3.1.2014

TAMMIKUINEN OLO !

TAMMIKUU ON TAITEKOHTA. EDESSÄ IHMEELLINEN VUOSI.
MINKÄLAISEN OMASTANI TEKISIN ?

( Anno Domini 2013 )



Vuosi vaihtui rakettien paukkuessa. Hyvin usein on paukkuneet myös pakkaset, mutta tämä vuosi 2014 alkoi hyvin leudossa säässä. Toivottavasti koko vuodesta tulee kaikilla tavoin leuto ja lempeä.

Kun tammikuun ensimmäinen päivä koitti, alkoivat kaikki jouluun liittyvät koristeet näyttää surullisilta ja merkityksettömiltä. Joulupallot ja kuusi suorastaan vaativat päästä vuodeksi varaston perukoille köllöttelemään. Ne olivat tehtävänsä täyttäneet, joten kodin palauttaminen arkiseen tilaansa tapahtui vielä uudenvuodenpäivänä.

 

Ihan kevään vaaleille linjoille en vielä kuitenkaan mennyt...jotain väriä tähän harmauteen piti vielä jättää.


Olohuone minulla on ollutkin koko syksyn punaisten "pilkkujen" sävyttämä ja se alkaa jo kyllästyttää. Nuo kaksoisverhotangot ovat todella työläät verhojen vaihtamiselle, mutta kunhan saan tässä kohta otettua itsenäni niskasta kiinni, niin olohuone tule kokemaan värimaailman muutoksen. Pohjatyö on jo tehty, sillä ollen vilkuillut huonetta jo muutaman päivän paheksuvasti.


 
Välillä on tullut vilkuiltua myös tätä parivaljakkoa paheksuvasti. Neideillä alkoi juoksut tuossa joulun kynnyksellä ja siitä aiheutunut hormonien hyrrääminen on saanut aikaan melkoiset melskeet....kolme päivää otattivat aamusta iltaan. Tänään on ollut jo huomattavasti rauhallisempaa. Ei ole helppoa näillä sessukoilla silloin, kun ovat omien viettiensä armoilla. Jos meille olisi sattunut vierailulle uros, olisi varmaan muistanut tämän reissun ikuisesti. Kaksi innokasta seireeniä piirittämässä....
Muutamia uroksia olen kyllä nähnyt hortoilemassa tuossa tontin reunoja nuuskimassa, mutta eivät ole kuitenkaan käyneet sisälle pyrkimässä...senkin kun saattavat tehdä,  jos karkuteillä olleessaan osuvat oikean talon kulmille ;)


Tänä aamuna aamukahvia keitellessäni katselin ikkunasta ulos ja mietin, kuinka on ihan tammikuinen olo. Arki on alkanut. Taivas on pilvessä. On pikku pakkanen. JA kohta saan itselleni mieluisaa tekemistä, sillä minulle tulee kynsihuoltoon asiakas. Mukavan ja antoisan tekemisen lomassa saa puhua ihanien naisten kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä. Ja jos lopputulos sattuu vielä miellyttämään meitä molempia, olen palkkani saanut. Tässä asiakkaani halusi lyhyet kynnet, tulevien työtehtäviensä vuoksi. Niitä lyhennettiin melkoisesti ja laitettiin valkoinen hillitty hile kokokynnelle.
Seuraavassa huollossa on kuulema sitten jonkun paljon räväkämmän värin ja pituuksien aika.   


Niin. Tuo alun lause jääköön vielä tekeytymään mieleeni. Mitään uuden vuoden lupauksia en ole tehnyt. Taidan lupailla pitkin vuotta, jos tarvetta ilmenee.

Iloa, Valo, Onnea ja Rakkautta toivotan kaikkien vuoteen 2014 !

                                          ------- Tuire ------

2 kommenttia:

  1. Samanlaisia paheksuvia katseita olen myös luonut meidän olohuoneeseen. 5 minuuttia sitten sanoinkin ihan ääneen että kyllästyttää koko sisustus. Tarttes tehdä jotain! Liikaa tavaraa, joten taas kirppistä pystyyn. Olisi kyllä ollut tuo meidän jatkuvasta lemmenkipeydestä kärsivä Sulomme kiva tuoda teille naisten koulutettavaksi. Olisikohan yhtään into laantunut kun innokkaat typyt olisivat olleet kimpussa....

    VastaaPoista
  2. Sulo ei olisi jäänyt mitään vaille....se on varmaa ja uskon, ettei vähään aikaan olisi naisia vilkuillut. On täällä nyt sellaiset pakkaukset, että vievät pojilta taatusti tassut alta :)

    VastaaPoista