25.3.2013

KAIKKI VIELÄ EDESSÄPÄIN....


Olenko jo kertonut kuinka rakastan kevättä ? Jos en, niin nyt se julkituotakoon. Kevät on mielestäni se kaikista paras vuodenaika. Se on odotusta, se on uuden alkua, se on linnunlaulua, mullan tuoksua ja piteneviä päiviä. Ja ennenkaikkea se on valon lisääntymistä.

Ja voih !... Sitä hetkeä, kun ensimmäiset Leskenlehdet tai Krookukset pistävät esiin lumen keskeltä tai vielä karun ja lakaistuneen mättään siimeksestä.
Lienee tullut selväksi, että I LOVE SPRING.

Pääsiäinen on sitä aikaa, kun tähän oikein todella havahtuu. Eilen koirien kanssa päivälenkillä käydessäni huomasin, kuinka lumet ovat alkaneet sulaa. Pieniä puroja virtaili teillä siellä täällä ja kirkkaana paistava aurinko oli houkutellut ihmisiä ulkoilemaan. Jäällä istui niin pilkkijät, kuin auringonpalvojatkin. Hiihtäjät, koirien kanssa lenkkeilijät ja olipa siellä yksi pyörälläänkin. Ihmiset näyttivät iloisilta ja askeleet keveiltä. En taida olla tämän kevät huuman kanssa yksin.



 Koska noita luonnosta versovia kukkia saa vielä kuitenkin hetken odotella voi ilahduttaa itseään kukkakaupan hankinnoilla. Ostin Narsissikassin ja nyt odotellaan kukintoa. Kaivelin myös pääsiäiskoristepussukan varastojen kätköistä ja sieltä nostin tuon kanan pöytään "kotkottamaan." 







Pussia pemistellessäni löysin sulkia, munia ja
tipuja. Olipa siellä Kukkokin, joten täytyy tässä viikon mittaan lisäillä näitä pääsiäiselle tyypillisiä koristeita.

Voi olla, että lampaanviulu jää - tänäkin vuonna kauppaan. Joten päätin pistää tuon koriste lampaan munakynttilöiden kaveriksi. Ei sillä, etteikö tässä talossa lammas maistuisi... on vain niin huono kokemus sen valmistamisesta.

Kerran olen yrittänyt lammaspaistia laittaa ja epäonnistuin täydellisesti. Lihat päätyivät muistaakseni ystäväni koirille, jotka arvatenkin pyyhkivät viiksiään pitkään ja hartaasti tuon heille niin makoisan aterian päätteeksi.

Kauppareissulla tarttui käteeni kimppu neilikoita. Vinkin nappasin Suloista elämään blogista. Nyt nämä kauniit  ja todella kestävät kaunokaiset sulostuttavat olohuoneeni pöydällä.

Piinaviikko ei ole alkanut ollenkaan piinaavasti. Ainakin tällä Jyväskylässä aurinkopaistaa edelleen ja samanlaista on luvassa pitkälle tätä viikkoa. Siispä oikein hyvää kevättä ja pääsiäisen odotusta.    
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti