passimme ja matkalippumme ottanut virkailija palaa luoksemme ja sanoo vaihtaneensa lippumme bisnesluokkaan, IF YOU DON´T MIND !!!! Kun alan hitaasti ymmärtämään tämän viestin sisällön, tunnen kuinka suuni vetäytyy korvia kohti ja onnistun vain toteamaan, " RI-HI-HI-HILI" ? Hän pudistelee hienoisesti päätään ja vie sormensa huulilleen. Olen välittömästi juonessa mukana ja vedän suurin ponnistuksin kasvoni peruslukemille.
Kun tämä valtava teräslintu on tankattu, siivottu ja kaikista laukuista lastattu pääsevät matkustajat sisään. Kuulemme kuulutuksen, jossa pyydetään ensin bisnesluokassa matkustavia astumaan koneeseen. Sen jälkeen ovat tervetulleita Finnairplus-jäsenet sekä muut matkustajat. Meitä lähtee liikkeelle pieni joukko kohti lähtöporttia. Yritän loihtia kasvoilleni huolettoman kosmopoliitin ilmeen ja liikun eteenpäin erittäin kevein askelin. Astumme koneeseen. Ovella odottava lentoemäntä ohjaa meidät sulavasti peremmälle matkustamoon. Tulemme avaraan, hyvin ilmastoituun ja rauhallisen valoisaan tilaan. Kukaan ei tuupi takana tai jäkitä edessä. Käytävällä kuohuviinitarjottimen kanssa seisova toinen lentoemäntä ojentaa lasit käteemme sekä ohjaa meidät omille paikoillemme. (Kylläpä jo janottikin.)
Asettaudumme istumaan. Nipistän miestäni käsivarresta ja kuiskaan hänelle onko tämä totta? nipistän salaa myös itseäni, sillä uumoilen, että matkasta tulee muodostumaan erittäin miellyttävä ja ikimuistoinen. Ryhdyn tutkimaan istuimeni viereisessä paneelissa olevia vipuja, vimstaakeja ja nappuloita. Painan yhdesta ja tunnen, kuinka selkänojani alaosa alkaa muljuamaan mukavasti edeten pienin puristuksin ja painalluksin kohti yläselkää aina hartioille asti. Saan siis parhaillaan mitä rentouttavinta selkähierontaa. Suljen silmäni ja annan ihmepenkin tehdä taikojaan. Ja mikä parasta, tämä väsymätön hieroja on palveluksessani heti, kun vain painan tuosta samaisesta nappulasta. Nousu on tapahtunut huomaamatta ja sieraimiimme alkaa leijailla herkullista ruoantuoksua. Saamme käsiimme tyylikkään meny`n, josta voimme valita alku- pää-, ja jälkiruoan sekä viinilistan. Listassa on perusteelliset kuvaukset odotettavissa olevista makuelämyksistä sekä tieto, mistä maasta tämä ainutlaatuinen helmi on lähtöisin ja mitä rypälelajikettä on valmistuksessa käytetty. Ainut asia joka listalta puuttu, on viinin hinta, mutta sillähän ei ole mitään merkitystä, sillä täällä on kaikki ilmaista. Valitsemme mieleisemme ateriakokonaisuuden, jonka jälkeen lentoemäntä tiedustelee ruokajuoma toiveitamme. Tunnustan rehellisesti, ettemme ole mitään viinientuntijoita, joten toivomme hänen suositustaan. Hän kertoo meille kaikkien tarjolla olevien viinien olevan erinomaisia ja keksii, että voimme, ja itseasiassa meidän täytyy, maistaa useampaakin vaihtoehtoa. Suostumme mielihyvin arvatenkin tähän makuaistejamme avartavaan ehdotukseen.
Ateria tarjotaan posliiniastioista, juomat nautitaan laseista ja aterimet ovat terästä. Ottaen huomioon, kuinka tarkkoja lentomatkustamisessa nykyisin ollaan, hämmästelen näitä teräksisiä vermeitä. Vilkuilen epäluuloisena ympärilleni, sillä tietääkseni ( ainakin amerikkalaisissa elokuvissa) kaikista ovelin pahis ja gansteri sekä koko konekaappauksen "aivot" on se sliipattu täydellisesti istuvaan Armanin pukuun pukeutunut salkkumies, joka matkustaa bisnesluokassa. Koska lähistöllä ei näy yhtään Armanin pukuun sonnustautunutta, epäilyttävän näköistä urosta, joka voisi hetkenä minä hyvänsä lyödä Hackmanin veitsen kurkulleni, rauhoitun ja nautin päivällisestäni täysin siemauksin. Makuelämyksen täydentää lentoemännän suosittelema jälkiruokaviini, joka on hänen mukaansa kuin linnunmaitoa ja vähän "by the way" mentaliteetillä ilmaistuna, vielä sangen hintavaakin. Emme siis voi mitenkään vastustaa kiusasta olla nauttimatta tätä nielua ihanasti voitelevaa nektaria. Ruokailun päätyttyä raapustan hätäisesti kaikkien viinien nimet mieheni sudokulehden reunaan, sillä kukapa tietää jos joitakin näistä uusista tuttavuuksista tulisi hakittua pullollinen tai kaksi pimeiden talvi-iltojen ratoksi.
Tutustuminen ihmepenkin salattuihin ominaisuuksiin jatkuu. Löydän lokeron, jonka uumenista nostan esiin pienen pussukan. Pussukan sisältöä on selvästi mietitty hyvin tarkkaan, sillä se sisältää kaikkea fantsua, joita lennonaikana tullaan tarvitsemaan. Pehmoiset resorittomat unisukat, korvatulpat, silmämaskin, hammasharja/hammastahna putkilon lentoyhtiön logolla varustettuna, kosteusvoidetta sekä partahöylän ja vaahdon. Sipaisen unisukat koipiini ja lähden pussukan kanssa iltapesulle. Hyvä ruoka ja rentouttava viini ovat tehneet tehtävänsä, enkä jaksa avata edessäni olevaa viihdekeskusta. Painan yhtä napeista ja tunnen kuinka penkki alkaa liukua pehmeästi alaspäin siten, että olen lopulta makuuasennossa. Pöyhin tyynyni ja vedä peiton korvilleni. Hetken kuluttua olenkin jo umpiunessa.
Heräilen vaimeisiin ääniin monta tuntia myöhemmin, kun matkaa Helsinkiin on jäljellä enää reilu tunti. Nautimme maittavan aamiaisen ja pian sen jälkeen tunnemme kevyen tömähdyksen, kun koneen pyörät iskeytyvät kotimaan kamaralle. Olemme virkeitä hyvin nukutun yön jälkeen ja edessämme oleva reilut kolmetuntia kestävä ajomatka Jyväskylään ei tunnu lainkaan vastemieliseltä.
Ajomatkan aikana kertaamme tapahtunutta ja toteamme, kuinka toisenlaista tuo lentomatkustaminen voi parhaimmillaan olla. Päätämme tutkia heti kotiin päästyämme paljonko se maksaisi, jos vaikka seuraavan kerran....... Hinnan nähtyämme tulemme siihen tulokseen, että turistiluokassa lentäminen on itseasissa ihan OK. Tämä olkoon sellainen "once in life time" juttu. Ellemme sitten voita lotossa tai lentämällä ensin miljoona kilometriä tule tienanneeksi finnairpluspisteillä mahdollisuuden matkustusluokan korottamiseen.
Kun vuoroni tulee, ojennan passini ja matkalipun ystävällisen näköiselle Thaimaalaisvirkailijalle.
Hän ottaa ne vastaan, siristää silmiään, katsoo vielä tietokoneensa näyttöön ja pyytää voisiko Madam, astua ystävällisesti syrjään ja odottaa hetken. Matkustusasiakirjani jäävät hänelle. Takana tulevalle miehelleni toistetaan sama kehoitus... vain madam vaihtuu sir ´ksi. Seisomme meille osoitetussa paikassa ja mikäli se vain olisi mahdollista, jättisuuret kysymysmerkit roikkuisivat päittemme yläpuolella. Mitä helvettiä, sihautan miehelleni hampaideni välistä. Niissä meidän matkalaukuissa on jotain häikkää. Mitä häikkää niissä voi olla ? Mieheni rauhoittelee minua, mutta näen, että hänenkin aivonsa raksuttavat kiivaasti. Noin viiden minuutin odottelun jälkeen passimme ja matkalippumme ottanut virkailija palaa luoksemme ja sanoo vaihtaneensa lippumme bisnesluokkaan, IF YOU DON´T MIND !!!! Kun alan hitaasti ymmärtämään tämän viestin sisällön, tunnen kuinka suuni vetäytyy korvia kohti ja onnistun vain toteamaan, " RI-HI-HI-HILI" ? Hän pudistelee hienoisesti päätään ja vie sormensa huulilleen. Olen välittömästi juonessa mukana ja vedän suurin ponnistuksin kasvoni peruslukemille.
Kun tämä valtava teräslintu on tankattu, siivottu ja kaikista laukuista lastattu pääsevät matkustajat sisään. Kuulemme kuulutuksen, jossa pyydetään ensin bisnesluokassa matkustavia astumaan koneeseen. Sen jälkeen ovat tervetulleita Finnairplus-jäsenet sekä muut matkustajat. Meitä lähtee liikkeelle pieni joukko kohti lähtöporttia. Yritän loihtia kasvoilleni huolettoman kosmopoliitin ilmeen ja liikun eteenpäin erittäin kevein askelin. Astumme koneeseen. Ovella odottava lentoemäntä ohjaa meidät sulavasti peremmälle matkustamoon. Tulemme avaraan, hyvin ilmastoituun ja rauhallisen valoisaan tilaan. Kukaan ei tuupi takana tai jäkitä edessä. Käytävällä kuohuviinitarjottimen kanssa seisova toinen lentoemäntä ojentaa lasit käteemme sekä ohjaa meidät omille paikoillemme. (Kylläpä jo janottikin.)
Asettaudumme istumaan. Nipistän miestäni käsivarresta ja kuiskaan hänelle onko tämä totta? nipistän salaa myös itseäni, sillä uumoilen, että matkasta tulee muodostumaan erittäin miellyttävä ja ikimuistoinen. Ryhdyn tutkimaan istuimeni viereisessä paneelissa olevia vipuja, vimstaakeja ja nappuloita. Painan yhdesta ja tunnen, kuinka selkänojani alaosa alkaa muljuamaan mukavasti edeten pienin puristuksin ja painalluksin kohti yläselkää aina hartioille asti. Saan siis parhaillaan mitä rentouttavinta selkähierontaa. Suljen silmäni ja annan ihmepenkin tehdä taikojaan. Ja mikä parasta, tämä väsymätön hieroja on palveluksessani heti, kun vain painan tuosta samaisesta nappulasta. Nousu on tapahtunut huomaamatta ja sieraimiimme alkaa leijailla herkullista ruoantuoksua. Saamme käsiimme tyylikkään meny`n, josta voimme valita alku- pää-, ja jälkiruoan sekä viinilistan. Listassa on perusteelliset kuvaukset odotettavissa olevista makuelämyksistä sekä tieto, mistä maasta tämä ainutlaatuinen helmi on lähtöisin ja mitä rypälelajikettä on valmistuksessa käytetty. Ainut asia joka listalta puuttu, on viinin hinta, mutta sillähän ei ole mitään merkitystä, sillä täällä on kaikki ilmaista. Valitsemme mieleisemme ateriakokonaisuuden, jonka jälkeen lentoemäntä tiedustelee ruokajuoma toiveitamme. Tunnustan rehellisesti, ettemme ole mitään viinientuntijoita, joten toivomme hänen suositustaan. Hän kertoo meille kaikkien tarjolla olevien viinien olevan erinomaisia ja keksii, että voimme, ja itseasiassa meidän täytyy, maistaa useampaakin vaihtoehtoa. Suostumme mielihyvin arvatenkin tähän makuaistejamme avartavaan ehdotukseen.
Ateria tarjotaan posliiniastioista, juomat nautitaan laseista ja aterimet ovat terästä. Ottaen huomioon, kuinka tarkkoja lentomatkustamisessa nykyisin ollaan, hämmästelen näitä teräksisiä vermeitä. Vilkuilen epäluuloisena ympärilleni, sillä tietääkseni ( ainakin amerikkalaisissa elokuvissa) kaikista ovelin pahis ja gansteri sekä koko konekaappauksen "aivot" on se sliipattu täydellisesti istuvaan Armanin pukuun pukeutunut salkkumies, joka matkustaa bisnesluokassa. Koska lähistöllä ei näy yhtään Armanin pukuun sonnustautunutta, epäilyttävän näköistä urosta, joka voisi hetkenä minä hyvänsä lyödä Hackmanin veitsen kurkulleni, rauhoitun ja nautin päivällisestäni täysin siemauksin. Makuelämyksen täydentää lentoemännän suosittelema jälkiruokaviini, joka on hänen mukaansa kuin linnunmaitoa ja vähän "by the way" mentaliteetillä ilmaistuna, vielä sangen hintavaakin. Emme siis voi mitenkään vastustaa kiusasta olla nauttimatta tätä nielua ihanasti voitelevaa nektaria. Ruokailun päätyttyä raapustan hätäisesti kaikkien viinien nimet mieheni sudokulehden reunaan, sillä kukapa tietää jos joitakin näistä uusista tuttavuuksista tulisi hakittua pullollinen tai kaksi pimeiden talvi-iltojen ratoksi.
Tutustuminen ihmepenkin salattuihin ominaisuuksiin jatkuu. Löydän lokeron, jonka uumenista nostan esiin pienen pussukan. Pussukan sisältöä on selvästi mietitty hyvin tarkkaan, sillä se sisältää kaikkea fantsua, joita lennonaikana tullaan tarvitsemaan. Pehmoiset resorittomat unisukat, korvatulpat, silmämaskin, hammasharja/hammastahna putkilon lentoyhtiön logolla varustettuna, kosteusvoidetta sekä partahöylän ja vaahdon. Sipaisen unisukat koipiini ja lähden pussukan kanssa iltapesulle. Hyvä ruoka ja rentouttava viini ovat tehneet tehtävänsä, enkä jaksa avata edessäni olevaa viihdekeskusta. Painan yhtä napeista ja tunnen kuinka penkki alkaa liukua pehmeästi alaspäin siten, että olen lopulta makuuasennossa. Pöyhin tyynyni ja vedä peiton korvilleni. Hetken kuluttua olenkin jo umpiunessa.
Heräilen vaimeisiin ääniin monta tuntia myöhemmin, kun matkaa Helsinkiin on jäljellä enää reilu tunti. Nautimme maittavan aamiaisen ja pian sen jälkeen tunnemme kevyen tömähdyksen, kun koneen pyörät iskeytyvät kotimaan kamaralle. Olemme virkeitä hyvin nukutun yön jälkeen ja edessämme oleva reilut kolmetuntia kestävä ajomatka Jyväskylään ei tunnu lainkaan vastemieliseltä.
Ajomatkan aikana kertaamme tapahtunutta ja toteamme, kuinka toisenlaista tuo lentomatkustaminen voi parhaimmillaan olla. Päätämme tutkia heti kotiin päästyämme paljonko se maksaisi, jos vaikka seuraavan kerran....... Hinnan nähtyämme tulemme siihen tulokseen, että turistiluokassa lentäminen on itseasissa ihan OK. Tämä olkoon sellainen "once in life time" juttu. Ellemme sitten voita lotossa tai lentämällä ensin miljoona kilometriä tule tienanneeksi finnairpluspisteillä mahdollisuuden matkustusluokan korottamiseen.
Voi hyvänen aika, oi jospa olisin saanut olla mukana!!!
VastaaPoista