ONKO PAKKO, JOS EI TAHO ?

 

Hetalle on nyt annettu Suomeen saapumisensa jälkeen viimeiset tehosterokotteet eilen. Seuraavan kerran palataan rokotteiden suhteen asiaan vasta vuoden kuluttua. Kovin oli lääkärissä käynti jänskä juttu.... noiden ruskeiden silmien katseesta oli selvästi luettavissa ihmetystä siitä, miksi Malù ei ole mukana ja mihin ihmeeseen minua viedään.

Malù odotteli ystäväänsä kotona ja oli silminnähden iloinen ja onnellinen, kun Heta tuli takaisin.  Sitten alkoi perusteellinen tutkiminen, missä kaveri oli käynyt. Malù nuuski "Tilliä" varmaan kymmenen minuuttia. Karvaakaan ei jätetty kääntämättä, kun hän yritti ottaa selvää, missä oli tullut käytyä. Erityisen nuuskinnan kohteena oli se kohta pyllynpäällä, johon lääkäri tuikkasi rokotteen. Jälleennäkemisvemmellyksen ja nuuskinnan jälkeen he putsasivat vielä yhteiseksi ilokseen toistensa korvat. Tätä tehdään muutenkin päivittäin, joten liekkö jäänyt operaatio aamulla suorittamatta?

 

Kummi oli ( Kirsi sallitko nimityksen myös tässä yhteydessä?) tehnyt tytöille tälläiset veikeät poropäähineet. Minun pyynnöstäni, myönnetään.  Kuten Malùn ilmeestä on helposti luettavissa, päähinen ei ollut hänen mielestään milläänlailla veikeä...Tyttö istui, kuin puuhevonen kuutamolla, ollen ihan hiljaa paikoillaan.  

 

Eikähän se Hetakaan tilanteesta varsinaisesti nauttinut. Yritti kyllä kuonollaan Malùa tökkiä, mutta kun kaveri istua jurritti paikoillaan ja ympärillä pyörivä Heta oli kuin ilmaa, niin ajatteli sitten heittäytyä lattialle makoilemaan.

 

 

 

Kun päähineet kerran päihin viritettiin, niin pitihän se yhteiskuvakin ottaa. Julkaisen nämä otokseni, nyt ilman tyttöjen lupaa, koska näyttävät mielestäni kuitenkin aika hellyttäviltä.

Lupasin tytöille, ettei poropäähineitä oteta enää esiin. Ei oo pakko, jos ei taho ! 

LUPAUKSIA

Uuden vuoden kunniaksi on tapana tehdä lupauksia. Minäkin lupaan muutamia asioita.

Lupaus nro 1. En stressaa itseäni minkäänlaisilla dieeteillä tai painonhallintaohjelmilla tänä vuonna. Olen päättänyt, että hermot pitää myös keväällä. Siinäkään vaiheessa, kun naisten lehdet toitottavat, kuinka vielä ehtii rantakuntoon en anna sen hetkauttaa mielenrauhaani. Se on loppu nyt ! Eikö viimeistään tässä iässä ihmisen tule olla  armollinen ja hyväksyä itsensä kaikkineen päivineen? Myös ne ylimääräiset kilot. Aioin siis opetellä rakastamaan vatsamakkaroitani.

Lupaus nro 2. Opettelen länsäolon taitoa. Keskisuomalaisessa oli joulun alla juttu, jossa puhuttiin käsitteestä Mindfulness. Lehtijutun mukaan vastakohtana on automaattiohjaus - mindlessness. Kyllä en halua elää ( enää ) automaattiohjauksessa. Automaattiohjauksessa ihminen pyörittää asioita sulavasti rutiinilla, mutta elää vähän kuin unessa.... Jos ei koskaa ole hetkessä läsnä elämä jää elämättä ! Mindfulnesissa on neljä kulmakiveä. Havainnointi, kuvailu eli sanoittaminen, ei-tuomitseva asenne ja osallistuminen. Eli nyt alkaa kulmakivien hiominen. Artikkelissa todettiin, kuinka tietoisen läsnäolon taidot ovat tulossa ryminällä yhteiskuntien eri osa-alueille. Se on lyönyt läpi koulumaailmassa Britanniassa ja sitä kokeillaan myös Espoossa. Kolua ei kyllä mainittu. Myös monet kansainväliset suuryritykset ovat ottaneet menetelmän  käyttöönsä. Toiveena on, että sen myötä luovuus ja tehokkuus lisääntyvät, sairauspoissaolot vähenevät ja työssä viihtyminen paranee.

Artikkelissa ollut rusinaharjoitus avasi hienosti asian ydintä. Sen myötä tajusin, kuinka paljon tulee ajatuksissaan mentyä asioiden edelle tai haihateltua mennyttä. Kuinka pienesti, hyvin usein, tulee keskityttyä juuri sillä hetkellä meneillään oleviin asioihin, ihmisiin tai ilmiöihin. Tai kuinka usein kuulee omasta suustaan tai ajatuksistaan sen kuuluisan " sitten kun..." Ja, sehän on päivänselvää. Elämä on. Tässä ja nyt. Lehtiartikkeli on otettu talteen ja jätetty näkyvälle paikalle. Muistutukseksi ja kannustimeksi.

Lupaus nro 3. Kokeilen jotakin uutta. Vielä en tiedä mitä se on, mutta varmasti tilaisuuksia tarjoutuu. Tässä on ajatuksena avartaa omaa kokemusmaailmaa ja astua pois sieltä mukavuusalueelta.
Poikani kuuntelutti minulla Jukkapojan biisin Potentiaalia ja kertoi, kuinka itse oli tuon biisin ansiosta tehnyt jotakin uutta. Sanoin hänelle, että olkoon se minunkin voimabiisi tänä vuonna.

Alennusmyynneissä tuli tänään koluttua. Suunnistin suoraan Akateemiseen Kirjakauppaan ja ostin luettavaa, jota joululahjat mukaan lukien riittääkin nyt vähäksi aikaa.

Tuon vasemmanpuoleisen kirjan otan käyttööni todennäköisesti piakkoin... Kalaa Fifin tapaan, Hallin herkkukippo sekä Lulun juhla-ateria vaikuttivat todella herkullisilta. Syntymäpäiväkakku tulee ajankohtaiseksi 24. päivä, kun Malú täyttää 2-vuotta.

Voin tiedottaa sekä kuvin, että sanoin, kun ensimmäiset reseptit on testattu ja raatilaiset ovat keitoksia maistelleet. Maistuis varmaan teidänkin sessuille !

ALKUVUODEN AJATUKSET

Uusi vuosi, uudet mahdollisuudet. Allakka pitää ajassa kiinni. Tämän vuoden allakan tein itse Ifolorohjelmalla. Tammikuun kuva oli helppo valita. Siinä on poikani Tatu, joka lähtee 11. päivä melkein neljäksi kuukaudeksi Espanjaan. Minusta on mukava katsoa noita rakkaita kasvoja tuosta allakan kuvasta ja muistuttaa itseäni siitä, mikä lapseni on vienyt niin kauas... Näin hän on lähelläni. Niin silmissä, kuin sydämessäkin.

 

Olen hyvin innokas lukija. Aina pitää olla joku kirja kädessä. Parasta luku aikaa on ilta ja oma sänky. Harmi vaan, jos kirja on niin hyvä, ettei sitä malttaisi laskea kädestään.... uni kuitenkin aina lopulta voittaa  ja silmät painuvat kiinni. J.K Rowlingin kirja oli Suuren Suomalaisen kirjakerhon kuukauden kirjana joulukuussa. Veitsen terällä oli joululahja Tatulta ja sohvaperunan Leffa-Raamattu tuli mieheni isältä.



Joululahjaksi sain mieheltäni kirkasvalolampun. Olen siihen erittäin tyytyväinen ja suosittelen kaikille, jotka haluaisivat painua talviunille ja herätä samaan aikaan karhujen kanssa. Jo muutaman päivän käytön jälkeen huomaan vireystasoni nousseen. Valon määrä vastaa kesäpäivän kirkkautta.
 

Joulun ajan yltäkylläisten keitosten jälkeen oli mukava siirtyä taas hyvin perinteiseen suomalaiseen kotiruokaan. Tänään tarjosin perheelleni makkarakastiketta, perunamuusia ja keitettyjä porkkanoita. Ruoka syötiin hyvällä ruokahalulla. Karvanaamatkin tyhjensivät kuppinsa alta aikayksikön ja pyyhkivät kuonojaan mattoon.

TUOKIOKUVIA

Pakkanen on laskenut huimasti ja maisema sen myötä muuttunut huurteisesta mustavalkoiseksi.   Pieni auringonvalon kajastus siintää horisontissa, joten voimme päätellä, että on se, siellä jossakin, mutta piilossa vielä.

Tämä tyttökin näkyy käyneen piilossa, nimittäin lumihangessa tutkimusretkellä. Ai kuinka kiinnostavia polkuja hiiret ja ties mitkä öttiäiset ovat hangen alle tehneet, joten niitähän on yritettävä metsästää. Ja lopputulos on tässä. Voi minua iloista Perron omistajaa. Suihkuun sulattelemaan...

...ja sen jälkeen lumikerroksen alta kuoriutui tämän näköinen neiti.

 

Mutta hän on joulukuun kuningatar. Meidän synttärisankari. 28.12. tämä tättähäärä täytti  yhden vuoden.

Huomenna juhlitaan vuoden vaihtumista. Mitähän 2013 tuokaan tullessaan? Olen jo kovasti miettinyt, mitä lupauksia tulen antamaan. Meinaatko Sinä luvata jotakin ?

JOULUTUNNELMISSA

Tänä vuonna palasimme takaisin 90-luvulle ja hankimme "silkkikuusen". Tämä olikin hyvä ratkaisu, sillä se ei inspiroinut näitä nelijalkaisia ystäviämme samoin, kuin aito kuusi olisi taatusti tehnyt. Uskon, että koristeita olisi riivitty oksilta ja olisipa saatettu tehdä jopa joitakuita merkkauksia aidon kuusipuun läheisyyteen.

Talossa on varmasti ollut kilttiä porukkaa, kun pukki on jättänyt muutaman paketin tuonne oksien alle....

Kinkku on paistettu ja muutkin jouluruoat valmistettu. Kyökin puolen joulurauha on siis julistettu.

Isäntäväki on näköjään kaatanut itselleen "neuvoa" antavat, enne jouluaterian kattausta. Ja kylläpä se ateria jälleen kerran maistuikin. Sen jälkeen siirryttiin katselemaan....

Kaunista talvi maisemaa, joka avautui eteemme ihan omasta kotipihasta. Voiko jouluaaton iltamaisema juuri kauniinpi olla ? Ja tästä ovat saaneet nauttia ( kiitos pakkasten) varmasti ihan jokainen meistä, riippumatta siitä  missä päin Suomea asuukaan.

Nyt on vasta Tapaninpäivä, joten joulunajasta saadaan nauttia vielä monta päivää. Seuraavaksi alkaakin sitten jo uuden vuoden vastaanottajaisten suunnittelu... Terveisin yksi tonttu Kuovinkujalta.

NYT OTTAA PATAAN

Nyt korpee, pännii ja kyrsii. Minulla on jännetuppitulehdus ja kruununa kaikelle vielä oikeassa kädessä. JIPII... arvaatteko kuinka sulavasti jouluvalmistelut etenevät. Eivät etene. Ainakaan entiseen malliin. Nyt on pakko miettiä mikä on tärkeintä ja vättämättömintä tehdä, saadakseen joulumielen  ja tunteen. Että sitä ihminen on kaavoihinsa kangistunut ja ihan hukassa,kun kaikki ei mene niin kuin tavallisesti.

Joulu on varmasti useimmille se juhla, johon panostetaan eniten. Leivotaan ja laitetaan monenlaista ruokaa. Askarrellaan ja siivotaan tavanomaista tarkemmin. Onko niin, että jos näitä askareita tekee nyt konkreettisesti vasemmalla kädellä, niin jotain oleellista jää puuttumaan? Päätän nyt tässä, että ei jää. Onneksi ei ole kyse mistään vakavasta sairaudesta, mutta sen verran kuitenkin tekemisiäni haittaa, että on pitänyt pysähtyä.

Tuossa muutama viikonloppu taaksepäin olimme ystäväpariskunnan luona vierailulla. Puheet kääntyivät jouluun ja sen perinteisiin, sekä valmisteluihin. Muistelimme kuinka meidän molempien äidit ottivat huusollinsa lattiasta kattoon siivoten ja peppuuttaen. Kaikki tehtiin itse ja oli osittain pakkokin, sillä siihen aikaan ei saanut niin paljon valmiina esim. jouluruokia, kuin nykyisin. Aattoiltana tuvassa oli väsyneitä äitejä ja hässäkän kiivaimpina hetkinä myös hyvin äreitä ja äkäisiä.
Oma äitinikin torkkui jouluaamun jumalanpalveluksessa kirkossa siskonsa töniessä häntä heräämään. Äitini totesi silloin, että mikäpä tässä, siitähän pappikin näkee, että omatunto on puhdas, kun antaa nukkua herranhuoneessa...

Minä en halua olla jouluaattona väsynyt äiti ja kaikkein vähiten äksy ja äreä. Joulun saa tänä päivänä valmiina, kun ostaa Kantolan piparit, Elosen tortut ja Saarioisten äitien tekemät laatikot. En vietä jouluani kaapissa, joten olkoon siinä kunnossa, kuin on. Autan miestäni normaalissa viikko siivouksessa sen kuin pystyn ja tökkään kinkun uuniin kun se aika koittaa. Tatu ja Roosa kävivät eilen koristelemassa kuusen ja taloa muutenkin. Tuli hyvä ja onnellinen mieli. Kaikki on ihan kohdallaan.

 

Tämän pöytäkuusenlatvassa keikkuvan pienen enkelin myötä toivon teille kaikille mukavaa ja rentoa fiilistä jouluvalmisteluihinne. Vähemmän voi sittenkin olla enemmän. 

KOTI OVELTA



Luonto on jo koristautunut talven juhliin,  jouluun ja uuteen vuoteen  puhtaan valkoisella lumipeitteillään.  Vasemmalla oleva tuija saa vielä valosarjan oksillee ja oven pielessä nököttävä patsas, John nimeltään, tonttulakin päähänsä. John on ystäviemme miehelleni lahjaksi ostama pronssipatsas, joka on seuraillut menemisiämme ja tulemisiamme tyyni ilme kasvoillaan. Siinä se seisoo vakaana omalla paikallaan vahtia pitäen.



Sisärinkiä varmistaa Heta, joka hyvin mielellään keikkuu portaissa ja katselee sieltä, kuin kuningatar mitä talossa tapahtuu. Portaat onkin hyvä päivystyspaikka, sillä keskitasanteelta, näkee sekä ruokailutilan, että olohuoneen ikkunoista ulos. Tämä avaa mahdollisuuden myös uhota, jos siltä tuntuu.

    
Hetaa pomottaa Malu, joka valvoo että vahti hommat tulee hoidettua niin kuin pitää. Ja Mami vastaanotettua asianmukaisin rituaalein. Kauppareissun jälkeen kotiin palatessani vastaanotto on yhtä ratkiriemukas, kuin olisin viettänyt viimeiset kaksi kuukautta Kanadassa.