Viikko ruokapäiväkirjan pitoa on nyt takana ja analyysi tilanteesta tehty. Minä. Syön. Liikaa. Voi mikä läpimurto tämän tiedon saralla ! mikä ennalta arvaamattomuus ! ja ennenkaikkea mikä yllätys ! Vakavasti ottaen tämän faktan jokainen tolkku ihminen tietää myös ilman ruokapäiväkirjoja.
Se hyöty siitä kuintekin oli, että nautittu ruoka sinänsä oli ihan terveellisistä ja monipuolisista aineksista valmistettu. Myös ateriarytmi osoittautui kohtuullisen hyväksi, mutta annoskoot olivat liian suuria. Välipaloja on syytä miettiä uusiksi ja imelien osuutta on karsittava huomattavasti.
Tänään on kuitenkin karkkipäivä :) Tämä Fazerin uutuus on kummitellut mielessäni jo useita viikkoja. Tuotteen sijoitettulusta myymälälle kaikki pisteet ! On esillä pääkäytävän varrella, joten sitä ei voi olla huomaamatta. Suklaata olen syönyt viimeksi joulun tienoilla, joten muutama pala tätä ei järkytä mielenrauhaani yhtään. Se varsinainen riesa ovat kaiki leivonnaiset, joten oman titaanien taisteluni joudun käymään niitä vastustaessani. Ja kyllä. Tänään meni päiväkahvilla yksi kermapulla, joten tässä kohtaa Tuiren pisteet meni rankasti lasku suuntaan.
Voisikohan kupillisella tai parilla kaakaota päivässä tyydyttää imelän kaipuutaan ja saada jätetyksi ne leivonnaiset pois ? Yrittänyttä ei laiteta, joten katsotaan tämä "kortti".
Painon pudotuksessa pääsee hedelmällisempään lopputulokseen, kun popsii näitä.....
.....ja näitä. Hedelmien ja marjojen osuus ruokavaliossani on ollut ihan liiaan vähäistä. Samoin veden juominen, lukuunottamatta treenipäiviä. Ehkäpä se ilmelän kaipuukin lakkaa, kun saan välipalat paremalle tolalle.
Eikä tietenkään pidä unohtaa yhtä tärkeää juttua ja se on mielestäni "silmänruoka" Kynttilän liekki miellyttää silmää edelleen näinä pimeinä iltoina...
....sekä viikonloppu siivouksen jäljiltä puhdas koti ! Se todellakin vetää puoleensa. Nyt lähden käyttämään tytöt iltapissillä ja sitten istahdan mukavasti sohvalle katselemaan telkkua.
Oikein mukavaa viikonloppua. Hemmotelkaa itseänne.
Tuire

Sinä kirjoitat aivan kuin minun kynällä näitä ajatuksiasi. Kumpikin tiedämme toistemme koon, sama lopputulos on saavutettu hyvin erilaisella syömisellä. Minä en juurikaan makeisiin sorru mutta leipää vetelen kaikilla höysteillä siitäkin edestä. Jätän mielellään lämpimän ruuan syömättä ja korvaan sen leivällä. Annoskoot minulla on pienet mutta syöminen on jatkuvaa puputusta, ruokailuajoista ei tietoakaan. Teki niin tai näin niin lopputulema nähtävissä. Mutta ihminen on heikko ja nyt voimavarat ei riitä tsemppaamaan itseä muutokseen. Maybe later!
VastaaPoistaTsemppiä Tuige!
Kiitos tsemppauksesta Malu :) sitä kyllä tarvitaankin. Olen samaa mieltä siitä, että näihin isoihin muutos projekteihin kannattaa lähteä silloin, kun itselle on paras hetki. Muuten ei muuta kuin stressaisi ja tuskailisi.
VastaaPoista