Minulla on kestävyysvaje! Kyse ei nyt ole valtiontaloudesta tai edes omasta taloudestani. Tätä sanaa voidaan kyllä käyttää kuvaamaan muitakin asioita. Meillä jokaiselle on varmasti toteuttamatta joitakin asioita, mitkä omassa mielessämme ehdottomasti pitäisi tai täytyisi tehdä. Nämä pitäisi ja täytyisi teemat voivat pyöriä ajatuksissamme jopa vuosikausia, mutta niille ei tunnu koskaan tapahtuvan mitään. Saattaa käydä niin, että projekti päätetään jossain vaiheessa aloittaa, mutta hyvin pian tullaan pisteeseen, jossa ote kirpoaa. Ei vaan enää jaksa. Asia ei tunnukkaan enää tärkeältä. Lyödään hanskat naulaan. Tarmo asian tai toiminnan loppuun saattamiseen hiipuu ja kestävyys pettää... Vai oliko sitä lopulta alunalkaenkaan ?
Omalla kohdallani kaikista selkein esimerkki on tyytymättömyys omaan elopainooni. Voin vilpittomästi tunnustaa, että tämä teema on kukkunut ajatusteni taustalla vuosia kausia !!! Ajatelkaa,
vuosi kausia. Kuinka paljon energiaa ( ei tosin eteenpäin vievää ) on kulunut tämän asian parissa taikinoidessa. "Taikinanassani" on, (riipuen valmistusajankohdasta) ollut selkeästi kaksi hyvin merkittävää ainesosaa. Pääraaka-aineena on joko opettelen hyväksymään itseni sellaisena, kuin olen,
tai nyt on kyllä ihan pakko saada tätä painoa pois ! Ja mitä on tapahtunut ? kumpi taikinoista on noussut paremmin ? kumpi on tuottanut kauniimmat pullat ? kumpaa tehdessä on kokenut sekä tekemisen, että onnistumisen riemun ? Valitettavasti ei kummassakaan. Tulos on ollut pannukakku.
Miksi tämä kestävyysvaje aina vain tuntuu syntyvän ? Tajusin, että minulla on ollut kumpaakin taikinaa valmistaessani todella huonot ja epämääräiset reseptit. Ensin mainittu taikina jää hyvin helpposti vaiheeseen, jossa pääraaka-aineen kaveriksi pitäisi lisätä ne tärkeät mausteet ja sidosaineet.
Jos ne jäävät pois, on aivan turhaa kuvittelua, että lopputulos olisi sitä, mitä sen toivoisi olevan. Taikinan rakenne jää vaillinaiseksi. Siitä ei saa otetta. Sen sitko ei taivu leivontaan. Voiko siis näin valmistettuu taikinaan vain opetella olemaan tyytyväinen. Pelkäänpä että ei voi.
Toisessa tapauksessa taikinan valmistusta ei oikeastaan koskaa edes aloita. Se pyörii kyllä mielessä, mutta on niiiin paljon asioita miksi JUURI NYT ei voi alkaa leipomaan. Sen siirtää tyypillisesti ensi maanantaihin, ensi kuun alkuun, vuoden alkuun, loman jälkeen, sitten kun..... ja niin tämä taikinakone jatkaa pyörittäen vispilöitään lähes tulkoon tyhjässä kulhossa. Lopulta kone hyytyy ja kulho on niin pahasti naarmiutunut, ettei sitä voi enää käytää. Vuodet vaihtuu, lomia tulee ja menee, maanantait seuraavat toisiaan.
Jos voisi laihtua pelkällä ajatuksen voimalla, niin minulla ei todellakaan olisi tätä paino-ongelmaa. Se ei nyt selvätikään näytä olevan mahdollista, joten on kaiveltava jostakin se kuuluisa plan B. Ajattelen tässä, että ensi maanantai voisi olla se THE MAANANTAI. Tosiasia kuitenkin on, että ajatustyötäkin tarvitaan. Otan käyttöön vanhoja hyväksi havaittuja työkaluja ja jokusen uudenkin.
Ruokapäiväkirja. Kirjaan siis kaiken suuhun panemani kiltisti ylös. Tästä sitten näen, missä mättää. Teen ruokakaupassa tietoisia valintoja. Asetan itselleni kokonais- ja väli tavoitteita. Mielessäni on myös yksi muheva "porkkana", jonka itselleni voisin suoda, kun tavoite on saavutettu. Etenen hiljaa kiiruhtaen. Kiloni eivät ole tulleet parissa viikossa, joten en voi odottaa niiden siinä ajassa PYSYVÄSTI lähtevän. Kaalisoppa-, lentoemäntä-, tai atkinson/wotkinson dieetit eivät ole minua varten. Ja olen ymmärtänyt, ettei dieetit ylipäätään voi johtaa pysyviin painon pudotuksiin. Luin tässä hiljattain jostakin,, että yli 90% laihduttajista "saa" menetetyt kilonsa korkojen kanssa takaisin. Tämä on hirvittävän masentava tieto. Mistä tämä johtuu ? onko vauhti ollut liian luja ? onko syöty pelkkää pussikeittoa ? Kaikkiin muutoksiin pitää totutella. Ruokavalion / liikunta tottumusten muuttaminen on hyvin, hyvin suuri muutos. Tästä kakusta pitää haukata vain sen kokoisia paloja joita voi kakistelematta niellä.
Tänä päivänä on myös tarjolla kaikenlaista mittaria ja seurantalaitetta, joiden avulla voi tarkkailla
tekemisiään ja seurata edistymistään. Latasin itselleni App Storesta ilmaisen version ohjelmasta nimeltään My fitnesspal. Ohjelmaan kirjataan päivittäin syömiset ja liikkumiset. Alussa myös painonpudotus tavoitte kg / viikko jne. Mieleni tekisi hankkia myös aktiivisuusranneke, joka "keskustelee" tämän ohjelman kanssa tuoden automaattisesti mukaan liikunnan osuuden. Aktiivisuus ranneke jääköön nyt kuitenkin vielä sinne kaupanhyllylle odottamaan. Lisätään leluja rattaisiin sitä mukaan, kun ensimmäiset tulokset ovat selkeästi nähtävissä. Sehän voisi olla palkintona välitavoitteen saavuttamisesta. Jään siis kiihkeästi odottamaan sitä iloista hetkeä, kun voin hakea oman aktiivisuusrannekkeeni kaupasta. Olisiko se pinkki ? vai kesää vasten valkoinen ?... mustakin toimii aina... hu, huu Tuire !! työ on tehtävä ensin. Sinulla on aikaa miettiä tuota rannekkeen väriä n. 3 kuukautta.
Hei mutta minullahan JO ON aktiivisuusranneke, kun otan tämän tytön ( Heta ) hihnaan sekä "siskonsa " Malùn ja lähden yhteiselle lenkille :)
Hyvää ystävänpäivää teille kaikille...... ja olkaahan aktiivisia.
Tuire
Omalla kohdallani kaikista selkein esimerkki on tyytymättömyys omaan elopainooni. Voin vilpittomästi tunnustaa, että tämä teema on kukkunut ajatusteni taustalla vuosia kausia !!! Ajatelkaa,
vuosi kausia. Kuinka paljon energiaa ( ei tosin eteenpäin vievää ) on kulunut tämän asian parissa taikinoidessa. "Taikinanassani" on, (riipuen valmistusajankohdasta) ollut selkeästi kaksi hyvin merkittävää ainesosaa. Pääraaka-aineena on joko opettelen hyväksymään itseni sellaisena, kuin olen,
tai nyt on kyllä ihan pakko saada tätä painoa pois ! Ja mitä on tapahtunut ? kumpi taikinoista on noussut paremmin ? kumpi on tuottanut kauniimmat pullat ? kumpaa tehdessä on kokenut sekä tekemisen, että onnistumisen riemun ? Valitettavasti ei kummassakaan. Tulos on ollut pannukakku.
Miksi tämä kestävyysvaje aina vain tuntuu syntyvän ? Tajusin, että minulla on ollut kumpaakin taikinaa valmistaessani todella huonot ja epämääräiset reseptit. Ensin mainittu taikina jää hyvin helpposti vaiheeseen, jossa pääraaka-aineen kaveriksi pitäisi lisätä ne tärkeät mausteet ja sidosaineet.
Jos ne jäävät pois, on aivan turhaa kuvittelua, että lopputulos olisi sitä, mitä sen toivoisi olevan. Taikinan rakenne jää vaillinaiseksi. Siitä ei saa otetta. Sen sitko ei taivu leivontaan. Voiko siis näin valmistettuu taikinaan vain opetella olemaan tyytyväinen. Pelkäänpä että ei voi.
Toisessa tapauksessa taikinan valmistusta ei oikeastaan koskaa edes aloita. Se pyörii kyllä mielessä, mutta on niiiin paljon asioita miksi JUURI NYT ei voi alkaa leipomaan. Sen siirtää tyypillisesti ensi maanantaihin, ensi kuun alkuun, vuoden alkuun, loman jälkeen, sitten kun..... ja niin tämä taikinakone jatkaa pyörittäen vispilöitään lähes tulkoon tyhjässä kulhossa. Lopulta kone hyytyy ja kulho on niin pahasti naarmiutunut, ettei sitä voi enää käytää. Vuodet vaihtuu, lomia tulee ja menee, maanantait seuraavat toisiaan.
Jos voisi laihtua pelkällä ajatuksen voimalla, niin minulla ei todellakaan olisi tätä paino-ongelmaa. Se ei nyt selvätikään näytä olevan mahdollista, joten on kaiveltava jostakin se kuuluisa plan B. Ajattelen tässä, että ensi maanantai voisi olla se THE MAANANTAI. Tosiasia kuitenkin on, että ajatustyötäkin tarvitaan. Otan käyttöön vanhoja hyväksi havaittuja työkaluja ja jokusen uudenkin.
Ruokapäiväkirja. Kirjaan siis kaiken suuhun panemani kiltisti ylös. Tästä sitten näen, missä mättää. Teen ruokakaupassa tietoisia valintoja. Asetan itselleni kokonais- ja väli tavoitteita. Mielessäni on myös yksi muheva "porkkana", jonka itselleni voisin suoda, kun tavoite on saavutettu. Etenen hiljaa kiiruhtaen. Kiloni eivät ole tulleet parissa viikossa, joten en voi odottaa niiden siinä ajassa PYSYVÄSTI lähtevän. Kaalisoppa-, lentoemäntä-, tai atkinson/wotkinson dieetit eivät ole minua varten. Ja olen ymmärtänyt, ettei dieetit ylipäätään voi johtaa pysyviin painon pudotuksiin. Luin tässä hiljattain jostakin,, että yli 90% laihduttajista "saa" menetetyt kilonsa korkojen kanssa takaisin. Tämä on hirvittävän masentava tieto. Mistä tämä johtuu ? onko vauhti ollut liian luja ? onko syöty pelkkää pussikeittoa ? Kaikkiin muutoksiin pitää totutella. Ruokavalion / liikunta tottumusten muuttaminen on hyvin, hyvin suuri muutos. Tästä kakusta pitää haukata vain sen kokoisia paloja joita voi kakistelematta niellä.
Tänä päivänä on myös tarjolla kaikenlaista mittaria ja seurantalaitetta, joiden avulla voi tarkkailla
tekemisiään ja seurata edistymistään. Latasin itselleni App Storesta ilmaisen version ohjelmasta nimeltään My fitnesspal. Ohjelmaan kirjataan päivittäin syömiset ja liikkumiset. Alussa myös painonpudotus tavoitte kg / viikko jne. Mieleni tekisi hankkia myös aktiivisuusranneke, joka "keskustelee" tämän ohjelman kanssa tuoden automaattisesti mukaan liikunnan osuuden. Aktiivisuus ranneke jääköön nyt kuitenkin vielä sinne kaupanhyllylle odottamaan. Lisätään leluja rattaisiin sitä mukaan, kun ensimmäiset tulokset ovat selkeästi nähtävissä. Sehän voisi olla palkintona välitavoitteen saavuttamisesta. Jään siis kiihkeästi odottamaan sitä iloista hetkeä, kun voin hakea oman aktiivisuusrannekkeeni kaupasta. Olisiko se pinkki ? vai kesää vasten valkoinen ?... mustakin toimii aina... hu, huu Tuire !! työ on tehtävä ensin. Sinulla on aikaa miettiä tuota rannekkeen väriä n. 3 kuukautta.
Hei mutta minullahan JO ON aktiivisuusranneke, kun otan tämän tytön ( Heta ) hihnaan sekä "siskonsa " Malùn ja lähden yhteiselle lenkille :)
Hyvää ystävänpäivää teille kaikille...... ja olkaahan aktiivisia.
Tuire
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti