Malù odotteli ystäväänsä kotona ja oli silminnähden iloinen ja onnellinen, kun Heta tuli takaisin. Sitten alkoi perusteellinen tutkiminen, missä kaveri oli käynyt. Malù nuuski "Tilliä" varmaan kymmenen minuuttia. Karvaakaan ei jätetty kääntämättä, kun hän yritti ottaa selvää, missä oli tullut käytyä. Erityisen nuuskinnan kohteena oli se kohta pyllynpäällä, johon lääkäri tuikkasi rokotteen. Jälleennäkemisvemmellyksen ja nuuskinnan jälkeen he putsasivat vielä yhteiseksi ilokseen toistensa korvat. Tätä tehdään muutenkin päivittäin, joten liekkö jäänyt operaatio aamulla suorittamatta?
Kummi oli ( Kirsi sallitko nimityksen myös tässä yhteydessä?) tehnyt tytöille tälläiset veikeät poropäähineet. Minun pyynnöstäni, myönnetään. Kuten Malùn ilmeestä on helposti luettavissa, päähinen ei ollut hänen mielestään milläänlailla veikeä...Tyttö istui, kuin puuhevonen kuutamolla, ollen ihan hiljaa paikoillaan.
Eikähän se Hetakaan tilanteesta varsinaisesti nauttinut. Yritti kyllä kuonollaan Malùa tökkiä, mutta kun kaveri istua jurritti paikoillaan ja ympärillä pyörivä Heta oli kuin ilmaa, niin ajatteli sitten heittäytyä lattialle makoilemaan.
Lupasin tytöille, ettei poropäähineitä oteta enää esiin. Ei oo pakko, jos ei taho !
Voi noita porosisaruksia! Aika hellyttävä pari. Onko pimut juuri koskaan muulloin erillään toisistaan? Jännä miten kiinteä pari ovat. Ps. Miten saat nuo valkoiset reunat kuviin?
VastaaPoistaEipä ne erillään ole. Pitäisi kyllä totuttaa siihenkin. Varsinkin Hetaa, itsenäistymis mielessäkin. Ja hmmm.. onko mulla kuvissa valkoiset reunat? Ei aavistustakaan miten ne on tullut !
VastaaPoistaminä jo arvelin noita neuloessani ettei tytöt kyllä nyt tykkää.Meidän woody oli mallinukkena ja katsoi minua hyvin anovasti,että ota nyt jo se pois.Mutta jos lehdessä italialaisetkin pitää näitä koirillaan,nii.........pitäköön rauhassa =)
VastaaPoista